Suosituimmat hyväntekeväisyyskohteet ja -järjestöt

Anonyymi

Taloustutkimuksen Hyväntekeväisyys 2020 -tutkimuksesta käy ilmi, että mieluiten ja eniten lahjoitetaan sairauksien parantamiseen ja hoitomenetelmien kehittämiseen. Tulokset ovat ajalta ennen koronan aiheuttamaa kriisiä.

Tutkimuksen mukaan noin kolme neljästä on osallistunut hyväntekeväisyyteen viimeisen vuoden aikana. Suosituimmat tavat osallistua ovat tavaralahjoitukset ja lipaskeräykset. Tyypillisimmin lahjoituksia tehdään satunnaisesti, mutta vuosittaisten tukimaksujen maksajien määrä on noussut kahden vuoden takaisesta.

Suomalaisten lahjoitusinto on kuitenkin hiipunut kahden vuoden takaisesta. Suurin syy hiipumiseen on lahjoittajan oma taloudellinen tilanne. Lahjoitushalukkuutta lisäävät puolestaan luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, ilmastomuutoksen eteneminen, syrjäytymisen lisääntyminen ja epävakaan maailmantilanteen aiheuttama pelko.

Tunnetuimmat järjestöt ja keräykset
Lähes kaikki tuntevat Top10 -listalla olevat
1. Punainen Risti
1. Unicef
3. WWF
4. Roosa nauha
5. MLL
5. Nenäpäivä
7. Pelastusarmeija
7. Pelastakaa Lapset
9. Nälkäpäivä-keräys
10. Sotiemme Veteraanit

90

3183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eniten tukea saaneet
      Top10
      1. Roosa nauha
      2. Punainen Risti
      3. Nälkäpäivä-keräys
      3. Yhteisvastuu
      3. Sotiemme Veteraanit
      6. Nenäpäivä
      6. WWF
      8. Pelastusarmeija
      8. Unicef
      10. Suomen Luonnonsuojeluliitto
      10. Syöpäsäätiö

    • Anonyymi

      Kokonaismielikuva (arvosana 4–10)
      TOP10
      1. Roosa nauha
      2. MLL
      3. Syöpäsäätiö
      4. WWF
      5. Lastenklinikoiden kummit
      6. Punainen Risti
      7. Sotiemme Veteraanit
      8. Pelastakaa Lapset
      9. Suomen Luonnonsuojeluliitto
      10. Unicef

      Hyväntekeväisyys 2020 on Taloustutkimuksen oma valmistutkimus, jota on toteutettu osana Suomi Tänään -kokonaisuutta vuoden välein aina 1990-luvulta lähtien. Tutkimuksessa on mukana tällä kertaa 39 eri keräystä/järjestöä.

    • Anonyymi

      Tässä ei ole mukana enintä osaa Soste:n jäsenjärjestöjä, joista monet ovat diagnoosipohjaisia ja tekevät työtä pienemmillä lahjoituksilla, STEA:n tuella sekä palvelumaksuillakin.

    • Anonyymi

      Mitkä näistä julkaisevat avoimesti vuosikertomuksensa? Eli lahjoitustulot ns. korvamerkittynä? Olen hiljattain vaurastunut ja tänäkin keväänä koronasta huolimatta tuli merkittävästi osinkotuloja. Tahtoisin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, mutta esteenä on se, etten tiedä varmasti mihin rahat menevät. Hurstille lahjoitin pikkusumman ja Pelastusarmeijalle. Eläinten hyväksi haluaisin myös lahoittaa, mutta epäilyttää nuo tahot, jotka eläimiä auttavat...

    • Anonyymi

      Hurstija Pelastusarmeija ovat ok

      Spunainen risti on kansanvaihtajien järjestö joka tukee sensuuria ja tuotti 35000irakilaista nuortamiestä veronmaksajien elätettäviksi turvallisesta RuotsinHaaparannasta

    • Anonyymi

      Sprajaa sensuuria "Suomen Punainen Risti oli mukana Euroopan komission harjoituksessa seuraamassa ja poistamassa vihapuhetta sosiaalisesta mediasta”, kertoo SPR:n Janette Grönfors.

      • Anonyymi

        Grönforsit ovat rikollista mustalaissukua Ruotsin puolelta, kannattaa katsoa Karpon tekenä ohjelma, joka kertoo heistä. Monella henkirikostuomio ja Ruotsi on karkottanut heidät syrjäseutujen riesaksi. Juuri tuollaisten voi odottakin nostavan palkkansa lahjoitusrahoista, jotka ihmiset kuvittelevat menevän parempaankin tarkoitukseen. Etunimi Janettekin jo kertoo jotain etnisestä taustasta.


    • Anonyymi

      Pun.ristin likainen temppu 2015 maksoi veronmaksajille miljardeja. Hitsin Nevadasta HiNe lähtevä irakisti ei tiedä mikä on Ruotsin HiNessa oleva Hapa Randa ja miten sinne pääsee loikkaamaan Suomen HiNessa olevaan Tor Nioon paitsi valtion ja pun ristien kähmimällä ilmaisjunalla kuljetettuna. Sillä laivaan ei voi Tukholmassa päästää 35 tuhatta siitähän näytelmä tulisi

    • Yhteisvastuu on siis vähemmän tunnettu kuin Pelastusarmeija, mutta saa enemmän. Kaikkiaan uskonnolliset järjestöt eivät minusta tuossa erityisesti nouse kärkeen mutta eivät myöskään loista poissaolollaan. Veikkaan että enemmistön kannalta mahdollinen uskontotausta on melko merkityksetön asia.

    • Anonyymi

      Korona ja järjestöt? Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas kirjoittaa, ks. soste.fi "Järjestöpalvelutuottajat jätettiin keväällä Business Finlandin ja ELY-keskusten jakamien ensimmäisten koronatukien ulkopuolelle. Tukien toisessa aallossa, jonka haku päättyi elokuun lopussa, Valtiokonttori jakaa kustannustukea. Ongelmaksi on muodostunut se, että osa järjestöistä jätti tätä tukea hakematta puutteellisen ohjauksen takia. Lisäksi moni harkitsee valitusta saamastaan kielteisestä päätöksestä epäselviksi jääneiden perustelujen vuoksi. Järjestökentän erityispiirteet pitää huomioida jatkossa paremmin, tarvitaan parempaa keskusteluyhteyttä."

      • Anonyymi

        Hallitus teki aivan oikein kun ei jakanut ilmaista rahaa tyhjäntoimittajille, jotka elävät täysin veronmaksajien varassa muutenkiin. Ns kolmas sektori vetää tyhjäntoimittajia puoleensa kuin hunajapurkki.


    • Anonyymi

      Kirkollisveroista säästyneitä rahoja voi myös jalkaa, osa lahjkoituksena järjestöille, tai sille sopivimmalle, ja toinen osa omaan kulutukseen, vaikkapa juuri lähipalveluihin. Tämmöinen kulutus on kansantaloudellissesti hyödyllisempää kuin papin palkkojen kustantaminen.

      • Anonyymi

        Siis jakaa kahteen kohteeseen, lahjoituksiin ja omaan kulutukseen..


    • Anonyymi

      Kirkollisveroista on hyvä siirtää ei-uskonnollisille kansalaisjärjestöille. Kansan kärttyisestä kädestä karttuiseen.

    • Anonyymi

      Jos perheessä tai suvussa on tiettyjä sairauksia, sosten jäsenjärjestöistä löytyy diagnoosipohjaisesti erikoistunut tukijärjestö, jossa on ammattillista apua ja vertaistukea.

    • Anonyymi

      Jo Sosten jäsenjärjestöjä on 200, joten kirjo on laaja ja "suosituimmuus" jakaantuu laajalle joukolle. Yksin diagnoosipohjaisia tukijärjestöjä on kymmeniä. sitä kremppaa riittää kiireestä varpaankärkeen.

      • Anonyymi

        Erityistarpeeseen fokusoitu toiminta on yleensä tehokasa ja tukemisen arvoista. Säästäkirkollisverot ja siirrä tukeasi tehokkaaseen auttamiseen.


    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain kannattaa markkinoida kaikkia sekulaareja järjestöjä, koska se ei yritäkään itse tehdä "kaikkea", niin kuin "kaikkien alojen jumalallinen erikoisasiantuntija" kirkko tekee.

      • Anonyymi

        Olipa taas melkoisen typerä kommentti, joka pursusi vihaa kirkkoa kohtaan ilman mitään realismia.

        Ei tarvitse mennä kauaksi historiaan kun kirkko oli ainoa, joka tarjosi mitään apua kenellekään. Luostarit ovat koko sairaalalaitoksen alku. Luostarikoulut ovat koko kansansivistyksen alku. Sen jälkeen kirkon toimeksi tuli opettaa kaikki lapset lukemaan kiertämällä pidetyssä koulussa ja vielä rokottaa heidät. 1800-luvun kuntauudistuksessa kirkko halusi luopua hyväntekeväisyystoiminnasta lähes kokonaan keskittyäkseen hengelliseen tehtäväänsä, eli selujen kaitsemiseen, mutta kas, maallinen yhteiskunta ei ollutkaan niin kiinnostunut huolehtimaan sairaista ja orvoista. Vasta uskontokammoiset sosialistit alkoivat pakottaa maallista yhteiskuntaa ottamaan vastuuta vähempiosaisista.

        Nyt sitten joku itseään tyhmempi vapaa-ajattelija kehtaa nimettömänä käydä haukkumassa kirkkoa sen pitkästä auttamisen perinteestä, joka edelleen näkyy sen toiminnassa laaja-alaisesti siksi, että vuosituhansiin se ei ketään muuta kiinnostanut vähäkään.

        Ja kummallista on, että hyökkäyksen kohteena on juuri hyvin joviaali ja kiltti kirkko, joka tosiaan vielä sentään tekee auttamistyötä. Sen sijaan herätyshihhulien pohjalainen tekokristillisyys, jossa ei vahingossakaan anneta ropoakaan hyväntekeväisyyteen eikä koskaan tehdä mitään muutakaan positiivista, ei saa osakseen mitään arvostelua vapareilta.

        Koska monet vaparit ovat lähtöisin juuri koulukiusaajien luvatusta maasta pahnanpohjimmaisten maalta, tukien nauttijoiden siionista, he ovat samanlaisia heikompiensa kiusaajia kuin kaikki muutkin tyhmät pohjalaiset ovat aina olleet. Nuo ateistit pelkäävät pissi sukassa lättämaan rikkaita herätyshörhöjä, mutta soittavat likaista suutaan yhteisen kansan yhteiselle kirkolle.

        On vaikeampaa kuvitella vastenmielisempiä olioita kuin palstalla kirjoittelevat nimettömät vaparit ja ateistit. Tuollaisia moni varmasti hyvin mielellään kutsuisi jopa roskaväeksi, jollei se luokkaisi muuta roskaväkeä.


    • Anonyymi

      Sekulaareja kansalaisjärjestöjä on satoja, oikeastaan tuhansia maakuntayhdistykset mukaan lukien. Niiden merkitys kokonaisuudessaan on paljon suurempi kuin kirkko, joka mainostaa itseään ylimitoitetusti.

    • Anonyymi

      Tämä on tärkeää näin joulukuussa. Järjestöjen auttamistyö tarvii tukea.

    • Anonyymi

      Kirkollisveroista säästyvät sataset voi "sijoittaa" tehokkaammin hyvän tekemiseen sekulaarien järjestöjen kautta.

    • Anonyymi

      Avauksessa on hyviä vaihtoehtoja, mutta monessa tapauksessa myös joku kapeamman toimialan järjestö voisi olla hyvä vaihtoehto lahjoituksen kohteena. Myös Vapaa-ajattelijat.

    • Anonyymi

      Hyväntekeväisyyteen on tuettavaa vaikka millä kun eroaa kirkosta. Esille.

    • Anonyymi

      "Hyvän tekemiseen" on kiitettävän monta eri mahdollisuustta. Että siittä vaan valitsemaan heti kirkosta eroamisen jälkeen.

    • Anonyymi

      Sekulaaristi vaan! Sellaista on selavii.

    • Anonyymi

      Hyvää itsenäisyyspäivää hyville sekulaareille kansalaiskärjestöille!

      • Anonyymi

        Korjaus: kansalaisjärjestöille..


    • Anonyymi

      Ymmärrän hyvin että kirkon asemien puolustajat eivät tykkää tästä.

      • Anonyymi

        Kirkon hyväntekeväisyys ei perustu kirkollisveroists kestävään 900 miljoonaan vaan järjestöjen kanssa kilpaileviin keräyksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkon hyväntekeväisyys ei perustu kirkollisveroists kestävään 900 miljoonaan vaan järjestöjen kanssa kilpaileviin keräyksiin.

        Positiivisella asenteella sekulaarin hyväntekeväisyyden puolesta.


    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijijat antavat tukea ja tilaa sekulaareille hyväntekeväisyysjärjestöille. Kirkosta eronneille on hyvä mahdollisuudet myös hyväntekeväisyyteen. toki kulutukseenkin käytetyt rahat auttavat esim. kotimaista tuotantoa ja ainakin kotimaista kauppaa.

    • Anonyymi

      Mainostusta, reklamaatio tarvitaan vaikka ongelmana on että se maksaa. Kohtuullisuutta.

    • Anonyymi

      Jokainen voi periaatteessa vaikuttaa, millaiseksi muodostuu joulukuun 2020 lista.

      • Anonyymi

        Sekulaarit kanavat johtavat määrässäa ja laadussa kirkon haaveja. Hyvä niin. Ja kirkkohan kerää ja kerää, koska ei käytä kirkollisverorahoja avustuksiin.


      • Anonyymi

        Isojen järjestöjen lisäksi voi tukea pieniä fokusoivia järjestöjä. Kuten vapaa-ajattelijain liittoa.


    • Anonyymi

      Nälkäpäiväkeräyskin taitaa olla SPRn organisaatio isoimmat. Iso joukko lyhytkestoista vapaaehtoistyötä.

    • Anonyymi

      Rahat vaan kirkon keräyksiin ei millekään ns. kansalaisjärjeeestöille

    • Anonyymi

      Julkinen uskontoneutraali kriisiapu on tarpeen. HS julkaisi tänään sunnuntaina jutussa listan nuorille tarkoitetuista auttavista puhelimista Koskelan murhatragediaan viitaten.

    • Anonyymi

      Tämä sopii joulukuun ajankohtaisiiiin. Annan.

      • Anonyymi

        Rakentavasti aivan. Kiva että Vapaa-ajattelijat eivät ole lahkolaisia, vaan ymmärtävät yhteistyön merkityksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakentavasti aivan. Kiva että Vapaa-ajattelijat eivät ole lahkolaisia, vaan ymmärtävät yhteistyön merkityksen.

        Oliko tuo vitsi? Kun lukee sinun kommunistityperyksen tähänkin ketjuun kirjoittamat kommentit, niin tuon enempää lahkolainen ei voi enää olla kuin sinä olet.

        Rasistiseen vihapuheeseen puututaan, olisi aika puuttua myös muuhun vihapuheeseen.

        Suomi24:ssä ateismista saa haisevan kuvan niin tällä palstalla kuin samojen kirjoittajien toimesta ateismi-palstalla. Typerää vihan täyttämää ulostetta.


    • Anonyymi

      Pidetään yllä reilua meinink, sekulaaristi vaan.

      • Anonyymi

        Sekulaarien kerjäyskampanja käynnissä Nyt selvisi syy, miksi vaparit eivät halua ihmisten maksavan kirkollisveroa: vaparit haluavat nekin rahat itsensä törsättäviksim ehkä melkoista menoa olevissa baari-illoissaan.

        Minähän en vapareita tue.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekulaarien kerjäyskampanja käynnissä Nyt selvisi syy, miksi vaparit eivät halua ihmisten maksavan kirkollisveroa: vaparit haluavat nekin rahat itsensä törsättäviksim ehkä melkoista menoa olevissa baari-illoissaan.

        Minähän en vapareita tue.

        Sekulaarit hyväntekeväisyysjärjestöt kanavoivat apua paljon tehokkaammin kuin kirkollisvero, joka menee pääosin pappien uskonnollisen työn palkkoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekulaarit hyväntekeväisyysjärjestöt kanavoivat apua paljon tehokkaammin kuin kirkollisvero, joka menee pääosin pappien uskonnollisen työn palkkoihin.

        Kanavoivat omiin taskuihinsa.


    • Anonyymi

      Entä mitkä ovat suosituimpia pahantekemiskohteita? Kysynp vaa.

      • Anonyymi

        NO, rahojen kaataminen kirkon jäsenmaksuun tarkoittaa pappisvallan tukemista. Onko se nyt sitten kuinka pahaa, riippuu tulkinnasta. Pois paremmasta ainakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NO, rahojen kaataminen kirkon jäsenmaksuun tarkoittaa pappisvallan tukemista. Onko se nyt sitten kuinka pahaa, riippuu tulkinnasta. Pois paremmasta ainakin.

        Pappisvallan? Mitä valtaa papeilla muka on?

        Olisiko ikimarxilaisen aika päivittää maailmankuvaansa.


    • Anonyymi

      On hyvä lämmin hellä, nyt mieli jookaisen - paitsi antivaparin eilen. Olisko tänäään jo parempi päivä?

      • Anonyymi

        Nähtäväksi jää. Oi maamme Suomi, siksi jään sijaan vesisade.


    • Anonyymi

      Yhteisvastuukeräys on kirkon erillinen keräys. Se on oikeastaan hyvä syy erota kirkosta, vaikka haluaisi tehdä hyväntekeväisyyttä kirkon kautta. Vieroitushoitoa. Ei mene pappien palkkoihin niin kuin kirkollisveron.

      • Anonyymi

        Määräaikainen keräys. Voi antaa sekulaarien järjestöjen kautta milloin vain. Kirkon jäsenmaksu ei suuntaudu hyväntekeväisyystyöhön.


    • Anonyymi

      Kirkon jäsenenä "hyvän tekemisen" mielikuvan takia roikkuvat voisivat hyvin erota, koska samalla rahalla voi tehdä hyvää paljon enemmän ja tehokkaammin.

    • Anonyymi

      Hyvin voi erota kirkosta, jos mielii tehdä hyvää ja lahjoittaa rahaa.

    • Anonyymi

      Voisko pääministeriä pyytää puhumaan sekulaarien järjestöjen keräysten puolesta.

    • Anonyymi

      Vapaa-akattelijat ovat osa laajaa sekulaarien järjestöjen perhettä.

    • Anonyymi

      ON SYDÄN HELLÄ LÄMPÖINEN. Ja helpompi olla kun rahat eivät mene pappien jorinoiden kustantamiseen.

    • Anonyymi

      Minusta myös pienemmän ja vähemmän tunnetut (suositut) järjestöt voivat olla hyvä tukikohde. Tällainen on myös Vapaa-ajattelijain liitto tai oman alueen va-yhdistys.

    • Anonyymi

      Kaiken kokoiset järjestöt voivat olla sopivia yksilöllisten mieltymysten mukaan.

      • Anonyymi

        Yksi uskonnottomille hyvää tekevä järjestö on kuin onkin, Vapaa-ajattelijain liitto.


    • Anonyymi

      Kirkosta eronneen Pehmeä lasku. Ensin voi lahjoittaa zääsynristä rahoista KUA lle.

    • Anonyymi

      Pehmeä laskun auttavaiselle kirkon jäsenelle.

    • Anonyymi

      Kirkosta eronnuthan voi antaa Kirkon Ulkomaanavulle, jos se on helpompaa kuin SPR. Tehokkaampaa rahan käyttöä kuin kirkollisverorahojen.

    • Anonyymi

      Todellakin! Vaihtoehtoja kirkollisverolle on paljon. Vapaaehtoisia. Myös mahdollisuus toimia.

    • Anonyymi

      Ilman kirkkoa selviää mainiosti tässä asiassa.

    • Anonyymi

      Kirkko kehui itseään, sekulaarijärjeztöt enemmän keskittyvät toimintaan

    • Anonyymi

      Kirkosta eronnut voi käyttää uskonnollisen työn tukemisesta säästyneet rahat hyvän tekemiseen monella tavalla.

    • Anonyymi

      Harmi sinänsä, että tuo roosa nauha on aika vahvasti valikoitunut pelkästään rintasyöpään. Sehän oli toki sen alkusysäys, mutta vasta 2020 on sen kautta jaettu muille syöville rahoitusta. Kuitenkin miesten eturauhassyöpä on vähintään yhtä yleistä ja yhtä tappavaa.

      Taitaa kuitenkin olla niin että on hienompaa panostaa naisten syöpään kuin muuttaa esim. Roosa nauhan väriä esim. Sini/roosa ja ruveta rahoittamaan suolen yleisimpiä syöpiä, rinta- sekä eturauhassyöpää. Naisille sitäpaitsi on jo ollu kauan seulonnat, mutta miehille ei. Ja sen väitän johtuvan kehityksestä ja rahoituksesta. Mitään ei tapahdu jos kukaan ei rahoita. Movember oli hyvä esimerkki että miesten syöpä ei kiinnosta mediaa laisinkaan. Lupaan pyhästi heti laittaa syöpäkeräykseen jos sillä saadaan muiden isät hoidettua, minun isää se ei enää auta. Löydettiin liian myöhään ja nukkui pois -18 68 ikäisenä.

    • Anonyymi

      Nyt uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitoutumattomia järjestöjä on pyydetty talkoisiin koronaviruksen vastaisessa taistelussa.

    • Anonyymi

      Kirkosta eroajalla on valinnan varaa, jos haluaa ja pystyy laittamaan säästyneet rahat lahjoituksina.

    • Anonyymi

      Pehmeä laskusta sosiaalisille kirkosta eroajille.

    • Anonyymi

      SPR:n katastrofirahasto on hyvin esille myös Ukraina-tuessa. Samoin Unicef ja Pelastakaa lapset. Uskonnollistaustaiset Fida ja KUA ei ole vapaa-ajattelijain suosiossa.

      • Anonyymi

        Spr 10 miljoonaa, Unicef 9 miljoonaa, Kua 3 miljoonaa. Fida hyvin vähän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Spr 10 miljoonaa, Unicef 9 miljoonaa, Kua 3 miljoonaa. Fida hyvin vähän.

        Ovat myös vapaa-ajattelijoide suosikkeja.


    • Anonyymi

      Näkynyt myös Ukraina-kesäysten tuloksissa. Sekulaarit vaihtoehdot johdossa. Selvästi.

    • Anonyymi

      Voit hyvin erota kirkosta, ja voit halutessasi alkaa alkaa tukea mahdollisuuksien mukaan hyväntekeväisyysjärjestöjä tai yhtä niistä.

    • Anonyymi

      Loisten lista. Ainakaan SPR:n kautta ei juuri mitään mene perille.l

    • Anonyymi

      Voit erota kirkosta ja kohdistaa rahaa hyvä tekeväisyyteen.

    • Anonyymi

      Summa summarum: sekulaareja vaihtoehtoja on yllin kyllin.

    • Anonyymi

      Olennaista on muistaa, että on monia sekulaareja kanavia ja että ne myös ovat suositumpia kuin kirkon kanavat.

      Kirkon kanavilla yritetään parantaa kuvaa koskien myös epäsuositumpaa uskonnollista kirkollista työtä, kuten lähetystyötä.

    • Anonyymi

      Joten mahdollisuuksia ja kanavia on.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijat ja humanistit suosivat uskonnollisesti sitoutumattomia kanavia.

    • Anonyymi

      "Hyvän tekemiseen" eli ns. hyväntekeväisyyteen on monia sekulaareja kanavia. Paljon tehokkaampia kuin kirkollisveron maksaminen, joka raha menee pappien uskonnolliseen työhön.

    • Anonyymi

      Kaikki tässä viestiketjussa mainitut järjestöt ovat huijareita. Niille kelpaa vain raha. Toki, jos haluat edistää korruptiota, voit lahjoittaa. Harkitse kuitenkin!

    • Anonyymi

      Sekulaarit vaihtoehdot ovat selvästi suosituimpia.

    • Anonyymi

      Sekelaareja ka avia huvänteke äisyyteen löytyy tänäänkin.

    • Anonyymi

      Toivottavasti lahjoitukset järjestöille loppuvat kokonaan. Ihmiset eivät tiedä/ymmärrä, että lahjoitukset sulavat hallinnon pyörittämiseen ja usein myös rikolliseen toimintaan.

    • Anonyymi

      Ns. Hyväntekemisellä puolustellaa jäsenyyttä kirkossa, mikä on heikko perustelu, sillä samalla summalla voisi avustaa paljon tehokkaammin järjestöjen kautta.

      • Anonyymi

        Tätä pitää vaan toistella.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1546
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1393
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1217
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1194
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      952
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe