Eikö se ollut varsin rikollinen yritys.
- onneksi ryssivät
- onneksi ryssivät
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 93
Vanhimmat
Aleppossa onnistuivat.
Mitäpä jos lopetettais tuommosen pommittajan typerä ihailu.
Terroripommitusten tarkoitus oli säikäyttää Suomi hyväksymään Moskovan sanelemat rauhanehdot.
Ihan toinen keino olisi voinut tepsiä.
Huvittavaa on, että Stalin uskoi "pommitusten" vaikuttaneen keväällä suomalaisten tekemään rauhantunnusteluun myönteisesti. Stalin ei ollut tietoinen, että Helsingin pommitukset olivat epäonnistuneet täysin.
Syksyllä -44 rauhan syntyyn vaikutti sotatoimet Karjalan kannaksella, jossa puna-armeijan onnistui edetä Viipuriin. Pidemmälle ne eivät olisi päässetkään.
Onko sinulla jokin ongelma jos N-liitto/Venäjä pommittaa. Miksi et sure Saksan ja Japanin kärsimistä pommituksista ? Miksi ne eivät olleet rikollinen teko ?
N-liiton/Venäjän suorittamat pommitukset eivät ilmeisesti ole sinulle mikään ongelma.
Siksi, että kyse on pommituksista Suomeen! Toki muutkin pommitukset ovat rikollisia, mutta me asumme Suomessa!
Siinä se ihanuus nähtiin myös...
Lännen suurvaltojen suorittamat pommitukset eivät ilmeisesti ole sinulle mikään ongelma.
Suomalaisille Suomen pommitukset ovat aika konkreettinen ongelma.
Ei lentopommitukset olleet Toisen maailmansodan aikaan kansainvälisten sopimusten vastaisia, eli mitään rikoksia ei tapahtunut.
Onko joku väittänyt niitä laillisiksi? Tosiasia kuitenkin on se, että sen aikuisten lakien mukaan siviilipommitukset eivät olleet rikollisia!
Mutta, vaikka ei niitä olisi kieltänyt niin riippumatta siitä, kuka teon suoritti, ei siviilipommitus ollut koskaan tekijän kannalta Churchillia siteeraten ”Their Finest Hour”!
No ei ne ole Suomea pommittaneet
Mutta aselevon rikkominen pommituksilla on sopimuksen rikkominen
Eikö?
Helsingin suurpommitukset
Osa jatkosotaa
Ilmantorjuntapatteri ampuu 23. marraskuuta 1942 Helsingin Taivaskalliolla.
Ilmantorjuntapatteri ampuu 23. marraskuuta 1942 Helsingin Taivaskalliolla.
Päivämäärä:
6.–7., 16.–17. ja 26.–27. helmikuuta 1944
Paikka:
Helsinki
Casus belli:
Suomalaisten puolustustahdon murtaminen ja pakottaminen rauhantekoon
Lopputulos:
Useita rakennuksia tuhoutui mutta pommitusten tavoitetta ei saavutettu
Neuvostoliiton kaukopommitusvoimat 1. yönä 785 lentokonetta, 2. yönä 406 ja 3. yönä 929
Tappiot
146 kuollutta
356 haavoittunutta
20 pudotettua konetta
Helsingin suurpommitukset olivat jatkosodassa helmikuussa 1944 Neuvostoliiton suorittamat kolme massiivista suurpommitusta Helsinkiin. Niiden tavoitteena oli murtaa suomalaisten puolustustahto ja pakottaa suomalaiset rauhaan. Pommitukset toteutettiin 6.–7., 16.–17. ja 26.–27. päivien välisinä öinä. Josif Stalin oli saanut Teheranin konferenssissa vuonna 1943 Yhdysvaltain ja Ison-Britannian edustajilta luvan massiivisiin pommituksiin, joilla Suomi pakotettaisiin irtaantumaan sodasta Saksan rinnalla ja suostumaan Neuvostoliiton rauhanehtoihin.
Iso-Britannian kanssa Stalin oli sopinut, että suomalaislle "lahjoitetaan" torjuntavoitto vähäisin pommitustuloksin, jotta nämä (me) säilyttäisimme kkasvomme ja saisimme jotain fylliä ennen antautumista kesäksi. Tämän takia pommimiehistöjä käskettiin tiputtaan pomminsa Suomenlahteen, mutta koska osa oli kännissä, ne vahingossa pommitti itse kaupunkiakin.
Miksi valehtelet täysin tolkuttomasti!?
” Iso-Britannian kanssa Stalin oli sopinut, että suomalaislle "lahjoitetaan" torjuntavoitto vähäisin pommitustuloksin, jotta nämä (me) säilyttäisimme kkasvomme ja saisimme jotain fylliä ennen antautumista kesäksi. ”
Suomi ei antautunut eikä Stalin huoli Iso-Britannian neuvoja!
”Tämän takia pommimiehistöjä käskettiin tiputtaan pomminsa Suomenlahteen, mutta koska osa oli kännissä, ne vahingossa pommitti itse kaupunkiakin.”
Ei käsketty! Suomen Ilmatorjunta oli korkealla tasolla kun taas neukkujen pommituslaivueet jäivät kauas jälkeen lännen osaamisesta!
Nehän olivatkin rauhan pommituksia! Talvis.odassa taas pudottivat leipäkoreja Sörkkaan
Helsinkiä yritettiin pommittaa mittaluokaltaan samoilla lentomäärillä kuin Dresdeniä.
- ryssivät taas, ei ne opi
Tässä tuon ajan historiaa.
"Hävittäkää Helsinki! : pääkaupungin tuhopommitukset 1944"
https://www.finna.fi/Record/anders.1383196
Putos igorin pommit merille ja metsiin, Helsinki säästyi.
Hyvä Suomi !
Jos Englanti ja USA olisivat pommittaneet Helsingin maan tasalle -44 ja kuolleita 50 000 niin sitä sinä et varmaan valittaisi yhtään, päinvastoin puolustelisit kuten Lapin polttoa ja Venäjän hybriditukikohtia.
En ole puolustellut mitään polttoja, tukikohtia saati pommituksia.
Näin suomalaisena tuomitsen tietysti kaikki Hkin pommitukset, tekipä niitä kuka hyvänsä.
Siviilikohteita ei tulisi pommittaa.
Olet väärässä! Ei kukaan puolustelisi kaupunkipommituksi VAIKKA ne olisi lännen tekemiä!
Lapin poltto oli täysin turha, koska sakut olisivat poistuneet muutoinkin! Takaa-ajo aiheutti miinoitukset ja polttamiset!
Ne ovatkin huttiloisien tavanomaisia valeita.
Yrittävät niillä peittää Suomen mustamaalauksen ja menneen NL:n ihailun.
Pietarin trollien tavanomaista puuhaa.
Ihan sama oletko vai et, puolustajia lännen tekemille pommituksille palstalla on.
Tuomitsetko sitten itse neukun tekemät Helsingin suurpommitukset? Yleensäkäykankeasti stallarikööriltä!
Lännen pommituksille on omat perustelunsa. Varmasti myös turhaa siviilikohteiden pommitusta tapahtui aivan kuten Helsingissä. Siviilikohteiden tuhoaminen aiheutti pakokauhua jolla tähdättiin kotirintaman murtumiseen. On luonnollista, että Suomen näkökulmasta näitä pommituksia arvioidaan eri lähtökohdista kuin esim. keski-Euroopan tai Moskovan näkökulmasta.
Jos pommituksen kohteessa oli ilmatorjuntaa, niin silloin se ei ollut mikään siviilikohde.
Edes mainitsematta sellaisia tekijöitä kuin teollisuuskohteet ja satamat kaupunkien yhteydessä. Sen ajan kansainvälisen lain standardeilla oli hyvin vähän mitään todella lainsuojaamia siviilikohteita.
///MeAgaln
Ei tuollainen sääntö päde! Kas kun et väitä, että kun kaupungissa on palokunta niin se ei ole siviilikohde!
Ja tuomitsematta jäi taaskin:-D Partisaanikylän pommitus on tuomittavaa, mutta ei Helsingin kaupungin?
Haagin yleissopimuksen vuodelta 1907 mukaan asia on mm. näin.
Tuskinpa! Vuonna 1907 ei ollut lentokoneita, pommituksia tai ilmatorjuntaa olemassa!
No, oikeastaan termi "pommitus" oli jo käytössä, mutta sinä aikana sitä käytettiin enemmän tykistöön liittyen ja lentoaseiden kontekstissa ilmaa kevyempien alusten, kuten zeppeliinien suhteen. Pommitukset puolustettuihin kaupunkeihin kohdistettuina olivat siksi hyväksyttyjä ja pommittajalta vaaditiin vain, että tämä "tekisi parhaansa" välttääkseen tietyntyyppisiä julkisia rakennuksia, mikä ei tarkoittanut paljoa.
Se oli tavallaan osa ongelmaa, sillä kansainvälinen laki oli vieläkin tällä tasolla toiseen maailmansotaan tultaessa, mutta tulivoima oli siinä välillä ottanut huomattavia harppauksia. Zeppellinihyökkäys oli aika kevyttä (heh!) tavaraa verrattuna satojen pommikoneiden massahyökkäyksiin, jotka nopeasti tulivat normiksi.
///MeAgaln
Meagain tulkinnat on lukuisia kertoja osoitettu vääriksi.
1. Puolustettuja kaupunki ei ollut kyseessä, jos siellä oli vain ilmatorjunta. Vastaavasti kaupunki ei ollut merivoimien hyökkäyskohteena sallittu, vaikka kaupungin suojana olisi ollut miinoitus.
2. Jos kohde oli puolustettu aseellisesti, silloinkin tietyt rakennukset olivat ehdiottomasti kiellettyjä pommituskohteita eikä suinkaan mitään, että hyökkääjä "tekisi parhaansa" pommituksen välttääkseen.
Toisessa maailmansodassa loukattiin räikesti voimassa olevia sodan lakeja.
"Meagain tulkinnat on lukuisia kertoja osoitettu vääriksi."
Jippii ja miksihän minusta heti tuntuu, että olet taas jokin niistä aiemmissa väittelyistä traumatisoituneista hölmöistä yrittämässä palauttaa kunniansa kunhan pöly vähän ehtii laskeutua?
"1. Puolustettuja kaupunki ei ollut kyseessä, jos siellä oli vain ilmatorjunta. Vastaavasti kaupunki ei ollut merivoimien hyökkäyskohteena..."
Tässä kohdin sen muistinkin. Olet sama idiootti joka parin viikon ajan ensin yritti tehdä merimiinoista sodan osapuolia ja sen epäonnistuttua alkoi sopertamaan "yleisistä tulkintaperiaatteeista" itselleen jalustaa, vaikka ei tiennytkään mitä ne sellaiset periaatteet oikeastaan ovat tai kenen käsialaa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14230494/usa-ei-pyyda-anteeksi-hiroshiman-atomipommia
Tämä juttusi kusi myös:
"Voihan olla, että käymme vielä monia keskusteluja tulevaisuudessa keskenämme."
Kuten useimmilla hölmöillä, sinullakin on ollut aikamoinen kynnys rohjeta näyttäytyä enää uudestaan sen salaatin jälkeen ja ehkäpä minulla olisi mennytkin pitempään bongata asia ilman tuota merimiina-möläytystäsi. Kaiketi syyllisellä sitten todella on jokin tiedostamaton tarve työntyä aina takaisin tekopaikalle ;)
///MeAgaln
Kiitos, kun ilmoittauduit hölmöksi. Sitä mieltä olen ollut aina kirjoituksistasi. Vielä kun osaisit perustella virheelliset kantasi kansainvälisistä sodan laiesta, niin voitaisiin käydä keskustelua niistä.
"Kiitos, kun ilmoittauduit hölmöksi."
Neljä vuotta myöhemmin olet yhtä sekaisin kuin silloin. Ehkä sinun olisi pitänyt odottaa kahdeksan vuotta ennen kuin olet täysissä sielun ja ruumiin voimissa ;)
"Vielä kun osaisit perustella virheelliset kantasi kansainvälisistä sodan laiesta, niin voitaisiin käydä keskustelua niistä."
Et tainnut odottaa, että sinut tunnistettaisiin noin äkkiä? Palstalla on harva määrä kutakuinkin vakituisia kirjoittajia, joten sinun tyylisi paistoi heti läpi ja paljastuit ihan ilman mitään "yleisiä tulkintaperiaatteita". Silti mainittakoon, että en uskonut sinun ikinä enää löytävän selkärankaa palata palstalle sen esityksesi jälkeen, joten kaiketi tuo drive-by-spämmisi voidaan laskea saavutukseksi ;)
///MeAgaln
Odotamme kärsivällisesti niitä perusteluja, vaikka sitten kahdesan vuotta tai 80 vuotta.
"Odotamme"? Nyt olet ilmeisesti luonut joukon sivupersoonia taputtelemaan selkääsi, kuten useimmat traumatisoituneet trollit. Nyt vain hankkiudut psykiatrille juttusi kanssa... ja muista kysyä käyttääkö hän tapauksessasi "yleisiä tulkintaperiaatteita" ;)
///MeAgaln
Ilmeisesti et ole huomannut, ettemme keskustele kahdestaan tällä palstalla!!
Nyt on aivan selvää, että olet menettänyt järkesi, koska luulet yleisellä palstalla kirjoittaessasi käyväsi yksityistä keskustelua. Oletko jo varannut ajan psykiatriltasi?
Se, että uskottelet itsellesi toisten keskustelijoiden kilpaa taputtelevan sinua selkään ei ole argumentti, edes minkään "yleisten tulkintaperiaatteiden" mukaan ;)
///MeAgaln
Mitkä pikkupojat täällä keskustellee. Kyllä ne oli oikeita 500 kg pommeja jota tiputtivat. pommikoneet oli kankeita, Ei niillä ollut asiaa ilmatorjunnan läheisyyteen tai taistelukoneiden luokse.
” Jos pommituksen kohteessa oli ilmatorjuntaa, niin silloin se ei ollut mikään siviilikohde.”
Tuollaista sääntöä ei ole olemassa!
Aika säälittävä stallarikiekaisu!
…...Eikö se ollut varsin rikollinen yritys.
- onneksi ryssivät…..
Ihan kuin sinua pikkasen harmittaisi se kun ryssivät.
Ihan kuin sinä vetäisit kovin omituisia johtopäätöksiä.
- aloittaja
Tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta Helsingin pommitusten tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi. Syynä oli, että vain noin sata konetta pääsi sulkutulen ja torjunnan läpi kohteisiinsa, 95 prosenttia koneista väisti sulkuja ja pudotti pomminsa muualle. Läpi päässeistä sadasta koneesta alas ammuttiin 20 pommikonetta.
Hyökkäyksiin lähteneiden pommikoneiden yhteismäärä oli muutaman kymmenen tarkkuudella samaa luokkaa kuin kuuluisassa Dresdenin pommituksessa noin vuotta myöhemmin, mutta suomalainen torjunta osoittautuikin paljon tehokkaammaksi kuin saksalaisten.
Miten sitä onnistuu ohi helsinkistä, sehän iso alue, ainakin 100 hehtaaria.
Oli ne kai kovia ohipommittajia.
Oli sulkutulitus, kuten aikaisempi kirjoittaja totesi
Ne kai Syyriassakin "ohipommittaa", kun niin kovasti siviileihin osuu.
Zdanov saapui Helsinkiin ja ihmetteli, kun vastassa ei ollutkaan "Dresdenin maisema".
Neuvostoliitto ei yrittänyt aivan tosissaan pommittamalla tuhota Helsinkiä. Mannerheim ei halunnut osallistua Saksan rinnalla Leningradin piiritykseen ja sen tuhoamiseen. Stalin huomioi tuon eikä tuhonnut Helsinkiä ja kohteli sodan jälkeen Suomea ja Mannerheimiä aika hyvin verrattuna moniin muihin Neuvostoliittoa vastaan sotineita maita.
Sopivat keskenään. Marski sytytti Vuosaaren tietämille isoja halkopinoja merkiksi mihin ADD pudottaa pomminsa merkatuille alueille.
Samin Marski lupasi ettei ammu laukaustakaan Lengrdia kohti.
Mannerheim ei halunnut osallistua Saksan rinnalla Leningradin piiritykseen ja sen tuhoamiseen. Stalin huomioi tuon eikä tuhonnut Helsinkiä.
Melkoisia velikultia.
Kumma kun kaikki Neuvostoliiton ryssimät operaatiot ovat "ei yrittänyt aivan tosissaan" tapauksia. Talvisodanki ryssivät kun "eihän ne tosissaan".
Saksa, USA ja Englanti tuhosivat satoja, ellei tuhansia, kaupunkeja. Voi voi kun Helsinkikin meinasi saada siipeensä Suomen itsensä aloittamassa sodassa. Sitä ei saa antaa ikinä venäläisille anteeksi kun eivät muistaneet, että ei Suomea kohti saa ampua.
Sinulle Helsingin suurpommitukset ja yritys raunioittaa Helsinki voi olla pilailun aihe.
- minulle ei !
Huomioithan, että keskustelet Pietarin Tollitahtaan ansioituneen upseerin kanssa. On suotavaa käyttää kunnioittavaa tapaa heitä kohtaan.
Taitaa olla noita "ei yritä tosissaan" tapauksia.
Sinä et taida olla ihan kartalla kun meinaat että suomi aloitti sodan. Venäjä itsekin on tunnustanut että he aloittivat sen trovokaatiolla ilman sen kummempia sodanjulistuksia
Kuka pommitti Caenin kaupungin maan tasalle ?
…….Sinulle Helsingin suurpommitukset ja yritys raunioittaa Helsinki voi olla pilailun aihe...…
Ei mitään pilailua. Sehän on vieläkin eräitten mielestä ryssävihalle hyvä peruste kun tappoivat Jatkosodassakin yli 60 000 suomalaista. Ei kai olisi saanut.
Ei olisi saanut, olet oikeassa.
Hyökkääjä on syyllinen sankarivainajiemme kuolemaan.
Oikein, niin on syyllinen. Hyökkääjä oli Suomi, Puna-armeija ei vyörynyt rajan yli, Suomen armeija vyöryi = siis hyökkäsi.
Vai ei vyörynyt. Minulla on tuolla 40 sivun tarina jonka on kirjoittanut silloin 14 vuotias tyttö joka oli sivilisotavankina venäjällä
Teheranin konferensi.
Stalin, Roosevelt ja Churchill päättivät Helsingin pommituksesta. Suomi oli Saksan liittolainen siksi se piti saada irtautumaan liittolaisuudesta ja sodasta, jonka vuoksi pommitus aloitettiin.
Stalin ei omavaltaisesti päättänyt asiasta.
Stalin on henkilökohtaisesti vastuussa Hkin suurpommituksista.
- onneksi ryssivät
------Eikö se ollut varsin rikollinen yritys.
- onneksi ryssivät-----
Sitäkö vieläkin harmittelet ? USA tai Englanti ei olisi ryssinyt, Helsingistä ei olisi ollut mitään jäljellä.
Onneksi Usa ja Britit oli muilla rintamilla.
Suomea vastassa oli ryssivä Stalin.
Stalin on vastuussa Helsingin pommituksista.
Pommitukset ryssittiin pahasti.
Eivät olleet syy Suomen irtautumiseen sodasta.
Neuvostoliiton Puna-armeija se oli joka pisti luun kurkkuun suursuomalaisille sankarpojille
ja -tytöille ja niin sekin sota hävittiin yhteisvastuullisesti ja ihan syystäkin koska köyhältä Suo-
melta loppui ruuti eikä natsisaksalta liiennyt enää apua, kas kun itsekin jo heiluivat tuhonsa partaalla. Ja niin urhea Puna-armeija helposti nujersi suhnain vastarinnan ja alkoi hillitön ns.
kannaksenhalkijuoksu jossa sankarpojillamme pitikin tosi hoppua. -Eiks vaan?
Aivan varmasti oli. Suomi piti saada irti Saksan liittolaisuudesta. Jos eivät olisi päässeet sopuun, niin Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen ja itsenäisyys olisi loppunut siihen.
Puna-armeijalle lyötiin luu kurkkuun Ihantalassa.
Siihen pysähtyi ryssijöiden hyökkäys ja raiskaajat lähti lerppa roikkuen etelään, siellä sitä sitten riittikin saalistettavaa tanko tanassa.
Et sitten ole ennen kuullut, että sodissa tuhotaan myös kaupunkeja. Suomi tuhosi tuhansia siviileitä kun olivat alempaa rotua, paha juttu sekin.
Ei vastaavat yritykset pommittaa valtion pääkaupunki maan tasalle massiivisilla kaukopommituksilla ole mitään rutiinia edes 2ww:n ajalta. Kova yritys oli myös Lontoon pommituksissa, mutta niin jäi Lontoo ja Helsinki miehittämättä. Pariisi ja suurin osa Euroopan pääkaupungeista säästyi vastaavilta yrityksiltä. Berliini ja monet muut Saksan kaupungit on tietysti luku sinänsä.
Hitlerin ja Stalinin tuhoamisvimma kohdistui myös kaupunkeihin ja eri kansallisuuksien siviileihin. Sota ratkaistiin kuitenkin Usan tuottamalla taloudellisella ylivoimalla.
Suomi lähti Saksan kanssa tuhoamaan ja orjuuttamaan Venäjän kansaa. Ryssittiin pahasti, meinasi mennä Helsinki, meinasi mennä itsenäisyyskin. Hyökkäyssotaa ei parane ryssiä.
” Suomi lähti Saksan kanssa tuhoamaan ja orjuuttamaan Venäjän kansaa.”
Ei, vaan hakemaan omamme pois! Se oli sodan alkuvaihe! Asemasodan jälkeen lähti neukku puolestaan sotaretkelle valtaamaan Helsinki ja sovjetisoimaan Suomi!
” Ryssittiin pahasti, meinasi mennä Helsinki, meinasi mennä itsenäisyyskin. Hyökkäyssotaa ei parane ryssiä.”
Ei suinkaan! Viipurin valtaukseen loppui neukun menestys! Sen jälkeen slobo otti nekkuunsa jatkuvasti ja Suomi jäi valtaamatta!
Kirsikka kakun päälle oli se, kun pskatunkio romahti 1991!
"Hyökkäyssotaa ei parane ryssiä."
Stalinin hyökkäykset oli yhtä ryssimistä alusta loppuun. Pahin munaus ja epäonnistuminen oli hyökätä Suomeen, mutta ehkä törkein ryssiminen oli hyökkäys Berliiniin. Se sikamainen siviiliväestön kohtelu vallatuilla alueilla ja lopulta Berliinissä hakee vertaistaan maailmanhistoriassa ja Venäjä joutuu tätä häpeää kantamaan harteillaan. On paradoksaalista, että tätä ryssimistä siellä juhlitaan suurena kunniakkaana sotana. Berliinin olisi saanut ilman raiskauksiakin, mutta kun on se ryssiminen verissä niin minkäs teet.
KUINKAHAN TUOSSA OLISISI KÄYNYT Jos Hitleri ei olisi suuruudenhulluuksissaan levittäytynyt joka puolelle, jopa Ahfriikkaaan
------Ei, vaan hakemaan omamme pois!-----
Mitä meidän omaa oli Syvärillä, Äänisellä, Petroskoissa, Poventsassa, Rukajärvellä, …..?
Olivatko myös Petroskoin leireillä surmatut siviilit "meidän omia".
Suomi ei sentään suunitellut koko Neuvostoliiton liittämistä omaan valtioalueeseensa, kuten Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri aikoi Suomelle niin hyökkäyssodallaan talvella 1939-1940 kuin myös kesäkuussa1940 kun sodan päättäneen Moskovan rauhansopimuksen muste oli kerennyt kevätahavan ansiosti juuri kuivahtaa.
"Uutuuskirja Stalinin salaisista mapeista - Diktaattori haaveili Suomen sovjetisoimisesta
Suomi piti miehittää vuonna 1939 nopeasti ja alistaa nukkehallituksen ja kansanarmeijan saappaan alle, ”kansanviholliset” piti vangita."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201710182200468729
"Liettuan tyrmistynyt ulkoministeri Vincas Kreve-Mickevicius sai kuulla Moskovan Kremlissä kesäkuun viimeisen päivän myöhäisenä iltahetkenä tuona kohtalokkaana vuotena 1940. Molotov suositteli kuulijalleen realismia, sillä Liettua ja muut Baltian kansat, "Suomi mukaan luettuna", tullaan liittämään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen."
https://yle.fi/uutiset/3-5784861
Vaatii kyllä aikamoista mielikuvitusta väittää, että Suomi olisi lähtenyt "tuhoamaan ja orjuuttamaan Venäjän kansaa".
Tiltujen väitteet on aivan poskettomia.
Ihmettelen minäkin noita kirjoituksia, Minä muistan nuo ajat vaikka en rintamalla ollutkaan
1. Helsingin pommitus ( 6.-7. helmikuuta 1944)
6 990 pommia
350 keskustan alueelle, loput harakoille
2. Helsingin pommitus (16.-17. helmikuuta 1944)
4 317 pommia
noin 100 keskustan alueelle, loput harakoille
3. Helsingin pommitus (26.-27.1944)
5 182 pommia
290 keskustaan, loput harakoille
Siis yhteensä yli 16 000 pommia, joista yli 15 000 putosi metsiin ja merelle.
Aikamoista ryssimistä.
Olisikohan tuo ohipommituksen maailmanennätys.
Syyriassa Venäjä on ohipommittanut miljoonia ihmisiä pakolaisiksi.
Eikö se ollut varsin rikollinen yritys.
Kuten kaikki muutkin kaupunkien tuhot ja tuhoyritykset. Vaikkapa Rotterdamin tuho toukokuussa 1940 tai Puolan ja N-liiton kaupunkien tuhot. Näistä sinä et puhu mitään vaikka Puola ja N-liitto eivät aloittaneet sotaa kuten Suomi teki -41.
Kaikki muut maat saivat pommittaa, vapaasti, ainoastaan Neuvostoliitolta se oli kiellettyä. Kais tajuutte ?
” Jos pommituksen kohteessa oli ilmatorjuntaa, niin silloin se ei ollut mikään siviilikohde.…”
Sehän on stallarin homma puolustaa fanaattisesti neukkua!
Me suomalaiset toki kerromme suomalaisten kannan! Olipa puhtaat siviilipommitukset sallittuja tai ei niin ei ne tuolloinkaan olleet tekijänsä ylväin hetki sodankäynnssä! Ja me suomalaiset voimme todeta, ettemme vastaavasti sodan aikana kertaakaan pommittaneet Leningradia!
” Kaikki muut maat saivat pommittaa, vapaasti, ainoastaan Neuvostoliitolta se oli kiellettyä. Kais tajuutte ?”
Ei se kiellettyä toki ollut ja neukku kohdisti kaupunkeihimme pommituksia jo Talvisodassa ja edelleen Jatkosodassa, jolloin erityisesti keväällä 1944 Helsinkiin kohdistui kolme yöllistä suurpommitusta! Tokihan stallari haluaa niistä kuulla, vai mitä?
------Vaatii kyllä aikamoista mielikuvitusta väittää, että Suomi olisi lähtenyt "tuhoamaan ja orjuuttamaan Venäjän kansaa".-------
Kyllä Suomen tarkoitusperät nähtiin heti 1941-42 kun keskitysleireihin sullottiin yli 20 000 ns. epäkansallista joille ei annettu ruokaa eikä terveydenhoitoa. Talvessa kuoli n. 4 500 heistä. Näin ei tee sellainen joka ei suunnittele kohdeväestön tuhoamista.