Huomenna alkaa uusi laumasuoja strategia

Virus pitää levittää ensisijassa lapsiin ja sitäkautta suht nuoriin aikuisiin. Näin nuorempi väestö saadaan suojaamaan vanhempaa väestöä laumasuojan avulla. Kukaan poliitikko ei sano ääneen, mutta juuri siksi koulut avataan huomenna.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Krista Kiuru valehteli yelkkarissa, että tauti yritetään tukahduttaa.

Äänestä
  • Eikös hän ole erikoistunut kieroiluun?

    Äänestä

No tauti leviää niinkuin tarkoitettu on

Äänestä

WHO on tuominnut vaarallisena käsityksen laumaimmuniteetista koronapandemian hoitamisessa.

Michael Ryan, WHO:n terveyskatastrofeista vastaava johtaja sanoi että on väärin kuvitella että valtiot voisivat 'kuin taikaiskusta' tehdä populaatioistaan immuuneja Covid-19-sairaudelle.

Ryan sanoi Genevessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa: "Ihmiset eivät ole laumoja, ja näin ollen laumaimmuniteetin käsite on yleisesti ottaen varattu sen laskemiseen, kuinka suuri osuus väestöstä pitäisi rokottaa jotta rokotteella olisi tällainen vaikutus".

Hän lisäsi: "Joten mielestäni tämä ajatus että 'ehkäpä löysiä rajoituksia ylläpitäneet maat, jotka eivät ole tehneet mitään, yhtäkkiä taianomaisesti saavuttaisivat jonkinlaisen laumaimmuniteetin, ja entä sitten jos sinne matkalla menetetään vähän vanhoja ihmisiä?' Tämä on erittäin, erittäin vaarallinen laskelma."

https://www.independent.co.uk/news/health/coronavirus-herd-immunity-who-uk-matt-hancock-a9510231.html

Äänestä
  • WHO tuomitsee ajatuksen laumasuojasta, jonka valtiot muka voisivat kätevästi saavuttaa olemalla vain kädet taskussa antaen ihmisten sairastaa, tekemättä juuri mitään sen ehkäisemiseksi ja välittämättä jos nyt sitten joitakin vanhuksia kuoleekin, "erittäin vaarallisena".

    Ihmiset eivät ole mitään laumoja WHO:n mukaan ja laumasuojan käsitettä käytetään normaalisti vain rokotteiden yhteydessä arvioimaan, kuinka suuri osuus väestöstä täytyisi rokottaa suojan saamiseksi.

    https://www.independent.co.uk/news/health/coronavirus-herd-immunity-who-uk-matt-hancock-a9510231.html

    Äänestä

Ne, jotka haluavat laumasuojan, voisivat itse hankkia viruksen ja näyttää esimerkkiä muille.

Äänestä

Aloittajalle tiedoksi, että mitään immuniteettiä tautiin ei tule vaikka sen sairastaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Virus pitää levittää ensisijassa lapsiin ja sitäkautta suht nuoriin aikuisiin. Näin nuorempi väestö saadaan suojaamaan vanhempaa väestöä laumasuojan avulla. Kukaan poliitikko ei sano ääneen, mutta juuri siksi koulut avataan huomenna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu