Hallituksen punahuulet näyttivät olevan paniikissa

kun persut ja muu oppositio pommitti vaikeilla kysymyksillä.

Suomellehan on tulossa EU:sta uusia merkittäviä vastuita. Hallitus esitti juuri lisätalousarviossa Suomelle yhteensä yli 800 miljoonan euron uusia takausvastuita koronakriisin myötä. Valtiovarainministeri Katri Kulmunin mukaan Suomella on jo ”kaikista EU:n jäsenmaista kaikista korkeimmat vastuut”.

Kyllä tuntuu rahaa olevan.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nämä neidot pistää Suomen todella kurjaan jamaan. Kyselytunnilla ei kukaan vastannut kysymyksiin, vaan diiba daabaa ja kiertelyä tai vetoomuksia aiempien hallitusten tekemisiin. Ärsyttävää ja huolestuttavaa kuunnella

Äänestä
  • Oletko joskus sitten nähnyt politiikkoa joka vastaa kysymykseen?

    Äänestä

Hallituksen häpyhuulet näyttivät olevan paniikissa?

Äänestä
  • Hallituksen häpyhuuliministerit?

    Äänestä

Kuinka hallituksen käy syksyllä?

Äänestä
  • Huonosti.

    Äänestä

Ei mitään selkeää vastausta niiltä tullut.

Äänestä

Pöh. Hallitus on hoitanut hyvin tätä k4iisiä. Kyllä se paniikki on siellä opposition puolella, varsinkin persuissa. Kokoomus tuntuu hyvin ymmärtävän hallituksen toimenpiteet. Persut ovat jo alkaneet vastustaa omia aikaisempia ehdotuksiaan.

Äänestä

Persut, lopettakaa jo. Teille ei muuta kuin nauretaan. Uskottavuus on täysin mennyt.

Äänestä

Joo samaa mieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kun persut ja muu oppositio pommitti vaikeilla kysymyksillä.

Suomellehan on tulossa EU:sta uusia merkittäviä vastuita. Hallitus esitti juuri lisätalousarviossa Suomelle yhteensä yli 800 miljoonan euron uusia takausvastuita koronakriisin myötä. Valtiovarainministeri Katri Kulmunin mukaan Suomella on jo ”kaikista EU:n jäsenmaista kaikista korkeimmat vastuut”.

Kyllä tuntuu rahaa olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu