Sipilä loi kasvot porvarihallituksille.

Peli on raakaa mutta silti kuitenkin epärehellistä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä outoa siinä? Onhan Sipilä suurporvari. Keskustan kannattajista monetkaan niitä ei ole. Sipilä on kuitenkin aito kepulainen. Kepuhan pettää aina. Myös kannattajansa.

Äänestä
  • Pesunkestävä kokkarehan se on. Ainoa syy, miksi majailee Keskustassa on se, että uskonyhteisönsä edustajat, jotka häntä kannattavat, ovat lestakepuleita.

    Äänestä

Kepu pettää kannattajansa antamalla heille mielikuvan, että peli on raakaa.

Äänestä

Mikko Jakosen kirja

luokkajako suomessa

Äänestä

Sipilän hallitus sinisine nukkeministereineen on politiikan irvikuva. Esimerkiksi Sipilän hallituksen työministeri hakee vertaistaan Suomen historiassa, Ihan puhtaasti työministerin "ajatukset" ja toimetkin hoiti Sipilä. Kaveri itse oli täysin uuno, paitsi että ymmärsi mistä rahan saa kun itse vaan ymmärtää mitä mieltä pitää olla. Siinäkin oli haasteita kuten tiedetään, mutta Sipilä palautti ruotuun.

Jossain luki että tuo kyseinen työministeri on tehnyt jonkun kustantajan kanssa sopimuksen kirjasta kun oli vallan huipulla. Sitä on hauska odottaa vaikka taidetaan odottaa aika pitkään kun piti jo viime vuona ilmestyä. Taitaa olla vitsi ja kevennys kustantajan pikkujoluissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Peli on raakaa mutta silti kuitenkin epärehellistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu