Carunan ympäristönäkyvyys koskee meitä kaikkia

Sähköverkkoyhtiö Caruna on viime kuukausien aikana ripotellut Etelä-Suomen teiden varsille tiheään lukuisia masentavan näköisiä harmaita peltimökkejä sähkön maakaapeliyhteyksiä varten. Tarkoitus on ilmeisesti asentaa ne kuluvan vuoden aikana kiinteästi paikoilleen meitä ympäristön asukkaita ja ohi kulkevia ilahduttamaan (masentamaan). Vaan onko niiden tilaajalta Carunalta tilausvaiheessa joku käynyt itse niitä koskaan katsomassa ja, jos on, niin olivatkohan ympäristöarvot ja niiden kanssa elämään joutuvien esteettiset näkökohdat otettu tilattaessa huomioon? Uskon, että niistä muodostuu ennemmin tai myöhemmin Carunalle melkoinen tahra yrityskuvaan, joka korkeiden siirtomaksujen keralla vaikuttaa huomattavasti kansalaisten sekä yhteiskunnallisten päättäjien suhtautumiseen yhtiöön. Ei kestä kauaa, kun joku keksii ryhtyä kutsumaan niitä ympäristörikoksiksi tai niitä ryhdytään sabotoimaan. Joka tapauksessa ne tullaan pitkälle tulevaisuuteen yhdistämään Carunaan.

Kaikki ymmärtävät sen, että pömpelit ovat välttämättömiä, jotta yhteiskunnan vaatimukset sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi voidaan toteuttaa ja nyt on enää turhaa yrittää vaikuttaa niiden hankintaan - tehty, mikä tehty. Ainoa, mitä voidaan tehdä, on korjata tilannetta maisemoimalla ne mahdollisimman tyylikkäästi. Meillä on Suomi täynnä innokkaita ja pienituloisia graffitimaalareita, joista useat ovat sekä taiteellisesti että teknisesti huippuluokan ammattilaisia. Eikö nyt olisi syytä avata kilpailu siitä, miten nämä osaajat saisivat nuo harmaat möykyt sulautettua ympäristöön ja laajempaankin maisemaan. Tähän asti nuo tekijät ovat tehneet ympäristön "kohentamistyötä" sekä positiivisesti että negatiivisesti ilman palkkaa, mutta ei se varmaankaan Carunalle kalliiksi tulisi, jos heille maksettaisiin jopa pieni palkkio ainakin onnistuneimpien töiden osalta. Sen verran Carunalla varmaankin on aina rahaa yritys- ja yhteiskuntakuvaa parantaviin hankkeisiin budjetoituna. Se ei todennäköisesti vaikuttaisi korottavasti sähkönsiirtomaksuihinkaan.

30

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö elämän ankeutta ole jo ihan riittävästi, ettei sitä tarvitse ehdoin tahdoin lisätä elinympäristössämme. Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että Caruna voisi suurista mainosrahoistaan sijoittaa vähän ympäristön visuaalisen pilaantumisen ehkäisemiseksi. Meillä Karjalohjalla päin noita toinen toistaan suurempia tummanharmaita laatikoita on tienvarsilla todella paljon odottamassa lopullista asennusta.

      Luonnon kauneudesta elinvoimaa ammentava mökin mummo

    • Anonyymi

      Pitkään rakennusalalla työskennelleenä olen minäkin mökkireissuilla ihmetellyt samaa asiaa. Olemme tottuneet siihen, että rakennusvalvontaa suorittavat arkkitehdit ja luonnonsuojelijat sekä luonnonsuojeluviranomaiset ovat kimpussa heti, kun luonnon kauneusarvoja tai ympäristöarvoja ylipäätään uhataan. Herää kysys: Miksi Caruna on tämän valvonnan ulkopuolella eikä sen johto itse huomaa tällaisia bisneksen kannalta pieneltä tuntuvia seikkoja. Vain liikevoitto ja tekninen osaaminen tuntuvat kiinnostavan valtaa käyttäviä insinöörejä. Inhimillisyys ja luontoarvot ovat sivuseikkoja. Ne hirveän näköiset peltimonsterit tulevat olemaan ympäristössämme vuosikymmenien ajan. Näyttää siltä, että Caruna ja Korona ovat ihmisiä ahdistavina löytäneet toisensa.

    • Anonyymi

      Voisiko ne peltikaapit peittää esim. humalaköynnöksillä? Saataisiin tarveaineita oluen valmistukseen ja kansalaiset voisivat hukuttaa murheensa kaljoittelemalla. Mitä sanovat kasviasiantuntijat ja luontoväki? Ainakin Caruna voisi antaa kaikille, jotka sen itse haluavat tehdä, oikeuden istuttaa nopeasti kasvavia taimia rakennelmiensa ympärille.

      • Anonyymi

        Humala on melkoisen agressiivinen kasvamaan ja leviämään. Eihän tuossa tarvitse odottaa sähköyhtiön toimia, joskus iltahämärissä käy vähän levittämässä siemeniä niin kyllähen ne pömpelit sitten seuraavana kesänä alkaa jo peittyä.


    • Anonyymi

      Nuo "peltipömpelit" eli muuntamot pistää silmään kun ne ovat maantasolla. Lisäksi rakenteen halpuutta etsittäessä niistä on tehty tuollaisia kuutioita. Värikin voisi olla jotain muuta kuin perinteinen koneharmaa. Ennenvanhaan nuo puistomuuntamot pyrittiin maisemoimaan ja esimerkiksi peittämään sopivalla rimoituksella tms.

      Eihän ne entisetkään muuntajat olleet mitään silmäniloja. Parin pylvään nokassa paljas muuntaja ja melkoinen johtohässäkkä vielä yläpuolella. Mutta kun ne olivat siellä korkeuksissa, niihin ei tullut kiinnitettyä niin suurta huomiota.

      Noihin peltipömpeleihin voidaan sijoittaa vähän isompikin muuntaja, joten pömpeleitä voidaan sijoittaa harvempaan (jos asutus sallii sen) kuin entisiä pylväsmuutajia. Peltipömpelit asennuksineen ovat kalliimpia, mutta kuluttajathan ne maksaa siirtohinnoissa.

    • Anonyymi

      Caruna saisi asennuttaa pömpeleihinsä kiipeilylangat köynnöskasveille. Puutarhaväki voi kyllä toimia konsulttina.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen avaus tuo graffititaiteilijoiden työllistäminen. Hyvännäköisillä graffiteilla voidaan ennalta ehkäistä tägejä töhertelevien himoa sotkea jo muutoinkin rumia seinäpintoja ja, jos niitä on päässyt jo syntymään, peittää ne. Olen nähnyt suurikokoisiakin graffitteja, jotka loistavasti sopeutuvat ympäristöönsä joskin myös huonolla taiteellisella mautta tehtyjäkin on tavattu. Nyt voitaisiin pienellä rahalla parantaa ympäristötaiteen tasoa. Toivon, että nuo harmaat isokokoiset keskelle luontoa sijoitetut rumilukset maisemoidaan välittömästi ainakin kesämökkini tien varresta. Jos ne jotakuta miellyttävät hän voi käydä laittamassa pömpelin kylkeen lapun, että se pitää jättää rauhaan minimalistisesti toteutettuna ympäristöaiheena.

    • Anonyymi

      Kaupungissa nuo harmaat sähkökaapit voidaan tottumisen vuoksi säilyttää, mutta herkästi vahingoittuvaan maalaismaisemaan ne eivät ehdottomasti sovi.

      Luontoa suojeleva

    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista kuulla myös Carunan kanta siitä, että ovatko he toimenpiteissään ottaneet elinympäristö parantamisen vaatimuksen huomioon, ovatko he mielestään onnistuneet ja aikovatko he seuraavassa vaiheessa tehdä jotain syntyneelle ympäristöristiriidalle. Älkää kuitenkaan päästäkö kustannusvalvontaan perehtyneitä perusinsinöörejä vastaamaan.

    • Anonyymi

      Kaappien seinät voitaisiin myös peittää hyönteishotelleilla, koska niistä on kova pula.

      Pörriäisten ja kukkien ystävä.
      ps. Vain kukkien pölytyksellä voimme odottaa hyvää satoa luonnonantimista.

    • Anonyymi

      Mitäs te noista "pömpeleistä" vouhkaatte? Ennen meni sähkölinjoja pitkin metsiä, ja kylien ja talojen kohdalla nuo "pömpelit" oli 3 metrin korkeudessa, toki vähän erinnäköisinä. Nuo "pömpenit" ovat muuntajia,joiden on pakko olla jossain! Hyvä,että pääsemme eroon noista ilmassa kulkevista sähkölinjoista, joista on monenlaista haittaa. varsinkin siellä missä paljon liikutaan tai on tiheää puustoa.

      • Anonyymi

        Sähkölangoissa oli vissiä romantiikkaa. Mm. Katri Helena lauloi laulavista puhelinlangoista tarkoittaen tietenkin kaikkia lankoja, jotka oli pylväiden varaan ripustettu. Missäs muuten nyt varikset, pääskyset ja muut lentävät luontokappaleet voivat levähtää ja lämmitellä talvella varpaitaan, kun langat poistetaan. Sanoppa se.


    • Anonyymi

      Käytä kansalaisen valtaasi.

      Kansalaisaloite: Sähköverkot julkiseen omistukseen!

      Aloitteen sisältö
      Esitämme, että tämän kansalaisaloitteen pohjalta käynnistetään valmistelu sellaisen lainsäädännön luomiseksi, jolla sähköverkot saadaan julkiseen omistukseen. Sen jälkeen omistus pidetään julkisen sektorin hallussa.
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6134

      • Anonyymi

        Tulipalokiire.


      • Anonyymi

        Juurikin tämä.


    • Anonyymi

      Hyvä aloite!

      • Anonyymi

        Kyllä!


    • Anonyymi

      Itse pömpelit ovat ihan asiallisen näköisiä, mutta jos niitä töhritään aloittajan ehdottamilla graffiteilla ne muuttuvat masentaviksi hirvityksiksi. Mikään ei ole niin masentavaa katsella kuin graffiteilla töhrityt pinnat. Mielestäni graffitteja saisi maalata vain omaan omaisuuteensa, ja rakennusten kyseen ollessa, vastaavalla lupamenettelyllä mikä koskee muutakin julkisivurakentamista.

    • Anonyymi

      Kummallista, että joku voi pitää niitä sähkökaappeja asiallisen näköisinä. Niihin törmää jatkuvasti ja osa niistä on todella suurikokoisia. Lohjalla olen törmännyt jo kahteen, jotka on töhritty riemunkirjaviksi ilman mitään järkevää viestiä. Jos olisivat paremmin maisemaan sulautuvia, tuskin kraffitien töhertelijät niihin niin hanakasti iskisivät. Kai heidänkin keskuudessaan laatua arvostetaan ja annetaan hyvän näköisten töiden olla rauhassa.

      • Anonyymi

        Mielestäni kaapit sopeutuu paremmin maisemaan kuin vanhat tolpat haruksineen ja roikkuvine kaapeleineen, vanhoissa tolpissa muuntajat oli siellä tolpan päässä. Mutta makunsa kullakin. Joka tapauksessa graffitit ja muut töherrykset ovat kaikkein rumimpia, ja sitä paitsi rikollista ilkivaltaa toisen omaisuutta kohtaan.


    • Anonyymi

      Niissä muuntajissa on öljyä sisällä. Kun salama paukahtaa tolppamuuntajaan niin niin öljyt usein valuu maahan ja niitä muuntjia on Suomessa edelleen satoja ellei tuhansia myös pohjavesialueilla. "Pömpeleiksi" kutsutuissa puistomuuntamoissa on valuma-allas valmiina, joten vahingot on korjattavissa paljon helpommin.

    • Anonyymi

      Ymmärsin jo aloitteesta, ettei kukaan vastusta sähkön maakaapelointia, vaan kysymys on vain siitä, ettei pitäisi ehdoin tahdoin visuaalisesti ärsyttää ihmisiä. Asioita voidaan tehdä tyylikkäästi tai vähemmän tyylikkäästi. Kysymyshän on hyvästä mausta, jota nyt kaipaisi yhdeltä Suomen suurimmista yrityksistä, joka jakaa huomattavia osinkoja ja joka on varmasti tänä päivänä yksi eniten arvostelluista mittavien verkkomaksujen korotusten takia. Kyllä varmasti goodwill on tänä päivänä yhteiskuntasuhteiden hoidon kannalta tärkeää myös monopoliasemassa olevalle yksityistetylle yhteiskuntavastuuta kantavalle yritykselle. Eivät nämä teknisiltä tuntuvat rutiiniasiat aina ole niin yksinkertaisia kuin yrityksissä luullaan, mikä johtunee alan koulutustaustoista. Hauska idea näin työttömyyden aikana oli tuo taiteellisesti lahjakkaiden työllistäminen näkymien parantamiseksi jopa kaappien omistajan luvalla ja tuella. Minusta kauniisti maisemoitu jopa taiteellinen kaappi olisi mielyttävämpi kohdata sieni- ja marjaretkellä kuin koneharmaa möhkäle. Minäkin olen havainnut, että pelikenttä on kaikenlaisille töhertelijöille avattu ja sitä käytetään vallattomasti hyväksi.

    • Anonyymi

      On se hyvä, että graffitien ja tagien töhertelijöille on avattu työmahdollisuuksia näin koronan aikana

    • Anonyymi

      Ei ne tolppamuuntajat todellakaan olleet järin esteettisiä. Toista oli silloin, kun isommissa tienristeyksissä jökötti tyylikkäitä lautarkenteisia muuntamotorneja, joissa lautojen välit oli peitetty tyylikkäällä rytmikkäällä rimoituksella. Tästä edeganssista nuoremmat sukupolvet eivät edes tiedä mitään. Silloin oli sähköyhtiöillä vielä tyylitajua.

    • Anonyymi

      Joo ne romanttiset muuntajakopit olivat varsinaisia salamaimureita.

    • Anonyymi

      Niinhän ne oli ja tuhojakin tuli. Ikävä juttu, mutta ei se kuittaa sitä, että nuo kauheat peltikaapit ovat tosi rumia.

    • Anonyymi

      Caruna-kaupan salat julki.

      Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta teki joulukuussa 2013 suomalaisille kalliin virheen, kun se poisti Fortumilta strategisen tehtävän ylläpitää sähköverkkoa. Tämä päätös antoi luvan myydä Fortumin sähköverkot ulkomaalaisten sijoittajien 80-prosenttisesti omistamalle Carunalle.

      Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, eli palvelu, jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa. Ei ole tarkoituksenmukaista tai kannattavaa rakentaa kahta rinnakkaista sähköverkkoa, joiden välillä kansalaiset voisivat valita.

      Luonnollisten monopolien pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisessa omistuksessa. Luonnollista monopolia ei pitäisi luovuttaa tahoille, jotka pyrkivät käyttämään monopoliasemaansa maksimaalisen voiton tavoitteluun.

      Carunan yhteydessä näin tehtiin. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat.

      Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta kantavat Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa.

      Tuollaista tietoa löytyy kauppaan liittyen.

    • Anonyymi

      Niinhän siinä todella kävi ja kaiken lisäksi valtio myi osakkeet reilulla alihinnalla, kuten pörssikurssit hetken päästä osoittivat. Se oli ostajille todella edullinen bisnes, kun tuotteesta maksavat olivat tiedossa ikiajoiksi eteenpäin. Ei riskin häivääkään ollut ilmassa, minkä pitäisi kuulua reilun markkinatalouden ominaisuuksiin. Priimusmoottorina kaupassa toimi kokoomus ja haavisto sekä muut hallituspuolueet joutuivat osallistumisellaan kauppaan maksamaan kovan hinnan hallituksessa olostaan. Ehkä jotkut muutkin kuin kokoomuslaiset uskoivat kaupan olevan suomalaisille eduksi. Olen tallentanut kaikki asiaan liittyvät tv-haastattelut ja -keskustelut ja niistä näkyy selvästi, miten intomielistä tatcherilaista talouspolitiikkaa tuolloin ajettiin ja kansalaisille jopa valehdeltiin tietoisesti kaupan vaikutuksista. Tätä taustaa vasten keskustelun aloittajan huoli on aika vähäpätöinen, vaikkakin olen sitä mieltä, että monikansallisilla sijoittajilla ei ole suurempaa oikeutta Suomen ympäristöarvojen pilaamiseen , kotimaisilla yhtiöillä.

    • Anonyymi

      Vaalit lähestyvät ja tämän poliittisen suhmuroinnin kansa muistaa aina maksaessaan sähkölaskua. Taitaapa sataa persujen laariin ja niin on selvästi jo käynytkin. Odotellaan vaan seuraavaa vastaavaa mokaa, jotta kokoomus ja vihreät pääsevät tästä kiipelistä.

    • Anonyymi

      Eiköhän se moka jo tullutkin, kun Petteri Orpo televisiokeskustelussa ilmoitti, että, jos nykyinen hallitus säätää lain, joka estää verojen kiertämisen veroparatiiseissa, niin kyllä kokoomus seuraavassa hallituksessa sen kumoaa. Olisihan ihan hirveää, jos energiahuollostamme vastaavat ulkomaiset sijoittajat joutuisivat maksamaan veroja suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Sehän korottaisi tietysti sähkön hintaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe