Ylivainion ihmeparantamiset

Anonyymi

Lääk.tri Miettinen tutki lääk.tri:n väitökirjaansa varten Niilo Ylivainion kokouksissa ihmeparanemisen kokoneiden helluntailaisten tautitapauksia 1403 kpl.

Väitöskirjan lopputulos: kaikki valheellisia "ihmeparanemisia"

122

881

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      en siihen aikaan itse seurannut mitenkään "Yli-Vainio, - juttuja, en myös nykyäänkään.
      kuitenkaan en uskaltaisi mennä "mihin tahansa" parantumis-ihmeisiin, koska
      raamatussa näistäkin mainitaan (varoitetaan )
      "tekevät ihmeitä ja tunnusmerkkejä. . . Matt: 24:24

      • Anonyymi

        Juu, kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu, kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.

        Ei myöskään jeesus tai raamattu.

        Katinkullasta on kyse, mutta heikkolahjaiset tietysti sitäkin ostavat.

      • Ihan samahan se on. Ei huijauksen yrittäminen vahingoita jos ei autakaan.

    • Anonyymi

      Niilo Ylivainio ei tainnut itse sanao parantaneensa, vaan kaikki parantumiset tapahtui Jeesuksen nimessä.

      Miettisen tutkimus on tutkimus, tehty tietyillä lähtöteeseillä.

      Siitä on ollut keskustelua, mm. allaolevassa linkissä, josta myös tekstilainaus.

      https://www.acatiimi.fi/2001/8_01/8_01m.htm

      " Vuonna 1990 Matti A. Miettinen väitteli lääketieteellisellä tutkimuksella "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta" (KTK A:51). Kirjassa seurattiin 611 uskonnollisessa kokouksessa ihmeparantumisen kokeneen
      ihmisen terveyden kehitystä ennen ja jälkeen koetun parantumisen. Kirja seurasi kauniisti tilastollisia malleja ja kvantitatiivisen tutkimuksen ajattelumallin kriteeristöä. Tuloksena olikin, ettei yhdenkään parantuneeksi itsensä kokeneen kohdalla ollut tapahtunut sellaista muutosta, joka ei olisi voinut sisältyä alkuperäiseen ennusteeseen. Kvantitatiivisen ajattelun mukaisesti tästä voisi helposti erehtyä vetämään sellaisen yleistyksen, ettei mitään ihmeparantumisia voisi ollakaan. Tähän Myllykangaskin päätyy.

      Toisesta näkökulmasta jää kysymään: miksi 611 henkilöä ehdoin tahdoin omasta mielestään riittävän täysissä hengen voimissa väittää, että on kokenut ihmeparantumisen. Näille ihmisille kyse on ollut ihmeestä. Ottamatta kantaa siihen, olisiko olemassa lääketieteellisesti selkeästi todennettavia ihmeparantumisia, jo pelkkä kysymys ihmisten kokemuksesta on syytä ottaa vakavasti. Ja laadullisessa tutkimusperinteessä tämä usein otetaankin. Miettisen väitöskirja osoittaa tämän tulkinnan mukaan, että suuri joukko suomalaisia oli kesän 1980 aikana kokenut voimakkaan parantumiselämyksen. Tämän mukaisesti olisi vastaansanomattomasti osoitettu, että ihmeparantumiskokemuksia olisi varsin runsaasti. "

      Kirjoittaja Esko Ryökäs, ma.professori, Joensuun yliopisto

      Tutkimus on siis tehty ottamatta huomioon ihmisten itsensä todistuksia todisteena, vaan muulla perusteella.

      Olisikin hyvä, ennen kuin aloituksia tehdään, että aloituksen tekijä olisi tutustunut itse väitöskirjaan.

      Muistelisin, että ei siinä ollut mitään tällaista loppupäätelmää:

      >> kaikki valheellisia "ihmeparanemisia" >>

      Joten aloitus lienee tarkoituksenhakuinen, ilman totuuden kunnioittamista.

      Usko Toivonen

      Usko Toivonen

      • Josnpelkkä henkilökohtainen tunne riittää todisteeksi, olen elävä todiste jumalien olemattomuudesta.

        Jokainen tämän todistukseni kuuleva jumala on näinollen velvoitettu tuhoamaan tämän kommentin tai kommentoijan ennen sen ilmestymistä muille luettavaksi.... odotellaan hetki.... tai pari... nyt tuntuu vatsanpohjassa kipua, lieneekö paskahalvaus vai.... .... hyvän konjakkipierun juuri päästin. Ei siis vakava yritys jumalilta.

      • Anonyymi

        Äly hoi, älä jätä.

        Lääketieteen tohtorin väitöskirja tehdään lääketieteen alueelta, ei uskomusten kannalta.

        "Tutkimus on siis tehty ottamatta huomioon ihmisten itsensä todistuksia todisteena, vaan muulla perusteella."

      • he-ma kirjoitti:

        Josnpelkkä henkilökohtainen tunne riittää todisteeksi, olen elävä todiste jumalien olemattomuudesta.

        Jokainen tämän todistukseni kuuleva jumala on näinollen velvoitettu tuhoamaan tämän kommentin tai kommentoijan ennen sen ilmestymistä muille luettavaksi.... odotellaan hetki.... tai pari... nyt tuntuu vatsanpohjassa kipua, lieneekö paskahalvaus vai.... .... hyvän konjakkipierun juuri päästin. Ei siis vakava yritys jumalilta.

        Pikkusen jännitin, mutta henkilökohtaista kokemusta ei voi ohittaa, voimme siis olla varmoja ettei jumalia ole olemassa.. elei tämä ole viimeinen pisara.... odotellaan hetki... kutittaa kainalosta kovasti... ei kuitenkaan muuta kuin tupakkayskää..

        Kattoo ny, josko olisi erimieltä oleva jumala olemassa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äly hoi, älä jätä.

        Lääketieteen tohtorin väitöskirja tehdään lääketieteen alueelta, ei uskomusten kannalta.

        "Tutkimus on siis tehty ottamatta huomioon ihmisten itsensä todistuksia todisteena, vaan muulla perusteella."

        Kyllä tuo professorin kirjoitus vaikuttaa ihan älykkään ihmisen kirjoittamalta.

        Lääketiede ei tietenkään tunne Jumalan suorittaman parantumisen ihmettä.

        Tutkimus on tehty mahdollisesti jopa ennakkoasenteen pohjalta, missä tarkoituksena on kiistää kaikki ihmisten omat todistukset parantumisen syystä.

        Joten jos aloittajan tarkoitus on kiistää Jumalan olemassaolo ja parantumiset evankeliumia julistettaessa, niin siihen tätä Miettisen tutkimusta voi tietenkin itseänsä varten käyttää, mutta tutkimus on mahdollisesti hyvin yksipuolisesti tehty.

        Siinä ei olisi huomioitu esim. tämän miehen antamaa henkilökohtaista todistusta.

        https://www.tv7.fi/vod/player/69946/

        Usko Toivonen

      • he-ma kirjoitti:

        Pikkusen jännitin, mutta henkilökohtaista kokemusta ei voi ohittaa, voimme siis olla varmoja ettei jumalia ole olemassa.. elei tämä ole viimeinen pisara.... odotellaan hetki... kutittaa kainalosta kovasti... ei kuitenkaan muuta kuin tupakkayskää..

        Kattoo ny, josko olisi erimieltä oleva jumala olemassa...

        Valitettavasti jumalat ovat taas epäonnistuneet, pikkusen vaivaa tuo heikkolahjaisten epäjumaliin uskominen. Muuten kaikki hyvin ja pullotan taas aamulla lisää pyhää henkeä jos ostajia löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuo professorin kirjoitus vaikuttaa ihan älykkään ihmisen kirjoittamalta.

        Lääketiede ei tietenkään tunne Jumalan suorittaman parantumisen ihmettä.

        Tutkimus on tehty mahdollisesti jopa ennakkoasenteen pohjalta, missä tarkoituksena on kiistää kaikki ihmisten omat todistukset parantumisen syystä.

        Joten jos aloittajan tarkoitus on kiistää Jumalan olemassaolo ja parantumiset evankeliumia julistettaessa, niin siihen tätä Miettisen tutkimusta voi tietenkin itseänsä varten käyttää, mutta tutkimus on mahdollisesti hyvin yksipuolisesti tehty.

        Siinä ei olisi huomioitu esim. tämän miehen antamaa henkilökohtaista todistusta.

        https://www.tv7.fi/vod/player/69946/

        Usko Toivonen

        >>Lääketiede ei tietenkään tunne Jumalan suorittaman parantumisen ihmettä.<<

        Tää on kyllä jo huippu osaamista alueen ymmärtämisestä! Sitä se vielä uupuisi - olisi mysteeri - ettei JUMALAN vaikuttamaa parantamista voisi todeta. No, lapsikin ymmärtää - mutta ei uskonnollinen ihminen - miten sairaus / poikkeus tulee ensiksikin havainnoida ja parantuminen on juuri sitä, miten tämä poikkeavuus / sairaus poistuu.

        Olkoompa havainnoija vaikka Öllölän mummo tai eri alojen lääkärit - tutkijat. Todettanoon nyt tässäkin, miten ihmisen puhehäiriö änkytys on poistettavissa, mutta edellyttää sisäisen / alitajuisen epävarmuuden poistamisen. Alue, joka lisäksi on ihmisen oman tahtotilan ulkopuolinen tekijä.

        m.l

        Sinähän "m.l" olet todistanut Jumalan parantaneen sinut änkyttämisestä.

        Arveletko, että lääketiede vahvistaisi todistuksesi pohjalta tuon tapahtuman Jumalan teoksi?

        Vai onko sinulla lääketiieteellinen todistus, jos ei ole, niin onko todistuksellasi arvoa?

        Lääketieteestä en tiedä, mutta alan ihmiset, ymmärtävät asian. Tosin myös asian mahdottomuuden eli sivullinen ihminen ei voi toiselle ihmiselle tehdä uskoa kaikkivaltiaaseen JUMALAAN - eikä myöskään ihminen itse tehdä uskoaan itselleen. Alitajuisen epävarmuuden poistamiseen.

        Tavallaan koko paketti on vain oman ymmärrykseni laajentumista varten toteutettu näkemään Raamatun ilmoitukset oikeassa valossa. Nähdä ja ymmärtää eri aluita ihmisessä ja erikoisesti turmetuneisuuden tilaa.

        Ymmärtänet nettikirjoituteni pohjalta , miksi ei edes uskonnolisuus ole kiinnostunut kokemastani muutoksesta. Siis miten JUMALAN aivoituksiin saamalla uskolla on vaitus myös ihmisen alitajunnallisiin alueisiin, jota änkytys on.

        Uskonnllisuus ei koskaan olet tuottanut ihmislajiin muuta kuin lisää ahdistusta ja suorituspakkoa helvetti pelkoineen näkyen juuri ihmisten psykosomaattisella alueella.

        m.l

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketieteestä en tiedä, mutta alan ihmiset, ymmärtävät asian. Tosin myös asian mahdottomuuden eli sivullinen ihminen ei voi toiselle ihmiselle tehdä uskoa kaikkivaltiaaseen JUMALAAN - eikä myöskään ihminen itse tehdä uskoaan itselleen. Alitajuisen epävarmuuden poistamiseen.

        Tavallaan koko paketti on vain oman ymmärrykseni laajentumista varten toteutettu näkemään Raamatun ilmoitukset oikeassa valossa. Nähdä ja ymmärtää eri aluita ihmisessä ja erikoisesti turmetuneisuuden tilaa.

        m.l

        Pitäisikö tuosta löytyä vastaus kysymyksiini.

        Tässä keskustelussa on kysymys Jumalan parantamista ihmisistä, heidän todistuksistaan lääketieteen kannalta.

        Sanot:
        >> Sitä se vielä uupuisi - olisi mysteeri - ettei JUMALAN vaikuttamaa parantamista voisi todeta. .. ja .. Olkoompa havainnoija vaikka Öllölän mummo tai eri alojen lääkärit - tutkijat. >>

        Miten siis on, olisiko sinun todistuksesi Miettesen tutkimuksessa tullut noteeratuksi Jumalan suorittamaksi ihmeparantumiseksi?

        Vai mitä arvelisit kommenttisi perusteella, että kuka hyvänsä havannoija ..

        Tätäkin keskustelua / jankkamaastasi voisi jatkaa vaikka maailman tappiin saakka.

        Lue viestini niistä selviää kaikki lukijalle. Siis ihmeparantumisia ei tänään tapahdu, koska ne tapahtuivat vain apostolisena aikana.

        Taas kokemaani muutosta en pidä ihmeenä tms, vaan aivan normaalilna asiana - alitajuisen epävarmuuden vaikutuksen poistumisena.Asian, jonka voin jäsennnellä ja havainoida reagoimistilan kaikilla ihmisillä - ihmisen ohjautuessa syvään epävaruuden tilaan. Avioero, vakava sairastuminen jne.. Ei mitään mysteeriä tms, vaan aivan loogista ihmisen reagoimista epävarmuuteen.
        Itse en halua tehdä siitä numeroa tms, koska koe sen olevan / tapahtuneen henkilökohtasesti eli ei yleistettävissä oleva asia. Tavallaan herkkä mittari ollessani oikealla tiellä. Maailmaa on mahdoton muuttaa ja sen vaikutusta ihmiseen.

        Eli Jumalalla ei ollut mitään vaikutusta parantumissessi änkytyksestä?

        Katsoitko muuten sen linkittämäni videon miehestä, joka todistaa ihmeparantumisestaan?

        https://www.tv7.fi/vod/player/69946/

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli Jumalalla ei ollut mitään vaikutusta parantumissessi änkytyksestä?

        Katsoitko muuten sen linkittämäni videon miehestä, joka todistaa ihmeparantumisestaan?

        https://www.tv7.fi/vod/player/69946/

        Usko Toivonen

        Tässäpä hyvä esimerkki uskonnolisen ihmisen tyhmyydestä / lihallisuudesta. Ensinnäkään Usko Toivonen ei edes tiedosta / ymärrä mitkä alueet ihmsessä aktivoivat puhehäiriö änkytyksen ja miten usko JUMALAN kaikkivaltiuuteen vaikuttaa näihin alueisiin. Ei omaa uskoa vanhurkauden vaikutuksesta.

        Jesaja 32 sikäli ihmeellinen ilmooitus miten juuri tässä sivutettaan tämä alue.

        3 Silloin eivät näkevien silmät ole soaistut,
        ja kuulevien korvat kuulevat tarkkaan.
        4Ajattelemattomien sydän käsittää taidon,
        ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi.

        Samalla taas itse todistan miten Usko Toivosen ymmrräys koko vanhurskaudesta lepää väärällä pohjalla- uskonnolisuuden - koko JUMALAN aivoittama ihmisen pelastaminen vääristyneenä. Puuttuva usko ja ymmärrys ihmisen pelastamisesta - JUMALAN aivoittamaan - ei ihmisen.
        Ihminen, joka ei omaa uskoa ja ymmärrystä eritoten näihin ilmoitksiin, niin ei ymmrrä koko Jesaja 32 ilmoitusta;

        32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

        3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
        4niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
        5edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,

        28Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi,... jotka... Jumalaa rakastavat, niiden,... jotka.... hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
        29Sillä ne,... jotka.... hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
        30mutta ....jotka.... hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja ....jotka.... hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta.... jotka.... hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
        31Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, ....k-u-k-a..... v-o-i....... o-l-l-a............... m-e-i-t-ä ........v-a-s-t-a-a-n?

        Väitämpä, ettei tavallinen ihminen edes ymmärrä - eikä alan ihmisen - miten valtava vaikutus ihmiseen on ajattelutavalla ja uskolla. Mihin omaa uskon ja mihin ei. Tavallisen ihmisen on helpompi ymmärtää miten sairaan ihmisen mieli on vääristynyt ja kärsii siitä, mutta samanlainen merkitys / vaikutus on ihmisellä myös kun omaa terveen - JUMALAN tahdon ja aivoittaman ajattelutavan ihmisen elämään j apelastukseen liittyen.
        Juuri lopputuloksena on tila - kuka voi olla silloin ihmist vastaan? kuten tuo 31 jae ilmoittaa.
        No, taas Usko Toivosen koko ajattelu on JUMALAN aivoittamaa ihmisen pelastumista vastaan ja lopputuloksen tiedämme. Epäuskon.
        Ihminen on ihmeellinen otus.

        Kiitos näistä kauniista sanoistasi!

        Mutta katsoitko linkittämäni videon.
        Sanothan ettei ihmeparantumisia tapahdu enää.

        Korjaan hieman kommenttiani.

        Kiitos näistä "kauniista" sanoistasi!

        Mutta katsoitko linkittämäni videon.

        https://www.tv7.fi/vod/player/69946/

        Sanothan ettei ihmeparantumisia tapahdu enää.

        Usko Toivonen

      • ” miksi 611 henkilöä ehdoin tahdoin omasta mielestään riittävän täysissä hengen voimissa väittää, että on kokenut ihmeparantumisen.”

        No tietenkin siksi, että kokevat asian näin. Ihmismieli nyt vaan sellainen, että se voi kehittää vaikka minkälaisia kokemuksia. Mutta tässä vaan on se ongelma, että kokemus ei ole vielä todiste siitä, että kokemus on tapahtunut muualla kuin mielikuvituksessa. Vaikka lapsi kuinka kokisi, että hänen sänkynsä alla on mörkö, ei se siitä sen todellisemmaksi muuta.

        ” Näille ihmisille kyse on ollut ihmeestä.”

        Niin. Eihän sitä kukaan ole kiistänyt. Tutkimuksessa sen sijaan selvitettiin, että vastaako kokemus todellisuutta, eli onko mitään ihmeellistä tapahtunut.

        ” Tämän mukaisesti olisi vastaansanomattomasti osoitettu, että ihmeparantumiskokemuksia olisi varsin runsaasti”

        Nii-in. Niitä kokemuksia on vaikka millä mitalla. Mutta ne ei vaan vastaa todellisuutta, ei vaikka kokijat kuinka kovasti uskoisivat muuta.

        ” Muistelisin, että ei siinä ollut mitään tällaista loppupäätelmää:
        >> kaikki valheellisia "ihmeparanemisia" >>”

        Ei siinä noita sanoja käytetty. Mutta mun mielestä voi aivan hyvin todeta, että tutkimuksen mukaan kaikki oli valheellisia ihmeparanemisia, kun tutkimuksen mukaan yhtään ainoata väitettyä tapausta ei voitu todeta ihmeeksi.

        ” Tutkimus on tehty mahdollisesti jopa ennakkoasenteen pohjalta, missä tarkoituksena on kiistää kaikki ihmisten omat todistukset parantumisen syystä.”

        Ei, vaan tutkimus on tehty sillä ennakkoasenteella, että onko todettavissa elimellisten sairauksien paranemisia tai mielenterveyden häiriöissä enemmän kuin yksittäisiä ja ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia. Kummallista, että kehotit aloittajaa tutustumaan tutkimukseen ennen kuin tekee siitä aloituksia, mutta nyt vaikuttaa, että itsekään et ole tutustunut siihen.

        No kelpaisiko Sinulle selvitys, jonka laativat helluntailaiset opiskelijat, jotka olivat aivan varmoja, että kyllähän todistettavia ihmeparanemisia täytyy löytyä? Yksi selvityksen tarkoituksista oli nimenomaan tuottaa materiaalia uskon puolustukseksi. Selvityksen tekijät ottivat vastaan ilmoituksia ihmeparanemisista ja ottivat myös yhteyttä tunnettuihin ihmeparanemisen kokeneisiin. Lopputulos: ei löytynyt yhtä ainoaa todennettavaa ihmeparanemista.
        https://docplayer.fi/49789041-Herra-tekee-ihmeita-ilman-maaraa.html

        ” Siinä ei olisi huomioitu esim. tämän miehen antamaa henkilökohtaista todistusta.”

        Miksei muka olisi, tuo olisi ollut aivan erittäin helposti lääkärinpapereista tarkistettavissa ja todistettavissa oleva ihme. Jostain syystä sen kertoja ei viitsi esittää mitään todisteita sille, vaan se pitäisi ainoastaan uskoa sokeasti ja kritiikittä. (Niille eivät vaivautuneet katsomaan, kyseessä on siis mies, joka kertoo mm. pysyvästi mutkalle vääntyneen jalan parantuneen täysin terveeksi.)

      • Michelarkangelo kirjoitti:

        ” miksi 611 henkilöä ehdoin tahdoin omasta mielestään riittävän täysissä hengen voimissa väittää, että on kokenut ihmeparantumisen.”

        Näet mielenkiintoisesta näkökulmasta ihmisen mieltä ja liittyen juuri ihmisen mielen mielenkiintoiseen alueeseen. Kun ihminen sairastaa / on poikkeava piiiiiiiiiiiiiiitkäkestoisesti, niin tämä tila on ihmisen mielessä 24/7 ajan. Ihminen tarkkailee kaiken aikaa olotilaansa ja huomioi milloin on parempi hetki ja milloin huonompi jne....

        Itse tunnen mm selkäsairaita ihmisiä, jotka ovat kokeneet parantumisen - kokouksissa.Myöhemmin viikkojen kuluttua sairastamisen kokeminen on palautunut. Itse uskon, miten kivun tuntemus on ollut aidosti poissa, mutta tila vaan ei kanna.Siis jokin voimakkaampi asia on vienyt "muistin" sairastumisestaan - tilapäisesti. Samanlainen ihmisen käyttäytyminen kuin hammaslääkäri pelko. Moni ihminen kertoo miten voimakaskin hammassärky katoaa mentäessä hoitamaan hammaslääkärille särkevää hammasta. Siis hammaslääkäri / toimenpide pelkotila voittaa hammassäryn ja ikäänkuin hammas on parantunut itsestään.

        Mutta, ajatellenavoimesti omaa tilaani - puhehäiriön ongelmoittavaa aluetta ja sen muutosta, niin tässäkin on samoja piirteitä. Muistan selkeästi ajan, miten todella ajattelin ennakoivasti puhetilanteita 24/7, koska ne olivat - koin ne - rajuiksi. Voimakkaat trampit / lihasjännitykset ja ahdistus ja häpeä jne.....
        Uskon saatuani ensimmäiseksi hävisi juuri ahdistuneisuus ja häpeä ja myöhemmin lihasjännitys / krampit. No, joku nokkela voi ajatella, miten koko ongelma johtui ennakkoasenteesta -pelkotilasta puhumista kohtaan - häpeäntunne -ahdstuneisuus jne... ja tämä on kyllä harvinaisen totta. Punainen lanka juuri on ettei ihmisessä ole kykyä - voimaa muuttaa itse itseään tällä alueella ja siten luntainen puhumiseen liittyvä kehitys ei etene luontaisesti.

        Taas tänä päivänä en ajattele koko puhumista ja koko änkytysalueita kuin tallaisen ahetkenä kun tietoisesti ajattelen asiaa jne.... ja paranemmiseni juuri ymmärrän siten, ettei koko ongelmaa ole tietoisuudessani ja puhumistani en edes erikoisemmin seuraa. Sen tiedostan,, miten puhenopeuteni on liian nopea, jos innostun.

        Erikoisen mielenkiinnolla juuri odotan miten puhumiseeni vaikuttaa voimakkaat vastoinkäymiset, koska koko änkytys aktivoituu kaikilla ihmisillä juuri epävarmuuteen ohjeutumisesta. Normaali ihmisellä tilapäisesti - elämän vaiheisiin liittyen, mutta taas änkyttävällä persoonallisuudella geneettisyys herkkyyteen liittyen. Esim. moni änkyttäjä on menetänyt lähes kokonaan puhekykynsä pahoinpitelyn seurauksena ja siitä toipuminen on ollut piiiiiiiiiiiitkä kestoista ja taas rakastumisen alkuvaihe hävittää jopa kuukausiksi koko änkytyksen . Siis rakastumisen tunne /alue on voimakkaampi tekijä valloittamaan ihmisen mielen kuin sairaus/ puhehöiriö.

        Ihminen on todella ihmeellinen otus.

      • Anonyymi

        Ainoa terveydenhuollon alue, jossa potilaan mielipide omasta voinnista oikeuttaa diagnoosiin on psykiatria. Pitäisikö uskovaisten parantumiset luokitella psykiatrisiksi tapauksiksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Lääketiede ei tietenkään tunne Jumalan suorittaman parantumisen ihmettä.<<

        Tää on kyllä jo huippu osaamista alueen ymmärtämisestä! Sitä se vielä uupuisi - olisi mysteeri - ettei JUMALAN vaikuttamaa parantamista voisi todeta. No, lapsikin ymmärtää - mutta ei uskonnollinen ihminen - miten sairaus / poikkeus tulee ensiksikin havainnoida ja parantuminen on juuri sitä, miten tämä poikkeavuus / sairaus poistuu.

        Olkoompa havainnoija vaikka Öllölän mummo tai eri alojen lääkärit - tutkijat. Todettanoon nyt tässäkin, miten ihmisen puhehäiriö änkytys on poistettavissa, mutta edellyttää sisäisen / alitajuisen epävarmuuden poistamisen. Alue, joka lisäksi on ihmisen oman tahtotilan ulkopuolinen tekijä.

        m.l

        Olkoonpa kirjoitetaan n-kirjaimella.

      • Anonyymi
        Michelarkangelo kirjoitti:

        ” miksi 611 henkilöä ehdoin tahdoin omasta mielestään riittävän täysissä hengen voimissa väittää, että on kokenut ihmeparantumisen.”

        No tietenkin siksi, että kokevat asian näin. Ihmismieli nyt vaan sellainen, että se voi kehittää vaikka minkälaisia kokemuksia. Mutta tässä vaan on se ongelma, että kokemus ei ole vielä todiste siitä, että kokemus on tapahtunut muualla kuin mielikuvituksessa. Vaikka lapsi kuinka kokisi, että hänen sänkynsä alla on mörkö, ei se siitä sen todellisemmaksi muuta.

        ” Näille ihmisille kyse on ollut ihmeestä.”

        Niin. Eihän sitä kukaan ole kiistänyt. Tutkimuksessa sen sijaan selvitettiin, että vastaako kokemus todellisuutta, eli onko mitään ihmeellistä tapahtunut.

        ” Tämän mukaisesti olisi vastaansanomattomasti osoitettu, että ihmeparantumiskokemuksia olisi varsin runsaasti”

        Nii-in. Niitä kokemuksia on vaikka millä mitalla. Mutta ne ei vaan vastaa todellisuutta, ei vaikka kokijat kuinka kovasti uskoisivat muuta.

        ” Muistelisin, että ei siinä ollut mitään tällaista loppupäätelmää:
        >> kaikki valheellisia "ihmeparanemisia" >>”

        Ei siinä noita sanoja käytetty. Mutta mun mielestä voi aivan hyvin todeta, että tutkimuksen mukaan kaikki oli valheellisia ihmeparanemisia, kun tutkimuksen mukaan yhtään ainoata väitettyä tapausta ei voitu todeta ihmeeksi.

        ” Tutkimus on tehty mahdollisesti jopa ennakkoasenteen pohjalta, missä tarkoituksena on kiistää kaikki ihmisten omat todistukset parantumisen syystä.”

        Ei, vaan tutkimus on tehty sillä ennakkoasenteella, että onko todettavissa elimellisten sairauksien paranemisia tai mielenterveyden häiriöissä enemmän kuin yksittäisiä ja ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia. Kummallista, että kehotit aloittajaa tutustumaan tutkimukseen ennen kuin tekee siitä aloituksia, mutta nyt vaikuttaa, että itsekään et ole tutustunut siihen.

        No kelpaisiko Sinulle selvitys, jonka laativat helluntailaiset opiskelijat, jotka olivat aivan varmoja, että kyllähän todistettavia ihmeparanemisia täytyy löytyä? Yksi selvityksen tarkoituksista oli nimenomaan tuottaa materiaalia uskon puolustukseksi. Selvityksen tekijät ottivat vastaan ilmoituksia ihmeparanemisista ja ottivat myös yhteyttä tunnettuihin ihmeparanemisen kokeneisiin. Lopputulos: ei löytynyt yhtä ainoaa todennettavaa ihmeparanemista.
        https://docplayer.fi/49789041-Herra-tekee-ihmeita-ilman-maaraa.html

        ” Siinä ei olisi huomioitu esim. tämän miehen antamaa henkilökohtaista todistusta.”

        Miksei muka olisi, tuo olisi ollut aivan erittäin helposti lääkärinpapereista tarkistettavissa ja todistettavissa oleva ihme. Jostain syystä sen kertoja ei viitsi esittää mitään todisteita sille, vaan se pitäisi ainoastaan uskoa sokeasti ja kritiikittä. (Niille eivät vaivautuneet katsomaan, kyseessä on siis mies, joka kertoo mm. pysyvästi mutkalle vääntyneen jalan parantuneen täysin terveeksi.)

        Ehkäpä voit laittaa linkin Miettisen tutkimukseen, niin siihen voisi itsekukin tutustua.
        Senhän juuri olisi oltava nähtävillä, jotta keskustelu olisi mahdollista ko. tutkimukseen liittyen.

        Nyt siitä on tehty aloitus pelkästään ilkeydestä.

        Lääketieteen kautta ei edes läheskään kaikkia parantumisia voi lähestyä, eihän kaikista tapauksista ole lääkärissäkäyntejä ennen parantumista. Mitä silloin lääketiede sanoo, ei voida lähestyä asiaa, koska ei ole potilaskertomusta.

        Ei lääkärit kirjoita potilaskertomuksiin, että kysy olisi ihmeestä, vaikka saattaisi sen sanoa potilaalle.

        Ja ei tuo linkittämäsi tutkimus mitenkään vakuuta, siinä näyttää olevan lähtökohtana, että jos on pienikin mahdollisuus "luonnolliseen" parantumiseen, niin ei voi olla kysymys ihmeestä.

        Sitten tuo linkittämäni miehen todistus, siinähän on kysymys usean vaivan paranemisesta, ei ainoastaan jalan parantumisesta.

        ” Ehkäpä voit laittaa linkin Miettisen tutkimukseen, niin siihen voisi itsekukin tutustua”

        Valitettavasti en voi, sillä tietääkseni se ei ole missään verkossa luettavissa. Itse aikoinaan lueskelin sen läpi kirjastossa. Se löytyy esim. monesta pääkaupunkiseudun tutkimuskirjastosta:
        https://helka.finna.fi/Record/helka.63073

        ” Senhän juuri olisi oltava nähtävillä, jotta keskustelu olisi mahdollista ko. tutkimukseen liittyen”

        Eikä tarvitse. Kyllähän keskustelu on onnistunut tähänkin asti. Ja meistä kumpikin on jo lukenut sen (oletan, että Sinäkin olet tutustunut siihen, kun kerran kehoitit aloittajaa tutustumaan siihen ennen aloitusten tekoa, niin et varmasti itse kommentoisi tutkimusta perehtymättä siihen).

        ” Nyt siitä on tehty aloitus pelkästään ilkeydestä.”

        Vaikka aloittajan motiivi olisi ilkeys, ei se silti tee aloituksesta vähemmän paikkaansa pitävää.

        ” Lääketieteen kautta ei edes läheskään kaikkia parantumisia voi lähestyä, eihän kaikista tapauksista ole lääkärissäkäyntejä ennen parantumista.”

        Ei niin. Mutta yksikin todettu tapaus riittäisi. Ei ole näkynyt.

        ”Mitä silloin lääketiede sanoo, ei voida lähestyä asiaa, koska ei ole potilaskertomusta.”

        Sitten todetaan että asiaa ei voi tietää. Jos väitettyä ihmeparanemista ei voi mitenkään todentaa, niin sitten sen voi vaan ohittaa. Perusteettomat väitteet kun voi ohittaa perustelematta.

        ” Ei lääkärit kirjoita potilaskertomuksiin, että kysy olisi ihmeestä, vaikka saattaisi sen sanoa potilaalle.”

        Ei heidän tarvitse sitä erikseen kirjoittaa. Jos potilaskertomusten perusteella voi selvästi havaita, että esim. vuosia pysyvästi mutkalla ollut jalka suoristuu, niin tuon asian ihmeellisyyden voi todeta helposti ilman että lääkäri sen erikseen ihmeeksi julistaa.

        ” Ja ei tuo linkittämäsi tutkimus mitenkään vakuuta, siinä näyttää olevan lähtökohtana, että jos on pienikin mahdollisuus "luonnolliseen" parantumiseen, niin ei voi olla kysymys ihmeestä.”

        Eihän siinä kiistetä ihmeen mahdollisuutta, vaan todetaan, että tuollaisissa tapauksissa ihmettä ei voisi erottaa normaalista paranemisesta. Onko Sinulla tarjota keinoa, jolla ne voisi erottaa?
        Lähtökohtana selvityksessä oli etsiä paranemisia, joita ei voisi selittää normaalilla paranemisella. Ja muista tosiaan, että selvityksen tekijät olivat ihmeparanemisiin vankasti uskovia helluntailaisia, jotka ryhtyivät hankkeeseen, koska olivat varmoja, että löytäisivät vastaansanomattomia tapauksia. Kuitenkin kirjoitat kuin selvityksen tekijät olisivat olleet haluttomia myöntämään, että ihmeitä tapahtuu.

        ” Sitten tuo linkittämäni miehen todistus, siinähän on kysymys usean vaivan paranemisesta, ei ainoastaan jalan parantumisesta.”

        Niin. Siksi käytin jalan paranemiseen viitatessani lyhennettä ”mm.” jotta kävisi ilmi, että hän kertoo muustakin kuin vain siitä. Käytin esimerkkinä jalkavaivaa, koska esim. epilepsian ja selkävaivojen, joista hän myös kärsi, paranemisen toteaminen ei ole niin yksiselitteistä.
        Ja näille muillekin väitetysti parantuneille vaivoille oli yhtenäistä se, että tuolla miehellä ei ollut tarjota ensimmäistäkään todistetta niille, vaan pelkästään väitteitä, jotka pitäisi uskoa sokeasti.

      • Anonyymi
        he-ma kirjoitti:

        Valitettavasti jumalat ovat taas epäonnistuneet, pikkusen vaivaa tuo heikkolahjaisten epäjumaliin uskominen. Muuten kaikki hyvin ja pullotan taas aamulla lisää pyhää henkeä jos ostajia löytyy.

        Tällaista suuurenmoisia ajatuksia kykenee tuottamaaan näppikseltäään ainoastaan Stalinia ja Pol Potia palvova ateisti.
        Ympäristöään huonommin valoa heijastavat kuviot jollakin pinnalla muodostavat mielenkiintoisen fysikaalisen ilmiön. Jos sellaisista kuvioista kokoaa saman kokoisia ryhmiä varioiden identtisten kuvioiden paikkaa ryhmän sisällä ja samalla kuitenkin ryhmien keskinäisen järjestyksen säilyttäen, syntyy vaikkapa seuraavanlaisia kuvioryhmien kombinaatioita: Däev itukskilaumet ttviu ääisphä, Dveä utikksaliumte tutiv isphäää, Edäev laumetikskuti tvuit siääpäh ja Vedä ateistimulkku vittu päähäsi. Mysteeriksi allekirjoittaneella jää, mitä sellaista on neljännen kombinaation fysikaalisissa ominaisuuksissa, että sen aiheuttama biokemiallinen reaktio aivoissa ainakin joissakuissa lukijoissa poikkeaa kolmen ensin mainitun kombinaation aiheuttamista reaktioista. Kaiken lisäksi näin kävisi todennäköisesti vieläpä "pinnan" materiaalista riippumatta: se toimisi, kumma kyllä, tietokoneen tai kännykän näytöllä, paperilla, puupinnalla, pahvilla, liitutaululla, metallilevyllä, jopa savumerkkeinä taivaalla. Toistaiseksi jotkut ääliöt tukeutuvat ilmiötä selittäessään sellaisiin hömpötyksiin kuin semantiikka, semiotiikka ja psykologia, joiden avulla yllä esitettyä esimerkkiä ja vastaavanlaisia ilmiöitä yritetään selittää - voitteko kuvitella! - viittaamatta lainkaan kyseisten kuvioiden fysikaalisiin ominaisuuksiin.

        :D :D :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan hieman kommenttiani.

        Kiitos näistä "kauniista" sanoistasi!

        Mutta katsoitko linkittämäni videon.

        https://www.tv7.fi/vod/player/69946/

        Sanothan ettei ihmeparantumisia tapahdu enää.

        Usko Toivonen

        Sinä sait, mitä tilasit, senkin inttäjä ja nillittäjä.
        t. ulkopuolinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä sait, mitä tilasit, senkin inttäjä ja nillittäjä.
        t. ulkopuolinen

        Hyvähän se "nillittää", kun uskoa vastaan hyökätään ja väheksytään, jopa herjataan, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tapahtuvia rukousvastauksia.

        Jopa uskovina itseään pitävät saattavat kyseenalaistaa Jeesuksen Kristuksen olevan sama eilen, tänään ja iankaikkisesti,

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Michelarkangelo kirjoitti:

        ” Ehkäpä voit laittaa linkin Miettisen tutkimukseen, niin siihen voisi itsekukin tutustua”

        Valitettavasti en voi, sillä tietääkseni se ei ole missään verkossa luettavissa. Itse aikoinaan lueskelin sen läpi kirjastossa. Se löytyy esim. monesta pääkaupunkiseudun tutkimuskirjastosta:
        https://helka.finna.fi/Record/helka.63073

        ” Senhän juuri olisi oltava nähtävillä, jotta keskustelu olisi mahdollista ko. tutkimukseen liittyen”

        Eikä tarvitse. Kyllähän keskustelu on onnistunut tähänkin asti. Ja meistä kumpikin on jo lukenut sen (oletan, että Sinäkin olet tutustunut siihen, kun kerran kehoitit aloittajaa tutustumaan siihen ennen aloitusten tekoa, niin et varmasti itse kommentoisi tutkimusta perehtymättä siihen).

        ” Nyt siitä on tehty aloitus pelkästään ilkeydestä.”

        Vaikka aloittajan motiivi olisi ilkeys, ei se silti tee aloituksesta vähemmän paikkaansa pitävää.

        ” Lääketieteen kautta ei edes läheskään kaikkia parantumisia voi lähestyä, eihän kaikista tapauksista ole lääkärissäkäyntejä ennen parantumista.”

        Ei niin. Mutta yksikin todettu tapaus riittäisi. Ei ole näkynyt.

        ”Mitä silloin lääketiede sanoo, ei voida lähestyä asiaa, koska ei ole potilaskertomusta.”

        Sitten todetaan että asiaa ei voi tietää. Jos väitettyä ihmeparanemista ei voi mitenkään todentaa, niin sitten sen voi vaan ohittaa. Perusteettomat väitteet kun voi ohittaa perustelematta.

        ” Ei lääkärit kirjoita potilaskertomuksiin, että kysy olisi ihmeestä, vaikka saattaisi sen sanoa potilaalle.”

        Ei heidän tarvitse sitä erikseen kirjoittaa. Jos potilaskertomusten perusteella voi selvästi havaita, että esim. vuosia pysyvästi mutkalla ollut jalka suoristuu, niin tuon asian ihmeellisyyden voi todeta helposti ilman että lääkäri sen erikseen ihmeeksi julistaa.

        ” Ja ei tuo linkittämäsi tutkimus mitenkään vakuuta, siinä näyttää olevan lähtökohtana, että jos on pienikin mahdollisuus "luonnolliseen" parantumiseen, niin ei voi olla kysymys ihmeestä.”

        Eihän siinä kiistetä ihmeen mahdollisuutta, vaan todetaan, että tuollaisissa tapauksissa ihmettä ei voisi erottaa normaalista paranemisesta. Onko Sinulla tarjota keinoa, jolla ne voisi erottaa?
        Lähtökohtana selvityksessä oli etsiä paranemisia, joita ei voisi selittää normaalilla paranemisella. Ja muista tosiaan, että selvityksen tekijät olivat ihmeparanemisiin vankasti uskovia helluntailaisia, jotka ryhtyivät hankkeeseen, koska olivat varmoja, että löytäisivät vastaansanomattomia tapauksia. Kuitenkin kirjoitat kuin selvityksen tekijät olisivat olleet haluttomia myöntämään, että ihmeitä tapahtuu.

        ” Sitten tuo linkittämäni miehen todistus, siinähän on kysymys usean vaivan paranemisesta, ei ainoastaan jalan parantumisesta.”

        Niin. Siksi käytin jalan paranemiseen viitatessani lyhennettä ”mm.” jotta kävisi ilmi, että hän kertoo muustakin kuin vain siitä. Käytin esimerkkinä jalkavaivaa, koska esim. epilepsian ja selkävaivojen, joista hän myös kärsi, paranemisen toteaminen ei ole niin yksiselitteistä.
        Ja näille muillekin väitetysti parantuneille vaivoille oli yhtenäistä se, että tuolla miehellä ei ollut tarjota ensimmäistäkään todistetta niille, vaan pelkästään väitteitä, jotka pitäisi uskoa sokeasti.

        En ole lukenut tutkimusta, mutta hyvä olisi olla mustaa valkoisella ko. tutkimuksesta, josta aloitus on tehty ilkeämielisyydestä käsin.

        Minulle riittää hyvin tuon miehen antama henkilökohtainen ja ilmeisen rehellinen todistus ihmeparantumisestaan rukousvastauksena.

        Pyörätuoliin sidottu paranee ja alkaa kävelemään.

        " Rammat kävelevät"

        4 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
        5 sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia.
        ( Matt 11)

        "En ole lukenut tutkimusta, mutta hyvä olisi olla mustaa valkoisella ko. tutkimuksesta, josta aloitus on tehty ilkeämielisyydestä käsin.”

        Juu, olisihan se kivaa, että tutkimus olisi netissä. Mutta entä sitten vaikka olisi? Se ei tosiaan muuttaisi aloituksen oikeassa oloa yhtään mihinkään.

        ”Minulle riittää hyvin tuon miehen antama henkilökohtainen ja ilmeisen rehellinen todistus ihmeparantumisestaan rukousvastauksena.”

        No se on sanomattakin selvää. Mutta koita nyt hyvä ihminen ymmärtää, että kaikki eivät ole yhtä hyväuskoisia kuin Sinä ja valmiita uskomaan täysin sokeasti ja kritiikittä kertomuksia, joille ei ole ensimmäistäkään todistetta.

        Ilmeisesti Sinulla ei tarjota keinoa erottaa luonnollinen paraneminen ihmeparanemisesta? Miksi sitten valitit, että tapaukset, jossa noita ei voi erottaa, jätettiin pois ”Herra tekee ihmeitä ilman määrää” -selvityksestä?

        En oikein ymmärrä Raamattusitaattisi pointtia. Eiköhän jokaiselle tätä keskustelua lukevalle ole selvää, että Raamatussa esitetään tuollaisia väitteitä.

        Tokihan jos tutkimus olisi esillä kokonaisuudessaan tai edes lopputiivistelmän osalta voisimme lukea, että onko se todella, siis todella, aloituksen oikeaksi todistava.

        Aloittajahan kirjoittaa: >>Väitöskirjan lopputulos: kaikki valheellisia "ihmeparanemisia">>

        Onko tutkimuksessa kirjoitettu noilla sanoilla, se tulisi ilmi, jos tutkimus olisi esillä.

        Kirjoitat hyväuskoisuudesta, minä en kirjoita, vaan kirjoitan uskosta ja epäuskosta.

        Epäuskoinen, siis ihminen, joka ei usko Jeesukseen, ei tietenkään hyväksy Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa.

        Ei ns. maailmassa oleva voi tunnustaa parantumista Jumalan armosta, niin kuin se uskovalle on luonnollista.
        Jumalan armon pois sulkeva perustaa "lihalliseen viisauteen", kun taas uskova perustaa Jumalan armoon, sydämen uskoon.

        Joten, miksi minä perustaisin epäuskoisten kritiikkiin?

        ” Tokihan jos tutkimus olisi esillä kokonaisuudessaan tai edes lopputiivistelmän osalta voisimme lukea, että onko se todella, siis todella, aloituksen oikeaksi todistava.”

        Se helpottaisi asiaa. Netistä on kuitenkin löydettävissä useita väitöskirjaa käsitteleviä tekstejä. Yksikään niistä ei väitä, että tutkimuksessa oltaisiin päädytty muuhun kuin siihen, että yhtäkään ihmeparanemista ei pystytty toteamaan. Esim. aiemmin lainaamasi Ryökkään kirjoitus kiistä tätä. Tässä esimerkiksi asiaa käsittelevä teksti
        https://siivola.org/markku/krit/ihmeiden_aika_on_ohi.html
        Eli jos Miettisen väitöskirjassa olisi jokin muu lopputulos kuin aloittaja väittää, kaikki asiasta kirjoittavat, niin ihmeparanemisten kannattajat kuin niihin uskomattomatkin, olisivat kaikki salaliitossa peittääkseen asian oikean laidan.
        Miettinen on myös tehnyt väitöskirjastaan suurelle yleisölle tarkoitetun ”Sinä paranet – Nyt?” –kirjan, joka löytyy kirjastoista helpommin kuin itse väitöskirja.

        ” Onko tutkimuksessa kirjoitettu noilla sanoilla, se tulisi ilmi, jos tutkimus olisi esillä.”

        Kuten jo aiemmin totesin: ei, siinä ei käytetä noita sanoja. Mutta koska lopputulos on, että yhden ainoaa ihmeparanemista ei voitu todeta, ei ole kohtuutonta aloittajan tavoin tiivistää asiaa ”Väitöskirjan lopputulos: kaikki valheellisia "ihmeparanemisia".

        ” Kirjoitat hyväuskoisuudesta, minä en kirjoita, vaan kirjoitan uskosta ja epäuskosta.”

        Ja samalla osoitat tavatonta hyväuskoisuutta uskoessasi täysin sokeasti ja kritiikittä ihmeparanemisväitteitä, joille ei ole ensimmäistäkään todistetta.

        ” Epäuskoinen, siis ihminen, joka ei usko Jeesukseen, ei tietenkään hyväksy Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa.”

        Niin. Mutta pidä edelleen mielessä, että edes Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa uskoneet ”Herra tekee ihmeitä ilman määrää” –selvityksen tekijät eivät kyenneet löytämään yhtä ainoaa todistettavaa ihmeparanemista, vaikka olivat varmoja, että niitä täytyy löytyä.

        ” Ei ns. maailmassa oleva voi tunnustaa parantumista Jumalan armosta, niin kuin se uskovalle on luonnollista.
        Jumalan armon pois sulkeva perustaa "lihalliseen viisauteen", kun taas uskova perustaa Jumalan armoon, sydämen uskoon.”

        Niinpä. Eiköhän se ole käynyt tämän keskustelun aikana selvästi ilmi, että ihmeparanemisia ei tosiaan tapahdu muualla kuin uskovaisten mielikuvituksessa ja tyhjissä puheissa. Jotta voi uskoa ihmeparanemisiin, pitää jo valmiiksi uskoa ihmeparanemisiin. Että sellaista kehäpäättelyä.

        ”Joten, miksi minä perustaisin epäuskoisten kritiikkiin?”

        No esim. siksi, että aika typerältä se vaikuttaa, jos kiistät aiheelliseen kritiikin, ihan riippumatta siitä tuleeko se epäuskoiselta vai ei. Ei siinä mitään jos haluat näyttää kaikille ”epäuskoisille” että uskosi vaatii silmien sulkemista faktoilta ja toisaalta täysin sokeaa uskoa perusteettomiin väitteisiin. Mutta haluatko itse välittää muille uskostasi tällaisen kuvan?

        >>>” Ei ns. maailmassa oleva voi tunnustaa parantumista Jumalan armosta, niin kuin se uskovalle on luonnollista.
        Jumalan armon pois sulkeva perustaa "lihalliseen viisauteen", kun taas uskova perustaa Jumalan armoon, sydämen uskoon.”

        Niinpä. Eiköhän se ole käynyt tämän keskustelun aikana selvästi ilmi, että ihmeparanemisia ei tosiaan tapahdu muualla kuin uskovaisten mielikuvituksessa ja tyhjissä puheissa. Jotta voi uskoa ihmeparanemisiin, pitää jo valmiiksi uskoa ihmeparanemisiin. Että sellaista kehäpäättelyä.<<<

        Olen täysin vakuuttunut, miten jumalattomat lääkärit myöntäisivät avoimesti ihmisen parantumisen / ihmeen. Esim. jos neuvolakortti / tehdyt tutkimukset olisi todisteena, miten ihminen on sokeana syntynyt tai kuurona a tutkittu se syy ja ei voida poistaa ongelmaa tiedossa olevin menetelmin.

        Niin, jos tämä aikuinen paranisi, niin varmasti lääkärit todentaisivat asian - parantumisen. Taas luonnollisesti he eivät myöntäisi / näkisi JUMALAN parantaneen, vaan kertoisivat tietäättömyydestään.

        Siis itse parantumisen varmasti tutkijat / lääkärit avoimesti myöntäisivät, jos niitä olisi tapahtunut. Kuten taas tiedämme - ihmisen aivoihin liittyen, niin ihmisen aivotoimintoihin liittyen ihmisen olotila / terveys voi muuttuua ihmeellisesti. Siis sairastua tai parantua.

        Sekin on huomioitava, miten kaikki positiivinen muutos ihmiseen tulee JUMALALTA. Silloinkin vaikka ihminen voisi jäsennellä ja tiedostaa tarkkaan miten terveys parani. Se jäsentyminen on JUMALAN vaikutusta.

        "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa".

        Jos tarkkoja ollaan, niin itse pidän eräänlaisena ihmeenä jo sitä, miten ihminen on luonnostaan sut koht terve. Miten paljon onkaan ihmisen ympärillä terveyttä vaarantavia tekijöitä.

        m.l

      • Anonyymi
        Michelarkangelo kirjoitti:

        ” Tokihan jos tutkimus olisi esillä kokonaisuudessaan tai edes lopputiivistelmän osalta voisimme lukea, että onko se todella, siis todella, aloituksen oikeaksi todistava.”

        Se helpottaisi asiaa. Netistä on kuitenkin löydettävissä useita väitöskirjaa käsitteleviä tekstejä. Yksikään niistä ei väitä, että tutkimuksessa oltaisiin päädytty muuhun kuin siihen, että yhtäkään ihmeparanemista ei pystytty toteamaan. Esim. aiemmin lainaamasi Ryökkään kirjoitus kiistä tätä. Tässä esimerkiksi asiaa käsittelevä teksti
        https://siivola.org/markku/krit/ihmeiden_aika_on_ohi.html
        Eli jos Miettisen väitöskirjassa olisi jokin muu lopputulos kuin aloittaja väittää, kaikki asiasta kirjoittavat, niin ihmeparanemisten kannattajat kuin niihin uskomattomatkin, olisivat kaikki salaliitossa peittääkseen asian oikean laidan.
        Miettinen on myös tehnyt väitöskirjastaan suurelle yleisölle tarkoitetun ”Sinä paranet – Nyt?” –kirjan, joka löytyy kirjastoista helpommin kuin itse väitöskirja.

        ” Onko tutkimuksessa kirjoitettu noilla sanoilla, se tulisi ilmi, jos tutkimus olisi esillä.”

        Kuten jo aiemmin totesin: ei, siinä ei käytetä noita sanoja. Mutta koska lopputulos on, että yhden ainoaa ihmeparanemista ei voitu todeta, ei ole kohtuutonta aloittajan tavoin tiivistää asiaa ”Väitöskirjan lopputulos: kaikki valheellisia "ihmeparanemisia".

        ” Kirjoitat hyväuskoisuudesta, minä en kirjoita, vaan kirjoitan uskosta ja epäuskosta.”

        Ja samalla osoitat tavatonta hyväuskoisuutta uskoessasi täysin sokeasti ja kritiikittä ihmeparanemisväitteitä, joille ei ole ensimmäistäkään todistetta.

        ” Epäuskoinen, siis ihminen, joka ei usko Jeesukseen, ei tietenkään hyväksy Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa.”

        Niin. Mutta pidä edelleen mielessä, että edes Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa uskoneet ”Herra tekee ihmeitä ilman määrää” –selvityksen tekijät eivät kyenneet löytämään yhtä ainoaa todistettavaa ihmeparanemista, vaikka olivat varmoja, että niitä täytyy löytyä.

        ” Ei ns. maailmassa oleva voi tunnustaa parantumista Jumalan armosta, niin kuin se uskovalle on luonnollista.
        Jumalan armon pois sulkeva perustaa "lihalliseen viisauteen", kun taas uskova perustaa Jumalan armoon, sydämen uskoon.”

        Niinpä. Eiköhän se ole käynyt tämän keskustelun aikana selvästi ilmi, että ihmeparanemisia ei tosiaan tapahdu muualla kuin uskovaisten mielikuvituksessa ja tyhjissä puheissa. Jotta voi uskoa ihmeparanemisiin, pitää jo valmiiksi uskoa ihmeparanemisiin. Että sellaista kehäpäättelyä.

        ”Joten, miksi minä perustaisin epäuskoisten kritiikkiin?”

        No esim. siksi, että aika typerältä se vaikuttaa, jos kiistät aiheelliseen kritiikin, ihan riippumatta siitä tuleeko se epäuskoiselta vai ei. Ei siinä mitään jos haluat näyttää kaikille ”epäuskoisille” että uskosi vaatii silmien sulkemista faktoilta ja toisaalta täysin sokeaa uskoa perusteettomiin väitteisiin. Mutta haluatko itse välittää muille uskostasi tällaisen kuvan?

        Eiköhän se kehäpäätelmä ole siinä, kun ei ole uskoa.
        Ilman uskoa Jeesukseen kristukseen lähtötilanne on se, että ei voi olla ihmeparantumisiakaan Jeesuksen nimessä.

        Ja yliopisto ympäristönä on kielteisesti uskoon suhtautuva.
        Esim. jos lausut ääneen vuosiluvun, ajanjakson, ja käytät ilmaisua jKr, jälkeen Kristuksen, niin ei siitä tykätä.

        Uskonko siis mieluummin yliopistotutkimuksia, väitöskirjoja, koska silloin jo lähtötilanne on uskon pois sulkeva.

        Joten toistan yhä, en usko lihalliseen viisauteen tässä aiheessa, vaan Jumalan armoon ja Jumalan armosta saatuun sydämen uskoon.

        ” Eiköhän se kehäpäätelmä ole siinä, kun ei ole uskoa.”

        Ei ole, mikäli on valmis todisteiden edessä muuttamaan näkökulmaansa. Miettisen tutkimus ei antanut aihetta alkaa uskoa ihmeparanemisiin.

        ”Ilman uskoa Jeesukseen kristukseen lähtötilanne on se, että ei voi olla ihmeparantumisiakaan Jeesuksen nimessä.”

        Ei, vaan lähtötilanne on vain se, että ei ole uskoa ihmeparanemisiin. Siitä ei mitenkään automaattisesti seuraa väittämä, että ei voi olla ihmeparanemisia. Ehkä tieteen menetelmät eivät ole kovin tuttuja Sinulle? Tieteessä nimenomaan on ideana mennä sinne, minne todisteet vievät, vaikka se olisi vastoin ennakko-oletuksia.

        Miksi otit aiheen esille? Eihän Miettisen tutkimus ottanut lähtöoletukseksi, että ihmeitä ei voi olla. Vai yritätkö keksiä hätäselityksiä, jotta voisit sivuuttaa tutkimukset, jotka ovat ristiriidassa sokean ja kritiikittömän hyväuskoisuutesi kanssa?

        Ja muista edelleen, että ”Herra tekee ihmeitä ilman määrää” –selvityksen tekijät olivat varmoja että ihmeparanemisia tapahtuu. Silti he eivät voineet löytää todisteita niistä. Tämä seikka yksistään kumoaa väitteesi.

        ” Uskonko siis mieluummin yliopistotutkimuksia, väitöskirjoja, koska silloin jo lähtötilanne on uskon pois sulkeva.”

        Tietenkään ei kannata uskoa tutkimuksia, joissa etukäteen on päätetty lopputulos. Mutta edelleen, Miettisen tutkimuksessa noin ei tehty.

        ” Joten toistan yhä, en usko lihalliseen viisauteen tässä aiheessa, vaan Jumalan armoon ja Jumalan armosta saatuun sydämen uskoon.”

        Niin, niin, eiköhän tosiaan kaikille ole jo täysin selvää, että uskot sokeasti ja kritiikittä täysin perusteettomat väitteet, jos ne vain sattuvat sopimaan uskoosi.

        Ja on aina huvittaa kun uskovainen, joka kirjoittaa tieteen kehittämään tietoverkkoon tieteen kehittämällä laitteella, jonka toiminta perustuu tieteen selvittämiin asioihin, että tiede on epäluotettavaa. Tämänkin keskustelun mahdollistaa lihallisen tieteen viisaus, eikä mikään sydämen usko.

        Ei tiede anna ihmiskunnalle älyä, jonka kautta he kykenevät erilaisiin asioihin, kuten elektroniikan ja tietotekniikan parissa värkkäämiseen.

        Tiede ei ole luonut ihmisälyä, vaan se on Jumalan luomistyön kautta ihmisille annettua.

        Tiede ei myöskään voi vaikuttaa uskoa, koska Jeesus Kristus vaikuttaa uskon.
        Ja kun tässä puhutaan uskosta, on kysymys nimenomaan uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen nimessään ja Hänen kauttaan tapahtuneisiin parantumisihmeisiin.

        Ihminen eli tiedekunta, tiedeyhteisö, vain ottaa mielellään kunnian itselleen sellaisesta, mistä kunnia ei heille kuulu.

        Todellinen kehäpäätelmä tässä todellakin on se, että lähtökohtaisesti usko suljetaan pois mahdollisena tekijänä.

        Jeesuksen pyhät, Jeesukseen uskovat, eivät usko tieteeseen, vaan siihen mitä eväitä Jumala on antanut ihmisille, koskien myös tieteen harjoittamista.

        ” Ei tiede anna ihmiskunnalle älyä, jonka kautta he kykenevät erilaisiin asioihin, kuten elektroniikan ja tietotekniikan parissa värkkäämiseen.”

        Ei niin.

        ” Tiede ei ole luonut ihmisälyä, vaan se on Jumalan luomistyön kautta ihmisille annettua”

        Ja tuo on vain puhtaasti uskoosi perustuva väite. Mikäli Sinulla ei ole tarjota sen tueksi mitään objektiivista näyttöä, siitä ei tarvitse välittää., Perustelemattomat väitteet kun voi ohittaa perustelematta.

        ” Tiede ei myöskään voi vaikuttaa uskoa, koska Jeesus Kristus vaikuttaa uskon.
        Ja kun tässä puhutaan uskosta, on kysymys nimenomaan uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen nimessään ja Hänen kauttaan tapahtuneisiin parantumisihmeisiin.”

        Ei, vaan tässä on kyse vain ja ainoastaan siitä, että onko todennettavia ihmeparanemisia tapahtunut. Kukaan ei ole kiistänyt ihmisten uskoa ihmeparanemisiin. Miettisen tutkimuksessa ei kyseenalaistettu tätä uskoa, vaan sitä, ovatko nämä väitetyt ihmeparanemiset todella todettavissa ihmeparanemisiksi. Kuten jo ensimmäisessä tähän viestiketjuun kirjoittamassani viestissä totesin, kukaan ei ole kiistänyt, että ihmisillä on ihmeparanemiskokemuksia. Miettinen yritti selvittää tapahtuivatko nämä kokemukset muuallakin kuin kokijan pään sisällä.

        ” Ihminen eli tiedekunta, tiedeyhteisö, vain ottaa mielellään kunnian itselleen sellaisesta, mistä kunnia ei heille kuulu.”

        Aika huvittaa muuten, että syytät tiedeyhteisöä muiden kunnian ottamisesta samalla, kun täysin perusteetta julistat kunnian tieteen saavutuksista Jumalalle.

        ” Todellinen kehäpäätelmä tässä todellakin on se, että lähtökohtaisesti usko suljetaan pois mahdollisena tekijänä.”

        Häh? Eihän kukaan ole sitä pois sulkenut. Onko Sinulla vaikeuksia ymmärtää selkeitä väitelauseita, etkö lue niitä vaan sen sijaan hoet vaan samaa, vai onko kenties kyse siitä, että turvaudut valehteluun puolustellaksesi sokeaa ja kritiikitöntä hyväuskoisuuttasi ihmeparanemisiin?

        ” Jeesuksen pyhät, Jeesukseen uskovat, eivät usko tieteeseen, vaan siihen mitä eväitä Jumala on antanut ihmisille, koskien myös tieteen harjoittamista.”

        Ai rukoilemallako Sinä toimitat vastauksesi tähän viestiketjuun ja enkelitkö välittävät Sinulle tiedon minun vastauksistani? Ettet nyt kuitenkin vaan luottaisi lihallisen tieteen saavutuksiin tämän keskustelun käymisessä…

        Eihän pyörän keksimiseenkään ole mitään tiedettä tarvittu. Kyse on ihmisen älykkyydestä. minkä Jumala on ihmiselle antanut.

        Ei siinä tieteestä ole kysymys.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän pyörän keksimiseenkään ole mitään tiedettä tarvittu. Kyse on ihmisen älykkyydestä. minkä Jumala on ihmiselle antanut.

        Ei siinä tieteestä ole kysymys.

        Usko Toivonen

        "Eihän pyörän keksimiseenkään ole mitään tiedettä tarvittu."

        Ei niin. Mutta minä puhuin kylläkin internetistä ja laitteista, joilla sitä hyödyntää. Ne ovat vaatineet toimiakseen melkoisen määrän tieteellistä työtä.

        "Kyse on ihmisen älykkyydestä. "

        Juu. Ja tiede on älykkyyden avulla kehitetty tiedonhankintakeino.

        "minkä Jumala on ihmiselle antanut."

        Esitit jo tämän väitteen. Nyt Sinun pitäisi esittää jotain objektiivista näyttöä sen tueksi, jos haluat käyttää sitä perusteluna. Muuten voimme ohittaa sen tyhjänä väitteenä.

        "Ei siinä tieteestä ole kysymys."

        Se nyt vaan on niin, että ilman tiedettä me emmä tätä keskustelua tällä alustalla kävisi. Että kyllä se lihallinen tiede vaan näyttää Sinullekin kelpaavan oikein hyvin.

        Niin, kuin totesin, kysymys on ihmisen älykkyydestä.
        Ei tiede ole kehittänyt internettiä, vaan ihmiset.
        Ihmiset sen ovat keksineet.

        Tiede ei ole antanut ihmisen älykkyyttä.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, kuin totesin, kysymys on ihmisen älykkyydestä.
        Ei tiede ole kehittänyt internettiä, vaan ihmiset.
        Ihmiset sen ovat keksineet.

        Tiede ei ole antanut ihmisen älykkyyttä.

        Usko Toivonen

        ” Niin, kuin totesin, kysymys on ihmisen älykkyydestä.”

        Tiede on yksi ihmisen älykkyyden sovelluksista. Se on keino hankkia tietoa.
        Tai kerro miten esim. ne laitteet, joilla tätä keskustelua käymme, olisi ollut mahdollista kehittää ilman tieteen hankkimaa tietoa eri aineiden sähkönjohtokyvystä?

        ”Ei tiede ole kehittänyt internettiä, vaan ihmiset.”

        Tietenkin sen ovat kehittäneet ihmiset. Mutta sen on kehittetty käyttäen hyväksi metodia, jota kutsutaan tieteeksi.

        ”Ihmiset sen ovat keksineet.”

        Niin, käyttäen hyväksi tiedettä ja sen saavutuksia.

        ”Tiede ei ole antanut ihmisen älykkyyttä.”

        Ei niin. Eihän kukaan ole niin väittänytkään.

        Mutta olemme menneet sivuun itse aiheesta. Voitko nyt vastata kysymykseeni liittyen siihen, että väitit yhä uudelleen ja uudelleen perusteetta, että tutkimuksissa ihmeparanemisten mahdollisuus oli suljettu pois: Onko Sinulla vaikeuksia ymmärtää selkeitä väitelauseita, etkö lue niitä vaan sen sijaan hoet vaan samaa, vai onko kenties kyse siitä, että turvaudut valehteluun puolustellaksesi sokeaa ja kritiikitöntä hyväuskoisuuttasi ihmeparanemisiin?

    • Anonyymi

      helluntailaisuus perustuu valheille

    • Anonyymi

      Ei tullut kuurosta kuulevaa Niilo Ylivainion kokouksessa.

      • Anonyymi

        mutta hyvin ne todistajat oli aivopestyjä, kun kaikki 1403 tapausta osoittautui valheellisiksi ja itse ilmoittautuivat ko.tutkimukseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta hyvin ne todistajat oli aivopestyjä, kun kaikki 1403 tapausta osoittautui valheellisiksi ja itse ilmoittautuivat ko.tutkimukseen

        Ps. 78:36 "Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään."

    • Anonyymi

      Lähtökohdaksi koko ajatukselle. Apostolinen aika oli ihmislajin keskuudessa erityistä aikaa. Silloin apostolit / teot paransivat ihmisiä ja nämä ihmeteot olivat todisteena siitä mitä apostolit opettivat Jeesuksen opetukseen liittyen.
      Tuona aikana sivulliset ihmiset näkivät parantumisia ja ihmettelivät ihmeissään. Lukekaapa Raamatusta. Silloin ei kenenkään tarvinnut tehdä tutkimuksia tms vaan ihmiset omilla aisteillaan havainnoivat parantumisia.
      Jos eläisimme tuota aikaa, niin Iltikset - maakunnan lehdet olisivat täynnä ihmetyksiä ihmisten parantamisista.
      Siis aivan samanlaisia muutoksia kuin lääkärit tekevät mm pallolaajennuksia tai sydämen korjaus toimenpiteitä tai yleensä lääkärien kautta tullut parantuminen. Kukaan ei edes epäile näitä, koska nämä voidaan havainnoida ihmisen voinnista / terveyden muutoksista.

      Nyt emme elä enää apostolista aikaa ja siten mitän asiaa ei tarvtse JUMALAN todistaa ihmeillä.Nyt on Raamattu kirjoituksinéen ja siten parantumiset ovat tasolla, joita ei sivulliset havainnoi. Ainoastaan näistä parantumisista puhuvat ns kiertävät evankelistat, miten siellä ja siellä parani se ja se ihminen siitä ja siitä sairaudesta - mutta - koskaan ihmisiä ei parane tässä ja nyt hetkessä, joita voidaan havainnoida. JOs Ylivainio olisi - hänen kauttaan - olisi tapahtunut parantumisia, niin näitä ei tarvitsisi edes tutkia kissojen ja hiirien avulla - etsien niitä. Lääkärit ja omaiset vain havainnoisivat parantumiset.

      Mutta - ?- tänäkin päivänä ihmiisä paranee siten miten ihmisen alitajunnassa olevat pelkotilat häviävät ja juuri näillä taas on parantava vaikutus mieleen ja erikoisesti psykosomaattisten peräisten sairausten paranumiseen - jopa sydän sairauksien helpottamiseen / katoamiseen eli stressitason alentumisen myötä ihmine tervehtyy. Stressillähän on erittäin kielteinen vaikutus moniin sairauksiin - niiden puhkeamiseen.

      m.l

      • Anonyymi

        >>Nyt on Raamattu kirjoituksinéen ja siten parantumiset ovat tasolla, joita ei sivulliset havainnoi. <<

        Tarkennus. Siis nyt on Raamattu kirjooituksineen. Taas "parantumiset" ovat tasolla joita ei sivulliset mahdollistu havainnoimaan eli niitä ei ole...........

        Niin, uskonnonvapauden nimissä voidaan tehdä miten suuria ihmeitä tahansa, eikä siihen kukaan puutu.Bisnestä tekevät puoskarit ja henkiparantajat pitäsi saada valvontaan, kuten muutkin terveydenhoitoalan ihmiset.

        Se on täysin eri asia kun oikea Jumala parantaa jonkin ihmisen.

        Hieman asian vierestä mutta lähelle kutenkin. Tänään - jälleen kerran oli pohdinnan aihe. Mitä todellisesti tarkoittaa Raamatussa vertauskuvainnolline opetus raatelevaisista susista. Sisäisesti ihminen on raatelevainen kuin susi.
        Tämä on ihminen, joka tuottaa ja lisää tuskaa ahdistuneelle ihmiselle. Kaikkein järkyttävin tilanne on kun tämä raateleva susi menee surutyötä tekevän ihmise luo, joka on menettänyt rakkaan läheisen - jumalattomana kuolleen ihmisen.
        Tai ihminen on itse vakavasti sairas, niin raateleva susi ahdistaa tätä ihmistä lisää. Siis koko suden raatelevaisuus ilmentyy ihmisen mielikuvien tasolla - ahdistuksen.

        Täysin oma lukunsa vielä on nämä rahan kerääjät - sairaitten ihmisten hyväksi käyttäjät ja miten lisäävät pettymyksiä ja tuskaa ahdinkoon - ahdistukseen joutuneille ihmisille.

        Mutta, yhteistä näille kaikille susille on......-...... ettei heillä ole voimaa kohdata ja käsitellä kuolemaa. Siis siinä valossa, joka on todellisuutta. Siis valtavat teoriat opeista, mutta ei voimaa kohdata todellista elämän tiannetta - tilannetta kun lähimmäinen on vastatusten kuolema käsitteen kanssa. Tekee surutyötään jne.....

        .>>Bisnestä tekevät puoskarit ja henkiparantajat pitäsi saada valvontaan, kuten muutkin terveydenhoitoalan ihmiset.<<

        Juuri noin. Jos auttajan käyttäytyminen tai ohjaus tuottaa ahdistuksessa / sairautta potevalle ihmiselle lisää ahdistusta tai ohjaa tilannetta - mieltä- huonompaan suuntaan . Koko tämä toiminta tulisi lakisääteisesti kieltää.
        Taas päinvastainen toiminta, joka lohduttaa ja ohjaa surussaan / ahdistuksessa olevan ihmsen tilaa parempaan suuntaan, tulisi tukea.

        Raatelevat sudet on määritelty Vuorisaarnassa. He ovat vääriä profeettoja, jotka eksyttävät seurakunnan tekemään laittomuutta, etteivät he pelastu.

        Matteus 7:
        13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
        14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
        15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
        16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
        17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
        18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
        19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
        20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Raateleva susi on juuri ihminen, joka raatelee lähimmäisen ihmisen mieltä - uskonnollaan - opillaan. Luonnollisesti JUMALAN mielen mukainen usko ei raatele lähimmäistä - vaan päin vastoin ohjaa parempaan tilaan.
        Toteuttaen; Kantakaa toinen toistenne taakkoja, niin täytätte Kristuksen lain.

        Siis raateleva susi on taakan antaja - ei taakan kantaja. Siis suden oppi ihmisen pelastumisesta on ihmistä ahdistava. Tälläkin foorumilla oikein kilvoitellaan ihmisten ahdistamisella. Jotkut sudet ilmentävät oppiaan, ettei itsekkään enää pelastu - omaa elämää.

        m.l

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raatelevat sudet on määritelty Vuorisaarnassa. He ovat vääriä profeettoja, jotka eksyttävät seurakunnan tekemään laittomuutta, etteivät he pelastu.

        Matteus 7:
        13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
        14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
        15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
        16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
        17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
        18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
        19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
        20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Onko ihminen raateleva susi vaiko JUMALAN tahdon ja rakkauden omaava paljastuu heti kun hän esittelee uskosnsa surutyötä tekevälle ihmiselle. Surutyötä tekevä - joka on menettänyt läheisensä on täysin avoin ja haavoittavuudelle erikoisesti alitis.
        Tavalliselle ihmiselle - normaaali mielentasapainoiselle ihmiselle - raateleva susi ei saa otettaan raatelemiseen.
        Raatelevalta sudelta puuttuu tyystin empaattisuus ja ahtaan portin omaava ajattelu;

        12Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

        Raateleleva susi tekee juuri toiselle sitä, mitä ei ihmisten tahtoisi itselleen tehtävän.

        m.l

      • Anonyymi

        Parantumiset olivat muotia jo ennen Jeesuksen tekemiä ihmeitä. Aikalaisten kirjoitukset esim reilut 250 vuotta eKr. kertovat useista ihmeparantumisista, joita paikalliset Jeesukset tekivät. Esim Aleksantri suuresta kertovissa kirjoituksissa on näitä ihmeparantumisia. Jos Jeesus ei olisi tehnyt ihmeitä, tuskin kukaan olisi tullut uskoon. Olisitko sinä?

        >>Jos Jeesus ei olisi tehnyt ihmeitä, tuskin kukaan olisi tullut uskoon. Olisitko sinä?<<

        Itseäni ei erikoisesti reagoittanut Jeesuksen ihmeiden tekeminen, vaan ajatteleminen ja asioiden käsittelemiseen liittyvät alueet. Ihmisen mielen vaikutus ja näin myös toteutuen ilmoitus miten JUMALAN hyvyys vetää ihmistä JUMALAN puoleen ja parannukseen / mielen uudistukseen.
        Tosin ymmrrän,, ettei ihminen voi tulla uskoon, vaan JUMALA tekee uskon ihmiseen, kuten on ilmoitettukin.
        Eli koko usko Jeesukseen - opetuksiin - ei ole ihmisen oman tahdon alaisuutta, vaan kaikkivaltiaan JUMALAN teko.Siis ihmisen viitseliäsiyys - haluaako tulla uskoon vaiko ei - ei liity koko asiaan.
        Ihminen voi lukea Raamatun vaikka 50 kertaa läpi tai istua joka vuoden päivä hengellisissä kokouksissa, niin silti ei tule Jeesukseen uskovaksi. puhumattakaan painoastamisesta.

    • Anonyymi

      Matt.8:4 Ja Jeesus sanoi hänelle: Katso, ettet puhu tästä kenellekään; vaan mene ja näytä itsesi papille, ja uhraa lahja, jonka Mooses on säätänyt, todistukseksi heille. Mark:1:44 ja sanoi hänelle: Katso, ettet puhu tästä kenellekään mitään, vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa puhdistumisestasi se, minkä Mooses on säätänyt, todistukseksi heille. Luuk.5:14 Ja hän kielsi häntä siitä kenellekään puhumasta ja sanoi: Mene, näytä itsesi papille, ja uhraa puhdistumisestasi, niinkuin Mooses on säätänyt, todistukseksi heille.

    • Anonyymi

      Luuk.17:14 Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: Menkää ja näyttäkää itsenne papille. Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.

    • Anonyymi

      Ps.51:4 Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Jer.2:22 Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra.

      • Anonyymi

        Valhehebrealainen ei pysty puhdistautumaan omalla antikristuksen uskonnollaan, vaan valhejuutalainen on täynnä pahuutta ja saaastaa.

    • Anonyymi

      eksyttäväisiä lahkoja ovat tuollaiset

    • Anonyymi

      Katsokaapa läpi tämä miehen todistus omakohtaisesta ihmeparantumisesta.

      https://www.tv7.fi/vod/player/69946/

      Ja jos kommentoisitte sitten oman arvionne siitä, kuinka hänen henkilökohtainen todistuksensa olisi tullut käsitellyksi Miettisen tutkimuksessa.

      Eli kuinka lääketietteen edustaja suhtautuu Jumalan tekemään parantumis ihmeeseen.

      Usko Toivonen

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        Todisteet puuttuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisteet puuttuu.

        Miettinen oli lääkäri: tutki 1403 tapausta. Ei yhtään ihmeparanemista tapahtunut helluntailaisen Ylivainion kokouksissa.

        Ylivainiohan sai kaatajanvoimansa oleiltuaan pitkään Australiassa ab-originaalien opeissa yhdessä taikuri Oliver Hawk:n kanssa.
        Kirjoittaa itse kirjassaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisteet puuttuu.

        Etpä tainnut katsoa videota, ellet sitten jo aiemmin sitä katsonut.

        Todisteitakin varmasti on kertynyt runsaista sairaalakäynneistä ja lausunnoista.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisteet puuttuu.

        Todisteet on todella mielenkiintoinen alue. Ajatellen tuon miehen kertomaa kokemusta / sairastumista ja esim. jalkaterän vääntymistä täysin epänormaaliin asentoon. Lääkärin lausunto olisi mielenkiintoista luettavaa. Johtuiko jalkaterän kääntyminen luun kasvamisesta epämääräiseen asentoon tai murtumisesta ja luutumisesta, vaiko nivelen /siteiden pettämisestä ja nivelsiteiden täydellisestä uusitumisesta. Joka tapauksessa jos ihmiseltä jalkaterä menee tuohon asentoon, vauriot on melkoiset. Niin, jos ymmärsin mihen kuvaaman asian oikein.

        Ihmisen aivot on niin ihmeellinen alue, miten jokin vamma / isku voi saada aikaan ihmeellisiä muutoksia. Vuosikymmeniä sitten luin eräästä tapahtumasta, mite aivoihin kohdistunut isku oli saanut aikaan eri maiden kielten oppimisherkyyden. No, lie totta tai valheelisuutta en tiedä.

        Mutta joka tapauksessa kaikki ihmisten positiiviset muutokset / parantumiset on aina hyvä asia.Kun lukee apostolien tekoja, niin tuo aika oli kyllä ihmeellistä aikaa apostolien seurassa. Heille ihmeteot olivat jokapäiväistä tapahtumaa ja arveluille ei jäänyt sijaa. Ei ollut valheen mentävää aukkoa.

        Juu, aivan varmasti apostolien aikaankin oli tahoja, jotka pyrkivät kieltämään paranemisen Jeesuksen Kristuksen nimeen.

        Niin se on tänä päivänäkin, uskosta osattomat eivät voi tunnustaa ihmeparantumisia rukouksen avulla, Jeesuksen Kristuksen avuksi huutamisen kautta.

        5 Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa,
        6 niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
        7 Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?"
        8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
        9 Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
        10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
        ( Apt 4)

        Ei uskosta osaton lääkäri voi tunnustaa ihmeen tapahtuneen Jeesuksen nimeen.

        Tätäkään ihmeparantumista ei Miettinen olisi tunnustanut rukouksen kautta tapahtuneeksi ihmeeksi.

        Sanotaan Niilosta mitä sanotaan, mutta sen Niilo toi aina esille, että hän itse ei paranna ketään, vaan parantaja on Jeesus.

        Ja sanottakoon, että en kirjoita täällä jotakin tiettyä ihmistä puolustaakseni, Jumala toimii ihmisten kautta, vaan kysymys on uskosta, uskovista, ilman uskoa ei kukaan suostu uskomaan ihmeparantumisiinkaan.

        Tutkimus mistä tämä keskustelu on, on sulkenut uskon heti pois, ihmisten todistuksilla ei ole mitään merkitystä.

        Tuo on tuota uskisten vetäytymistä mystisyyden verhon taakse. Jos on jokin uskontoon liittyvä asia, josta joku muu on eri mieltä, on hänet leimattava ns. uskosta osattomaksi, joka ei pysty ymmärtämään mitään, koska hänellä ei ole Pyhää henkeä. Kun ollaan tässä vaiheessa, yleensä tällainen uskova on jo menettänyt pelin ja on reilusti häviöllä keskustelussa. Vielä askel tästä, niin ollaan toisten tuomitsemisessa ja sen perään mennäänkin sitten jo henkilökohtaisuuksiin. Tällaiset teot osoittavat, että puhujassa itsessään ei voi olla Pyhää henkeä lainkaan. Näiden sanojen/asioiden mainitseminen vie uskottavuuden pois koko henkilön puheista.

        Että sellasta... hyvin yleistä juuri helluntailaisten palstalla...ehkä johtuen siitä, että helluntailaisilla ei ole oman uskonsa teologian perusteiden koulutusta, jolloin argumentointi jää hyvin puutteelliseksi huonosta ymmärryksestä johtuen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todisteet puuttuu.

        Ihmisen aivojen toiminta on ihmeellistä ja yllätyksiä täynnä. Juuri aivoja kohtaan kohdistuvat iskut voivat tuottaa mitä ihmeellisempiä oireita / sairauksia. Joskus vuosia sitten luin miten aivovamman saaneen ihmisen eri maiden kielten oppimiskyky oli ilmiömäisesti parantunut. No, lie totta tai valetta en tiedä.

        Mutta, joka tapauksessa apostolinen aika oli ihmeellistä aikaa. Apostoleilla oli normaallia - päivittäistä ihmeet. Niitä ei tarvinnut edes arvailla. Tuossa videossa olleen miehen nilkka - lääkärin lausunto olisi hyvä kuulla. Oliko nilkan vääntyminen täysin muodottomaan asentoon luun vääntymisestä johtuvaa, vaiko nivelen - nivelsiteiden täydellisestä pettämisestä ja siten kasvamisesta.
        Nimi Pirkko Jalovaara ei luo ainakaan uskottavutta huomioiden hänen epärehellisyys oikeudenkäynteineen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on tuota uskisten vetäytymistä mystisyyden verhon taakse. Jos on jokin uskontoon liittyvä asia, josta joku muu on eri mieltä, on hänet leimattava ns. uskosta osattomaksi, joka ei pysty ymmärtämään mitään, koska hänellä ei ole Pyhää henkeä. Kun ollaan tässä vaiheessa, yleensä tällainen uskova on jo menettänyt pelin ja on reilusti häviöllä keskustelussa. Vielä askel tästä, niin ollaan toisten tuomitsemisessa ja sen perään mennäänkin sitten jo henkilökohtaisuuksiin. Tällaiset teot osoittavat, että puhujassa itsessään ei voi olla Pyhää henkeä lainkaan. Näiden sanojen/asioiden mainitseminen vie uskottavuuden pois koko henkilön puheista.

        Että sellasta... hyvin yleistä juuri helluntailaisten palstalla...ehkä johtuen siitä, että helluntailaisilla ei ole oman uskonsa teologian perusteiden koulutusta, jolloin argumentointi jää hyvin puutteelliseksi huonosta ymmärryksestä johtuen.

        Juuripa noin. Tutkippa väitettäni. Helluntaipuolueessa juuri esiintyy voimakkaasti tuo, ettei vastapuoli ymmärrä kun ei ole Pyhää Henkeä. Taas se on todellisuutta, ettei vastapuoli usko Raamatun ilmoitukseen,jos ei ole Pyhää Henkeä.

        Ateistikin ymmärtää paljon Raamatun ilmoituksia - sanojen sisältöä, mutta tietenkään ei usko niihin.

        Kaikille tämän päivän parantumisille löytyy aivan looginen selitys, koska tänä aikana kuolleet eivät herää kuolleista tai sokeana syntyneet saa näkökykyä tai kuuroina syntyneet saa kuuloaistia jne.... Jeesuksen ja Apostollisena aikana tuo oli arkipäivää ja Raamattu juuri ilmoittaa miksi;

        30Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
        31mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.

        Toinen alue, joka uskonnollisella ihmisellä on kokonaan käsittelemättä / tietoisuuden ulkopuolella. JUMALA on taho, joka toteuttaa aina tahtoaan ja aivoituksiaan. Ihmisen on aivan mieletöntä alkaa neuvomaan kaikkivaltiasta JUMALAA miten tulisi toimia. Parantaa tästä ja tästä sairaudesta tms. Jos /kun JUMALA aivoittaa jonkun sairauden / vastoinkäymisen jonkun ihmisen kohdalle, niin tätä ei ihminen rukouksin muuta, vaan ihmisen osa on läpikäydä tilanne ja sopeutua siihen. Taas JUMALAN tahdon ja aivoituksen alaisuutta on - mitä JUMALA tekee tämän jälkeen kun ihmine on hyväksynyt JUMALAN tahdon ja sopeutuut siihen.

        Kuten psykiatriakin - alan ihmiset tietävät tasan tarkkaan, niin ihmiselle - turmeltuneelle mielelle on erittäin vaikea käsite; sopeutuminen ja todellisuuden näkeminen. Ihminen antaisi vaikka mitä pantiksi, unhan ei tarvitsisi sopeutua ja hyväksyä vaikeaa asiaa - tilannetta.
        Kuolema - lienee voimakkain käsite, jonka sopeutumista vastaan ihminen usein taistelee ja polttaa pajon ruutiaan.

      • Anonyymi
        markkulievonen kirjoitti:

        Kuten jo aiemmin totesin, en kirjoita tässäkään ketjussa puolustaakseni jotakin ihmistä, kuten Niilo Yli-Vainiota tai Pirkko Jalovaaraa.

        Vaan kysymys on siitä, tapahtuuko ihmeparantumisia esim. ihmisten kautta Jeesuksen Kristuksen evankeliumin julistamisen yhteydessä.

        En myöskään puolusta jotain tiettyä "uskontoa", vaan uskoa.

        Ei kukaan uskosta osaton usko Jumalan ihmeisiin, ihmeparantumisiin, kuinka voisikaan, kun uskosta osaton kieltää Herran Jeesuksen Kristuksen, kieltää Jumalan.

        Kehoittaisin kommentoijien pysyvän asiayhteydessä, niin ei tarvitsisi tuoda esille vääriä syytöksiä.

        Usko ei tunne mitään "puoluerajoja", usko kohdistuu Jeesukseen Kristukseen.

        Usko ei siis myöskään saa aikaan parjauskampanjaa eri "puolueita" kohtaan, jos on kysymys evankeliumin julistuksesta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, sanan rististä julistamisesta, ristiinnaulitun Vapahtajan julistamisesta.

        Usko Kristukseen yhdistää, ei revi, eikä hajoita.

        Miksi kieroilet jatkuvasti?

        Nyt ei ollut kysymys siitä, etteikö Raamassa kerrotut Jeesuksen tekemät ihmeet olisi totta.

        Keskustelun pointti oli, että Niilo Ylivainion kokouksissa ihmeparanemisten kokoneiden tarinat eivät pitäneet paikkansa.
        Lääk.trin väitöskirjan empiirinen otos oli vakuuttava, 1403 valeihmeparanemista.
        Ja moniko niilläkin tarinoilla houkuteltiin kyseiseen yhteisöön ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisteet puuttuu.

        "Todisteet puuttuu."

        Näin juuri, jos diagnoosit on tehty lääketieteellisesti, niin myös paranemiset on pystyttävä todistamaan lääketieteellisesti. Näinä tarinoita on kuultu, mutta niiden todistusarvo on nolla. Se on henkilön subjektiivinen kokemus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kieroilet jatkuvasti?

        Nyt ei ollut kysymys siitä, etteikö Raamassa kerrotut Jeesuksen tekemät ihmeet olisi totta.

        Keskustelun pointti oli, että Niilo Ylivainion kokouksissa ihmeparanemisten kokoneiden tarinat eivät pitäneet paikkansa.
        Lääk.trin väitöskirjan empiirinen otos oli vakuuttava, 1403 valeihmeparanemista.
        Ja moniko niilläkin tarinoilla houkuteltiin kyseiseen yhteisöön ?

        Tuotko suoran tekstilainauksen tuosta tutkimuksesta, missä todetaan juuri noilla sanoilla:

        >> 1403 valeihmeparanemista. >>

        Lausunnollasi ei ole paljon merkitystä, jos tutkimus ei käytä juuri noita sanoja.
        Jos tutkimuksesta ei löydy noita sanoja, niin miksi sinä niitä käytät?
        Mikä on motiivisi käyttäessäsi sanoja, joita tutkimuksessa ei esiinny?

        Ihmeitä varmasti tapahtui, koska siellä missä julistetaan ristin evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, tapahtuu myös ihmeitä.

        Ei lääketiede tietenkään todista uskon puolesta, vaikka olisi yksi miljoonasosan mahdollisuus parantua jostakin sairaudesta "luonnollisesti", niin läälketiede sanoo, "ei voida varmuudella puhua ihmeestä".

        Tässä tutkimuksessa ei ole huomioitu ihmisten antamia omia todistuksiaan.

        Ja kutentoin tuon linkittämäni todistuksen ihmeparantuneesta miehestä, niin sekin olisi Miettisen tutkimuksessa saanut leiman, ei ole kysymys ihmeparantumisesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Kaheleita koko sakki.

      • Anonyymi

        Hyvä loppuyhteenveto.

    • Anonyymi

      Yleensä, olipa kysymys uskostaJeesukseen tai tästä parantumisesta - elämän tai mielen tai kehon - tulisi pidättäytyä vain omaan kokemukseen.

      Kuten tälläkin foorumilla, niin moni todistaa uskoaaan kopioimalla netistä toisten ihmisten ajatuksia ja näkemyksiä j aesittelevät niitä kuin omiaan.

      Sama asia tässä parantumisista puhuttaessa. Mitä viisautta edustaa puhua toisten ihmisten parantumisesta, koska ei edes tiedä miten asiat ovat jäsentyneet / lukijalla olisi tilaisuus kysyä tai kysyä jos ei kaikkea ymmärrä tms.

      Kuten tiedämme tänä aikana, niin nämä ihmeet ovat tapahtuneet yleensä suuuuuuuuuuuuressa maaimassa etäällä meistä. Aikoinaan kun kävin helluntaipuolueen kokouksissa harvakseltaan, niin silloin oli tiheään tahtiin puhumassa kiertäviä saaranaajia, jotka puhuvat voimakkaasti parantumisista. Siellä ja siellä parani moni ihminen siitä ja siitä sairaudesta. Varmaan täältä siirtyessään toiselle paikkakunnalle siellä puhui miten meillä parania valtavia määriä ihmisiä siitä ja siitä sairaudesta - vaikka omin silmin näin, ettei yhtään ihmistä parantunut. Hanuri vain haikeesti soi välillä puhumisen lomassa.
      Enihmettele yhtän miksi ihmisen mieltä ja käyttäytymistä tunteva alan ihminen pitää uskonnollisuutta eräänlaisena huumeena - irtaantumista todellisuudesta ja näin tekevät JUMALASTA vääristyneen.

      m.l

      • Anonyymi

        Lievone sekoilee ihmisviisaudessaan

    • Anonyymi

      Paha äkkikuolemma teki lopun katteettomista parantumislpauksista.

      Julkista antteksypyyntöä en ole kuullut niiltä, jotka lupauksista huolimatta eivät parantuneet sairauksista. Heitä oli tuahansia pettneitä sieluja.
      He viettävät päivänsä onnessa, mutta äkkiä heidät säikähytetään alas tuonelaan.

    • Anonyymi

      Eräskin lonkkavaivainen kaadettiin kokouksessa. Tuli murtuma ja sairaalassa sai tekonivelen.
      Oli jumalan ihme.

    • Anonyymi

      Kaheli mikä kaheli.

    • Anonyymi

      Niilo sai kaatajanvoimansa oleiltuaan pitkään Australiassa ab-originaalien opissa.

      • Anonyymi

        Käytti hyväkseen "tämän maailman heikkoja alkeisvoimia".

        Kaatamaan pystyi (shaktipat), mutta kukaan ei parantunut.(kundaliinivoima)

      • Anonyymi

        Eikö ollut helppo kirjoittaa tuo minkä kirjoitit,m mutta mitään et kykene ikinä sen tueksi kertomaan edes itsellesi jos saattaisit omata rehellisyyttä himpoun verran !

        tiedätkö edes sitä mistä sinä sait käskyn kirjoittaa tuolalista lööperiä, mieti!?

    • Oliko Niilo Ylivainio edelleenkin elävien kirjoilla, kun Miettinen tuon tutkimuksensa teki; vai oliko Ylivainio jo siirtynyt ajasta iankaikkisuuteen?

      Se on näköjään hyvinkin helppoa nykyajanmuodon lääkäreillä puhua puutaheinää eli löperöpuhetta, ellei tutkimuksen kohde ole enää keskuudessamme vastaamassa väitteisiin.

      Noinhan jotkut poliitikotkin puhuivat löperöpuheitaan UKK:n kuoleman jälkeen, mutta UKK:n eläessä pitivät suunsa supussa.

    • Anonyymi

      Sitä ei ihmispoloisen tarvitse mennä lääräriltä kyselemään onko jokin vaiva poissa vaiko ei !

      eli tuolla tutkimuksella ei ol emitään todellista arvoa eikä merkitystä mihinkään.

      mitähän tämä miettinen olisi mahtanut ilmoittaa tutkiessaan Lasaruksen tapausta aikanaan.
      minkä selityksen olisi keksinyt tapahtuneelle.

      • Anonyymi

        Olisi ilmoittanut että tässä on tapaus joka määritetään ihmeeksi.

        Tottakai Miettinen olisi tarvinnut osoituksen siitä että Lasarus oli ollut kuolleena.

        Muussa tapauksessa tutkimustulosta vain ei olisi syntynyt.

    • Anonyymi

      Millä tavalla ihmisraukka mahtaa päästä tuollaiseen tilaan jossa sitten kiorjoitetaan kuinka Niilo oli Aborien opissa ausseissa !!!??

      Olitko paikalla ja kuulitko kaikki mitä tapahtui, kerro hyvä ihminen meille muillekkin salaisuutesi!

      • Anonyymi

        Jalovaara sai kaatajanvoimansa vierailtuaan Katryn Kulmanin haudalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jalovaara sai kaatajanvoimansa vierailtuaan Katryn Kulmanin haudalla.

        Keltäs Pietari sai voimansa ja päättikö Jumala ettei sen jälkeen parane kukaan enää?

    • Anonyymi

      Jotakin kertoo sokkona tehty MMPI-testi, tutkimuksen tekijä oli täysin tietämätön mistä ryhmästä oli kyse . Testattavia oli 74, parantuneita 51 ja ei-parantuneita 23. Noin 1/5 voitiin pitää persoonallisuudeltaan normaalina.
      Miettisen väitöskirja, uskonnollisita ihmeparenemista käsitti siis ihmisiä jotka kertoivat parantuneensa jostakin sairaudesta, sekä pettymyksen kokeneista .
      Yli-Vainion myötävaikutuksella jaettiin 2000 kpl kyselylomakkeita kokouksissa, ja vastauksia saatiin 744.

    • Anonyymi

      Covid19 aikaan asiantuntijoita putkahtelee järjestään.

    • Anonyymi

      Aloitus on totta.

      Valehtelivat paranemisistaan.

      • Anonyymi

        "Valehtelivat paranemisistaan."

        Näin varmasti oli. Esim. Parantuneista kuoli ainakin 8 henkilöä siihen sairauteen, joista ilmoittivat parantuneensa. Kuolleista 3 henkilöä oli tehnyt itsemurhan.

        Lähde, Matti A. Miettisen kirja: Sinä paranet nyt.

        Niilo itse koki pahan ennenaikaisen äkkikuoleman.

        Ei auttannu hurmoshenkiset Parhamin opit mitään.

        Millä sinä mittaat milloin on parhamin opit käytössä ja milloin ne ovat hurmoshenkisiä, kerro?

    • Anonyymi

      POaljonko kirkossa paranee sairaita, onko yhtä heikkoa kuin tässä tutkimuksessa?

    • Anonyymi

      Miksi kukaan ei SAA parantua vaikka Raamattu opettaa aivan toisin aiheesta?

      laitan kohtia vast asitten kun te kirkkokiivaat ensin alatte jankuttaa asiasta.

    • Anonyymi

      Miksi kirkossa EI SAA kukaan parantua, kuka on kuullut opetusta aiheesta, kertokaa!

      • Anonyymi

        Keskustelun kohteena oleva M.Miettisen lääk.tri:n väitöskirja käsittele 1403 helluntailaisen valheellista ihmeparanemista. Valeihmeparanemisia.
        Illuusio Niilon kokouksissa paranemisesta kokouksisa perustui valheisiin, oli tutkimuksen lopputulos.

        Se on suurin vale eli nollatutkimus on kyseessä.

        jos tutkija kysyy paperissaan, uskotko parantuneesi, niin jokainen vastaa ;uskon, vaikka mitään ei olsi tapahtunut.

        jos kysytään parannuitko; kukaan ei valehtele parantuneensa jos ei ole niin tapahtunut, siinä kaksi faktaa joilla mennään jo syvälle tutkimuksen perusteisiin.

    • Anonyymi

      En usko enkä luota tällaisiin miettisiin ollenkaan hänelle oli selviö jo alussa minkä lopputuloksen hän tulostaa, ja varmasti kysmyksien asettelu oli sitä tukevaa eikä hänellä ole mitään työkaluja käsitellä uskovien tilaisuuksien asioita, eli siinä muutama hankala ongelma turkijaan päin.

      • Anonyymi

        "En usko enkä luota tällaisiin miettisiin ollenkaan hänelle oli selviö jo alussa....."

        Eihän siinä muu auta kuin marssit Tampereen yliopistoon ja luet väitöskirjan.
        Sinulla on varmasti eväät tehdä oikea väitöskirja aiheena voisi olla: Uskovien tilaisuuksien työkalut käsiteltäessä ihmeparanemisia.

      • Tutkimuksenasettelu oli yksinkertainen: onko väitettyjen ihmeparanemisten kohdalla todettavissa elimellisten sairauksien paranemisia tai mielenterveyden häiriöissä enemmän kuin yksittäisiä ja ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia. Mikä vika tässä mielestäsi on?

        "eikä hänellä ole mitään työkaluja käsitellä uskovien tilaisuuksien asioita"

        Mihin nyt oikein mahdat viitata? Mitä uskovien tilaisuuksien asioita Miettisen olisi pitänyt käsitellä ja millä työkaluilla?

        No kelpaisiko Sinulle sitten vastaava selvitys, jonka ovat tehneet kaksi ihmeparanemisiin uskovaa helluntailaista, jotka alkoivat hommaan, koska olivat täysin varmoja, että he löytävät todistattavia ihmeparanemisia. Lopputulos: he eivät onnistuneet löytämään yhtä ainoaa todistettavaa tapausta, vain tyhjiä puheita.
        https://docplayer.fi/49789041-Herra-tekee-ihmeita-ilman-maaraa.html

    • Anonyymi

      Haii mikäs sen lääkärin nimi oli joka näkee pään läpii?

      kysy eräs tummahko mies joskus.

    • Anonyymi

      Ylivainion toiminta oli karmeaa puoskarointia ja hikkulointia.

      • Anonyymi

        puoskarointia ja herkkäuskoisten ihmisten hyväksikäyttöä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puoskarointia ja herkkäuskoisten ihmisten hyväksikäyttöä

        uskonnonvapauslaki sallii ihmisten terveydellä puoskaroinnin ja rahastuksen

    • Anonyymi

      Amen tuohon.

      • Anonyymi

        siinä onkaks umpisokeaa ajautunut ihan liki toisiaan, pitäkeehän se turvaväli nyt vaikka kuinka aamennuttaa.

        itse asiasta ette ymmärrä yhtään mitään, eli se on osa on plusmiinunolla.

    • Anonyymi

      Tuollainen ihmisten terveydellä puoskarointi ja valheilla rahastaminen pitäisi lailla kieltää.

    • Anonyymi

      valheen henki heissä on

    • Anonyymi

      hyvä tietää tuo eksytys

    • Anonyymi

      jotkut tutkituista valehteli lääkärille sellaisistakin sairauksista, joita sairaskertomusten mukaan heillä ei koskaan edes ollut
      samoin shokki muuttui koomaksi jne,puheissa,
      valheet paljastuivat lääkärintarkstuksessa

    • Anonyymi

      Kyllä uskon, että Niilon kautta on Herra varmasti parantanutkin ihmisiä. Miksi ei olisi? Niilo oli tosi raitis saarnamies suurimman osan urastaan. Ja varmasti moni tuli uskoon.

      Mutta en usko, että ihmisiä mitään laumoittain on parantunut kenenkään julistajan kohdalla, vaan valhettakin on aina joukossa. Myös Niilon saama voitelu oli aika äärikarismaattiselta vaikuttava, ollakseen täysin raitis.

      Sielunvihollisen toimintaa ja ihmisten omaa lihallisuutta ja huijausta ilmenee aina siellä, missä Jumalan Henki alkaa ensin toimia ja vaikuttaa.

      • Anonyymi

        ei valehteluun mitään ensin vaikuttavaa Jumalan henkeä tarvita

    • Anonyymi

      Taitaa olla valehtelijoitten clubi koko helluntaijengi.

    • Anonyymi

      ei näy anteeksipyyntöjä valehtelemisen hengestä

    • Anonyymi

      helluntailaiset levitti 1403 valhetta ihmeparanemisistaan, täyttä humpuukia koko homma

    • Anonyymi

      Kuinka monta sianmaksaa afrikkaan muuten vietiin valeleikkauksiin. Suomalaisella esivallalla on ainoastaan leikkauksia. Tähän on tultu.

    • Minä olen nähnyt Jumalan parantamia ihmisiä joita on myös lääkärit ihmetelleet.

      Minun parantumistani on yli 10 lääkäriä ja fysioterapeuttia pitäneet ihmeenä.

      • Annas kun arvaan: Sinulla ei ole tarjota mitään todisteita näkemillesi tai itse kokemillesi ihmeille, vaan väitteesi pitäisi vain uskoa sokeasti ja kritiikittä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2871
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1666
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe