Sapattiahdistuksesta korona-ahdistukseen

Anonyymi

Sunnuntai ja korona tuo monelle monelle adventistille ahdistusta. Päässä kuuluu pedonmerkin ääniä profeetalta.
Adventistit elävät nyt korona-ahdistuksessa ja ahdistuksessa kun sapattina ei saa enää pestä toisten jalkoja rituaalissa.
Adventistit odottavat maailmanloppua ja noutajaa.
Monelle E. Whiten kirjat ja terveysruoka on ainut lohdutus ahdistuksessa.

Influenssarokotteisiin kuluu tänä vuonna 4,5 miljoonaa euroa, mutta alimmillaan teho jää 14 prosenttiin
Influenssarokotteiden teho on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreimman katsauksen mukaan jäänyt reilusti alle 50 prosenttiin. Siitä huolimatta rokotteisiin käytetään vuosittain miljoonia euroja.

Koronarokotetta ei ole olemassa.
Sen tehosta ja haittavaikutuksista ei voi sanoa mitään.
Kukaan ei tiedä milloin koronarokete tulee.
Ihminen ei hallitse viruksia.
Koronasta on yli kymmennen eri muunnosta.
Media hehkuttaa täysillä joka tuutista rokotteesta kertoo jotain (hysterian luominen).

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kumpaanko adventistit uskovat enemmän korona rokotteisiin vai Ellen Whiteen?

    • Anonyymi

      Rokote tulee olemaan täysin hyödytön koronaa vastaan. Ehkä joskus 20 vuoden päästä koronaankin on rokote.
      Virus saadaan ainoastaan laantumaan ja lopulta poistumaan vain tiukalla hygienialla ja kontaktien välttämisellä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona palaa loppuun.

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006511030.html

        EI ole rokotetta - EI

        Amerikassa Lymen borrelioosi on yleisin hyönteisten levittämä sairaus ja taudin yleisyys on tietyillä alueilla johtanut hysteriaan. Myös Keski-Euroopassa ja Ruotsissa borrelioosi on huomattavan yleinen.
        Borrelioosia voidaan valmistaa laboratoriossa.

        Rokotetta borreliaan on yritetty kehittää jo vuosia, mutta ihmiselle toimivaa rokotetta ei ole vielä kaupan. Puutiaisaivokuumerokote, joskus punkkirokotteenakin mainostettu, ei suojaa sen paremmin punkeilta kuin borreliatartunnaltakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI ole rokotetta - EI

        Amerikassa Lymen borrelioosi on yleisin hyönteisten levittämä sairaus ja taudin yleisyys on tietyillä alueilla johtanut hysteriaan. Myös Keski-Euroopassa ja Ruotsissa borrelioosi on huomattavan yleinen.
        Borrelioosia voidaan valmistaa laboratoriossa.

        Rokotetta borreliaan on yritetty kehittää jo vuosia, mutta ihmiselle toimivaa rokotetta ei ole vielä kaupan. Puutiaisaivokuumerokote, joskus punkkirokotteenakin mainostettu, ei suojaa sen paremmin punkeilta kuin borreliatartunnaltakaan.

        Jumalan varjeluksessa ollaan, jos se on Herran tahto. Venäjän ortodoksipiispojen ja arkkimandraattien itseään korottavien puheisiin ei kannata luottaa, koska ne ovat oman egon ja poliittisen kulttuurin korotusta täynnä. Korona ei itsessään aiheuta mitään ahdistusta. Paljastaa vain valkeaksi kalkitut haudat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan varjeluksessa ollaan, jos se on Herran tahto. Venäjän ortodoksipiispojen ja arkkimandraattien itseään korottavien puheisiin ei kannata luottaa, koska ne ovat oman egon ja poliittisen kulttuurin korotusta täynnä. Korona ei itsessään aiheuta mitään ahdistusta. Paljastaa vain valkeaksi kalkitut haudat.

        Amerikassa harhaoppien maassa on koronakriisi ilman ortodokseja.
        Adventistit ovat oikeaoppisia eli 7. pv. ortodokseja. Hullut adventistit aseistavat siellä itseään.
        Miksi?


    • Anonyymi

      Ihmisiin tarttuvasta koronasta on tasan kolme muunnosta: SARS, MERS ja Covid 19

    • Anonyymi

      Aloittajan typerät väitteet eivät meitä hetkauta.

    • Anonyymi

      Mönkään meni.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4417
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4406
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4046
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2967
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2591
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2153
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2115
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1695
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1462
    Aihe