Tämän päivän IP.sta on surullista lukea ammattikorkeakoulumme omistuksen siirtoaikeista Tampereelle. Samaan aikaan Vaasan yliopisto rekrytoi huippu professoreita Vaasaan ja vahvistaa oman yliopiston toimintaa. Sieltähän löytyy se lentokenttäkin ja satama. Olisiko SeAMKin oikea ja tasavertainen suunta löytynyt Vaasasta? Miksi ylipäätään toimitaan paniikissa antaen päätösvalta Tampereelle? Tällä touhulla täällä ei pysähdy 20 vuoden päästä enää pikajunatkaan!
Vaasan yliopisto ja SeAMK päivän IP.ssa
42
123
Vastaukset
- Anonyymi
Rahavirtojen loppuminen, mikäs muu paniikin luojana on, elikkä raha ei riitä kaikkeen enään.
- Anonyymi
Seinäjoella on suuri alemmuuskompleksi yliopiston puuttumisen vuoksi. Tampereen mahdollisesti, siis mahdollisesti, tänne lupaamat maistereiden koulutuspaikat eivät tee tästä kaupungista yliopistokaupunkia. Todennäköisesti Tampere ei tule edes hyväksymään Seinäjoen ylimitoitettua vaatimuksia. Nyt saatiin jo esimakua tälle, kun aiesopimuksen käsittely siirtyi loppukesään. Miksi Tampere sen hyväksyisi edes? Oppilaat valuvat täältä Tampereelle jokatapauksessa ilman mitään järjettömiä sopimuksiakin Seinäjoen kanssa. Sen sijaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun omistuksen siirto Tampereelle on turhan kova hinta maisterikoulutushaaveille! Mitä nuo alat edes olisivat? Kyllä surullista seurata tätäkin näytelmää.
- Anonyymi
Tämä haastattelu kannattaa katsoa.
https://m.youtube.com/watch?v=7_u6ypAOdFo&t=316s
Tästä videosta löytyy yksi selitys Seinäjoen kaupungin linjaan , joka on taas Pohjalaisten yhtenäisyyttä väheksyvä.- Anonyymi
Ensimmäinen vaihe on laittaa Rasinmäki ja Varmola eläkkeelle hyvin pian ennenkuin tekevät lisää vahinkoa. Tämän jälkeen uusien johtajien kanssa, jos sellaisia tänne satutaan saamaan, omistajat miettivät asiaa uudelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Menestyksen huumassa ja nousupainessa annettiin rasimäen ja konsulttien touhata tuossa jokunen vuosi vapaasti unohtaen todellisuus...Lopuksi kaikki muuttui jo vähän vitsi puolelle tu avaruus höpötys kun ei oikeasti esimerkiksi juuri koulutukseen ja yrityspuolelle oikeen saatu mitään aikaiseksi. Kauppoja ja asuntoja nousi kyllä,oliko sitten sillä puolella oikeat lobbarit asialla?? Samalla kaatui kenttä hanke etc..muuttovoittokin lähinnä maakunnan omaa kouluttamatonta asukaspintaa. En lähde spekuloimaan mikä on seuraavaan kolmen vuoden suunitelma mutta odottaisin uudelta kyläpäälliköltä yhteistyötä vaasan suuntaan ja ja tuota ratahanketta sinnepäin juurikin työn ja koulutuksenkin takia.

Tampere antaa lopullisen kuolonsuudelman Seinäjoelle!

Ikävästi tämä kilpailu Vaasan ajaa typeryyksiin.

Vaasa on kaksikielinen, siellä on oma satama ja lentokenttä, yliopisto ja kaupunkina muutoinkin kauniimpi. Tämän lisäksi mittavaa monipuolista vientiteollisuutta, joka pesee meidän ainoan eli Atrikin mennen tullen. Ruotsi parin tunnin laivamatkan päässä. Sanomattakin on selvää miten meidän käy Tampereen ja Vaasan välissä. Erityisesti, kun tehdään strategisesti aivan hulluja päätöksiä.

SeAMKin myyminen romuttaisi myös Vaasa yhteistyön. Jotkut tahot Seinäjoella yrittää ilman antaa määräysvallan ja yli puolet omistuksesta - AMKsta Tampereelle. Ei voi kuin ihmetellä, millä oikeudella ja millä motiiveilla tätä junaillaan? Eikö valtuustossa ole ketään, joka uskaltaa astua asettua tämän Seinäjoen romuttamisen tielle?

Ehkä Tampereen nuoleskelun yksi tavoite on laittaa puomi Vaasan suuntaan?

Vaasa on sentäs oikea kaupunki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä Tampereen nuoleskelun yksi tavoite on laittaa puomi Vaasan suuntaan?
aamu uutisissa tuli taas vaasan suuntaan lisää positiivisia tietoja eu.n suunilta.ne rahoittaa nyt myös vaasan yliopiston,merenkurkun liiton akkulentokone projektin käynnistyy heti.
lisäksi se cern projekti käynnistyy,
norvolt akkuyhtiö on myös perustanut tilat yliopistolle aikeina aloittaa tuotanto suurteollisuus akuille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aamu uutisissa tuli taas vaasan suuntaan lisää positiivisia tietoja eu.n suunilta.ne rahoittaa nyt myös vaasan yliopiston,merenkurkun liiton akkulentokone projektin käynnistyy heti.
lisäksi se cern projekti käynnistyy,
norvolt akkuyhtiö on myös perustanut tilat yliopistolle aikeina aloittaa tuotanto suurteollisuus akuilleOnhan meillä pian Tampereen yliopiston sivuhaarakonttori , jossa koulutetaan taiteen maistereita kortistoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan meillä pian Tampereen yliopiston sivuhaarakonttori , jossa koulutetaan taiteen maistereita kortistoon.
Käykää nyt hyvät ihmiset kävelyllä täällä Seinäjoen keskustassa ja sitten Vaasan keskustassa. Vaasa on merenrantoineen ihan eri paikka!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käykää nyt hyvät ihmiset kävelyllä täällä Seinäjoen keskustassa ja sitten Vaasan keskustassa. Vaasa on merenrantoineen ihan eri paikka!
Se on vain surullista, ettei Pohjanmaalla pidetä yhtä! Tamperetta ei paljoa Seinäjoki kiinnosta loppupeleissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käykää nyt hyvät ihmiset kävelyllä täällä Seinäjoen keskustassa ja sitten Vaasan keskustassa. Vaasa on merenrantoineen ihan eri paikka!
Kyllähän Pajuluoma ny ihan komea on 🤔
- Anonyymi
Eikö Seinäjoki voisi ostaa yliopiston jostain banaanitasavallasta ja siirtää sen tänne ?
Maailmalla noita yli-oppineiden-työttömien kouluja on joka notkelmassa, joten kertokaa vaan hinta niin päästään tästä paikallisia hienostopiirrejä raastavasta ongelmasta kerralle eroon. Mikä maksaa ? - Anonyymi
Justiin tuo Ideaparkki, kun jouduttiin menemään Sukarin puheille uudestaan, että oliko se sellainen syvä kieli, vai että pitkään piti lipitellä.
- Anonyymi
onneksi joo apukoulussa on opetettu tavaamaan että tajuaa kun ilkassa lukee että on ilmaisia sankoja jaossa ta pullakahvit kaupassa..saa jonon aikaan. ei täällä mitään ammattikoululla tee

https://yle.fi/uutiset/3-11362620 siinä tutkimustietoa!

Vaasalaiset eivät kyllä luovu ikimaailmassa omasta pienestä yliopistostaan ja ammattikorkeakoulusta.

Otat Vaasalaiset siinä viisaita. Seinäjoella laitetaan kaikki Tamperren varaan. Ei tarvita ku muutama peliliike Tampereelta ja yhdet isommat YT-neuvottelut ja Ammattikorkeakoulua ei Seinöjoella ole.

Tämä Tampere kiima on kyllä merkillistä? Tampere tulee viemään Seinäjoelta asukkaita, yrityksiä ja ammattikorkeakouluopiskelijoita isot määrät seuraavien vuosien aikaan. Täällä ollaan antamassa oma korkeakoulu heidän käsiin muutaman maisterikoulutuspaikan vuoksi. Aika isoa näköalattomuutta!

Tampere varmaan vielä paikkaa vaihtaa nämä seinäjoen pepu viemäriputketkin
- niistän meinattiin, ovat liika mahottomuus pitää yllä seinäjoen voimin
Liian helppo rahan juoksu maakunnasta, kasvatti seinäjoen pikku pipoiseksi
Kukoilulle tuli päätinki, mutta eikö se veturi jostain tället löydy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tampere varmaan vielä paikkaa vaihtaa nämä seinäjoen pepu viemäriputketkin
- niistän meinattiin, ovat liika mahottomuus pitää yllä seinäjoen voimin
Liian helppo rahan juoksu maakunnasta, kasvatti seinäjoen pikku pipoiseksi
Kukoilulle tuli päätinki, mutta eikö se veturi jostain tället löydyrasinmäki lehdessä niin hymyili että tampere ja maailma tulee seinäjoelle...mä haluan samat lääkkeet kun sillä. pitäs sen eteenkin tehdä jotain
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
rasinmäki lehdessä niin hymyili että tampere ja maailma tulee seinäjoelle...mä haluan samat lääkkeet kun sillä. pitäs sen eteenkin tehdä jotain
Miksi Tampere tänne tulisi? Tampere vetää täältä pian kaiken mahdollisen ja nauraa näille maisterihaaveille.

Vaasa pärjää ilman Seinäjokea. Se on aina pärjännyt ja tulee pärjäämään jatkossakin. Me emme pärjää ilman Vaasaa.

Tuossa on siinä mielessä perää koska vaasan tegnologia teollisuus kasvaa tällä hetkellä kohtalaisen kovaa vauhtia ja myös eu on huomannut sen tukemalla kaupunkia ja yliopistoa.
Siksi olisikin tärkeää saada se työ ja koululiikenteelle tarkoitettu lisäraide kaupunkien väliin.
Pöntisen lehdessä päästämä lause kuulosti niin juntilta kuin voi olla..sivistys tulee raidetta pitkin etelästä.....onkohan se mies ihan kujalla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on siinä mielessä perää koska vaasan tegnologia teollisuus kasvaa tällä hetkellä kohtalaisen kovaa vauhtia ja myös eu on huomannut sen tukemalla kaupunkia ja yliopistoa.
Siksi olisikin tärkeää saada se työ ja koululiikenteelle tarkoitettu lisäraide kaupunkien väliin.
Pöntisen lehdessä päästämä lause kuulosti niin juntilta kuin voi olla..sivistys tulee raidetta pitkin etelästä.....onkohan se mies ihan kujallaSivistys menee raidetta pitkin pian etelään ja lopullisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
rasinmäki lehdessä niin hymyili että tampere ja maailma tulee seinäjoelle...mä haluan samat lääkkeet kun sillä. pitäs sen eteenkin tehdä jotain
Ainoa kaupunginjohtaja, jolla on kaikesta huolimatta hyvät suhteet Vaasaan, on Lumio. Seinäjoki olisi todella hyötynyt hänestä. Nyt ollaan valitsemassa uudeksi johtajaksi täysin mautonta ja hajutonta johtajaa ilman osaamista ja karismaa. En ole Lumion ihailija, mutta totuus täytyy tuoda esille. Seinäjoen kaupunginjohtaja haussa ainoa todellinen rautainen ammattilainen, joka jolla olisi mahdollisuus nostaa vajonnut Seinäjoki kartalle takaisin.

Lumio ei ole talousihme ja sitä täällä tarvitaan! Kaiken lisäksi aika ristiriitainen henkilö.
- Anonyymi
Niin. Helpommin asia kuin asia menee alamäkeen. Ylämäkeen on työläämpää.
- Anonyymi
Suomeen ei tule uusia yliopistoja ja ehkä täällä kannattaisi tehdä kaikki ammattikorkeakoulun eteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomeen ei tule uusia yliopistoja ja ehkä täällä kannattaisi tehdä kaikki ammattikorkeakoulun eteen.
lumiota ei valita juuri suuren vaasa kateuden takia. johtoon valitaan joku täysin ohjailtava nukke
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lumiota ei valita juuri suuren vaasa kateuden takia. johtoon valitaan joku täysin ohjailtava nukke
seinäjoen laatikko liitoskylä pelkää että vaasan kasvu nöyryyttää niitä mutta yhteistyöstä kylläkin olisi hyötyä molemmille,varsinkin jos mukana on mustasaari,vöyri,kurikka,härmä,lapua,isokyrö,laihia...on kyseessä todella vahva alue
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seinäjoen laatikko liitoskylä pelkää että vaasan kasvu nöyryyttää niitä mutta yhteistyöstä kylläkin olisi hyötyä molemmille,varsinkin jos mukana on mustasaari,vöyri,kurikka,härmä,lapua,isokyrö,laihia...on kyseessä todella vahva alue
Kukas muka rahottas seinäjoen kimpakyytin, tämä paikka on kimpasa hävittänyt yksipuolisesti, seinäjoen tahto pitää eristää kaikesta ympäristöstä erilleen, on tämä niin sisäänpäin kääntynyt kyläpahanen nyt,
- kun E-Pohjanmaan humaanisuuvesta meinataan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas muka rahottas seinäjoen kimpakyytin, tämä paikka on kimpasa hävittänyt yksipuolisesti, seinäjoen tahto pitää eristää kaikesta ympäristöstä erilleen, on tämä niin sisäänpäin kääntynyt kyläpahanen nyt,
- kun E-Pohjanmaan humaanisuuvesta meinataan.Noukka kohti Tamperetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noukka kohti Tamperetta.
Seinäjoen/seinäjokisten ylpeys tappaa sen mahdollisuuden tehdä todella mahtava ja voimakas pohjanmaan liitto. No ei tuo nyt yllätyksenä tullut on sitä usean kunnan ja vaasan kanssa seinäjoki yrittänyt ennenkin..kumma seinäjoki romutti asian. ei tarvii auttaa.
Nyt pitäsi muiden kylmäsi jättää seinäjoki junasta ja tehdä se pohjamaan liitto ottaa keskipohjamaa mukaan. kumma kylä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seinäjoen/seinäjokisten ylpeys tappaa sen mahdollisuuden tehdä todella mahtava ja voimakas pohjanmaan liitto. No ei tuo nyt yllätyksenä tullut on sitä usean kunnan ja vaasan kanssa seinäjoki yrittänyt ennenkin..kumma seinäjoki romutti asian. ei tarvii auttaa.
Nyt pitäsi muiden kylmäsi jättää seinäjoki junasta ja tehdä se pohjamaan liitto ottaa keskipohjamaa mukaan. kumma kylä?Länsi-Suomen ainoat kaupungit ovat Turku, Rauma Pori ja Vaasa. Merenrannan vanhoja kauppaloita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsi-Suomen ainoat kaupungit ovat Turku, Rauma Pori ja Vaasa. Merenrannan vanhoja kauppaloita.
niin. seinäjoki onkin siinä länsisuomen ja keskisuomen välissä kaupunki radan varressa eli ei missään...pakko huutaa että huomataan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin. seinäjoki onkin siinä länsisuomen ja keskisuomen välissä kaupunki radan varressa eli ei missään...pakko huutaa että huomataan
vaasassa tais olla pari päivää tuossa venäläinen oligarkki jetillä. suunittelee sitä akkutehdasta myös,konttori ollut jo hetkenaikaa palosaarella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vaasassa tais olla pari päivää tuossa venäläinen oligarkki jetillä. suunittelee sitä akkutehdasta myös,konttori ollut jo hetkenaikaa palosaarella
Vanhat Johtajat antaa viimeisenä temppunaan Seinäjoen Tampereen käsiin. Mikä on heidän motivaatio tähän? Jäävätkö he toimimaan eläkkeellä johonkin toimielimeen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11936Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46929Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849