Elvytysrahasto - askel kohti ylikansallisuutta?

EUROOPAN UNIONIN kehitys on ollut vuosi­kymmeniä taiteilua sen kanssa, kehittyykö unioni yli­kansallisemmaksi vai pysyykö se itsenäisten valtioiden liittona. Virta on hitaasti vienyt kohti tiiviimpää yhteisöä.

Saksan perustus­laki­tuomio­istuimen tuore päätös Euroopan keskus­pankin (EKP) elvytys­ohjelmasta oli yritys puuttua tähän kehitykseen ja padota sitä. Perustus­laki­tuomio­istuin kyseli, käyttääkö EKP suhteettomasti rahaa osto-ohjelmissaan ja tuleeko se raha­politiikan puolelta talous­politiikan toimijaksi.

Olennaista oli, että perustus­laki­tuomioistuin ei katsonut olevansa kannassaan sidottu EU-tuomioistuimeen, joka oli antanut EKP:lle puhtaat paperit.

Maanantaina EU-päättäjille tarjottiin hyväksyttäväksi uutta ratkaisua, joka vie unionin yhteistyötä taas askeleen verran ylikansallisemmaksi. Saksa ja Ranska ehdottavat, että unioni rakentaisi yhteiseen budjettiinsa tukeutuvan 500 miljardin euron elvytysrahaston, jonka komissio kokoaisi keräämällä rahaa markkinoilta.

Kerätty potti olisi siis velkaa, ja sitä voisivat hyödyntää pahimmin pande­miasta kärsineet maat. Yksityiskohdissa on hiomista, eikä kaikkien unionimaiden hyväksyntä ole läheskään varma. Muun muassa siitä tullaan käymään vielä kova vääntö, onko apu lahjoitus vai laina.

Ehdotuksessa on nyt kyse avusta, jota komissio jakaisi halunsa mukaisesti. Tosin saajan pitäisi maksaa apu takaisin. Takaisinmaksun ajatus on ideassa niin epämääräinen, että ehdotuksen voi tulkita myös tarkoittavan lainaa, joka järjesteltäisiin uusiksi kerta toisensa jälkeen ilman lyhennyksiä.

JO tällaisen rahaston perustaminen olisi iso askel. EU ottaisi yhteistä velkaa, mikä oli vielä hetki sitten mahdoton ajatus – Saksallekin.

Kun velka olisi budjetin yhteydessä, jokainen jäsenmaa olisi takaajan penkillä, mutta velka ei nostaisi jäsenmaiden omaa velkapottia. Tällaistakaan järjestelyä ei ole aiemmin pidetty poliittisesti mahdollisena.

Merkittävää on myös, että antaessaan demokraattisten päätöksen­teko­järjestelmiensä kautta suostumuksen tälle askeleelle kansalliset tuomio­istuimet eivät pääse jälkikäteen väliin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Yhteisvastuu hyväksytään jossain muodossa,kunhan löytyy sopiva selitys.
    Suomen on oltava mukana yhteisessä elvytyksessä,muuten käy köpelösti. Yksin puuhaaminen on vielä kalliimpaa kuin yhteisvastuu koskaan.

    Äänestä

Globalistit muistaa ettei koskaan pidä antaa hyvän kriisin mennä hukkaan agendojen ajossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EUROOPAN UNIONIN kehitys on ollut vuosi­kymmeniä taiteilua sen kanssa, kehittyykö unioni yli­kansallisemmaksi vai pysyykö se itsenäisten valtioiden liittona. Virta on hitaasti vienyt kohti tiiviimpää yhteisöä.

Saksan perustus­laki­tuomio­istuimen tuore päätös Euroopan keskus­pankin (EKP) elvytys­ohjelmasta oli yritys puuttua tähän kehitykseen ja padota sitä. Perustus­laki­tuomio­istuin kyseli, käyttääkö EKP suhteettomasti rahaa osto-ohjelmissaan ja tuleeko se raha­politiikan puolelta talous­politiikan toimijaksi.

Olennaista oli, että perustus­laki­tuomioistuin ei katsonut olevansa kannassaan sidottu EU-tuomioistuimeen, joka oli antanut EKP:lle puhtaat paperit.

Maanantaina EU-päättäjille tarjottiin hyväksyttäväksi uutta ratkaisua, joka vie unionin yhteistyötä taas askeleen verran ylikansallisemmaksi. Saksa ja Ranska ehdottavat, että unioni rakentaisi yhteiseen budjettiinsa tukeutuvan 500 miljardin euron elvytysrahaston, jonka komissio kokoaisi keräämällä rahaa markkinoilta.

Kerätty potti olisi siis velkaa, ja sitä voisivat hyödyntää pahimmin pande­miasta kärsineet maat. Yksityiskohdissa on hiomista, eikä kaikkien unionimaiden hyväksyntä ole läheskään varma. Muun muassa siitä tullaan käymään vielä kova vääntö, onko apu lahjoitus vai laina.

Ehdotuksessa on nyt kyse avusta, jota komissio jakaisi halunsa mukaisesti. Tosin saajan pitäisi maksaa apu takaisin. Takaisinmaksun ajatus on ideassa niin epämääräinen, että ehdotuksen voi tulkita myös tarkoittavan lainaa, joka järjesteltäisiin uusiksi kerta toisensa jälkeen ilman lyhennyksiä.

JO tällaisen rahaston perustaminen olisi iso askel. EU ottaisi yhteistä velkaa, mikä oli vielä hetki sitten mahdoton ajatus – Saksallekin.

Kun velka olisi budjetin yhteydessä, jokainen jäsenmaa olisi takaajan penkillä, mutta velka ei nostaisi jäsenmaiden omaa velkapottia. Tällaistakaan järjestelyä ei ole aiemmin pidetty poliittisesti mahdollisena.

Merkittävää on myös, että antaessaan demokraattisten päätöksen­teko­järjestelmiensä kautta suostumuksen tälle askeleelle kansalliset tuomio­istuimet eivät pääse jälkikäteen väliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu