myös Baltian rannikoilta eikä vain Suomen ja asuttivat aidon kolonialistin tapaan alueet omalla väellään. Koomillista höpinää, että parhaat asutusalueet eli rannikot olisivat olleet tyhjiä ruotsalaisten saapuessa.
N-liiton aika taisi tehdä näistä maananastajista melkoisen selvää mutta Suomessa tuo väki pitää edelleen valtaa, petturi-suomalaisten avustuksella tietenkin. Huomioiden Ruotsissa kehitetyt rotuopit ja nytkin vanhojen ihmisten kohtelun Koronan kynsissä voidaan sanoa, että ruotsalaiset ovat olleet ja ovat yhä yksi julmimpia kansoja heikommilleen.
N-liiton aika taisi tehdä näistä maananastajista melkoisen selvää mutta Suomessa tuo väki pitää edelleen valtaa, petturi-suomalaisten avustuksella tietenkin. Huomioiden Ruotsissa kehitetyt rotuopit ja nytkin vanhojen ihmisten kohtelun Koronan kynsissä voidaan sanoa, että ruotsalaiset ovat olleet ja ovat yhä yksi julmimpia kansoja heikommilleen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Nyland, heille tulijoille uusi maa, meille suomalaisille vanha, jo tuhansia vuosia asuttu.
Hölynpölyä. Käännyttivät pakanat kristinuskoon ja tappoivat kasteesta kieltäytyneet, venäläiset tekivät täsmälleen samoin.
Koko Tarton kaupunki on perustettu Jaroslav Viisaan teurastamien virolaisten pakanoiden luiden päälle.
Miksei se sitten ole ortodoksinen?
Ääliö! Tartossa juuri on paljon virolaisia ortodokseja.
Suomalaiset olivat kääntyneet, ainakin osittain kristinuskoon jo 900-luvulla. Usko oli ortodoksista. 1160-luvulla tehtiin katolisen kirkon toimesta pakkokäännytysretki. Tämä ei liity Ruotsin valtioon muuten kuin siten että ristiretkeläisten tukialue oli Ruotsissa. Suomea ei tuolloin liitetty Ruotsin valtakuntaan (joka muodostettiin vasta tuolloin).
Suomi liitettiin Ruotsin valtakuntaan vasta 1250-luvulla, ns. 'Toisen ristiretken' seurauksena.
Lähetyssaarnaajat olivat levittäneet paskaansa. Järjestelmällinen kääntyminen tapahtui vasta ristiretkien aikana. Itäslaavit esimerkiksi 1227 päättivät käännyttää lopullisesti viimeisenkin Karjalan alueen pakana. Karjalassa pakanallisuus säilyi muuta Suomea paremmin sekottumalla kristinuskoon.
Lounais-Suomessa saattoi olla alkukirkon kristillisyyttä, jota olisi levitty Irlannista Alankomaiden kautta.
Irlanti oli pistänyt pitkään kampoihin paavin kirkon valtapyrkimyksiä vastaan. Roomalaiskatolisella piispa Henrikillä oli etukäteistietoa suomalaisista.
Irlannin rooli oli ollut keskeinen kristinuskon levittämisessä jo ajanlaskun varhaisina vuosisatoina.
Jopa ruotsalaiset arkeologit ja historioitsijat ovat ihmetelleet joukossa mitä oikein tapahtui Suomelle ja Ahvenanmaalle vuonna 1050. On kirjoituksia kuinka verta oli nilkkoihin saakka, kuinka vihollinen tuli lännestä (paavin keräämät 30.000 saksalaista teutoniritareita sekä Britannian ja Tanskan laivastot), kuinka nimenomaan ruotsalaiset luovuttivat aseelliselle armeijalle kaikki reitit Suomeen ja kuinka armeijalle annettiin käsky "ei saa jättää kiveä kiven päälle". Ja moni mainitsee 'koska Suomessa on pajon kultaa'.
Suomeen hyökättiin joukolla, kansa teloitettiin, Ahvenanmaan Aserit eli suomalaiset jättiolennot ja niiden temppelit vedettiin maan tasalle (joissakin pohjoismaalaisissa legendoissa kerrotaan seikkaperäisesti mitä tapahtui mahtavalle Suomen Kuningaskunnalle kun se ryöstettiin ja tuhottiin), aarteet ryöstettiin, ruotsalaiset piispat kävelivät asejoukkojen kanssa kaatamassa kaikki muistomerkit, sekä kuinka ne ruotsalaiset jotka ottivat osaa Suomen kansanmurhaan ja hävitykseen teloitettiin jo Suomessa, koska ei haluttu yhtäkään ruotsalaista todistajaa elävänä Ruotsiin.
Nämä historioitsijat ovat myös kaivaneet tietoa siitä, miten Ahvenanmaa yhtäkkiä täyttyi ruotsalaisilla kansalaisilla, ikäänkuin siellä ei olisi koskaan asunut ketään. Sekä kuinka Ahvenanmaasta tai Suomesta ei löydy mitään muinaisaarteita, täysi tyhjiö.
Jossakin vaiheessa nämä ruotsalaiset tiedemiehet löysivät Ruotsin arkistoista, että Suomeen ei saanut matkustaa 200 vuoteen, koska veren oli annettava kuivua ensin ja kaikki jäljet legioonasta siivottava pois: sen jälkeen Suomeen saapui ruotsalaisia uudisasukkaita sekä saksalaisia kauppiaita.
Niin ja vielä yksi tärkeä asia: paavi oli määrännyt että kaikki tiedot Suomen kuningaskunnasta ja sen olemassalosta piti poistaa kaikista asiakirjoista ja kartoista. Suomen historia mitätöitiin tarkoituksella. Suomen kaatumisen myötä koko Eurooppa kaatui ja paavi tiesi tämän erittäin hyvin.
Suomen hävityksen jälkeen paavi perusti uuden rahakolikon, uuden politiikan, sekä vaurastui huomattavasti ryöstösaaliin myötä - ja kaikki tehtiin uskonnon nimessä.
Siksi Suomi liitettiin Ruotsin valtakuntaan vasta 1250-luvulla, hävitys oli niin hirvittävä ettei kukaan saanut nähdä sitä.
Ruotsi sai perustaa historiansa ryöväämällä Suomen historian ja historioitsijat ja arkeologit ihmettelevät heille annettua niukkaa tietoa, ja ovat siksi täydentäneet puuttuvan tiedon käymällä läpi kaikkii eurooppalaiset kansanrunot ja -legendat.
Suomessa oli yksi poika joka asui kylässä. Kun hän oli metsässä kaikki kyläläiset teurastettiin. Poika pakeni asumattomalle saarelle ja asui siellä kolme vuotta, ennenkuin hän törmäsi muihin suomalaisiin.
Ja meidänkö pitäisi katsoa itseämme alaspäin!
Siinä on uuden Game of Thronesin käsikirjoitus valmiina.
Ei sorru ainakaan mielikuvituksen puutteeseen.
Totuus on vieläkin ihmeellisempää, mutta ei siitä sen enempiä.
Jos osaat ruotsia, tanskaa ja norjaa, lue ihmeessä läpi mitä arkeologit keskustelevat keskenään ristiretkestä Suomeen vuonna 1050 - siellä ovat kaivaneet esiin aivan kaiken tiedon:
http://www.arkeologiforum.se/forum/index.php/topic,6224.0.html?PHPSESSID=o8d46fj2n7tjggd14mv0d77290
Jos linkki ei vie suoraan, niin hae sieltä 'korståg till Finland - kring 1050?"
http://www.arkeologiforum.se/forum/index.php/topic,6224.0.html?PHPSESSID=o8d46fj2n7tjggd14mv0d77290
Suomeen pakkoasutettiin ruotsalaisia rannikkoalueille missä rannikko on kapea kuten vaasan kohdalla ja turusta porvooseen jotta ruotsalaiset joukot rannikoilla varmistivat ruotsin hallinnan merenkulussa.
Mutta esim. kun meri on leveä turku-pori väliltä niin tämä väli on siksi suomen kielistä aluetta että merialue on sillä kohdin laaja, eikä ruotsalaista rannikkotykistöä tarvittu siinä kohdin suomen rannikolle koska kauppalaivasto saattoi kiertää suomen rannikon kaukaa ulapalta.
Jos venäjä ei olisi valloittanut suomea aikanaan niin ruotsi olisi pakkoruotsittanut koko suomen eikä suomenkieltä olisi enää olemassa. Olisi käynyt sama kuin pohjois ruotsille joka aikanaan oli suomenkielistä aluetta mutta siellä suomenkielen puhuminen kiellettiin ja menneistä suomenkielisistä ajoista muistuttavat enää jotkut suomenkieliset paikannimet siellätäällä.
Venäjä ei tunkenut venäjän kieltä 1800 luvulla suomeen, ja suomi olikin lähes itsenäinen kansa silloin. Oli oma raha markka, jne.
Britannia tosin pommitti suomen rannikkoa 1800-luvun lopulla tuhoten viljavarastot ja aiheuttaen nälkäkriisin suomeen.
Hei, lue palstan otsikko. Tämä on historia -palsta, ei lastensatuja varten.
Eihän se Venäjän eliitti edes itse puhunut venäjää. Niille oli yhdentekevää mitä alamaiset puhuivat. Alkeellinen tuotantokin hoitui vielä ilman lukutaitoa.
Iso osa Venäjän aatelistosta puhui 1700-luvulla syntynyttä nykyistä venäjän kieltä. Tyhmyytesi on rajaton.
Tämähän ei poista sitä tosiseikkaa että autonomia oli onni suomenkielisille.
Ei puhunut. Ymmärsi kyllä. Venäläinen kansallistunne joka käsitti myös venäjänkielen alkoi nousta vasta 1800-luvulla. Venäinen maarahvas, joista iso osa oli maaorjia puhui venäjää. Sitä pidettiin junttien kielenä. Aatelisto puhui ranskaa.
Baltiansaksalaisia lukuunottamatta iso osa Venäjän eliitistä puhui venäjää. Iivana Julmankin Kazanissa lahjomat tataariruhtinaat puhuivat lopulta venäjää täysin. Tunnetuin tataareista polveutunut venäläinen herra on tietenkin yksi Rasputinin murhaajista Feliks Jusupov.
Ranska oli diplomatian ja Euroopan hoveja yhdistävä kieli.
Ainakin 11 vuotta s24:llä toimineen svekotiimin trolli ehätti taas tänne häiritsemään keskustelua ja mitätöimään Suomen historiaa.
Nykyinen Uusimaa oli hyvin harvaan asuttu ruotsalaisten muuton alkaessa.
Alueella oli saamelaisia,kuten nimistö todistaa.
Etelä-hämäläiset käyttivät Uusimaata eräalueenaan.
Suomenkieliset sulautuvat tulijoihin melko nopeasti, Mistään taisteluista ei jäänyt edes kansantaruja.
Kieliraja jäi rannikon savimaiden muuttuessa multamaiksi. Tulijat olivat maanviljelijöitä.
-------Nykyinen Uusimaa oli hyvin harvaan asuttu ruotsalaisten muuton alkaessa.
Alueella oli saamelaisia,kuten nimistö todistaa.
Etelä-hämäläiset käyttivät Uusimaata eräalueenaan.-----
Elä sie ukko höpötä satujasi. Rannikot asutettiin ensin ja saamelaisten ja mitä muita kansoja lie asuttamat erämaat viimeksi. Eivät hämäläiset merta pelänneet ja sen takia olisivat sisämaan korpiin vaeltaneet.
Millä perusteella? Nuuksion jorpakonko? Itämerensuomalaiset asuttivat jo jääkauden jälkeen nykyistä Viron ja Suomen eteläistä ja pohjoista rannikkoa. Miksi luovutetun Karjalan rannikolta puuttuu Nuuksio-nimiset jorpakot.
Korkeintaan sinun häiriintyneessä päässäsi itämerensuomalaiset olivat merenkävijöitä. Itämerensuomalaisten elinkeino nykyiseltä Turun rannikolta luovutetun Karjalan ja Pohjois-Viron rannikolle oli alunperin hylkeenpyynti. Poromiehet muodostivat merkittävän osan Itämeren asutuksesta ainoastaan heidän omassa mielikuvituksessaan.
-------Korkeintaan sinun häiriintyneessä päässäsi itämerensuomalaiset olivat merenkävijöitä----
Ihan uimallako porukkaa Viron puolelta ja Baltiasta tänne tuli ?
Hämäläisten vahvat alueet olivat sisämaassa nykyisen Hämeenlinnan ja Lahden seuduilla.
Uusimaa oli pääasiassa eränautinta-aluetta.
Saamelaiset levittäytyivät pohjoisesta käsin tyhjille alueille Uudenmaan rannikkoa myöten.
Maanviljelijäväestö työnsi heitä vähitellen kohti pohjoista.
Väestöä oli hyvin vähän ja saamelaiset vetäytyivät hitaasti jättäen nimistöä jälkeensä.
------Hämäläisten vahvat alueet olivat sisämaassa nykyisen Hämeenlinnan ja Lahden seuduilla.---
Oli niitä sielläkin kun kaikki eivät mahtuneet rannikoille.
---Uusimaa oli pääasiassa eränautinta-aluetta.----
Hevonkukkua, mistä se hämäläisväestö olisi sisämaahan tullut muualta kuin rannikoilta, lentämälläkö ? Rannikot olivat aina parasta asuinseutua kala- ja hyljevesineen ja vähemmän hallanarkoja sekä kaupankäyntiä meren yli. Jos rantoja ei ole jossain asutettu on se johtunut merirosvojen pelosta eli Suomessa varjaagien (=viikinkien).
"Oli niitä sielläkin kun kaikki eivät mahtuneet rannikoille."
Totuus on se,että hämäläisten tärkeimmät asuinseudut olivat siellä,missä nytkin.
Uusimaa oli nautinta-alutta,minne oli syntynyt jonkin verran myös asutusta.Emokylät olivat Hämeessä.
Ruotsalaisten kanssa ei syntynyt ainakaan historiaan jäänyttä rähinää,koska tilaa oli yllin kyllin.Suomalaiset vaihtoivat kieltä parissa sukupolvessa, mutta vain lähellä rannikkoa.
Ei pidä paikkaansa. 'Uusimaa' oli eteläistä Hämettä ja asuttu, mm. Vantaajokilaaksissa asui hämäläisiä kun ruotsit tulivat 1250-l. Taru Uudenmaan asumattomuudesta keksittiin että saatiin moraalinen oikeutus ruotsalaisten kolonisaatiolle.
Saamenkielisiä alueella ei ollut asunut enää n. 1700 vuoteen kun ruotsalaiset saapuivat. Lisäksi nämä 'saamelaiset' olivat suomalaisten esi-vanhempia joiden kieli vain kehittyi itämerensuomeksi.
Suomalaiset olivat merenkulkijakansaa siinä missä skandinaavitkin. Hämäläiset tekivät 1200-luvun alussa 2000 miehen voimalla ja satojen laivojen tuella sotaretken karjalaisia vastaan. Retki tosin päättyi katastrofiin.
Hämäläisiltä muuten vietiin kalastusoikeudet Suomen lahden (huom. Vanha nimi vesialueelle) vesiin vasta 1300-luvun puolivälissä.
Mitään metsästäviä saamelaisia ole koskaan 'työnnetty' mihinkään suuntaan.
Suomessa oli 300-400 ekr. Raudan jalostusta jo Kainuuta myöten. Luuletteko että nykyisten porolappalaisten esi-vanhemmat näitä tekivät? Rauta oli saamelaisille Lapissa tuntematon vielä merovinkiaikana!
Tajutakaa nyt että suomalaisten kieli oli vielä 1500-vuotta sitten paljon lähempänä saamea kuin nykysuomea. Kieli kehittyi koska geenivirtaa tuli balttien ja germaanien parista
vaimojen mukana.
'Saamenkieli' josta kehittyi ne 9 eri saamenkieltä on tuontitavaraa Saamenmaassa ja nykysaamelaisten esi-vanhemmat kielenvaihtajia.
Koko 'Häme' kuvaa syrjässä asuvaa. Tulee sanasta 'Säme' tai 'same'.
Hämäläiset ovat sitä samaa rannikon porukkaa kuin varsinais-suomalaiset. Mukaan sekoittui Sisämaan kivikaudelta periytyvää asutusta.
------Kieli kehittyi koska geenivirtaa tuli balttien ja germaanien parista -----
Geenit eivät vaikuta kieleen.
Älä puhu paskaa. Itämeren pohjoisen, itäisen ja eteläisen alueen rannoilla oli itämerensuomalaisia pakanoita ennen ruotsalaisten saapumista. Latvialaiset ja liettualaisetkinhan eivät ole itäslaaveja. Latvialaisten ja liettualaisten isälinja R1a on sen balttilainen alaryhmä, slaaveilla ja osittain germaaneilla on omat alaryhmänsä. Isälinjoja tutkimalla voidaan selvästi havaita nykyisen Baltian maiden ja Suomen etelärannikon sekä luovutetun Karjalan rannikon olleen todennäköisesti jotain liivin ja latvian sekoitusta puhuneen pakanakansan asuttama ennen kristittyjen slaavien ja germaanien saapumista alueelle. Hylkeenpyynti oli merkittävä Suomen ja Baltian maiden nykyisten asukkaiden esi-isien elinkeino jääkaudella. Saamelaisia nimiä ei löydy Koivistosta sen enempää kuin Baltian maistakaan. Mitään todisteita ei ole myöskään mistään nykyiseltä Viron alueelta hehehe 'saamelaisruhtinaiden' maille tulleista pakanoista. Baltian maat ovat iso alue, mutta siellä tehdyt tutkimukset eivät tuet itäslaavien ja germaanien asemaa alueiden alkuperäiskansana. Venäläiset murhasivat tavallaan Baltian maiden alkuperäiskansaa 1940, juutalaisethan eivät olleet Viron, Latvian tai Liettuan alkuperäiskansaa.
1980-luvun lopulla Vanajaveden rannasta Hämeenlinnan keskustan tuntumasta löytyi poltettu kaupunki arviolta ajalta 800 - 1100 jkr. Uuninpohjia, puisia satamapaalutuksia ja runsaasti metalliesineitä, kuten miekkoja, oven hakoja ym. löytyi vain n. 20 cm:n syvyydestä.
Pikkupojat löysivät ison metallisen miekan ja veivät sen kotiinsa. Vähäisiä kaivauksia aloitettiin pian sen jälkeen.
Alueen hämäläisillä oli ilmeisesti kauppasuhteet etelän rannikolle ja Vanajaveden reittiä ja Kokemäenjokea pitkin lounaisrannikolle.
Ruotgsi ei tuhonnut vallattujen alueiden asukkaita. Heidät käännytettiin kristinuskoon ja otettiin Ruotsin alamaisiksi. Suomalaiset olivat Ruotsin kansalaisia ja samojen lakien alaisia.
Ei kukaan ole sanonutkaan, että tappoivat kaikki asukkaat valtausalueiltaan, eivät Suomesta eikä Virostakaan. Mutta rannikot tyhjensivät alkuasukkaista, se on selvää. Minne alkuasukkaat olisivat rannikoilta noin vain yks kaks kadonneet ja ruotsin puhujat tupsahtaneet tilalle.
Ruotsi valtasi Baltian (Viro ja Latvia) pitkän ajanjakson aikana Tanskalta ja Saksalaiselita Ritarikunnalta.
Balttien lisäksi siellä oli runsaasti saksankielistä väestöä
Ei sieltä mitään alueita ruotsalaisi varten tyhjennetty.
Saarenmaalle muutti ruotsinkielisiä.
Myöskään nykyistä Suomea ei millään tavalla tyhjennetty,koska mitään Suomea valtiona ei edes 1100-1300 luvuilla edes ollut. Siksihän sen haltuunotto tapahtui hyvin vähällä sotimisella.Lähinnä tehtiin kolme asutus- ja valloitusretkeä.
Harvaan asuttuun maahan muutti joillekin alueille ruotsinkielisiä uudisasukkaita, joihin kantaväestö sulautui tai muutti väljemmille alueille.Tilaa oli.
Jopas lainehtii jyrkästi puolin ja toisin. Kun täällä Norjassa työkaveriporukkani koostuu myös Ruotsalaisista ja islantilaisista niin vinkki:
Puoluekarttamme, lakimme, uskontomme, heikkoutemme ja vahvuutemme ovat 1:1 samat. Miksi tulen toimeen oikein hyvin myös Svenskien kanssa?? Miksi pohjoismaiden rajapyykit ovatr hukkuneet "nokkospuskiin".
Avataan noin 1,2 astetta näkökenttääme ja keskitytään yhdessä torjumaan seuraavaa elintasopakolaisten tulvaa tänne pimeään ja kylmään pohjolaan.
Täällähän me kaikki pohjoismaalaiset elämme ja olemme. Eikä EU:n anneta meitä pyyhkiä pois.
Sekavaa horinaa.
Suomalaiset ovat turaanilaisia aivan kuten virolaiset unkarilaiset ja mongolitkin. Ruotsalaiset ovat indoeurooppalaisia kuten venäläiset ja saksalaiset.
Uusimmat geenitutkimukset osoittavat muuta. Venäläiset ja itäukrainalaiset eivät ole slaaveja, vaan kielensä vaihtaneita suomensukuisia. Länsi-ukrainalaiset ovat pääosin kielensä vaihtaneita baltteja, kuten puolalaisetkin. Valkovenäläiset ja slovakit ovat slaaveja.
Kommentoija unohtaa, että kielet vaihtuvat, mutta geenit pysyvät ja vaeltavat. Täysin vanhentuneita ja ruotsinkielisten päiväkotitätien höpö-oppeja. Venäjän kieli on indoeurooppalainen kieli, mutta venäläiset eivät ole germaaniheimoisia eivätkä muitakaan indoeurooppalaisia.
Mongolit valtasivat laajoja alueita nykyisestä Venäjästä 1200-luvulta alkaen. Mongolit eivät tulleet Novgorodiin eivätkä nykyisen Venäjän luoteisosiin saakka, mutta Moskovan seuduille kylläkin. Väestöä myös pakeni luodetta kohden Karjalan suuntaan havumetsävyöhykkeelle.
Suomenkielisiä tuohelle laadittuja kirjeitä on löytynyt ainakin 1200-luvulta.
Täsmennys:Tuohikirjoitukset ovat karjalankielisiä.
Venäläiset nimenomaan ovat indoeurooppalaisia, mikä ei tarkoita samaa kuin germaani.
Sinunko tekemät tutkimukset? Niille varmaan nauraa kuka tahansa tervejärkinen.
Ääliö. Millään kielillä tai pienillä geneettisillä eroavaisuuksilla ei ole mitään väliä. Antropologiasta näemme kenen kallo on lähimpänä alkuperäisiä eurooppalaisia. Cro-magnonilla oli esimerkiksi leveät kasvot ja jykevät leuat; ei kuulosta kovin ruotsalaiselta.
HEH! Sinäkö nyt tiedät nykyisen Venäjän maantieteellisen historian. Millään sinun horinoillasi ei tosiasioiden kanssa ole mitään väliä. Antropologia ja esimerkiksi molekyyligenetiikka antavat sinun horinoitasi paremman kuvan kunkin alueen todellisesta historiasta.
Anna jo olla idiootti. Osaamisesi on näissä asioissa nollan tasoa.
Ruotsalaiset tuhosivat alkuperäisasukkaat
Heillä oli siihen vahvemman oikeus, ei pidä valittaa.
Nyt Suomi tuhoaa ihan itse itsensä, ei tarvita enää Ruotsia avuksi.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007938060.html
Elvytykselle ei ole esitetty vaihtoehtoa.
Ruotsin maksuosuus on huomattavasti Suomea suurempi.
Jostain syystä sieltä ei kuulu samaa parkua kuin täältä.
Niin se menee että heikommat aina kärsii ja väistää.