Kreikka ei päästä suomalaisia maahan

Kreikka toimii oikein kun ei päästä koronasuomalaisia maahan. Juntit pois katukuvasta, Kreikka näyttää siistimmältä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

" Kreikkalainen tv-kanava Skai uutisoi keskiviikkona, että 15. kesäkuuta alkavat löyhennykset koskevat vain tiettyjen maiden kansalaisia.

Silloin Kreikkaan päästetään turisteja yhteensä 19 eri maasta. Ruotsi ja Suomi eivät ole mukana listassa. Muille rajat avataan 1. heinäkuuta, mikäli epidemiatilanne ei ole siihen mennessä selvästi muuttunut."

Hyvä Kreikka. Toivottavasti ei päästä suomalaisia maahan heinäkuussakaan, jos tartunnat eivät ole täällä jatkaneet laskevaa kehityskulkua.

Äänestä
  • Toivottavasti ei päästä turkistakaan yhtään siirtolaista tms.

    Äänestä

Kreikka EU maana voi valikoida mistä maasta sinne voi tulla mutta Suomen on otettava kaikki halukkaat vastaan esim. Kreikan saarten pakolaisleireiltä. EU ssa on kahdet säännöt, toiset eli lepsut säännöt Etelä Euroopan maille ja pohjoisen maille toiset.

Äänestä
  • No hyvä. Eipä pääse Ohisalo karvakainaloita hakemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kreikka toimii oikein kun ei päästä koronasuomalaisia maahan. Juntit pois katukuvasta, Kreikka näyttää siistimmältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu