Jokainen suomalainen saa keskimäärin 13.000 euron edestä etuja, tukia ja palveluja yhteiskunnalta. Nettoveroja maksaa kuitenkin vain 30% kotitalouksista.
Siinä on suuri epäoikeudenmukaisuus.
Kaikkien, tulee tehdä yhteiskunnan hyväksi töitä kykyjensä mukaan saadakseen etuja tarpeittensa mukaan. Sosialismi on mennyt metsään ajaessaan kansaa kahteen luokkaan, niihin jotka vain saavat ja niihin, jotka maksavat.
Ehdotan, että sosialismin periaatteiden mukaan jokaiselle tulee velvollisuus tehdä töitä yhteiskunnan hyväksi 6 kuukautta vuodessa. Työn voi suorittaa joko maksamalla puolet palkastaan yhteiskunnalle, opiskelemalla täysipäiväisesti, suorittamalla varus- tai siviilipalvelun tai tekemällä töitä, jotka julkishallinto osoittaa tehtäväksi.
Ainoastaan oppivelvolliset ja eläkeläiset ovat vapautetut työpalvelusta. Vajaakuntoiset, kuten kaikki muutkin, tekevät työtä omien kykyjen mukaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Suomalainen merimies saa palkkaa 12 kuukaudelta vuodessa ja tekee töitä vain 5 kuukautta vuodessa. Petri Sarvanmaa sai 100 000 euroa tukea tekemättä mitään muuta kuin hakemuksen.
Julkisen sektorin virkamiehet saavat palkkaa 4 miljardia euroa kuukaudessa , olemalla olemassa. Jos jotain pitäisi tehdä , tilataan konsultti töihin.
Työtä tarvitaan , mutta mistä sitä löytyisi muillekkin kuin noille verovaroilla eläville?
Höpsistä.
Työtä on vaikka kuinka paljon eikä työttömyys ole ongelma kuin pienelle osalle ihmisiä. Suurempi ongelma on ne, jotka ovat tahallaan jättäytyneet työelämän ulkopuolelle, mutta silti nauttivat yhteiskunnan antamista tuista ja palveluista.
Työttömille työnhakijoille löytyy työtä sille kuudelle kuukaudelle, jonka he tekevät yhteiskunnan palevuita ja tukia vastaan samalla tavalla kuin työssäkäyvillekin. Verot voi maksaa myös opiskelemalla ammatin, jos se on jäänyt tekemättä. Siinä ei anneta miehelle kalaa vaan opetetaan hänet kalastamaan, kiinalaista sanontaa mukaillen.
Työvoiman ulkopuolelle jättäytyneet pitää saada myös maksamaan veroja. Siihen kuuluu esimertkiksi sellaiset, jotka kasvattavat itse ruokansa ja elelevät muka luonnonmukaista elämää ja kuluttavat vähän.
Siitä huolimatta he käyttävät kirjastoja, teitä, terveyspalveluja ja laittavat lapsensa maksuttomaan kouluun ja kouluruokailuun.
He ovat todellakin tehneet pummimisesta taiteen!
Kätevää. Tilallesi voitaisiin siis ottaa 2 työtöntä. Kannatan, yhteiskuntakin hyötyisi. Eeeei kun heeetkineeen... Eihän ne työttömät vähenisikään vaikka 2 saisi tehdä töitä puolet vuodesta, tukiaistensa eteen.
Vero tehdään julkishallinnolle, ei yrityksille. Yritykset eivät hyödy mitään siitä, että ottavat kaksi yhden sijaan.
On aika harvoja töitä, joita kannattaa teettää kahdella yhden sijaan edes julkishallinnossa. Lääkärin tilalle ei voi ottaa vain peruskoulun käynyttä.
Merimiehet eivät maksa kunnallisveroa juurikaan mutta käyttävät kirjastoa , maantietä , terveyskeskusta , kunnallista päivähoitoa ja ilmaista kouluruokaa lapsille.
Ovat merimiehet todella tehneet pummimisesta taiteen itselleen.
Kaikenmaailman sarvipäitä siitä kehdosta on noussut.
Pelkäätkö töitä vai kierrätkö veroja?
Hvä idea
Aloitetaan vaikka nin että johtajat ja naaliset tekevä mys sipilän vaatmatkiy tunnit.
En ole nähnyt johtajia ja maalisia kiky tuntenteja tekemässä missään ja kulutkaan.
Missä on muuten kiky tungen tuotto.
Bahamalla vai panamalla kuitenkin pois suomesa
Ja Finnairin voisi palkata ansan tkea vastaan suomalaisia
Mikä on kiky tunge?
Nuo nettoveroja maksavat ovat usein niitä, jotka jo maksavat puolet palkasta yhteiskunnalle. Tai ainakin sen jälkeen, kun maksavat vielä palkan jälkeen muut verot kuten ALV:t tavaroista. Meneväthän ALV:tkin yhteiskunnalle. En siis ymmärrä, mitä tämä muuttaa asioita heidän kannaltaan. Hyvätuloisten ei tarvitse tehdä siis sinun mielestä mitään muutosta elämäänsä,
Eli lisäisit siis velvoitteita pienituloisille, mutta et mitään hyvätuloisille.