Rivatril 2mg

Anonyymi

Käytin Rivatrilia 0,5mg x 3-4kpl päivittäin ja siihen päälle välillä joitai ssri ja snri lääkkeitäkin paniikkihäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon noin 3,5 vuotta. Vuonna 2018huomasin kuitenkin, että vointi huononi ja huononi eli tuli jo käytönaikaisia vieroitusoireita rutkasti. Tämän lisäksi join lääkkeitten kanssa aina viikonloppuisin yleensä lauantaisin, koska kuvittelin, ettei siitä tulisi mitään. Olo oli aivan järkyttävän kamala kokoajan, koska olin riippuvainen ja toleranssit paukkui, vieroitusoireita pukkasi annosten välissä, koska en halunnut ryhtyä annosten nostamiseen. Viimeiset kaksi vuotta elämässäni olen elänyt kuin jossain horkassa vapisten. Vuonna 2019 päätin, että nyt on lopetettava tää lääke jos koskaan haluan tästä parantua ja no 2019 huhtikuussa lopetin kerrasta, koska halusin siitä olosta eroon mahdollisimman nopeaa. Vieroitus on ollut aivan yhtä helvettiä ja viekkareita on vaikka kuinka paljon vieläkin esim lihasjäykkyyttä, lhasjännityksiä, huteraa oloa, pelkotiloja, vapinaa, stressinsieto on täysi nolla, unta onneksi saa nykyään, että saa edes yöt olla rauhassa. Alku vieroituksessa siis käytännössä valvoin 2 kk ja olin varmaan osittain jo jonkinaisteisessa psykoosissa. Nyt mietinkin, että onko tää normaalia, että viekkarit kestää vieläkin vaikka ilman lääkkeitä ole ollut yli vuoden? Olen nainen ja ikää on vasta 24 ja koko elämä on yhtä kärsimystä ja täysin mennyt pilalle kun näitä minulle määrättiin. Koko vieroituksen ja olot olen kärsinyt yksin, koska lääkäri on pessyt kätensä tästä ja sanoo, ettei viekkarit voi kestää kun korkeintaan 2 tai 4 viikkoa, joten olen tän asian kanssa yksin kun kukaan kuuntele. Tää kärsimys on jotain sellasta, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla eikä selittää. Mitä voin tehdä? pitääkö mun vain odottaa, että joskus vielä helpottaa vai jäänkö tosiaan pysyvästi tälläiseksi? Tekikö lääkkeet mulle jonkin asteisen aivovaurion? ainakin minusta tuntuu siltä. En enää yhtään osaa kontrolloida itseäni, mitkään arkiset asiatkaan ei enää onnistu, keskittyminen mihinkään on todella vaikeaa eikä siitä tule yhtään mitään. En ole vuoteen pystynyt käymään kaupassa, enkä nähdä kavereita, koska hermostoni on ihan sekaisin samoin pää. Olo on todella tuskainen vaikka onkin helpottanut hieman niistä alun oloista. Kertokaa kokemuksia jos teillä on ja kertokaa jäänkö tälläiseksi. Olen todella loppu enkä tiedä kauanko enää jaksan. Oon kadottanut tässä 3 vuoden aikana itseni ihan totaalisesti. Elämä on ollut vain vieroitusoireita ja paniikkia.

8

582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämän lisäksi olen vielä 8 vuotta kärsinyt päivittäisestä bulimiasta samanaikaisesti ja lopetin oksentelunkin tämän lisäksi vielä samaan syssyyn tupakoinnin samaan aikaan kuin rivatrilin lopetin. - Ap

    • Anonyymi

      ja vieroituksen aikana siis join siis viikonloppuisin , että sais hetken levätä, mutta krapulat olikin sitte omaa luokkaansa voiko olla, että se on vaikuttanut toipumiseen, kun käsittääkseni alkoholi ja rauhottavat vaikuttavat vähän samalla tavalla elimistössä. - AP

      • Anonyymi

        Ensinnäkin annostus joka sulla on ollut on lasten annos jota heillä käytetään epilepsiaan. Toiseksi nuo oireesi eivät ole ainakaan enään vieroitusoireita vaan alkuperäisiä oireita jotka olivat vain lievempänä ennen kuin aloitit lääkityksen. normi annostus on aikuisilla 4mg päivässä joko kerralla aamusta tai jaettuna kahteen kertaan. Pahimmissa tapauksissa Xanor on edelleen paras pelkotiloihin toimiva lääke varsinkin Depot muodossa.


    • Anonyymi

      Olet nuori vielä etkä kerinnyt ihan kamalan kauaa lääkityksiä käyttämään.
      Voisin ajatella että elämäsi vielä paranee nykytilanteesta kun pääset tasapainoon itsesi kanssa.
      En tiedä tämänhetkistä tilannettasi, minkälainen on psyykkinen vointisi muuten. Onko edelleen ahdistusta, masennusta, paniikkihäiriötä.
      Koska nämä vaikuttavat kokonaisuuteen myös lääkitysten lopettamisen jälkeen.

      Itse olen jo yli keski-ikäinen ja kerkesin aikoinaan käyttämään lääkkeitä ja alkoa sekaisin vajaa 15 vuotta. Molemmat ovat jo jääneet, alkoa edelleen vähän käytän silloin tällöin.
      Mulla todettiin joitain vuosia sitten monihermosairaus jonka oletan ainakin osittain johtuvan entisistä lääkkeiden käytöstä, toki oli paljon muutakin joka on varmasti ollut mukana vaikuttamassa.

      Olen kuitenkin tottunut nykyiseen elämääni ja sain vuosia sitten pääni parempaan kuntoon, eli en enää pahemmin kärsi ahdistuksista tms.
      Toki jotkut tilanteet elämässä aiheuttavat lievää ahdistusta vieläkin mutta siihenkin jollain tavalla tottuu. Etenkin kun ymmärtää mistä se milloinkin johtuu.

      Voin kertoa että paljon asioita voi muuttua paremmaksi jos ja kun jaksaa tehdä töitä itsensä eteen, ja jatkaa elämää eikä jäädä vatvomaan menneitä ikävämpiä juttuja.
      Ymmärrän hyvin sun tuntemukset koska olen samanlaisia käynyt aikoinaan itsekin läpi.

    • Anonyymi

      Minusta 2 mg /vrk ei ole paljon.

      Onko niin, että vähentäessäsi alkuperäiset oireesi palaavat, eikä kyse olekaan vieroitusoireita?

    • Anonyymi

      minä olen miltei neljäkymppinen semi juoppo.
      ja nauran näille.

      D-vitamiiniä vähän magneesiumia jos tarvihtee.

      C- jos alkaa vuotamaan ikenet.

      Te saatte sen kaiken kyllä tässä maassa.... jos syötte
      ja juotte jotain muutakin kuin leipää.

    • Anonyymi

      jos ei ole semi juoppo niin sitten magnesium.

    • Anonyymi

      Otin 5kpl galenikan rivatril 2mg + 4kpl 75mg lyricoita. Seuraavista 2 päivästä ei muisti kuvia, telkkari paskana peilipaskan kämppä täynnä verta... ei enää ikinä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      226
      15135
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      127
      10540
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      121
      10116
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9351
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      53
      9175
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7079
    7. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      56
      6955
    8. 182
      6517
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      173
      6197
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5612
    Aihe