Miksi kouluissa ei opeteta Venäjän kulttuuria?

Kuinka moni suomalainen lapsi tietää Fedja-sedän? Niinpä. Senruurin takia ei kukaan.
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Olisi aika lopettaa Suomen fasistinen valtio. Paljon paremmin olisitte turvassa viherkommunisteilta, kun Suomi liittyisi osaksi Venäjää Pietarin talousalueeseen.

Äänestä
  • Ok, Ivan.

    Äänestä

  • Osana Venäjää suomalaisten elintaso romahtaisi samalle tasolle kuin on Venäjän Karjalassa.

    Ei sellaista tietenkään haluta.

    Äänestä

Miksi kouluissa ei kerrota suurmies Stalinin suurista teoista?

Äänestä
  • Olisi jo aika. Pelkkää Hitlerin ihannointia koko suomen kasvatus.

    Äänestä

  • Se olisi aiheellista. Stalin oli sentään suuri Suomen ystävä. Kukaan toinen ei ole tapattanut yhtä paljon ryssiä kuin isä aurinkoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se olisi aiheellista. Stalin oli sentään suuri Suomen ystävä. Kukaan toinen ei ole tapattanut yhtä paljon ryssiä kuin isä aurinkoinen.

    Toisaalta taitaa olla niinkin, että Stalin on murhauttanut eniten suomalaisiakin kuin kukaan muu.

    Äänestä

Ehm kuulostaa vähän oudolta...?
"Fedja-setä on kuusivuotias poika, joka haluaa kissa Matroshkinin asumaan taloonsa. Kun äiti kieltää, karkaa hän kissan ja koiran kanssa kaukaiseen kylään. Seurueella on onni myötä ja he hankkivat traktorin ja ja Mirri-lehmän."

Äänestä
  • Eikö se ole parempaa kuin suomalaisten koulujen nastsipropaganda?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö se ole parempaa kuin suomalaisten koulujen nastsipropaganda?

    Stalinin kuvat jokaisen koulun seinille! Oli suuri suomenystävä.

    Äänestä

Jos persut pääsevät valtaan niin opetussunnitelmat keskittyvät Stalin ihailuun.

Äänestä

Venäläinen kulttuuri on pelkästään pakkotöitä metsätyömailla, kaivoksissa, rautatie- ja kanavatyömailla, niskalaukauksia ja kaikenlaista kurjuutta. Stalin ja Naftali Frenkel ovat venäläisen kulttuurin suurmiehiä. Vaikka sieltä pääsisikin pakoon iskee Venäjän asiamies hakulla päähän aina Meksikossa saakka.

Äänestä
  • Feliks Dzeržinski Berija Molotov siinä suurmiehiä kaikki murhauttaneet miljoonia

    Äänestä

  • Se oli juutalaisjohtoista bolshevismia, ei venäläistä kulttuuria.
    Kulttuuria on musiikki, kirjallisuus, tieteet, taiteet. Ne olivat arvossaan myös Neuvostoliitossa vaikka talous- ja poliittinen järjestelmä orjuutti kansan.
    Suomessa ollaan todella tietämättömiä Venäjän oloista ja elämästä, kulttuurista ja kansalaisten mielipiteistä. Suuren maan enemmistö on vielä tietämättömämpää Suomen oloista mutta lähialueilla, Karjalassa ja Pietarissa hiukan paremmin.
    Suurta, suurta tyhmyyttä on nostattaa tietämättömyyden muuria Venäjää vastaan.
    Tieto pilaa monia hyviä pelkoja siinä kuin vääriä taistolaisuuden tyylisiä haaveitakin.
    Maantieteelle emme voi mitään, se ei muutu edes pistämällä pää Amerikan perseeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se oli juutalaisjohtoista bolshevismia, ei venäläistä kulttuuria.
    Kulttuuria on musiikki, kirjallisuus, tieteet, taiteet. Ne olivat arvossaan myös Neuvostoliitossa vaikka talous- ja poliittinen järjestelmä orjuutti kansan.
    Suomessa ollaan todella tietämättömiä Venäjän oloista ja elämästä, kulttuurista ja kansalaisten mielipiteistä. Suuren maan enemmistö on vielä tietämättömämpää Suomen oloista mutta lähialueilla, Karjalassa ja Pietarissa hiukan paremmin.
    Suurta, suurta tyhmyyttä on nostattaa tietämättömyyden muuria Venäjää vastaan.
    Tieto pilaa monia hyviä pelkoja siinä kuin vääriä taistolaisuuden tyylisiä haaveitakin.
    Maantieteelle emme voi mitään, se ei muutu edes pistämällä pää Amerikan perseeseen.

    Venäläisiin suurmiehiin voisi lisätä vielä Genrik Jagodan, Nikolai Jeshovin ja Sergei Kruglovin muun paskasakin ohella. Venäläiseen kulttuuriin kuuluvat oleellisena osana muun sonnan ohella kyyditykset, kirkkojen ja uskonnollisen materiaalin polttaminen, pakkotyö, niskalaukaukset, NKVD:n yölliset vierailut, karjavaunumatkat gulageihin. Tsekistin niskalaukaus on Venäjän arkipäivää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläisiin suurmiehiin voisi lisätä vielä Genrik Jagodan, Nikolai Jeshovin ja Sergei Kruglovin muun paskasakin ohella. Venäläiseen kulttuuriin kuuluvat oleellisena osana muun sonnan ohella kyyditykset, kirkkojen ja uskonnollisen materiaalin polttaminen, pakkotyö, niskalaukaukset, NKVD:n yölliset vierailut, karjavaunumatkat gulageihin. Tsekistin niskalaukaus on Venäjän arkipäivää!

    Pakko sanoa että repesi tälle:
    "Feliks Dzierżyński, oli bolševikkivallankumouksellinen, joka perusti salaisen poliisin Tšekan. Hänen lempinimensä oli Rauta-Feliks. Neuvostoliittolaisessa lastenkirjallisuudessa häntä kuvattiin myös lasten ystäväksi."

    Äänestä

Ei tuo MV-hölynpöly oikein uppoa kuin muutamaan mettäläispersuun.

Äänestä

Fedja-setä, kissa ja koira on saatavana äänikirjana aivan ilmaiseksi kirjastojen kautta.
Siis netissä.

Äänestä

Aikanne täällä mainostatte niin NKVD:n musta auto täynnä tsekistejä tulee yöllä mökin pihaan ja vie Fedja-sedät kissoineen koirineen kuorma-auton lavalla junalaiturille ja matka Vorkutlagiin alkaa. Fedja-setä kirjat, Raamatut, ikonit ja muu krääsä palaa samoin kirkot. Siinä voi Fedja katsella karjavaunun laudanraosta kuinka palaa. Tätä se on venäläinen kulttuuri, ilmiantajien verkostoja, tsekistejä, leirejä ja pakkotöitä päättyen niskalaukaukseen jossain Intalagin paskahuusin takana olevalla lastukasalla.

Äänestä
  • Aika karua... :)
    Noh kyllä siellä tietysti hienoakin kulttuuria oli mutta se kaikki vaan peittyy just tähän tseka-miljoonia ammuttu niskaan -kuonaan

    Äänestä

Suomen lapsille tulisi opettaa suuren ajattelijan ja valtiomiehen toveri Leonid Breznevin ajatuksia ja tekoja ihan omana oppi-aineena. Ilman häntä suomalaiset lapset söisivät pelkkää naurissoppaa.

Äänestä

Kuinka moni lapsi tietää, keitä olivat bolseviikit?

Äänestä

No, ei mene enää kauaa kuin koko Suomi elää islamilaisen kulttuurin mukaan, kaiki tytöt ympärileikataan ja kaikki naiset kulkee burgassa

Äänestä

Fedja setä kuulostaa siltä että aamulla on perse kipeä jos häneen törmää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuinka moni suomalainen lapsi tietää Fedja-sedän? Niinpä. Senruurin takia ei kukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu