10 tai enemmän kulttuurishokkia Helsinkiin muuttaneille!

M.A. Numminen opiskeli aikoinaan yliopistossa lähes kymmentä eri alaa - jopa tähtitiedettä ja kosmetologiaa. Yhtenä vuonna hän opiskeli kielitieteellisessä osakunnassa murteita. Hän tallensikin kolmea eri porinaa 1800- luvulla syntyneiltä stadilaisilta. Nämä nauhoitukset ovat ainoa todiste vanhan stadin slangin olemassaolosta, mutta Nummisen kissa söi ne aikoinaan. Näistä lapuista teki yksi nainen kuitenkin muistiinpanoja muutamalle keltaiselle post- in- lapulle 90- luvulla ja nämä laput ovat edelleen olemassa Kansallismuseossa, vaihtuvien tavaroiden näyttelyssä.

Numminen opiskeli myös kotiseutunsa murteita ja teki tutkielmaa Someron varsinais- suomalaisesta murteesta ja Somerniemen hämäläisestä murteesta. Eroa näiden radikaalisti erilaisten murrealueiden välillä on vähimmillään alle metri. Saattaa olla paikkakunnalla taloyhtiöitä, joissa A- ja B rapussa puhutaan toista murretta ja C- rapussa toista.

Tässä Numminen tarinoi varsinais- suomalaisella murteella:
https://www.youtube.com/watch?v=4irFMM-y9m8

HS listasi muualta muuttaneiden pahimmat kulttuurishokit Helsingissä.

1. Siisteys - puistot ovat siistejä
2. Kadulla juopottelu on sallittua
3. Joukkoliikenne on toimivaa - omaa autoa ei tarvita
4. Kaupat ovat sunnuntaisinkin auki
5. Ihmiset ovat iloisia ja tervehtivät kaikkia
6. Myynnissä olevissa tamponipakkauksissa ei ole asetinta
7. Käteistä rahaa käytetään edelleen
8. Kaikki virtsaavat häpeilemättä kadulle, kun hätä tulee
9. Korkeasaari on suljettu
10. Kahviakaan ei voi tilata, ellei osaa englantia ja tavallista suodatinkahvia ei enää myydä missään.

Matti Vanhanen oli eilen pitkästä aikaa tentattavana teeveessä. Toimittaja ei kysynyt sanallakaan lautakasasta! Oli kyllä läpeensä kepulainen toimittaja.

Halusin liittyä Etelän Babtistien Kirkkoon, koska pidän heidän jumalanpalveluksistaan. Lähin kirkko on Raaseporissa, mutta en läpäissyt laulukoetta.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

        – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
        Maailman menoa
        345
        37222
      2. Särkynyt sydän

        Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
        Ikävä
        89
        6065
      3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

        Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
        Ikävä
        29
        5044
      4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

        Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
        Ikävä
        21
        3608
      5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

        Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
        Suomalaiset julkkikset
        65
        2870
      6. Paskakaivo Kuhmo

        Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
        Kuhmo
        51
        2422
      7. En suuttunut missään vaiheessa

        Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
        Ikävä
        12
        2094
      8. Uskotko yliluonnolliseen?

        Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
        Ikävä
        58
        1929
      9. Trump on jo ihan seonnut...

        Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
        Maailman menoa
        486
        1890
      10. Mitä kuuluu?

        Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
        Ikävä
        18
        1871
      Aihe