Onko Marin valmis lahjoittamaan 8,5 miljardia euroa

veronmaksajien rahoja välimerenmaihin?

"Tyypillinen tapa pelotella suomalaisia antamaan avustuksia on pelottelu, että EU-hajoaa jos emme maksa. Siitä seuraisi rutto, kolera ja kaikki muutkin taudit. Todellisuudessa välimerenmaat eivät halua maksaa omia kulujaan. Niiden asukkaat ovat kaksi vertaa rikkaampia kuin suomalaiset, koska he eivät maksa läheskään yhtä paljon veroja. Jos maksaisivat veroja saman verran kuin suomalaiset, ei niillä olisi mitään hätää. Siis uhkailkoot. Jos kaatavat euron tai EU:n siksi, etteivät muut maksa niiden kuluja, tekisivät sen kuitenkin jonkin ajan päästä, kun niille sanottaisiin ei. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi ”hienostuneessa” Italiassa lähes kaikkialla julkisen vallan takana luuraa mafia. Ei sen kanssa kannata lähteä samaan veneeseen.

"Nyt on viimeinen hetki pysäyttää tämä farssi ja katsoa, löytyykö EU:n taloudesta jokin tolkku. Jos sitä ei nyt löydy, ei sitä löydy myöhemminkään. Suomalaiset poliitikot naiivisti kuvittelevat esimerkiksi italialaisten muuttavan tapansa. Todellisuudessa rahoituksen ammattilaiset eli markkinat eivät usko tuohon vähääkään. Siksi Italia ei saa edes lainaa markkinoilta. Markkinat eivät usko Italian maksavan velkojaan ja siksi haluavat lainaan muiden nimen. Siis edes luotonsaannissa ei ole ”luottamuksen” edellytyksiä. Rahan lahjoittaminen on vielä hullumpaa."

Olli Pusan hyvä blogi:

https://www.oikeamedia.com/o1-138602
3755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Suomi velkaantuu ikiajoiksi.

Äänestä
  • >>Suomi velkaantuu ikiajoiksi.

    Kokoomus on hoitanut jo tuon homman, sillä jo 90-luvun velat olivat mahdottomat, vaikka osa niistä onnenkantamoinen nimeltä Nokia avulla saatiin lyhennettyä. Ollilan (kepu) metkuilut saattoivat suomen välittömästi velkaantumisen tielle Matti Vanhasen (kepu) johdolla ja kokoomus piti lopusta huolta: "veronkevennyksineen".

    Avaaja on sikäli hakoteillä että summa tulee olemaan 17 miljardia (takauksia ja vastuita):
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16417637/italia-pommia-purkamaan-korona-varjossa-(haans)

    Ja kysymyshän siis on Italian kuprun maksattamisesta "viruksen" varjolla...
    Ilmankos Britit lähtivät !!!! Ne tiesivät.

    t. svt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>Suomi velkaantuu ikiajoiksi.

    kyllä huokaisevat britit varmasti helpotuksesta, kunhan ebidemia on ohi, eivät joudu makselemaan enään älyttömiä maksuja tai yhteisvastuita eu.lle, eli enimmäkseen kiertoteiden kautta saksan pankeille.

    Äänestä

Marin on täysin kahjo nainen

Äänestä

Mielenkiintoista että jotkut kokoomuslaiset toimittajat ovat oppositio ja persukiimassaan ruvenneet jopa heittämään poliittisia kuperkeikkoja asiassa jossa heillä ennen on järki pelannut. Itseasiassa, se on todella mielenkiintoista. Kymmenen vuotta sitten vielä kokoomus oli sitä mieltä, että muita EU maita täytyy jonkun yksittäisen maan valuuttakriisissä tukea, koska se on meidänkin etu. Katainen sanoi, että näin tulee toimia jatkossakin, se on oikeaa politiikkaa ja Sauli Niinistö Euroopan keskuspankista oli samoilla linjoilla.

Eilen kun kuunteli Niinistöä, heräsi kysymys jonka olisin halunnut kysyä. Kun Marinkin ilmeisesti kääntyy sille linjalle että tuettava on ja nyt Sale on vastaan, vaikka aiemmin se oli oikeaa politiikkaa, niin kuinka paljon asiassa paistaa se, että tuota oikeaa politiikkaa on nyt tekemässä väärät ihmiset.

Äänestä
  • Sale on tullut järkiinsä.

    Vasemmistolaiset tietysti haluaisivat Eurostoliiton.

    Äänestä

Tottakai Ranska kannattaa kun sekin on yksi maista jotka eivät vuosiin ole budjettikuria noudattaneet. Ranskaa vaan ei ole rangaistu.Aletaan me Suomessakin elää kuin pellossa niin ei tarvi maksaa EUlle mitään.Mitä väliii

Äänestä

Ilmeisesti Marin haluaa myydä maamme Sorokselle (Omistaa keskuspankit). Toivotaan, että Suomessakin herätään todellisuuteen. Herääminen voi alkaa vaikka katsomalla
OUT OF SHADOWS Bitchutesta. Youtubessa on myös, mutta sensuuri on tehnyt sen vaikeammin löydettäväksi. Katso ja ylläty.

TRUMP voittaa vaalit murskaavasti. Vastapuoli yrittää uutisilla ja äänestyksen varastamisella tehdä kaikkensa, mutta ei onnistu. Valitettavasti Suomi saa uutisensa myös valeuutistehtaalta. Jos katsoo puolueettomia lähteitä, niin Trump on voittanut jopa niissä paikoissa, joissa Bidenin piti olla varma voittaja. Pedofiilit eivät voita tällä kertaa ja alkaa vuosien oikeudenkäynnit.

Pahin pelko on, että yrittävät vielä käynnistää sodankin, jotta eivät menettäisi vaaleja.
Totuus 911 , JFK ja monesta muusta on kohta kaikkien tiedossa.

Bitchute OUT OF SHADOWS
https://www.bitchute.com/video/C9wHYkChNVB2/

Äänestä

Tämän paskailmaston ja ahneiden eu:n viimeisen prsvälev verotus keskituloisilta palkansaajilta ja työeläkeläisiltä yli-tapissaan. Mikä hlvetin "yhteishyvämaa" tämä on ottamaan kaikenmaailman rikolliset onnenonkijatkin pakolaisina tänne taikka rahoittamaan etelän RIKKAITA VEROJAAN MAKSAMATTOMIA MAITA. Italiassakin ainakin yli 60 miljoonaa sakki ja Espanjassa ainakin 48 miljoonaa. Ilmastokin niillä todella hyvä, useat sadot, eikä tarvitse huippukalliilla enerialla lämmittää lähes vuoden ympäriinsä, rakentaa voi paljon kevyemmin ja halvemmalla.

Täällä pikkuinen kansan niskasta suuruudenhullut(?) poliitikot hyvää nimeä saadakseen(ko?) yrittävät maksattaa noiden isojen maiden verotkin 5,5 miljoonalla asukkaalla, joista työttöminä suuri osa. Elinkustannukset, energia, verot, lääkkeet, lääkärimaksu, rakennuskustannukset, autot, välilliset verot niin tapissaan kuin voi jo olla.

Ei hlvetti! Nyt järki käteen eu:n prseennuolennallekin. Ruvetkoon laskemaan kaikkia yo. luettelon hintoja ja veroja. Näkyyhän ne italiat ja espanjatkin hyvin pärjäävän paljon pienemmillä veroilla, ja "käsi pitkällä" muiden lompakon suuntaan...

Kuvitteleeko tuoKIN hallitusporukka kaikki saavansa suuren viran eu:n lihapatojen äärestä, vai mistä tuossa "olkaa-hyvä-me-maksamme"-matrassa on kyse?

Äänestä
  • Kyllä sieltä jotain irtoaa.

    Äänestä

Italian pankit ovat 300 miljardia euroa velkaa Saksan ja Ranskan pankeille. Tässä taas pelastetaan näitä pankkeja.

Äänestä

riippuu varmaan ihan eu bryssien tarjouksesta.. suuri palkkainen "työ" parlamentissa suurine etuineen, lienee tarpeeksi tyydyttämään eunukkie pätemisen tarpeen, jolla maata tuhonneet aiemminkin., kreikan lainakin pikkusumma, ja lähes tyystin jo unohdettu. eu.n mappi ööööhön.

Äänestä

Italiassa+veroaste+on+n.+10%+-yksikköä+matalampi+kuin+Suomessa...Elintaso+selvästi+korkeampi+ja+elämiseen+jää+enemmän+rahaa+kuin+täällä...Pitäisikö+meidän+lahjoittaa+sinne+lisää+rahaa,+kun+eivät+itse+hallitse+taloutensa++kunnossa+pitämistä...?

Äänestä

Persuhallitus maksaisi valtionvelan pois kerralla.

Äänestä

Ongelma on tämä vallitseva super-naiivius!!
- muistelkaaa katainen -urpilaien aikaa,, ja tuppi aikaa....
- ne ei tajunneet mitään,, uskoisvat johonkin huuhaa ideologiaan !!

Nytkin on sama vaara !!! syvä typeryys kukkii edelleen !

Äänestä

Italian pankit ovat 300 miljardia euroa velkaa Saksan ja Ranskan pankeille. Tässä taas pelastetaan pankkeja ei maita.

Äänestä

Miksi laitat palstalle koko lainatun jutun ja linkin?
Eikö se ole turhuuden maksimointia?

Äänestä
  • Eihän siinä koko juttu ole.

    Äänestä

Eihän Marin lahjoita kenellekään mitään. Päätökset tehdään eduskunnassa.

Äänestä

Persut hallitukseen niin velat muuttuvat saataviksi.

Äänestä

Marin haluaa että lahjoitetaan.

Äänestä
  • marin suorastaan vaatii, kuten urpilaise tekohymy juntta.

    Äänestä

Sosialismi tavoittelee kansainvälisyyttä ja voi hyvin. Onko tuttu laulu?

Äänestä

Lainanantajat ja luottoluokittajat määrittelee Suomen politiikan, se kuuluu lainan ehtoisin, se toimii ota tai jätä, se on pakko rako. Siksi on viive päätöksienteoissa, ooteko huomannut?

Äänestä

Nostakaa vaan demareiden kannatusta niin saatte maksaa vielä enemmän itseänne kipeiksi. Siitäs saatte.

Äänestä

Joo, tottakai lapataan miljardit sinne unohtamatta Afrikkaa.
”Emme voi jäädä poteroon” :)

T: Folio Mulder

Äänestä

Ja tämä sama peli jatkuu, koska Välimeren kulttuurissa ei pahemmin veroja maksella.
Me maksamme siis jatkossakin nettomaksajina jatkossakin muiden tapakulttuurista.

T: Folio Mulder

Äänestä
  • Surkeaa on.

    Äänestä

Suomi muuttuu velattomaksi mikäli perussuomalaiset päästetään hallitukseen.

Äänestä
  • Mitä tuon pääsä liikkuu?

    Äänestä

Ainoa tapa millä selvitä veloista on ottaa 60 miljoonaa asukasta tänne lisää. Meistä tulee sivistysvaltio, kuten Ranska Italia Saksa tietenkin erittäin rakas Ruotsi.

Miltäs tuntuu? Täytyy nyt opetellaan joku humalainen svenskaa.

Äänestä

Hupaisaa persujen öyhötys. Suomi on valmiss lisämään takuuvastuita, mutta on erittäin epätodennäköistä, että niistä on Suomelle mitään vahinkoa.

Äänestä
  • Ei ole vahinkoa jos sellaiseksi ei lasketa lahjarahan syytämistä Italian ja Espanjan kautta Saksalaisille ja Ranskalaisille pankeille.
    Hölmömpikin huomaa yhteyden Saksan ja Ranskan innolle saada yhteisvastuullista rahaa noille velkamaille.

    Kreikan tukimiljardit ajautuivat samoihin kohteisiin. Jopa Soini nauroi TV haastettelussa, että "toki me tiesimme mihin ne tukirahat päätyivät. Saksan ja Ranskan pankeille jotka olivat lainoittaneet Kreikkaa".

    Nyt nämä meidän kehuja kaipaavat poliitikkomme maksattavat meillä saman revohkan. Ja välimerelliset ihmiset nauravat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole vahinkoa jos sellaiseksi ei lasketa lahjarahan syytämistä Italian ja Espanjan kautta Saksalaisille ja Ranskalaisille pankeille.
    Hölmömpikin huomaa yhteyden Saksan ja Ranskan innolle saada yhteisvastuullista rahaa noille velkamaille.

    Kreikan tukimiljardit ajautuivat samoihin kohteisiin. Jopa Soini nauroi TV haastettelussa, että "toki me tiesimme mihin ne tukirahat päätyivät. Saksan ja Ranskan pankeille jotka olivat lainoittaneet Kreikkaa".

    Nyt nämä meidän kehuja kaipaavat poliitikkomme maksattavat meillä saman revohkan. Ja välimerelliset ihmiset nauravat!

    saksan ja ranskan pankkiirit ne vasta nauravatkin, kun pohjoismaat kärjessä makselisi eunukkien."iiihanan eu.n yhteisvastuuta". englanti tajusi eu huijaukset, ja järkevästi erosi, ja näin säästävät oman osuutensa eu.n yhteisvastuusta, eli n80 miljardia.

    Äänestä

Lasten puolesta olen huolissani, ei omilla asuminen näytä kovin ruusuiselta.

Äänestä
  • Lapset saa maksella sitten aikanaan.

    Äänestä

Suomi saadaan noilla toimilla hitsattua ikuisesti eu:n liekaketjuun.
Maa on yhtä typerä kun yksinkertaiset naiset joita afrikan "prinssit" vie kun kuoriämpäriä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

veronmaksajien rahoja välimerenmaihin?

"Tyypillinen tapa pelotella suomalaisia antamaan avustuksia on pelottelu, että EU-hajoaa jos emme maksa. Siitä seuraisi rutto, kolera ja kaikki muutkin taudit. Todellisuudessa välimerenmaat eivät halua maksaa omia kulujaan. Niiden asukkaat ovat kaksi vertaa rikkaampia kuin suomalaiset, koska he eivät maksa läheskään yhtä paljon veroja. Jos maksaisivat veroja saman verran kuin suomalaiset, ei niillä olisi mitään hätää. Siis uhkailkoot. Jos kaatavat euron tai EU:n siksi, etteivät muut maksa niiden kuluja, tekisivät sen kuitenkin jonkin ajan päästä, kun niille sanottaisiin ei. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi ”hienostuneessa” Italiassa lähes kaikkialla julkisen vallan takana luuraa mafia. Ei sen kanssa kannata lähteä samaan veneeseen.

"Nyt on viimeinen hetki pysäyttää tämä farssi ja katsoa, löytyykö EU:n taloudesta jokin tolkku. Jos sitä ei nyt löydy, ei sitä löydy myöhemminkään. Suomalaiset poliitikot naiivisti kuvittelevat esimerkiksi italialaisten muuttavan tapansa. Todellisuudessa rahoituksen ammattilaiset eli markkinat eivät usko tuohon vähääkään. Siksi Italia ei saa edes lainaa markkinoilta. Markkinat eivät usko Italian maksavan velkojaan ja siksi haluavat lainaan muiden nimen. Siis edes luotonsaannissa ei ole ”luottamuksen” edellytyksiä. Rahan lahjoittaminen on vielä hullumpaa."

Olli Pusan hyvä blogi:

https://www.oikeamedia.com/o1-138602

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu