Radio Suomi pahin hittimusiikki kanava Suomessa

Anonyymi

Vertailemalla erikanavien soittettuja biisejä nousee yhtenä kovimmista hittimusiikin soitto kanavista esille Radio Suomi. Radio Suomen vuorokautinen musiikin soitto muodostuu käytännössä vain vuosi tai useampi sitten soittoon otetuista isoista hittikappaleista. Eli jatkuvasti soitossa samat biisit ja vanhemmasta ei kelpaa soittoon käytännössä mitään mitä ei ole ennen soitettu paitsi noin vuoden sisällä muodostuneet negahitit ja myöhässä tietenkin vasta kun on jättihitiksi varmistunut.

Näin monipuolinen on Radio Suomi. Soittaa eniten isoja hittejä Suomessa.

56

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Surkuhupaisinta idiotismia, on että tällaiseen sontaan varastetaan ihmisten työllään tienaamia rahoja. Tosin osa on halukaskin maksamaan, mutta moni ei. Diktaattorimaista kyykyttämistä, kun ei voi itse valita tukeeko YLEÄ vai ei. Tukisin mielelläni jos moni asia olisi toisin Ylessä.

      Seuraavassa keskustelussa iso osa syistä ja epäkohdista, joiden pitäisi muuttua.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16389483/yle-vero-lakkautettava

    • Anonyymi

      Suosittelen kuuntelemaan Suomen monipuolisimma ja nopeimmin uusiutuvan tarjonnan omaavaa SEA FM kanavaa https://onlineradiobox.com/fi/sea/playlist/?cs=fi.sea&played=1

      Kanavan iso ero muihin on myös, että suostuvat soittamaan vanhemmastakin biisejä, jotka eivät ole isoja hittejä ja joita ei ole aikaisempina vuosina lisätty soittolistalle.

      Tutkikaapa vaikka YLEX:n soittolistaa. Lähes poikkeuksetta 99% vanhemmasta musiikista mitä vuoden aikana soi on aiempien vuosien soittolistakamaa.

    • Anonyymi

      Asiosita olen kysellytkin YLE:ltä ja kyseenalaistanut myös se hehkutetun tutkimuksen. Silti vaikka faktaa on olemassa niin Yleltä kiistetään tosiasiat ja valheellisesti uutisoidaan olemme monipuolinen ja samat biisit ei soi kokoajan. Kokoajan on totuus, mutta sekin kiistetään ja sama myös sokeiden ylefanaatikkojen suusta ettei muka vuorokaudessa soivista biiseistä ylivoimanen enemmistö olisi vanhoja isoja hittibiisejä, jotka jo vuosiakausia tai ainakin jo vuoden ajan soinut ahkerasti kanavalla.

      Jos joku niin kaikista eniten YLE:ssä ärsyttää ettei asioista voida viestiä oikein faktallisesti rehellisesti. Miksi tarvitsee selitellä ja suorastaan valehdella.

    • Anonyymi

      Kuunnelkaapa te persut vain venäläiskanavianne.

      • Anonyymi

        No mehän kuunnellaan. Siellä ei Kalinkka raikaa ja Poljuska Polje enää tehosoitolla, kuten Radio Suomella iänikuiset samat vuodesta toiseen.


    • Anonyymi

      Kenen idea on soittaa musiikkia 🎶 Yle Puheessa?

      • Anonyymi

        Kasvot ja äänensä tälle toiminalle antoi ainakin Olli Junes. Meiltä kuulijoilta kysyttiin ja hänen mielestä puolsimme tätä ideaa. Siksi Yle puheella on musiikkia.

        Olli Junes 2017 korosti ettei hittimusiikkia ala soida puheella. No me kuulijat ilmeisesti olimme eri mieltä ja tässä asiassa meitä taas kuunneltiin totuuden mukaisesti eli valheellisesti on oikein.


      • Anonyymi

        Lopetin ylepuheen kuuntelun kun alkoi musiikit raikumaan.


    • Anonyymi

      Älyttömin idea ikinä soittaa musiikkia 🎶 Yle Ajantasassa!

    • Anonyymi

      Miten näillä Karjalaisilla, Kilpeläisillä ja Vesterisillä ja Kuustosilla ja Puulla sun muulla jne. on "päivittäinen ohituskaista" musiikinsoitossa Radio Suomessa?

      Joskus näiden artistien kappaleita tulee kaksikin kertaa päivässä...ja mainos takoo "Suomen suurinta levyhyllyä"......PHÖH!

      • Anonyymi

        Kuustosen laulut. Voi ei.


    • Anonyymi

      En kuuntele radiota enää lainkaan, soitetaan jotain tuiskua tai cheekkiä....kiitos ei, laadukkaampaa saa kun kuuntelee cd-levyjä.

      • Anonyymi

        CD ja YouTube ovat paras kombinaatio, tubesta tulee löydettyä uutta ja mielenkiintoista musiikkia enemmän kuin kaupallisuuden pakkotoisto pilaamilta FM-taajuuksilta. En tiedä onko kyse levy yhtiöiden monopolista vai mistä mutta kyrsii samat biisit jotka soivat vuodesta toiseen tyyliin Phil Collins tai M.Jackson. Olisiko oikeasti aika antaa uusille yhtyeille ja artisteille tilaa nousta tunkkaisen AC/DC:n varjosta pinnalle?


    • Anonyymi

      Radio Suomi mainostaa koko ajan että on Suomen suurin levyhylly. Silti soittolista on hyvin lyhyt ja se uusitaan joka päivä samanlaisena. Musiikki enimmäkseen 80 ja 90 luvulta. Uudemmat levyt ovat lähinnä räppiä kun sitä ei löydy vanhoilta levyiltä.

      Jos haluaa kuulla muutakin musiikkia, pitää kuunnella klo 3-5 ja sielläkin jauhetaan välillä edellisen viikonlopun musiikkiohjelmia. Mutta joskus aamuyöllä löytyy helmiäkin kun joku yötoimittaja kaivelee omia levyhyllyjään.

      • Anonyymi

        Ja kun asiasta kysyy eivät voi vastata rehellisesti ja suoraan.


    • Anonyymi

      Oleellista ei ole, mitä kappaleita soitetaan. Oleellista on, minkä levy-yhtiöiden kappaleita soitetaan. Kaikki radioasemat soittavat lähes pelkästään parin ylikansallisen viihdejätin tuotantoa. Miksi Ylekin on pakotettu tähän? No siksi, että vuonna 1995 voimaan astunut yleisradiolaki salli Ylen yksityistämisen.

      • Anonyymi

        Joo, kyse on monopolista, tämän vuoksi uusilla yhtyeillä on vaikeuksia nousta pinnalle kun pakkosyötetään tunkkaista AC/DC, Gunnareita, VanHalenia, Jacskonia, Taylor Swiftiä jne. vuodesta toiseen että saadaan joku ylihintainen katalogi kaupaksi. Ei paljon Hulkoff soi radiossa vaikka ansaitsisikin kun ikiteini ja kumppanit syöttää jotain Osbournen raakiletta.


    • Anonyymi

      Ylellä on jokin aika sitten päätetty lisätä Kotimaisen musiikinnosuutta Radio Suomella. Ketään tuskin yllättää lisäyksen tuoneen soittoon vain entistä enemmän suomenkielisiä vanhoja isoja hittibiisejä kapeasta valikoimasta kappaleita ja esittäjiä. Missä on suomalaisten muilla kielillä esitetyt kappaleet? Missä tuoreet uutuudet? Miksi vain isoimpia hittejä?

      Näihin kysymyksiin odotan rehellistä vastausta YLE:n puolelta. Todennäköisesti en saa lainkaan vastausta, koska kanavan musiikkipäällikkö Johann Lindroos ei kommentoi tunnetusti kuin median edustajille ja muilta jos saa vastauksen niin ei vastata kysyttyihin asioihin, koska ei haluta tai tiedetä syitä päätöksen takana.

      • Anonyymi

        Muutoksen myötä näyttää pudotettu samalla juurikin noiden Suomalasiten artistien & bändien mullailla kielilleä soitettavien kappaleiden määrää normaalista.


    • Anonyymi

      En ymmärrä pennin vertaa niitä kitisijöitä, jotka eivät ole jonkin radiokanavan musiikkisoittolistoihin tyytyväisiä.

      Tekniikka on tarjonnut iPodien kautta jo 20 vuotta kaikille mahdollisuuden laittaa taskuunsa ja autoiradioonsa TÄSMÄLLEEN sellaiset musiikkisoittolistat kuin haluaa.

      Miksi radiotoimittajien pitäisi koettaa palvella kahtatuhatta erilaista musiikkimakua? Aivan toivoton tehtävä. Kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus rakentaa itse itselleen toivelistat musiikin suhteen.

      • Anonyymi

        En tiedä muista, mutta itse vaadin vain monipuolisuutta ja nimen omaan YLE:ltä.

        En tiedä ketä mielyyttää, se että aina soi samat biisit ja siitä pitää maksaa 163 euroa vuodessa tai jos on yrittäjä niin yhteensä 3163 €. Puhutaan Radio Suomesta. EI sen pidä yrittää palvella kaikkien mieltymyksiä, koska se on mahdotonta, mutta monipuolisen ja erityisesti nopeasti uusiutuvan tarjonnan ylläpitäminen on täysin mahdollista ja arvovalinta halutaanko niin tehdä.

        KUN YLE VERO POISTETAAN, Ei häiritse enää Ylen kanavien tarjontakaan kun sen ylläpitämiseen ei käytetä rahojani.


    • Anonyymi

      Radio Kärsimysten Suomi.

      Jeesuksen ristiinaulitseminenkin varmasti oli vähemmän kärsimystä seurata kuin mitä Radio Suomen kuunteleminen on ja vieläpä tietäen, että valtio riistää sen rahoittamiseen itse tienattuja heille kuulumattomia rahoja.

    • Anonyymi

      Muutama vuosi sitten kun Ferm ja Lindroos ottivat vetovastuun kehuskelivat valheellisesti Radio Suomen muusiikin ajankohtaistamisella ja päivittämisellä tähän päivään ja monipuolusuudella. Näistä asioista olen yrittänyt kysellä, mutta kukaan ei halua suoraa tai lainkaan vastata.

      YLE lupailee yhtä ja tekee ihan toista.

    • Anonyymi

      Kuunnelkaa Sea Fm kanavaa, jos ei aina samat vanhat innosta. Monet uutuus biisit ensimmäisenä soitossa. Ette ikinä saa tietää sitäkään kuuntelemalla Radio Suomea, kuinka hyvän coverin Green Dayn Billie Joe Armstrong on julkaissut Bangleshin hitistä Manic Monday. Sea Fm:ltä senkin on voinut jo kuulla.

      • Anonyymi

        No suksi jo hevokkoon typerien kanavamainostesi kanssa. En ikinä tule tuhlaamaan sekuntiakaan aikaani teinikanavasi kuunteluun.


    • Anonyymi

      >>En tiedä muista, mutta itse vaadin vain monipuolisuutta ja nimen omaan YLE:ltä.

      Ei taida enää olla lainkaan kyse siitä että et millään saisi korviisi haluamasi tyyppistä musiikkia? Noitahan on nettiradioitakin tuhansittain tarjolla, kaikki soittavat erilaisia musiikkilistoja, ja kaikkia voi kuunnella puhelimella.

      Tässä lienee nyt joku puhdas arvovaltakiista YLE:ä vastaan? Yksittäisenä radionkuuntelijana tietänet sen 100% varmasti myös häviäväsi?

      Ei YLE kiinnostu formaattejaan muuttamaan sinun yksittäisen kuuntelijan toiveiden perusteella. Tekee yhdelle mieliksi, niin viissataa tyytymätöntä jää ohjelmien suhteen aina jäljelle.

      • Anonyymi

        Oletko sitä mieltä että Radio Suomen linja on hyvä? Siinä olet oikeassa ettei Yle kuuntele ollenkaan meitä. Tämä todistettiin YLE Puheen uudistuksen kohdalla.

        Näitäkin asioita pitää jokapaikassa rummuttaa, kun se päivä tulee ja se tulee vielä, että aletaan puhua Yle:n toiminnasta ja rahoituksesta oikein kunnolla. Kaiken pitää silloin olla esillä ja kirkkaana mielessä.

        Kyse ei ole siitä soittaako YLE suosikkejani vaan siitä etten halua rahoittaa yhtäkään en kenenkään mediatalon kanavaa joka lähettää vain samoja uusintana iäisyyden loppuun asti. Sama on Ylellä television puolella. Toki olisi kivempaa jos biisivalinnat vieläpä osuisivat omaan makuuni uudistetulla linjalla mitä ei ole tulossa. Nykyisellään kyllä on paljon kappaleita, joista itsekkin tykkään, mutta ei samoja biisejä jaksa kuunnella päivästä toiseen vuosikausia. Enkä halua sellaista toimintaa rahoittaa.

        Yksinkertaista poistakaa Yle vero ja ongelma on ratkaistu.


      • Anonyymi

        Suomessa on yksi hyvä kaupallinen mitä kuuntelen mielelläni. Moni biisi toimii ja paljon sellaistakin mikä ei, mutta se ei kerkeä alkaa ärsyttämään koska en ole kuullut vältämättä biisiä koskaan ennen tai niin harvoin toisin kuin YLE:n megahittikimaratarjonnasta ties kuinka monta kertaa lähes jokaisen kappaleen.


    • Anonyymi

      Mun päreensä eivät kestä näitä Radio-Suomen ( R-S = ) ohjelmia. Sen sijaan Yle X:llä on mukavat penskojen äänellä toimitetut ohjelmat.
      Iloista naurua ja räkätystä, mutta se ei kohdistu kansalaishyviksiin, vaan pahiksiin. Olen iloinen Yle X päiväohjelmista.
      La-ja Su ohjelmia kuuntelen R-S puolelta.

      • Anonyymi

        Okej. En ihan nyt tajunnut mitä yritit sanoa, mut eikai sen väliä.


    • Anonyymi

      Suositussa MY tuner nettiradio palvelussa voi tykätä kanavista peukky ylös tai alas. Huomasin, että Radio Suomi on kyseisessä erittäin epäsuosittu ja SEA FM puolestaan ylivoimaisestit tykätyin kotimainen.

    • Anonyymi

      Joskus on pakko kirjoittaa suoraan ja käyttää kovaakin kieltä se hetki on nyt.

      Minkä helvetin takia meillä hyväksytään YLE:n syrjivä toiminta. Jotkut vaativat adressilla radiokanavia soittamaan enemmän kotimaista. No Yle totteli ja nyt YLE:llä soi käytännössä kourallinen kotimaisia ja englanninkielisten kotimaisten joita ei tullut ennennkään paljoa määrää vähennettiin rajusti, koska englanninkielisen musiikin soittoajat pitää antaa jostain syystä ulkomaisille. Ei vittu mitä paskaa. Miksi me emme saa vapaaehtoisesti päättää haluammeko tukea toisia syrjivää toimintaa. Minkä helvetin takia soittoon kelpaa myös vain pelkät isoimmat hitit artisteilta ja bändeiltä.

      Mitä ihmettä pitää tapahtua, jotta joku herää ja poistaa pakollisen ylemaksun eli Yle-veron. Enää ei pidä keskustella sen alentamisesta vaan poistamisesta. Ei ole mitään järkeä taas odottaa vitun montaa vuotta jos jotain tapahtuisi. Mitään positiivista ei tapahdu. TV ja radio ovat täynnä uusintoja samoin areena. Ostellaan niin helvetin tärkeitä ohjelmia, mitkä näkee Suomessa mainoskanaviltakin tai streemauspalveluista. Mitä järkeä siinä on? Mitä järkeä on myöskään siinä, että maksamme jokavuosi samoista vanhoista ohjelmista uudestaan ja uudestaan.

      Eikö saatana tuohon buulaagin saada mitään järkeä. Jos asianomaisia ministeriä ja muita ei kiinnosta paskaakaan Ylen taso pelkästään se kuinka paljon omia pyrkimyksiä näytetään myönteisessä valossa. Eikö silloin voisi koko YLE:n ajaa alas.

      Joku tai jotkut kuitenkin ottavat tästä viestistä itseensäkin, Sanon vain tutustukaa faktoihin ja katsokaa ohjelmia, uutisia ja urheilulähetyksiä muiltakin kanavilta ja streemauspalveluista, sekä tutustukaa oikeasti musiikkiin ja tilastoihin.

      Huomaatte jos joku puhuu paskaa niin se tulee Ylen suunnalta. Valehtelivat olevansa monipuolisin, koska joku oli tehnyt vaillinaisen tutkimuksen, jossa mukana vain Radio Suomi, Suomipop ja Nova. Monia kohtia jäi täysin käsittelemättä, missä Radio Suomi häviää Popille ja Novallekin, kuten kanavan ensisoittojen määrässä.

      Mikä helvetin hieno älynväläys YLE:ltä on mainostaa jotain helvetin isoa Suomen suurinta levyhyllyä hatjuvasti Radio Suomella mikä lojuu koottuna jossain Ylen helvetin isossa varastorakennuksessa. Onko niin hieno että ihan joku maailman tärkein nähtävyys.

    • Anonyymi

      Onneksi PS -Siniset poistivat pienituloisilta YLE-weron - onko se alle 14000 € /v.

    • Anonyymi

      Miksi YLEltä kukaan ei enää nykyään kukaan suostu vastaamaan mitään ku kysyy seuraavanlaisia. Miksi soittamanne musiikki on niin yksipuolista lähinnä muutamilta samoilta? Miksi vuorokautisesta soitosta suurin osa menee vanhoille isoille hittibiiseille joka päivä? Miksi vähensitte rajusti jo ennestään vähällä soitolla olleiden suomalaisten englanninkielisten kappaleiden soittomääriä? Miksi ette voi soittaa musiikkia monipuolisemmin ja aidosti uusiutuvaa ja tuoretta musiikillista linjaa ottaa Radio Suomelle päälinjaksi? Eli ei vain hittimusaa ja sellaista mikä on aiemmin ollut soittolistallanne? Miksi vanhasta musiikista sekä uudesta soittoon kelpaavat vain artistien ja bändien sinkkubiisit/isoimmat hitit?

      Miksi YLE ltä musiikista vastaava ei voi näihin kysymyksiin vastata?

    • Anonyymi

      Jonas Brothers julkaisi saman aikaisesti kaksi uutta kappaletta X feat. Karol G ja 5 More Minutes. X kappale on soinut myös Loopilla ja Ylex:llä, mutta SEA FM on ainoa jolla 5 More Minutes kappalekin on saanut soittoa. Kiitos tästä, koska se tekee monipuolisemman tarjonansta kun kaikki soitot eivät mene vain yhdelle ja samalle yhtyeen uudelle kappaleelle. Samaa SEA FM: on tehnyt mm. myös tiuhaan uusia kappaleitaan 2019 julkaisseiden Ed Sheeranin ja Taylor Swiftin kohdalla. Saman aikaisesti soitossa on voinut olla 3 eri kappaletta (puhun jokapäiväisestä soitosta). Satunnaisemmassa soitossa useampiakin.

      • Anonyymi

        Ketä tuollainen tusinajenkkipoppi muka kiinnostaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä tuollainen tusinajenkkipoppi muka kiinnostaa?

        Talikko! Pointtihan oli se mitä soitetaan tai ei soiteta. Koko ketjun aloituksen ja Sea Fm kommetin pää viesti on ihmetellä, miksi YLE soittaa niin kapeasta valikoimaista musiikkia ja kertoa että monipuolisempi musiikkilinja ei vaadi rakettitiede insinööriä sitä laatimaan, vaan aktiivisen musiikkipäällikön patalaiskan sijaan.


    • Anonyymi

      YLE:n musiikkivastaavat ja päälliköt voisi vapauttaa töistään. Niin harvoin päivitetään soittolistile uutta ja robotiikka hoitaa hommaa jo muutenkin.

      Pulla pussi kouraan ja kuluja pienemmäksi. Kiitos ja näkemiin. Eivät jaksa edes vastata kysymyksiin kun yrittää asioista kysyä. Sitten kun lähettää sähköpostia saa viestin: Olen lomalla. AINA LOMALLA :D eikä koskaan saa vastauksia.

      Mitä järkeä on maksaa verona samasta musiikista vuositolkulla. Itse olen jo ainakin sen 13 vuotta maksellut ja moni pidempäänkin, siitä että saan edelleen kuulla Vicky Rostin sata salamaa, Eppu Normaali - Tahroja paperilla tai Anssi Kela - Mikan Fajan BMW lukuisia kertoja joka vuosi. Samat biisit voin kuunnella Spotifysa halutessani tai ilmaiseksikin Youtubesta tai aikausen vain jonkun kaupallisen radiokanavan ja kuulen niitä varmasti.

      Itseasiassa en kuule niitä , koska en kuuntele kyseisitä kanavia kuin jos jossain pakolla kuulee kyseistä kanavaa. YLE:n osalta Tieto ja se että rahojani nyhdetään tuollaiseen raivostuttaa.

    • Anonyymi

      Radio Suomi ja Yle Puhe ovat suomen kaksi vihatuinta Radio Asemaa. Miksiköhän?

      • Anonyymi

        Kourallinen nettipersuja ei edelleenkään ole koko kansa. Täysin yhdentekevää mitä te pölvästit vihaatte tai olette vihaamatta.


    • Anonyymi

      Voiko Radio Suomi ja YLE tuhota muusikon uran. Musiikintekijät toisensa perää ovat kritisoineet aina jossain YLEä eivät soita uutta musiikkia. Muun muassa Mikko Alatalo, Frederik, Tapani Kansa ja monet muut. Mikseivät sitten uskalla yhdessä lähteä vaatimaan muutosta. Olisi myös monen kansalaisenkin tuki taakse helposti saatavilla.

    • Anonyymi

      Suomalaisten ja erityisesti vanhemman polven artistien ja bändien ei kannata enää tehdä uutta musiikkia, koska radiot eikä myöskään YLE:n kanavat suostu niitä soittamaan.

      Tästä p******a sitten maksetaan pakkoveroa rahoitukseksi. VMP

    • Anonyymi

      Myöskään ihmiset tai sanoisinko yrittäjät ja niiden markkinoinnista vastaavat eivät osaa lukea kuulijalukuja ja suhteuttaa niitä kuuluvuus alueen kattavuuteen. Esimerkiksi Kissin 311 000 viikkokuulijaa tai NRJ:n 316 000 ovat hävyttömän vähän sihen nähden kuinka monessa paikkaa Suomessa kanavat kuuluvat ja mikä olisi mahdollista. Pelkästään Pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla on yli 1,6 miljoonaa potentiaalista kuulijaa.

      Toisaalta asian voi myös kyseenalaistaa. Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta, mutta Finnpanellin mittausten mukaan kotimaisia kanavia kuuntelee yli 7 miljoonaa ihmistä. Eli todellisuudessa monen kanavan kuulijalukujen on pakostakin oltava ilmoitettua pienemmät. Eli vaikkapa Kissin luvut voivat olla oikeat tai aivan liian suuret tai sitten Radio Rockin ja vastaavasti vaikkapa jonkun Sea FM:n tai Pispalan radion aivan liian alhaiset.

      Olisi kiva saada myös rehellinen fakta, mitkä ovat todellisuudeessa YLE:n kanavien rehellinen suosio. Enemmän vai vähemmän kuin Finnpanel antaa tulokseksi.

      Joku talikko varmaan kommentoi tähän viestiin ettei Radio Suomella ja muilla Ylen kanavilla voi mainostaa :D

    • Anonyymi

      Ja rasittavin myös hei.

    • Anonyymi

      Jos tuo persun joka kommenttiin tunkeminen ja kaikkien leimaaminen persuiksi ei lopu. Annan äänen vastoin tahtoani persulle 2023 vaaleissa.

    • Anonyymi

      Ylen sivujen mukaan Radio Suomelle lisätään, soittoon joka viikko vain yksi uusi biisi. Kuitenkaan kyseessä ei ole koskaan kyseisen viikon uutuus. Eli suurinpiirtein Radio Suomella soitetaan keskimäärin yksi ennen kanavalla soimaton ei vanha hittibiisi viikossa.

      Tätä sitten jotkut valheellisesti kutsuvat monipuoilisuudeksi ja kyseistä kanavaa ajankohtaiseksi.

    • Anonyymi

      2023 on muutoksen aika. Äänestän parasta saatavilla olevaa ehdokasta, jonka intresseissä sekä puolueessa laajemminkin on halua järkevöittää YLEn toimintaa ja rahoitusmallia. Persut on viimeinen vaihtoehto toki pois suljettyna täysin demarit, vihreät ja Vassarit, jos muista puolueista ei vaalipiirissäni löydy halukkaita tai muilla puolueilla ei ole YLE yhtenä teemana vaaliohjelmassa.

    • Anonyymi

      Vaaleissa 2023 muutos laitetaan alulle. Eipä ime enää samassa määrin rahaa 2023 pakolla

    • Anonyymi

      Miksi käyttää aikaa kuunnellakseen radiokanavaa, jonka aikana tiedät olisin kuullut tämänkin kappaleen jo kuukausia sitten, jos en olisi käyttänyt aikaani kyseisen kanavan kuuntelemiseen. Kuunnella kanavia, jotka eivät koskaan soita uutuksia ensimmäisenä saati tuoreeltaan. Mulle se tarkoittaa kanavan Skippausta.

    • Anonyymi

      Joku toimittaja paljasti ohjelmassa kerran, että yhden kipaleen soitto maksaa ylelle 100 euroa. Siis yle maksaa sen. Aika karmee hinta. Päivässä menee monen monta satasta.

      • Anonyymi

        Ei helv... Ja joka vuosi samat biisit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei helv... Ja joka vuosi samat biisit.

        2023 on muutosten vaalit. Äänestä oikein. Maksa vähemmän tai vapaaehtoisesti ja saa parempaa YLE sisältöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2023 on muutosten vaalit. Äänestä oikein. Maksa vähemmän tai vapaaehtoisesti ja saa parempaa YLE sisältöä.

        Sen tulen tekemään voitte olla varmoja!


    • Anonyymi

      Aloitus on täyttä totta. Hän joka sanoo muuta valehtelee tai luulee asian olevan tietämättömyyttään toisin.

      Myös YLE:n kolmelta televisiokanavilta tulee useimpina päivinä vuodessa enemmän uusintoja kuin MTV3, Sub ja Ava kanavilta yhteensä.

    • Anonyymi

      Miksi VITUSSA pitää rahoittaa pakolla tällaista yksitoikkoista samoja hittejä suurimman osan vuodesta toistavaa kanavaa. PRKL! Kaupalliselta löytyy lukuisia vastaavia, mutta Radio Suomi on ominta luokassaan. Ei juuri koskaan tuoretta musaa. uutuksiakin vasta jos nousseet isoiksi hiteiksi eivätkä ole enää uutuksia.

    • Anonyymi

      Yle kilpailee epätoivoisesti kaupallisten kanavien kanssa se sijaan että siellä pohdittaisiin, mikä oikeasti on yhtiön tehtävä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1874
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      7
      1461
    3. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1447
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1429
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      148
      1372
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      95
      1290
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1287
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1219
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1097
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1088
    Aihe