Miksi raitiotievaunu siirrettiin KOKONAISENA

.. erikoiskuljetuksena Kajaanista Tampereelle - olisi sen voinut siirtää kolmessa osassa ja kasata sitten perillä?
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ja isoilla helikoptereilla olisi tullut kaikkein helpoiten.

Äänestä

Jotta Jack Sparrow voisi ryöstää sen kokonaisena.

Äänestä

Kun se on yksi kokonaisuus eikä mikään kolmivaunuinen juna. Noita nykyisiä raitiovaunuja ja metrojunia ei voi pätkiä nivelien kohdalta.

Kyllähän se yksikin pätkä on niin iso että olisi erikoiskuljetus. Vain lyhyempi ja saatiinhan se näinkin kuljetettua jopa helpommin kuin mihin oli varauduttu.

Äänestä
  • Sitten jo suunnittelussa on tehty virhe.

    Äänestä

  • Metron junakin kokonaisena raiteille?

    Äänestä

Ja Etelä-Suomen kautta?? No mikäs pirkanmaalainen Lapin matkaaja se on joka ei Inariin ajaisi Turun kautta.

Äänestä
  • Reitin ratkaisi mutkat. Piti olla mahdollisimman loivat kaarteet, kun kuljetus oli ylipitkä. Silti piti välillä pysäyttää myös vastaantuleva liikenne.

    Äänestä

Pääministeri Sanna Marinin toimistosta viestitettiin, että kun Sanna Marin on omin käsin hommannut raitiotien Tampereelle, niin sinne kuljetetaan KAIKKI vaunut aina kokonaisina.

Ei niitä saa matkaa varten pilkkoa osiin. Vaan kansa saa maanteiden varsilla ihastella, kun Sanna Marinin nimikkoraitiotietä Tampereella kalustetaan.

Äänestä
  • Kyllä me lahdessa sitä ihmeteltiinkin ja kuvattiin, varta vasten odotettiin tien vierillä koska se tulee.

    Äänestä

Senhän olisi voinut tuoda komponentteina ja kasata sitten alusta loppuun Tampereella.

Äänestä
  • Eivät tamperelaiset osaa hitsailla raitiovaunua uudelleen yhteen, kuten eivät helsinkiläisetkään. Turkulaisista mainitsemattakaan. Turussa ei ole muuta kuin Turunlinna.

    Sitäpaitsi jos tuo raitiovaunu pitäisi kokoamisen jälkeen hajoittaa niin sehän on romu ja sillä olisi romumetallin hinta. Ei kukaan romusta mitään maksa saatikka kasaisi romusta uudenkarhean raitiotievaunun.

    Äänestä

Jaa tamberelaiset kokoaa ne ratikat itte vai??

"-Jaa nääs kootaan tää meijän raitsikka ny sitten porukalla, nääs

-Meneekö noi pyöreet osat noihin neliskanttisiin reikiin, vai laitetaanko ne näihin soikeisiin reikiin, nääs kun kumpikin käy jylä mulle.

-Toi rappuritilä ei nääs voi ainakaan tulla tohon kohtaan kiinni, kun se ottaa nääs rotvallin reunaan aina kurveisa. Hitsataas se metriä ylemmäksi, mitä kuviin on väärin piirretty."

Äänestä

Mä taas olen ihmetellyt sitä, miksei sitä vaan ajettu Tampereelle?

Kyllä uusi ratikka sen olisi kestänyt ja tulleet kilometrit olisi olleet pisara meressä mitä kertyy kymmenen vuoden aikana sitten.

Äänestä
  • Vähän hankalaa ilman kiskoja. Helsingin metrojunat samalta Skodan tehtaalta voidaan hinata rautateitä pitkin kun aikanaan ymmärsivät laittaa samanlaiset raiteet metroon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähän hankalaa ilman kiskoja. Helsingin metrojunat samalta Skodan tehtaalta voidaan hinata rautateitä pitkin kun aikanaan ymmärsivät laittaa samanlaiset raiteet metroon.

    Siksi aikaa voisi vaihtaa telit kuten U:gissa tekivät tai olisi laittaneet junavaunuun.

    Äänestä

Itse Tamperelaisena lopetin keskustan palveluiden käytön, joista tosin moni joutui lopettamaankin ratikkatyömaan takia. Enkä tule sinne menemään ratikan aikanakaan. Kaikki palvelut löytyy lielahdesta ja autolla pääsee perheineen palveluiden ääreen. Samoin on toiminut monet muut kaupunkilaiset ja siirtyneet laitakaupungin kauppakeskuksiin. On järkyttävän surullista, että kotikaupunki pitää tuhota näin.

Äänestä
  • Ja minä kun ajattelin vuosien tauon jälkeen tulla käymään Mansesterissa ihan vaan päästäkseni ajamaan ratikalla keskustorilta Tampereen pääkaupunkiin Hervantaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja minä kun ajattelin vuosien tauon jälkeen tulla käymään Mansesterissa ihan vaan päästäkseni ajamaan ratikalla keskustorilta Tampereen pääkaupunkiin Hervantaan.

    Minä tulen Tampereelle ajamaan ratikalla pummilla.

    Äänestä

  • Turku oli sentään aikoinaan fiksu ja purki koko ratikkansa. Tulee tapahtumaan vielä treellakin kun huomataan että haitat on hyötyjä isommat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turku oli sentään aikoinaan fiksu ja purki koko ratikkansa. Tulee tapahtumaan vielä treellakin kun huomataan että haitat on hyötyjä isommat.

    Idiootit rakentaa kiskoilla kolistelijoita autojen sekaan juuri kun kaikki autot muutenkin muuttumassa sähköisiksi, ei mitään järkeä.

    Äänestä

Ne ratikat olisi pitäny laittaa välillä maanalle, ja välillä kattojen yläpuolelle, niin olisi Tampereellakin sitte metro, eikä olisi yhtään kapeilla kaduilla haittona.

Äänestä
  • Sopivasti mäkiä niin sehän olisi vuoristorata. Riittää nyt tamperelaisilla maksamista, veroäyri nousee vielä monta vuotta.

    Äänestä

Jaa, niin miksi?

Äänestä

Niin, tai kymmenessä osassa?

Äänestä

Tai, olisihan sen voinut tehdä kokonaan Tampereella.

Äänestä

No toimitetaan ne isot risteilijätkin kokonaisina ostajalle, eikä Ikean palapeleinä.

Äänestä

Miksei tuotu junalla? EIkö raitiovaunun rakentajat luota raideliikenteeseen?

Äänestä
  • Vaikka Suomessa on melko suuri "loading gauge" verrattuna muihin maihin, on rajansa silläkin. Maksimikorkeus kiskosta on 5300 millimetriä. Mikä on matalimman junalavetin hyötykorkeus? Tampereen ratikkahan ei käy millekään kotimaiselle raideleveydelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka Suomessa on melko suuri "loading gauge" verrattuna muihin maihin, on rajansa silläkin. Maksimikorkeus kiskosta on 5300 millimetriä. Mikä on matalimman junalavetin hyötykorkeus? Tampereen ratikkahan ei käy millekään kotimaiselle raideleveydelle.

    Senkin osasivat möhliä, Suomessa tehty ja silti piti raideleveys sössiä :)

    Äänestä

Stadissa on edelleenkin käytössä Mansessa kasattuja skuruja.

Äänestä

Raitiovaunut, bussit ja muut viruslingot ovat liimanhaistelijoiden ja muiden vihervasurinarkkien kulkupelejä. Isänmaalliset ajavat henkilöautolla.

Äänestä

Toivotaan, ettei ne kuitenkaan niitä kiskoja hitsaisi Kajaanissa.
Vois meinaan loivat kaarteet loppua kesken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

.. erikoiskuljetuksena Kajaanista Tampereelle - olisi sen voinut siirtää kolmessa osassa ja kasata sitten perillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu