Eu"n hyysäriporukalle mutta Suomi se maksaa ja innolla
Englesmannit nauraa eivät joudu maksamaan mijlardeja
Anonyymi
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Voihan se olla päin vastoinkin riippuen siitä miten katsotaan. Brittien koronatilanne on ollut synkkä ja se on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan maan talouteen hyvin pitkän aikaa. Talous on täysin kuralla Briteissä.
Jos ne olisi pysyneet EU:ssa, niin ne olisivat saaneet vähintäänkin saman verran, kuin Italia ja Espanja yhteensä korona-avustuksia EU:lta.
Kummallinen väite.
Nyt kun Britit viisaudessaan erosivat EUsta , ei tarvitse Britanniaa rahoittaa ja rahathan tulevat jäsenmailta , ei suinkaan taivaasta, eli mekin joudumme maksamaan vähemmän .
Tosin herää ihan vakava kysymys miksi me olemme kokoEurossa?
Mitään hyötyä siitä ei meille ole.
Samoin nauravat myös Norjalaiset, Tanskalaiset,Islantilaiset ja Ruotsalaiset meidän tyhmyydellemme.
Olemme ainoa Pohjoismaa Eurossa ja siksi taloutemme ei ole kasvanut yhtään sitten vuoden 2008 finanssikriisin ja nyt tulee vielä yhteisvastuut Euron pelastamisesta, hallituksemme siunauksella , olemme totaalisessa kusessa!
kiitos dicktaattori niinistön ja kaasuttaja lipposen.
Suomi yksi ankarimmin verotettu maa ja myös ilmastollisesti ankarimpia mikä lisää valtion kustannuksia. Mafia italia yksi löysimmin verotettu mutta kansalaisten varallisuus huomattavasti suomalaisia suurempi. Ferrareita muita loistoautoja on kadut pullollaan.
Mutta suomi rientää taas iloisesti reppu auki tarjoamaan apuaan.
Mutta ajatteleppa mitä mahtavia mahiksia tuokaan myös Suomelle nuo esim. ilmastonmuutoksen torjunnan kehittämiseen sidotut lainat noille maille. Suomihan vaatii enemmän lainapainotteista tukea, eli voi hyvällä omallatunnolla persut lopettaa tuonkin valehtelun. Ei ole vielä edes päätetty annetaanko kataisrahaa(=Suomi lainaa ja lahjoittaa eteenpäin) lainkaan tai minkäverran.
Eu:n piti tuoda kaikenlaisia "mahiksia" suomelle alusta saakka. Nyt ne mahikset on siinä että olemme jääneet liki kokonaan paitsi euroalueen talouskasvuista. Eu ja euro näkyy suomessa lähinnä erilaisina kansalaisiin kohdistuvina säästöohjelmina.
Vai vielä "ilmasto mahiksia" heheh
Oikeistohan se on EU ajan meillä vedellyt naruja, miten on mahdollista, että olemme JÄÄNEET liki kokonaan PAITSI euroalueen TALOUSKASVUISTA? Onko se EU:n vika jos Suomessa ollaan kyvyttömiä nurkkapatriootteja?
Sano tuo vientiyrityksille jotka saavat nyt tasavertaiset sopimukset muiden euroopan maiden kanssa.
Ulkopuolella olisimme ilman sopimuksia ja ne vähäisetkin sopimukset olisivat huonoilla ehdoilla.
Kummasti parhaimmat taloude
t on ei euro ja eu mailla euroopassa.
Silloin kun muualla EU:ssa nautittiin talouskasvuista meillä keskityttiin Suomen yksityistämiseen ja AY-liikkeen alasajoon. Viis talouskasvusta.
Ei ole EU:n vika jos Suomalaiset ovat tyhmiä!
Lipponen kuvitteli itseään euro alueen presidentiksi, haihtui omissa vaaleissakin ylen pajalta, kuin pieru tuuleen, omatkaan ei tukeneet.
Lipponen, Niinistö ja Sipilä. Siinä suomen suohon ajaneet, vihatuimmat miehet.
niinistölle tärkeintä on nmjää mnjää pitää lässyn lässyn keskustelu paneeleita., kekkonen oli kansan parasta ajatteleva toiminnan mies.
mäksäkää euroopan pankeille. Muuten rasismi ja fasimi nousee euroopassa.
Lainaksi menee yrityksille eikä lahjarahaksi korona tuki yrityksille Suomessa ainakin.
Jos tuhansiakin miljardeja aletaan yrityksille lahjoittamaan niin hellurei joo.
EU on eliitin hanke. Rikkaat hyötyvät eniten ja köyhät maksavat ja takaavat
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15450203/miljonaarien-lukumaara-huimassa-yli-60--kasvussa
Siksi kokoomus-porrrrvarikin on valmis myymään suomen itsenäisyyden on valmis saksan ja ranskan valmistelemaan LIITTOVALTIOON
Korona on, kuten huomaat, nyt silkka sivujuonne. Täydellisesti. Vieläkö jaksat uskoa porrrrvarin valehtelua, sita kun tulee aamusta iltaan, kuten edellisessa finanssikriisissä "TYÖVOIMAPULA"-kusetusta
t. haans.sea
Huomauttaisin että näyttää kelpaavan suomen vihervasemmisto hallitukselle.
EU tukijärjestelmä on saksan ja ranskan idea ITSELLEEN
SIIS NE HALUAA ETTÄ KAIKKI MUUT RAHOITTAA NIITÄ
eikö komukalla vieläkään heilu korvien välissä mikään
muu kuin oma mulkku?
Valuutan nimellä ole merkitystä. Maailmassa on yksi pörssitalousjärjestelmä, missä sijoittajien edut ovat ykkösenä. Joka valtion eduskunta ajaa sijoittajien ja muun päättävän eliitin etuja. Kaikki raha on velkaa, millä sijoittajat kiskovat korkoa. Rahaa painetaan lisää vallan säilyttämiseksi nykyisillä valllanpitäjillä. Markkakin olisi pakko sitoa kansainväliseen valuuttajärjestelmään, missä markan arvon määräisivät muut kuin Suomi. Pörssiyhtiöt pyörittävät valtioita.
EU HAJOAA AINOASTAAN SODAN KAUTTA
ja viha saksaa ja ranskaa kohtaa saavuttaa vielä
sopivan pisteen
kukaan ei halua sen jälkeen ryöstövaluuttaa € jolla on natsitausta