Eero Veikko Nero (8. lokakuuta 1916 Rovaniemi – 17. heinäkuuta 1963 Helsinki)[1] oli suomalainen upseeri ja jatkosodan aikana sotavankileirin komentaja, joka tuomittiin myöhemmin tässä tehtävässä tekemistään rikoksista vankeuteen.
Nero, ammatiltaan rakennusmestari ja sotilasarvoltaan luutnantti, toimi IV armeijakunnassa Jalkalan sotavankileirin komentajana. Armeijakuntaa johti kenraaliluutnantti Lennart Oesch.[2] Tutkija Antti Kujalan mukaan armeijakunnassa komentaja Oesch, pioneerikomentaja Matti Oinonen ja sotavankileirien johtaja P. Simelius lietsoivat käskyillään ryssävihaa ja antoivat esimerkiksi 19. marraskuuta 1941 selvästi lainvastaisen käskyn sotavankien kohtelusta, jonka mukaan muun muassa niskuroivat vangit oli heti teloitettava.[3][4]
Jo aikaisemmin syksyllä kaksi vankia ampunut ja yhden ammututtanut Nero lähetti vuodenvaihteessa 1941–1942 työpalvelussaan 14 pahoja paleltumia saanutta sotavankia miinoja polkemaan. Loput paleltuneet, kaikkiaan 13 miestä Nero ampui itse tai ammututti. Esikunnan linnoitustoimisto määräsi tammikuussa Neron sotavankikomppanioiden valvojaksi. Ampumiset jatkuivat, keväällä 1942 ammuttiin esimerkiksi karanneiden sotavankien toverit varoitukseksi muille.[3]
Sisällysluettelo
Sodanjälkeiset tapahtumat Muokkaa
Jatkosodan jälkeen Nero pakeni Ruotsiin, mutta palautettiin vuonna 1946 puolentoista vuoden luovutustaistelun jälkeen. Asiasta nousseessa oikeudenkäynnissä muun muassa Neroa syytettiin kaikkiaan 51 sotavangin surmasta. Luvussa eivät olleet mukana esimerkiksi miinanraivaukseen lähetetyt. Nero tuomittiin yhteensä 33 taposta aluksi 12 vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta Korkein oikeus nosti rangaistuksen elinkautiseksi vankeudeksi,[3][4] jota hänet lähetettiin suorittaman Riihimäen vankilaan. Myöhemmin rangaistus aleni jälleen 12 vuodeksi ja Nero vapautui vankilasta 1950-luvun alussa. Sen jälkeen hän työskenteli Suomen sementtiyhdistyksen palveluksessa[5].
Nero, ammatiltaan rakennusmestari ja sotilasarvoltaan luutnantti, toimi IV armeijakunnassa Jalkalan sotavankileirin komentajana. Armeijakuntaa johti kenraaliluutnantti Lennart Oesch.[2] Tutkija Antti Kujalan mukaan armeijakunnassa komentaja Oesch, pioneerikomentaja Matti Oinonen ja sotavankileirien johtaja P. Simelius lietsoivat käskyillään ryssävihaa ja antoivat esimerkiksi 19. marraskuuta 1941 selvästi lainvastaisen käskyn sotavankien kohtelusta, jonka mukaan muun muassa niskuroivat vangit oli heti teloitettava.[3][4]
Jo aikaisemmin syksyllä kaksi vankia ampunut ja yhden ammututtanut Nero lähetti vuodenvaihteessa 1941–1942 työpalvelussaan 14 pahoja paleltumia saanutta sotavankia miinoja polkemaan. Loput paleltuneet, kaikkiaan 13 miestä Nero ampui itse tai ammututti. Esikunnan linnoitustoimisto määräsi tammikuussa Neron sotavankikomppanioiden valvojaksi. Ampumiset jatkuivat, keväällä 1942 ammuttiin esimerkiksi karanneiden sotavankien toverit varoitukseksi muille.[3]
Sisällysluettelo
Sodanjälkeiset tapahtumat Muokkaa
Jatkosodan jälkeen Nero pakeni Ruotsiin, mutta palautettiin vuonna 1946 puolentoista vuoden luovutustaistelun jälkeen. Asiasta nousseessa oikeudenkäynnissä muun muassa Neroa syytettiin kaikkiaan 51 sotavangin surmasta. Luvussa eivät olleet mukana esimerkiksi miinanraivaukseen lähetetyt. Nero tuomittiin yhteensä 33 taposta aluksi 12 vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta Korkein oikeus nosti rangaistuksen elinkautiseksi vankeudeksi,[3][4] jota hänet lähetettiin suorittaman Riihimäen vankilaan. Myöhemmin rangaistus aleni jälleen 12 vuodeksi ja Nero vapautui vankilasta 1950-luvun alussa. Sen jälkeen hän työskenteli Suomen sementtiyhdistyksen palveluksessa[5].
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kas kun et väittänyt Oesch:in vävyksi... :)
Wikipediassa on vuosikaudet valehdeltu jonkun komukan kirjaan perustuvaa valhetta Eero Neron ja Oesch:n välisestä yhteydestä, eli että Nero olisi ollut Oesch:in vävy. EI todellakaan ollut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Nero
(Harry, Sanelma) Vuorinen 2008 s. 89: ”Teimme äsken tuttavuutta, luutnantti Neron, äsken näkemämme kenraali Oesch vävypojan kanssa”
Vuorinen, Harry: Myrskyn silmässä: poliittisen vangin päiväkirjat vuosilta 1941–1944. Like, 2006. Toimittanut Sanelma Vuorinen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Vuorinen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Salme_Vuorinen
Suomalaisten sotarikokset tulee tutkia, kukkenheimikin olisi pitänyt hirttää Nürnbergissä.
EERO NERO
1944
Lokakuussa kapteeni Eero Nero poistuu luvattomasti sotilasyksiköstään ja pakenee Ruotsiin. Suomen Tukholman-lähetystö anoo hänen luovuttamistaan Suomeen vastaamaan rikoksistaan. Ruotsissa Nero kieltää syyllistyneensä juuri mihinkään rikokseen. Hän työntää vastuun esimiehilleen, varsinkin Oeschille. Nero yrittää kaikkensa voidakseen jäädä Ruotsiin. Hän onnistuukin siinä melko hyvin – puolentoista vuoden ajan.
1946
Helmikuussa Ruotsin korkein oikeus päättää suostua Suomen lähetystön pyyntöön Neron luovuttamisesta. Ruotsi edellyttää kuitenkin, että Nero tuomitaan vain niistä rikoksista, jotka luovutuspyynnössä on mainittu. Näin moni myöhemmin selvinnyt rikos jää selvittämättä. Ruotsin asettama ehto rajasi näin ollen osittain myös Oeschin, Oinosen ja Suomion mahdolliset uudet syytteet.
Maaliskussa Nero joutuu Riihimäen keskusvankilaan kuulusteltavaksi.
Kuulusteluissa Nero kertoo Suomion sanoneen, että sotavankikomppanioiden perustamisen todellinen tarkoitus on venäläisten rangaistusvankien vähittäinen hävittäminen. Oesch oli hänen mukaansa ollut sitä mieltä, ettei kansainvälisillä sopimuksilla ollut mitään virkaa. Voimassa olivat mukamas uudet lait, joiden mukaan ”ryssiä tuli tappaa niin paljon kuin mahdollista”.
Neroa ja hänen esimiehiään vastaan oli nostettu syyte 51 vangin tappamisesta. Lisäksi on sotapäiväkirjoista löytynyt useita muita ampumisia, mutta uhrien nimet eivät ole tiedossa. Tähän lukuun eivät myöskään sisälly miinanpolkijat. Loppujen lopuksi ammuttujen ja tapettujen lukumäärä oli paljon korkeampi, mutta todellista määrää ei koskaan saada selville.
Neron mielestä oikeusjuttu oli ”tarina kahdesta korkeasta upseerista, kenraalista ja everstistä, jotka antoivat käskyt mutta eivät uskaltaneet vastata niistä kun tuli se aika”.
Joulukuun 18. päivä sotaylioikeus tuomitsee Neron 33 taposta 12 vuodeksi ja yhden sotilasvirkamiehen kuudeksi vuodeksi. Viimeiset tapponsa Neron on katsottu tehneen täyttä ymmärrystä vailla.
1947
Huhtikuun ensimmäisenä päivänä Neron tuomio nostetaan elinkautiseksi.
Oesch , Nero ja Petter Forsström istuvat kaikki jossain vaiheessa Riihimäen vankilassa. Puolentoista vuoden aikana Forsström perustaa vangeille ammattikoulun ja järjestää Neron tilapäiseksi koulun opettajaksi.
Hän kirjoittaa suosituskirjeen tämän elinkautisen alentamiseksi:
"Kyllä lämmin toivomukseni olisi, että Nero, joka nykyään on Riihimäen koulun opettajana ja jolla siis on sellainen tehtävä, joka jossain määrin tekee hänen vankilassa olonsa siedettävämmäksi, kuitenkin vapautettaisiin mahdollisimman pian. Mikäli tiedän, on Neron vaimo, jolla on toimi Helsingissä, hänelle yhä uskollinen ja heidän pikku poikansa kuuluu olevan täysihoidossa jonkun Neron ystävän luona Pohjois-Suomessa"
Elinkautinen alenee 12 vuodeksi vankeutta.
1953
Eero Nero on vapautunut ja viihtyy hyvin työssään Suomen Sementtiyhdistyksen palveluksessa.