Voisiko ryöstelystä syyttää Venäjää?

Anonyymi

Anarkistit lähtivät kadulle ja verkossa äärioikeisto lietsoo sisällissotaa. Yhdysvaltojen levottomuuksiin osallistuvat monet ääriliikkeet.
Asiantuntijan mukaan ryöstelystä ei voi syyttää ääriliikkeitä. Nyt huolta herättää se, liittyvätkö äärioikeistolaiset mellakointiin. Se sitoisi poliisin resursseja entisestään.

Minä voin ihan hyvin syyttää ryöstelystä Venäjää. Ryöstelijöiden televisio on ollut joskus auki kun sieltä on näkynyt dokumenttia Krimin ryöstöstä ja Amerikan ryöstelijä on mallioppinut sieltä ryöstelyn keskellä parasta Eurooppaa.

20

64

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäjän trollitehdas on jo pitkään kylvinyt vihaa ja vastakkaisasettelua sosiaalisessa mediassa. Venäjä on tarkoituksellisesti yrittänyt aloittaa USA:n maaperällä mieliosoituksia sekä vastamielenosoituksia.

      Pääsääntöisesti voidaan olettaa, että Venäjä on aina syyllinen.

      • Anonyymi

        Venäjän trollitehdas antaa jenkkipoliisille natonassen roolin ja afroamerikkalaisille natokriittisten roolin ja siinä sitä sitten ollaan. Vastakkainasettelu on valmis.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän trollitehdas antaa jenkkipoliisille natonassen roolin ja afroamerikkalaisille natokriittisten roolin ja siinä sitä sitten ollaan. Vastakkainasettelu on valmis.

        Venäjä ryssii aina.

        Sille ei voi mitään.

        Sillä on semmoinen syntymävika.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä ryssii aina.

        Sille ei voi mitään.

        Sillä on semmoinen syntymävika.

        Venäjä on kakka. YHDYSVALLAT on vapaa demokratia.

        itä vinkuja panikissaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on kakka. YHDYSVALLAT on vapaa demokratia.

        itä vinkuja panikissaa

        "Venäjä on kakka. YHDYSVALLAT on vapaa demokratia."

        Tuumaili NAto Dildo kun kuuli että:

        Toimittajat on otettu pääkohteeksi pidätyksissä. Ovat saaneet tuta kumiluodeista ja kyynelkaasusta.

        Ei ole suotavaa että asioista tiedotetaan avoimesti?

        Vaihtoehtoiset "faktat" ovat kivempiä?


    • Anonyymi

      Kylläpä oli venäläismieleinen poliisi kun mustaihoisen ihmisen murhasi.

      Näin voi päätellä edellisistä kirjoituksista.

      • Anonyymi

        "Kylläpä oli venäläismieleinen poliisi kun mustaihoisen ihmisen murhasi."
        Oikeustaju ja ammattitaito kuin Putinin hallinnolla.


    • Anonyymi

      USA on tekemässä POLTTOITSEMURHAA !

      siitä ei ole maailman avuksi millään sektorilla !

      Trump mädättää loput !

    • Anonyymi

      Ei Venäjää voi nyt syyttää, mutta toimittajat ovat syypäitä mellakoihin.

      "toimittajat ovat saaneet osansa pidätyksistä, kumiluodeista ja kyynelkaasusta.".

    • Anonyymi

      Nämä Yhdysvaltojen mellakat ovat mukava juttu,kunpa nyt se roskaläjä hajoaisi.

    • Eivät ne ole mitään anarkisteja eikä Venäjällä ole mitään tekemistä mielenosoitusten kanssa.

      USA:n valkoinen vähemmistö kokee saman kohtalon kuin entinen Rhodesia tai Etelä-Afrikka. Aikanaan.

      • Anonyymi

        USA:ssa on mustia 13 %. Valkoiset EI OLE VÄHEMMISTÖ! Siinä ero Rhodesiaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:ssa on mustia 13 %. Valkoiset EI OLE VÄHEMMISTÖ! Siinä ero Rhodesiaan!

        Sekin tekee USA:n väkiluvusta 43 miljoonaa. Kun USA:n vasemmistolaiset asettuvat mustien puolelle, niin käy Etelä-Afrikalle, valkoiset pakenevat ja maa jää mustille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin tekee USA:n väkiluvusta 43 miljoonaa. Kun USA:n vasemmistolaiset asettuvat mustien puolelle, niin käy Etelä-Afrikalle, valkoiset pakenevat ja maa jää mustille.

        Entä valkoiset vasemmistolaiset?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä valkoiset vasemmistolaiset?

        Venäjä on valko-puna-musta kriminaalu-natsivalta.

        Bensalemuiset jäähyväiset kriminaali-kalmoille.


    • Anonyymi

      Kyllähän nykyään on tapana syyttää Venäjää USAn omista rötöstelyistä mutta oikeus sitten toteaa Venäjän syyttömäksi. Kaikkia voi syyttä kaikesta ilman perusteita niinkuin nykyään tehdään poliittisista syistä mutta se on johtanut vain oikeuslaitoksen uskottavuuden menetykseen.

      • Anonyymi

        Nazi-RoSSija pitää laittomasti hallussaan itsemurhan tehneen internazi-CCCP:n Suomeltakin varastamia maaomaisuuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nazi-RoSSija pitää laittomasti hallussaan itsemurhan tehneen internazi-CCCP:n Suomeltakin varastamia maaomaisuuksia.

        Rauhan sopimuksessa luovutettuja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauhan sopimuksessa luovutettuja

        Venäjä ei ole tehnyt mitään rauhansopimusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä ei ole tehnyt mitään rauhansopimusta.

        Oot sä sodassa sitten Venäjän kanssa mutta on Suomi tehnyt Venäjän kanssa Pariisin rauhansopimuksen ainakin jossa rajoista on sovittu


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      578
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe