Onhan nämä isis korppikotkat jo telkien takana onhan

Eikä aleta hyysäämään taas ei kansalle kerrottu mitä touhutaan
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei olla. Tänään mennään ostamaan 60 tuuman televisio että nähdään uutisia sateliittikanavilta. mitä lähi-idässä tapahtuu. Kun täällä vaan puhutaan jostakin yskästä
Ensi kuussa luvattiin että saadan mennä valitsemaan autoa. Muuten onko BMW hyvä merkki?

Äänestä
  • Ja toi telkkuhomma ei ole edes huumoria, itse asun kaupungin vuokratalossa johon muutti 2015 turviskriisin aikoihin pari turvista, sinne kaupunki hommasi ison 60" töllön ja ilmaiset aljazeera kanavat, tämän näin ihan ikkunasta kun ei heillä silloin vielä verhoja ollut. Samoin pari viikkoa oli uudet sängyt jyskin paketissaan tuossa rappukäytävän edessä, eivät tajunneet hakea ennen kuin joku täti kävi vähän ohjeistamassa.

    Äänestä

Jokaisella on oma henkilökohtainen palvelija, joka ohjaa harhautuneen takaisin yhteiskuntakelpoiseksi mallikansalaiseksi. Näin uskoo ainakin Haavisto muiden suvakkien lailla. Suomi hölmölä on kaikkien rikollisten paratiisi, ja varsinkin muslimien.

Äänestä

Pakko niitä on koko ajan hyysätä. Muuten ne tekevät terroritekoja ja pilaavat vihreiden ideologian, kun persut olivatkin oikeassa.

Äänestä

Vihreiden tuki Daeshalle on outoa, esim. jesideistä ei välitetä ollenkaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikä aleta hyysäämään taas ei kansalle kerrottu mitä touhutaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu