Ruotsalaisten puhe yksilönoikeuksien rajoittamisesta koronan varjolla ei kuulu demokratiaan.
Se on yksilölähtöistä kaikki mulle ajattelua eli karskeinta kapitalismia. Aivan samoin voisi ajatella että minä en veroja maksa koska se rajoittaa minun yksilönoikeuksiani joutuessani työskentelemään valtiolle puolet työajastani.
Aikamme on kalleinta mitä meillä on.
Siis miksi ruotasalaiset syyllistyvät tähän "minä saan mennä ja tehdä vaikka muut sen johdosta kuolevatkin koronaan."
Muut kantavat vastuun sinun tekemisistäsi mutta sehän taitaa olla ajan henki.
Koronakuolemien hyväksyminen ei ole demokratiaa.
11
53
Vastaukset
- Anonyymi
Ei niin. Mutta lain noudattaminen kuuluu. Jo olet lukenut Ruotsin perustuslakia, niin huomaat että ei siellä ole sellaista mahdollisuutta, että voi rajoittaa kansalaisten oikeuksista rauhan aikana. Ja jos olet seurannut uutisia, niin olet ehkä huomannut että Ruotsissa ei ole sota. Toista on Suomessa ja Suomen lait ei päde Ruotsissa
Lue ennen kuin tulet itsesi nolaamaan tänne tietämättömyydelläsi - Anonyymi
Ei ole Ruotsissa sotaa ei. On huomattu että Ruotsi ei taistele sodissa millään rintamalla. Ei aseita eikä viruksia vastaan ruotsalainen tappele vaan antautuu välittömästi.
Mitä taas tulee perustuslakiin niin sitä voi aina muuttaa jos ihmisten turvallisuus sitä vaatii.
Ruotsissa on koronaan kuollut enemmän kuin Suomessa,Norjassa,Tanskassa ja Islannissa yhteensä !- Anonyymi
Ai sinä luulet että perustuslaki muutetaan vain yks kaks. Eipä onnistu täällä Suomessakaan niin yksinkertaisesti.
Älä sinä Ruotsalaisista huolehdi, anna niiden elää omaa elämäänsä, vai käykö sinun kateeksi. Vähän tuntuu siltä
Onko sinun mielestä täma korona jokin maaottelu. jossa lasketaan vain kuolleta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sinä luulet että perustuslaki muutetaan vain yks kaks. Eipä onnistu täällä Suomessakaan niin yksinkertaisesti.
Älä sinä Ruotsalaisista huolehdi, anna niiden elää omaa elämäänsä, vai käykö sinun kateeksi. Vähän tuntuu siltä
Onko sinun mielestä täma korona jokin maaottelu. jossa lasketaan vain kuolleta.Älä nyt jauha jaskaa ! Kuvitellaan että Venäjä laittaisi maihinnousun Ruotsiin. Jos Ruotsi ihme kyllä alottaisi vastarinnan niin olisiko Ruotsissa edelleen vapaa liikkuvuus kaikille. Mitä eroa siinä sitten on jos soditaan pientä virusta vastaa ?
Kyllä perustuslaki muuttuu jos vain tahdotaan kuten Suomessakin on muuttunut.
Ruotsissa on tullut tuhansia kuolemantapauksia turhaan joten onko se sitten parempi vaihtoehto kuin vähän rukata perustuslakia tai mahdollisesti rikkoa sitä.
Pitäisikö Suomen hyökätä Ruotsiin suojelemaan ruotsalaisia kun ne ei itse sitä tajua tehdä ( Olisi lyhyt sota ) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sinä luulet että perustuslaki muutetaan vain yks kaks. Eipä onnistu täällä Suomessakaan niin yksinkertaisesti.
Älä sinä Ruotsalaisista huolehdi, anna niiden elää omaa elämäänsä, vai käykö sinun kateeksi. Vähän tuntuu siltä
Onko sinun mielestä täma korona jokin maaottelu. jossa lasketaan vain kuolleta."Älä sinä Ruotsalaisista huolehdi, anna niiden elää omaa elämäänsä, vai käykö sinun kateeksi."
-Ei käy kateeksi mutta sääliksi käy!
Tavataan sanoa, että viruspandemia on symmetrinen, siten että tartuntoja ja kuolemantapauksia on pandemian huippukohtaa ennen ja jälkeen suunnilleen yhtä paljon.
Ruotsi ei ole vielä oman pandemiansa huippukohtaa saavuttanut. Jokaisen päivän luvut voi tuon teorian mukaan kertoa kahdella, kunnes käännekohta saavutetaan ja kun Ruotsin patamustaa koronan loppusaldoa arvioidaan.
Tällä kertaa käy aidosti ruotsalaisia sääliksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt jauha jaskaa ! Kuvitellaan että Venäjä laittaisi maihinnousun Ruotsiin. Jos Ruotsi ihme kyllä alottaisi vastarinnan niin olisiko Ruotsissa edelleen vapaa liikkuvuus kaikille. Mitä eroa siinä sitten on jos soditaan pientä virusta vastaa ?
Kyllä perustuslaki muuttuu jos vain tahdotaan kuten Suomessakin on muuttunut.
Ruotsissa on tullut tuhansia kuolemantapauksia turhaan joten onko se sitten parempi vaihtoehto kuin vähän rukata perustuslakia tai mahdollisesti rikkoa sitä.
Pitäisikö Suomen hyökätä Ruotsiin suojelemaan ruotsalaisia kun ne ei itse sitä tajua tehdä ( Olisi lyhyt sota )"Pitäisikö Suomen hyökätä Ruotsiin suojelemaan ruotsalaisia kun ne ei itse sitä tajua tehdä (Olisi lyhyt sota )"
Niin olisikin. Ruotsi on ajanut maanpuolustuksensa niin surkeaan jamaan, että vasta taannoin Ruotsin puolustusvoimien komentaja arvioi heidän selviävän vain muutamia päiviä vihollisen hyökätessä.
Siinä kohtaa olet kyllä oikeassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pitäisikö Suomen hyökätä Ruotsiin suojelemaan ruotsalaisia kun ne ei itse sitä tajua tehdä (Olisi lyhyt sota )"
Niin olisikin. Ruotsi on ajanut maanpuolustuksensa niin surkeaan jamaan, että vasta taannoin Ruotsin puolustusvoimien komentaja arvioi heidän selviävän vain muutamia päiviä vihollisen hyökätessä.
Siinä kohtaa olet kyllä oikeassa.Ruotsi:
"Maanpuolustus esimerkiksi ajettiin 2000-luvun alussa alas lähes täysin yksimielisesti”, Calmfors sanoo. Nyt sitä ajetaan ylös yhtä lailla yksissä tuumin."
- Anonyymi
Ei Suomessakaan ole koronakuolemat hyväksyttävissä muussa tapauksessa kuin STM:n kansliapäällikkö Varhilan, sd, johdolla tehdyn töppöilyn peittelyn vuoksi jolloin Suomi jäi ainoana EU:n maana pois EU:n suojamaskien jättiostoista.
Ideologisele töppöoilylle täytyy keksiä mukamas tieteellinen syy. Koska kyseessä ei ole länsimaisesta tieteellisestä syystä , niin sen täytyy olla marxilaista dialektista tiedettä.
Siihen suuntaan kyllä ollaan uutta soteakin rakentamassa, pois länsimaisesta.- Anonyymi
Worldometersin taulukko kuolleita-per-miljoona-asukasta järkyttää.
Mediaani on 5/miljoona. Suomessa 57/miljoona.
Paljon turhaan ennenaikaisesti tapatettuja Suomessa
https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Worldometersin taulukko kuolleita-per-miljoona-asukasta järkyttää.
Mediaani on 5/miljoona. Suomessa 57/miljoona.
Paljon turhaan ennenaikaisesti tapatettuja Suomessa
https://www.worldometers.info/coronavirus/#countriesMikähän se on Ruotsissa :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Worldometersin taulukko kuolleita-per-miljoona-asukasta järkyttää.
Mediaani on 5/miljoona. Suomessa 57/miljoona.
Paljon turhaan ennenaikaisesti tapatettuja Suomessa
https://www.worldometers.info/coronavirus/#countriesHöpiset eli yrität johtaa harhaan:"Mediaani on 5/miljoona. Suomessa 57/miljoona."
Mediaani ei ole sama kuin keskiarvo. Kun iso osa maista ei ilmoita juuri mitään tietoja ja maailmassa on paljon pieniä valtioita joista tietoja ei tule niin mediaaniksi tulee silloin pieni luku.
https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries
Tuolta kun klikkaa deaths per 1M kohtaa taulukossa niin käy ilmi, että koronaan kuolleiden osuuden keskiarvo (ei siis mediaani) on 48.8 per miljoona ja Suomessa 58 per miljoona eli ollaan varsin lähellä keskiarvoa. USA:ssa luku on 325 ja Ruotsissa 443.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668084Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672336Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332286- 1471868
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281393Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511252Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141244Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.70938Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65862Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7802