KOMISSION ehdotusta EU:n elpymisrahastoksi voi hyvällä syyllä pitää radikaalina.
Ehdotuksen mukaan EU lainaisi velkamarkkinoilta unionin piikkiin 750 miljardia euroa ja ohjaisi varat ilmaisina tukina ja puoli-ilmaisina luottoina koronakriisistä eniten kärsineiden jäsenmaiden tukemiseen.
Puhe on siis yhteisellä velalla rahoitettavista rahasiirroista, jollaisia ei ole ennen nähty unionin historiassa.
Mutta silti radikaaleinta ehdotuksessa eivät ole rahasummat vaan tapa, jolla komission malli muuttaisi unionin luonnetta – monilta osin aiemmin pyhinä pidettyjä periaatteita koetellen.
EU SAISI LUVAN ja keinot kasvattaa menojaan niin mittavalla velkarahoituksella, että sen rinnalla unionin aiemmat velat ovat mitättömiä vaihtorahoja. Ja se saisi luvan ottaa sellaista yhteistä velkaa, jota se on aiemmin itsekin pitänyt kiellettynä.
Elvytysvarojen ohjailu puolestaan antaisi komissiolle ennen kokemattoman suuren määrän sellaista talouspolitiikan päätösvaltaa, joka on tähän asti kuulunut jäsenvaltioiden suvereenin päätösvallan ytimeen.
Ja vaikka komissio ehdottaa elpymisrahastoa vain koronakriisin haittoja taltuttavaksi tilapäiseksi ja kertaluontoiseksi kriisivälineeksi, on se kriisin jälkeen helpompi muuttaa pysyväksi kuin purkaa.
Koronapölyjen laskeuduttua jonossa on pitkä lista muita ja kenties vielä suurempia rahareikiä ilmasto-, ympäristö-, energia- ja liikennemullistuksiin, joiden hoitamiseksi on aikanaan aivan yhtä houkuttelevaa perustella yhteisiä ponnisteluja kuin nyt koronakriisissä.
EU matkslla liittovaltioksi!
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Koronan varjolla tehdään vallansiirto jäsenmailta eu:lle.
- Anonyymi
Kaikkiin päätöksiin vaaditaan jäsenmaiden hyväksyntä.
Jättimäisten elvytyslainojen hyväksyntä on askel kohti liittovaltiota.
Jäsenmaat tekevät sen tietoisesti, vaihtoehtoa kun ei ole.
Todellinen siirtymä liittovaltioon vaatisi perusssopimuksen muuttamista. Siitä ei ainakaan vielä ole kyse.
- Anonyymi
Euroopan unioni luhistuu vähitellen mutta varmasti,tämä koronakriisin vaikutus euroopan unionin talouteen oli vielä ennakoituakin kovempi,sillä euroopan unionin taloudesta vastaavat virkamiehet ovat tehneet suuria virheita joita nyt yritetään paikata ottamalla velkaa joka puolestaan kiskotaan pieniltä jäsenmailta Suomi mukaan luettuna.Nyt euroopan unionin kohtalo on tulliut tiensä päähän,ei ole enää mitään järkeä olla liittovaltioksi haluavassa unionissa joka jatkossa haluaisi yhä enmmän valtaa itselleen.Nyt olisi korkea aika järjestää kansanvaalit euroopan unionista eroamisen puolesta,Britannia teki todella viisaasti ja näyttää siltä että Italia seuraa perässä,
- Anonyymi
Hölynpölyä!
Jäsenmaat vastaavat itse taloudestaan.
EU vastaa vain keskushallinnosta.
Elvytyslainat otetaan nimenomaan jäsenmaiden talouden nostamiseksi raiteilleen.
Britannia joutuu selviytymään yksin.Se putoaa EU-vapaakauppa-alueen ulkopuolelle ja jää samalla pois tuotantoketjuista.
Italian nenä pysyy pinnalla vain EU:n osana. Se saa jättituet, joiden varassa selvinnee joten kuten.
- Anonyymi
USA:n kaltaisen valtajärjestelmän rakentaminen oli joskus haaveena, mutta se tyrehtyi jäsenmaiden vastustukseen. Saman kaltainen kehitys kuitenkin jatkui siitä huolimatta, joten jos liittovaltiojärjestelmä ei tule toteutumaan, mihin tämä kehitys tulee johtamaan? Jäsenvaltioiden vallan asteittainen siirto EU:lle on siis jatkuvaa, kuten myös velkaantumisella tapahtuva sitouttaminen. Tällaisen vaihtoehdottoman kehitystien päässä häämöttää jäsenmaan asema itsehallinnottomana provinssina. Tämä taas kertoo suoraan, että kyseessä on Euroopan Suurvalta -hanke. Jos jäsenmaat eivät tätä huomaa, eivätkä vastusta sitä, niin tulemme satavarmasti näkemään Euroopan Suurvallan julistamisseremoniat valtavien juhlallisuuksien kera. Ja taas on luvattu yhtä ja toista, mutta todennäköisesti lupaukset petetään samoin kuin 90-luvulla meidän kohdalla.
- Anonyymi
Lykkäät pötyä.
Aina on ollut liittovaltion kannattajia,mutta jäsenvaltiot eivät sitä halua,poikkeuksena ehkä Macronin Ranska.
Jossain asioissa ehkä koronakriisikin johtaa kehitystä liittovaltion suuntaan,mutta sellainen vaatii jäsenmaiden yksimielisyyden ja perussopimuksen muutoksen.
Se vaatiivuosia,jos onnistuu sittenkään.
Euroopan Suurvaltaa hankkivat vain valehtelevat EU-vihaajat.
Suomelle ei ole annettu mitään erillisiä lupauksia 90-luvulla. Valehtelette siinäkin.
EU:n jäsenyys oli tiukkojen neuvottelujen takana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lykkäät pötyä.
Aina on ollut liittovaltion kannattajia,mutta jäsenvaltiot eivät sitä halua,poikkeuksena ehkä Macronin Ranska.
Jossain asioissa ehkä koronakriisikin johtaa kehitystä liittovaltion suuntaan,mutta sellainen vaatii jäsenmaiden yksimielisyyden ja perussopimuksen muutoksen.
Se vaatiivuosia,jos onnistuu sittenkään.
Euroopan Suurvaltaa hankkivat vain valehtelevat EU-vihaajat.
Suomelle ei ole annettu mitään erillisiä lupauksia 90-luvulla. Valehtelette siinäkin.
EU:n jäsenyys oli tiukkojen neuvottelujen takana.Keskustelen näemmä copypaste-sisältöä tuottavan satunnaisgeneraattorin kanssa, joka tarjoaa triggerien perusteella umpimähkään valittuja fraaseja.
"Aina on ollut liittovaltion kannattajia,mutta jäsenvaltiot eivät sitä halua,poikkeuksena ehkä Macronin Ranska."
> Kommentissani luki kyllä ihan selkeästi, että liittovaltiokehitys tyrehtyi vastustukseen.
"Jossain asioissa ehkä koronakriisikin johtaa kehitystä liittovaltion suuntaan,mutta sellainen vaatii jäsenmaiden yksimielisyyden ja perussopimuksen muutoksen.
Se vaatiivuosia,jos onnistuu sittenkään."
> Koronakriisi ei johtanut mihinkään muuhun kuin tilanteeseen, jossa eu:n valuviat paljastui entistä konkreettisemmin, unohtamatta valuvioista johtuvia suuria taloudellisia tappioita, joista jäsenmaat tulevat kärsimään mm. kiristyvien vastuiden myötä. Loinen tarvitsee ravintoa pysyäkseen hengissä.
"Euroopan Suurvaltaa hankkivat vain valehtelevat EU-vihaajat."
Satunnaisgeneraattori ei osaa ajatella. Tietenkään hyvinvointia nakertavia eu-hankkeita vastustavat eu-kriittiset eivät ole "hankkimassa" Suurvaltaa. Eu-kriittiset haluaa globalistisen ja korporatistisen järjestelmän tilalle kansallisvaltioiden välistä demokraattista yhteistyötä ilman pakkovelkaannuttamista, pakollista vallansiirtoa, sekä pakollista kansallisvaltioiden omaisuuden hajauttamista eu:n hyödyksi. Globalistinen valtahinku paljastuu mm. siinä, että haluataan omat järjestelmän eduksi toimivat markkinat, eikä itsenäisten kansallisvaltioiden muodostamia kansainvälisiä markkinoita. Kansallisvaltioiden resurssien hajauttaminen on juurikin omien markkinoiden rakentamista.
"Suomelle ei ole annettu mitään erillisiä lupauksia 90-luvulla. Valehtelette siinäkin.
EU:n jäsenyys oli tiukkojen neuvottelujen takana."
Taas yksi satunnaisesti arvottu vakiofraasi, joka ei vastaa mitenkään kommenttiin. Mitäs muuta satunnaisgeneraattori tarjoaisi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelen näemmä copypaste-sisältöä tuottavan satunnaisgeneraattorin kanssa, joka tarjoaa triggerien perusteella umpimähkään valittuja fraaseja.
"Aina on ollut liittovaltion kannattajia,mutta jäsenvaltiot eivät sitä halua,poikkeuksena ehkä Macronin Ranska."
> Kommentissani luki kyllä ihan selkeästi, että liittovaltiokehitys tyrehtyi vastustukseen.
"Jossain asioissa ehkä koronakriisikin johtaa kehitystä liittovaltion suuntaan,mutta sellainen vaatii jäsenmaiden yksimielisyyden ja perussopimuksen muutoksen.
Se vaatiivuosia,jos onnistuu sittenkään."
> Koronakriisi ei johtanut mihinkään muuhun kuin tilanteeseen, jossa eu:n valuviat paljastui entistä konkreettisemmin, unohtamatta valuvioista johtuvia suuria taloudellisia tappioita, joista jäsenmaat tulevat kärsimään mm. kiristyvien vastuiden myötä. Loinen tarvitsee ravintoa pysyäkseen hengissä.
"Euroopan Suurvaltaa hankkivat vain valehtelevat EU-vihaajat."
Satunnaisgeneraattori ei osaa ajatella. Tietenkään hyvinvointia nakertavia eu-hankkeita vastustavat eu-kriittiset eivät ole "hankkimassa" Suurvaltaa. Eu-kriittiset haluaa globalistisen ja korporatistisen järjestelmän tilalle kansallisvaltioiden välistä demokraattista yhteistyötä ilman pakkovelkaannuttamista, pakollista vallansiirtoa, sekä pakollista kansallisvaltioiden omaisuuden hajauttamista eu:n hyödyksi. Globalistinen valtahinku paljastuu mm. siinä, että haluataan omat järjestelmän eduksi toimivat markkinat, eikä itsenäisten kansallisvaltioiden muodostamia kansainvälisiä markkinoita. Kansallisvaltioiden resurssien hajauttaminen on juurikin omien markkinoiden rakentamista.
"Suomelle ei ole annettu mitään erillisiä lupauksia 90-luvulla. Valehtelette siinäkin.
EU:n jäsenyys oli tiukkojen neuvottelujen takana."
Taas yksi satunnaisesti arvottu vakiofraasi, joka ei vastaa mitenkään kommenttiin. Mitäs muuta satunnaisgeneraattori tarjoaisi?Katkera paikka EU-vihaajalla!
Valeet on oiottu,eikä pysty muuhun kuin niiden toistoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkera paikka EU-vihaajalla!
Valeet on oiottu,eikä pysty muuhun kuin niiden toistoon.Olet ymmärtänyt ihan väärin. Satunnaisgeneraattorin kanssa keskustelu ei tietenkään aiheuta katkeruutta, vaan ihmettelyä. Miksi epäonnistunutta valtajärjestelmää pitää puolustaa satunnaisgeneraattorilla?
Mitkä valeet on oiottu? Missä, miten ja koska? Itse en ole nähnyt vielä näiden muutaman vuoden aikana yhtä ainutta kertaa, että minun "valeita" olisi yksikään eu-tollo oikonut, mutta jatkuvasti kyllä näen tuon saman vähä-älyisen copypasten "valeet on oiottu". Toki saatte uskotella itsellenne, että kun ruudulle räkäsee jonkun vakiofraasin, niin se oikaisee automaagisesti kaiken. Mutta, enpä ole vähään aikaan nähnyt paatuneempa valehtelijaa kuin eu-tollo.
KeKxD
- Anonyymi
Jos joku luulee että eu:sta kehittyy oikea liittovaltio. Hän erehtyy. Vaikka yhteisvastuu lisääntyisi ei saksa ja ranska luovuta valtaa muille. On se nähty. Käyttäytyvät nytkin kuin liittovaltiossa.
- Anonyymi
EU:ssa valta on jäsenmailla. Jos halutaan toimintaa tehostaa,on instituutioiden valtaa lisättävä, mikä on jäsenmailta pois.
Yhteisvastuu voi lisääntyä vain kriisitilanteissa,joisa talous pakoittaa nopeisiin ratkaisuihin.
Sellainen tilanne on nyt. Tuleeko pysyviä muutoksia,jää nähtäväksi. Päätöksiä voi syntyä aikaisintaan parin vuoden kuluttua,kunhan koronakriisi alkaa olla jotenkin hallinnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU:ssa valta on jäsenmailla. Jos halutaan toimintaa tehostaa,on instituutioiden valtaa lisättävä, mikä on jäsenmailta pois.
Yhteisvastuu voi lisääntyä vain kriisitilanteissa,joisa talous pakoittaa nopeisiin ratkaisuihin.
Sellainen tilanne on nyt. Tuleeko pysyviä muutoksia,jää nähtäväksi. Päätöksiä voi syntyä aikaisintaan parin vuoden kuluttua,kunhan koronakriisi alkaa olla jotenkin hallinnassa.Lykkäät pötyä. EU:ssa valta on globalisteilla ja näennäisesti demokratian hengessä jäsenmaista valituilla edustajilla. OIemmehan jo nähneet ihan omin silmin, että sellaista demokratiaa, minkä me olemme kokeneet ja oppineet, ei eu:ssa ole. Kuten on usein sanottu, eu:n demokratia on näennäisdemokratiaa, se pitää täsmälleen paikkansa.
eu loisii taloudellisilla vastuilla, jotka ovat tietyllä tavalla "talouspakotteita". Ts. kun joku maa ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin, niin varsinkin Suomi on ensimmäisenä housut nilkoissa peräukot rasvattuna lapioimassa sinne rahaa. Eli eu sanelee ehdot: kun jäsenmaa kärsii taloudellisesta vaikeuksista, se on eu:lle huono asia. Eu:n täytyy pitää kiinni jäsenistä, sillä jäsenet on sille elintärkeää ravintoa. Tätä varten on luotu "talouspakotteet", joilla muut maat joutuvat maksumiehiksi, kun jollain menee huonosti. Näin taloudellisissa vaikeuksissa oleva maa saa velkana rahaa, jotta rahaliikenne eu:lle jatkuu. Ja samalla velkaantunut maa sidotaan eu-järjestelmään. Tämä on niin globalistinen ja korporatistinen järjestelmä kuin vain voi olla.
Summa summarum: eu on viemärijätettä, joka myrkyttää puhtoiset maamme. Vituttaako? - Anonyymi
"Jos joku luulee että eu:sta kehittyy oikea liittovaltio. Hän erehtyy. Vaikka yhteisvastuu lisääntyisi ei saksa ja ranska luovuta valtaa muille. On se nähty. Käyttäytyvät nytkin kuin liittovaltiossa."
Juuri näin.
- Anonyymi
Sundback oli hieno asiamies.
- Anonyymi
EU-vihaajien valeita! EU on demokraattisten valtioiden perustama yhteisö. EU on tuonut meille kaikille runsaasti työpaikkoja, vaurautta ja hyvinvointia, sekä turvannut EU:n kansalaisten asemaa, terveyttä, oppimista jne. Ilman EU:ia olisimme 3. maailmansodassa ja Suomi olisi osa Venäjää, sotimassa Venäjän lipun alla. EU on meille kaikille hyvä ja ainoa ratkaisu.
- Anonyymi
Niin on! Mulla seisoo seisooks sulla? EU<3 Annan EU:lle.
- Anonyymi
"Jos joku luulee että eu:sta kehittyy oikea liittovaltio. Hän erehtyy. Vaikka yhteisvastuu lisääntyisi ei saksa ja ranska luovuta valtaa muille. On se nähty. Käyttäytyvät nytkin kuin liittovaltiossa."
Juuri näin.
Tilanne vain pahentusi. Maksattaisivat etelän velat muilla mailla jotta omat pankit pelastuisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794