Nuoret ihmiset Stefan ja Sofia eivät ota mitään todesta !

Tämä kaksikko ovat menneet väärille raiteille kuin ei mikään muu kiinnosta kuin juhliminen ! Sofia halusi heti kättelyssä varhaiselle aamiaiselle hienoon ravintolaan kuin ovet vihdoin aukesivat, siis klo. 7 aamulla. Miksi hän ei tehnyt kivan aamupalan molemmille, ja olisi voinut yllättää Stefanin jollakin vähän erikoisella syötävällä siinä samassa ja nauttia siitä yhdessä, mutta ei koska se ei Sofian mielestä enää ole luksusta kuin kotona syödään. Epäilen että osaako hän edes keittää kananmunia taikka puuroa, hänestä ei ole kotitaloustöiden tekemiseen, se on käynyt ilmi ! Shoppailu kalliissa liikkeissä käy käden käänteessä kuin toinen maksaa ja rantalomalle lähtisi milloin vaan. Hän haluaa esittää rikasta Arabialaista prinsessaa vaikka ei omista yhtään mitään. Muutama vuosi sitten Sofia totesi että tuleva mies on tuskin suomalainen , koska mies pitää olla kansainvälinen ja menestyvä jonka seurassa hän viihtyy paremmin. Toistaiseksi ei ole näkynyt vaikka ulkomailla asui. Kovat ovat Sofian vaatimukset ja näin ollen on sittenkin saanut tyytyä Suomi poikiin mennen ja tullen, aivan kirjaimellisesti ! Fiksu nainen suunnittelee elämänsä eteenpäin ja pyrkii kehittymään ammatissaan niin ettei olisi riippuvainen kenestäkään ja tällaista ajattelutapaa moni fiksu mieskin arvostaa !
44930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Voi sanonko mitä....miksei se tehnyt jotain kivaa aamupalaa. Hah hah. Kuule aika moni meni kahviloiden avauduttua aamupalalle tai lounaalle ulos. Oot varmaan se tyypillinen naapurikyylä joka miettii päivät pitkät että miksi se naapurin Raija meni nyt yksin kauppaan kun mieskin olisi voinut käydä. No miksi se nyt ajelee yksin autolla kun vois ajella yhdessäkin. Siinäpä sulla miettimistä miksi jotkut tekee eri tavalla kuin sinä. Ja ei en ole Sofia enkä kukaan mukaan asiaan kuuluva. Relatkaa vähän ihmiset.

Äänestä

Koville tuntuu ottavan sinulle tämä Sofian ja Stefun onni. Piti noinkin pitkä sepustus raapia kasaan, vaikka oikeinkirjoitus selvästi tuottaa vaikeuksia. Nuoret menestyvät ihmiset nauttivat elämästään, kuten parhaaksi näkevät. Tuskin heitä voisi vähempää kiinnostaa nämä "elämänohjeesi", joissa mm neuvot aamupalan syöntiä.

Äänestä
  • Menestyvät 🤣🤣 mitenköhän sofia on elämässä menestynyt??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menestyvät 🤣🤣 mitenköhän sofia on elämässä menestynyt??

    Jaa mitenkä? No miten olisi vaikkapa maailman mestaruus fitneksessä. Ja joku voisi pitää menestyneen ihmisen merkkinä sitökiny, että on päässyt matkustelemaan noin paljon jo tuohon ikään mennessä. Moni ei pääse koko elämänsä aikana näkemään noin monia paikkoja ympäri maailmaa. Todellinen menestys mitataan kokemuksissa, eikä pankkitilin saldossa. Sofialla on kokemuksia monen perusjuntin edestä.

    Äänestä

  • Mikä hinku sulla on puuttua jokaisen kirjoitustaitoon, etenkään kun et osaa itsekään? Jos tulee ymmärretyksi kirjoituksellaan, niin onko sen niin någon nugaa, jos pieniä kirotusvihreitä tekstissä esiintykin?

    Sanot näin: "Tuskin heitä voisi vähempää kiinnostaa nämä "elämänohjeesi", joissa mm neuvot aamupalan syöntiä."

    Yritätkö sanoa; Tuskin heitä voisi vähempää kiinnostaa nämä "elämänohjeesi", joissa millimetri neuvot aamupalan syöntiä? Noinhan se pitää lukea. Muistathan myös, että pilkun jälkeen tulee välilyönti. Sinähän tuon kirjoitit. Onko tuo mielestäsi hyvää suomen kielen taitoa?

    Hauku muita vasta sitten, kun olet itse täydellinen ja virheetön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa mitenkä? No miten olisi vaikkapa maailman mestaruus fitneksessä. Ja joku voisi pitää menestyneen ihmisen merkkinä sitökiny, että on päässyt matkustelemaan noin paljon jo tuohon ikään mennessä. Moni ei pääse koko elämänsä aikana näkemään noin monia paikkoja ympäri maailmaa. Todellinen menestys mitataan kokemuksissa, eikä pankkitilin saldossa. Sofialla on kokemuksia monen perusjuntin edestä.

    Ei se takavuosien bikinifitness-voitto ole mikään ammatti tai työpaikka.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Mikä hinku sulla on puuttua jokaisen kirjoitustaitoon, etenkään kun et osaa itsekään? Jos tulee ymmärretyksi kirjoituksellaan, niin onko sen niin någon nugaa, jos pieniä kirotusvihreitä tekstissä esiintykin?

    Sanot näin: "Tuskin heitä voisi vähempää kiinnostaa nämä "elämänohjeesi", joissa mm neuvot aamupalan syöntiä."

    Yritätkö sanoa; Tuskin heitä voisi vähempää kiinnostaa nämä "elämänohjeesi", joissa millimetri neuvot aamupalan syöntiä? Noinhan se pitää lukea. Muistathan myös, että pilkun jälkeen tulee välilyönti. Sinähän tuon kirjoitit. Onko tuo mielestäsi hyvää suomen kielen taitoa?

    Hauku muita vasta sitten, kun olet itse täydellinen ja virheetön.

    No onhan tuo aloitus käsittämätöntä sökellystä. Kirjoitusvirheitä pahempaa siinä on ainoastaan sisältö. Kuka vajakki oikeasti näkee vaivaa miettimällä toisten aamupaloja🤣🤣. Ihmettelen mistä tuo ihmisten huono olo ja kateus ja katkeruus toisia kohtaan kumpuaa. Pakko olla omassa elämässä suuria ongelmia, että noin riepoo jonkun vieraan ihmisen menestys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa mitenkä? No miten olisi vaikkapa maailman mestaruus fitneksessä. Ja joku voisi pitää menestyneen ihmisen merkkinä sitökiny, että on päässyt matkustelemaan noin paljon jo tuohon ikään mennessä. Moni ei pääse koko elämänsä aikana näkemään noin monia paikkoja ympäri maailmaa. Todellinen menestys mitataan kokemuksissa, eikä pankkitilin saldossa. Sofialla on kokemuksia monen perusjuntin edestä.

    Menestys mitataan kokemuksissa? Toisten rahoilla itsensä myymisellä ja rahanpesulla? Menestys tarkoittaa lapsi pieni aivan jotain muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No onhan tuo aloitus käsittämätöntä sökellystä. Kirjoitusvirheitä pahempaa siinä on ainoastaan sisältö. Kuka vajakki oikeasti näkee vaivaa miettimällä toisten aamupaloja🤣🤣. Ihmettelen mistä tuo ihmisten huono olo ja kateus ja katkeruus toisia kohtaan kumpuaa. Pakko olla omassa elämässä suuria ongelmia, että noin riepoo jonkun vieraan ihmisen menestys.

    Jos kirjoittaja tulee ymmärretyksi forumilla, niin miksi puuttua oikeinkirjoitukseen? Jos joku alkaa natkuttamaan oikeinkirjoituksesta, niin se tarkoittaa sitä, että hän on pikkusieluinen jurputtaja. Luuslis nyt, että asiasisältö on tärkein ja jos sen saa sanottua ymmärrettävästi pienistä kirjoitusvihreistä huolimati, niin silloinhan se on ihan ok.

    Sua harmittaa valtavasti, että pilkut ja pisteet ja yleensäkin lauseenjäsennys ei ole kaikilla hallinnassa. Sä teet itse siitä itsellesi ongelman.

    Äänestä

Miten voi hiekkaa mennä voin paljon pöksyyn että toisten ihmisten elämä vaivaa noin paljon. Tiedätkö kyseistä pariskunnasta mitään muuta mitä Seiska on kirjoittanut? Jos olisit seurannut esim. Sofian instaa vähän pidemmän aikaa tietäisit että hän osaa tehdä myös ruokaa. Mutta jos kaikki tieto perustuu Seiska lehteen niin on aika kevyillä tiedoilla tehty oletus jostain julkkiksesta.

Äänestä
  • Ohhoh, että 40v. Osaa ihan ruokaa tehdä 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohhoh, että 40v. Osaa ihan ruokaa tehdä 😂😂

    Vai oliko se vasta 30v

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohhoh, että 40v. Osaa ihan ruokaa tehdä 😂😂

    Et tiedä edes ikää ja silti roikut täällä haukkumassa. Martinan fanit on kyllä pohjasakkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohhoh, että 40v. Osaa ihan ruokaa tehdä 😂😂

    Kyseinen vastaus oli aloitajalle joka epäili ettei Sofia osaa tehdä edes ruokaa. Kait nyt fitnessmaailmanmestari puuronsa osaa keittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et tiedä edes ikää ja silti roikut täällä haukkumassa. Martinan fanit on kyllä pohjasakkaa.

    Voi että pikkusta 😂 rauhotu nyt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyseinen vastaus oli aloitajalle joka epäili ettei Sofia osaa tehdä edes ruokaa. Kait nyt fitnessmaailmanmestari puuronsa osaa keittää.

    Tuskin on mitään fitnesspuuroja tehnyt. Muistan lukeneeni että noiden kisojen alla oli niin huonossa hapessa ruoan puutteen vuoksi että oli konttaamalla mennyt suihkuunkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et tiedä edes ikää ja silti roikut täällä haukkumassa. Martinan fanit on kyllä pohjasakkaa.

    Martina mainittu 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyseinen vastaus oli aloitajalle joka epäili ettei Sofia osaa tehdä edes ruokaa. Kait nyt fitnessmaailmanmestari puuronsa osaa keittää.

    Osaa myös kamelilla ratsastaa 🐫

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyseinen vastaus oli aloitajalle joka epäili ettei Sofia osaa tehdä edes ruokaa. Kait nyt fitnessmaailmanmestari puuronsa osaa keittää.

    Fitnessmaailmammestari osaa kypsentää jauhelihan ja kananpalat. Kananmunia kun keittää 10min kun niin onnistuu. Ai niin ja tietenkin SALDEn pilkkominen sujuu!!! Eli hyvinkin keittotaitoinen on Sohvi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin on mitään fitnesspuuroja tehnyt. Muistan lukeneeni että noiden kisojen alla oli niin huonossa hapessa ruoan puutteen vuoksi että oli konttaamalla mennyt suihkuunkin.

    Muistat lukeneesi 😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi että pikkusta 😂 rauhotu nyt

    Meni pohjasakkaa olevan Martina fanin tunteisiin

    Äänestä

Ap:n joka sanasta paistaa silkka kateus 😆. Miksi Sofian ja Stefanin pitäisi elää HÄNEN neuvojensa mukaan, vaikka heillä on varaa helpoimpaan ja parempaan elämään. Ap voi ihan itse keitellä munansa ja väsätä aamiaisensa kotona...keskenään...

Äänestä

Juuri melkein konkurssi ja joku väittää, että "on varaa".

Äänestä
  • Melkein konkurssi 😂😂😂, eipä vaan tullut konkkaa. Sinua tuntuu suuresti harmittavan, että Therman porskuttaa edelleen eteenpäin firmoineen. Kaikilla ei näinä korona-aikoina ole yhtä hyvin, että suotta ilkut.

    Äänestä

En voinut lähteä heti aamulla raflaan, kun menin töihin.
Sohvilla töitä ei ole, niin voi odottaa ulkona ovien aukenemista.
Pienen elämän kohokohtia....mulla ne on olleet valmistuminen,
avioliitto ja ihanat lapset.

Äänestä
  • Vai pienen elämän 😂 Sinun elämäsi kohokohdat tuskin täällä ketään kiinnostavat. Kehu oloistasi kavereillesi, jos niitä on.

    Äänestä

Hienoa sinulla on kaikki hyvin,
miksi sitten roikut täällä herjaamassa ihmistä ketä et edes tunne???😂

Jotain olennaista sulta puuttuu.. olisko puute korvien välistä 😂😂😂

Äänestä

Stefan ei juokse pitkään ravintoloissa syömässä.

Äänestä
  • Kui? Onko vangittu? Rahat loppu? Velaksi on ennenkin syönyt juonut ja...
    Pambi on ainakin tulossa kotiin sanoo Sohvi vanhan kuvan kera.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kui? Onko vangittu? Rahat loppu? Velaksi on ennenkin syönyt juonut ja...
    Pambi on ainakin tulossa kotiin sanoo Sohvi vanhan kuvan kera.

    Mikä on Pambi? Se iso B löytyy kuule sieltä ihan samasta kohtaa näppäimistöstä kuin pieni b.

    Äänestä

  • Kyllä juoksee, sillä on 2 omaa ravintolaa. Paljon on varmasti velkaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä juoksee, sillä on 2 omaa ravintolaa. Paljon on varmasti velkaakin.

    Mutta myös omaisuutta 👍

    Äänestä

Näillä on isompiakin ongelmia kuin aamupalat.

Äänestä
  • Sitähän sinä toivot. Katso vaan, ettei pilkka osu omaan nilkkaan. Suomen lain tuntien, pienet ovat sanktiot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän sinä toivot. Katso vaan, ettei pilkka osu omaan nilkkaan. Suomen lain tuntien, pienet ovat sanktiot.

    Sekö on hyvä asia, että on pienet sanktiot? Mieti vähän.

    Äänestä

Onko aloittajan näppiksessä jotain vikaa vai miksi laittaa välilyönnin ennen huutomerkkiä?

Äänestä

Tämä keskustelu on täysin turha. Aiemmissa langoissa on sentään järkeä, mutta tässä ei mitään. Syökööt jokainen aamupalansa missä tykkää.

Äänestä

Mitä helvettiä sitten stalkkaat Sofian instaa kun noin ottaa mielen päälle. Kateellinen kanttura! Jostakin aamupalasta jaksat vikistä! Ryhdistäydy!

Äänestä

Miettikää vähän mistä aloitatte keskustelun.

Äänestä

Sofia on vielä pikkutyttö prinsessaleikkeineen. Antakaa nyt hänen aikuistua yhdessä Stefun kanssa. Minusta on kiva seurata heidän kasvutarinaa kohti uskottavampaa ja kunnioitettavampaa elämää.

Äänestä

Maran faneilla saattaa olla osalla myös samanlaista taustaa kuin Maralla.

Hieno ele Maralta oli ottaa kantaa rasismiin. Toivottavasti fanit joilla näitä piirteitä on ottaa Marasta mallia tämän asian suhteen.👍

Äänestä

Aloittaja kovasti olet pyöritellyt mielessäsi Sofian ja Stefanin elämää. Arki on sinulle tärkeä mutta ymmärrät kai että et voi noin varmasti tietää heidän elämästään kaikkea mitä kirjoitat. Me ihmiset ollaan erilaisia se mikä sinulle on tärkeää ei välttämättä ole toisille. Onneksi olemme erilaisia kävisi elämä muuten tylsäksi.

Itse en voi ottaa kantaa heidän tekemisistään tai ajattelemisista puhumattakaan. En yksinkertaisesti tunne heitä enkä voi lehtien lööppien perusteella vetää johtopäätöksiä.
Kaikkihan tiedämme että Seiskan lööppien pitää olla ylilyöviä muuten Seiskaa ei osteta. Lööpit tarkoittaa samaa kuin että rahaa tulee. Se on sit eriasia ketä niitä haluaa ostaa.

Äänestä
  • Hieno kommentti!

    Äänestä

Naurusta ei meinannut tulla loppua kun luin aloituksen, kiitos siitä harvoin saa nauraa niin makeasti 😆

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä kaksikko ovat menneet väärille raiteille kuin ei mikään muu kiinnosta kuin juhliminen ! Sofia halusi heti kättelyssä varhaiselle aamiaiselle hienoon ravintolaan kuin ovet vihdoin aukesivat, siis klo. 7 aamulla. Miksi hän ei tehnyt kivan aamupalan molemmille, ja olisi voinut yllättää Stefanin jollakin vähän erikoisella syötävällä siinä samassa ja nauttia siitä yhdessä, mutta ei koska se ei Sofian mielestä enää ole luksusta kuin kotona syödään. Epäilen että osaako hän edes keittää kananmunia taikka puuroa, hänestä ei ole kotitaloustöiden tekemiseen, se on käynyt ilmi ! Shoppailu kalliissa liikkeissä käy käden käänteessä kuin toinen maksaa ja rantalomalle lähtisi milloin vaan. Hän haluaa esittää rikasta Arabialaista prinsessaa vaikka ei omista yhtään mitään. Muutama vuosi sitten Sofia totesi että tuleva mies on tuskin suomalainen , koska mies pitää olla kansainvälinen ja menestyvä jonka seurassa hän viihtyy paremmin. Toistaiseksi ei ole näkynyt vaikka ulkomailla asui. Kovat ovat Sofian vaatimukset ja näin ollen on sittenkin saanut tyytyä Suomi poikiin mennen ja tullen, aivan kirjaimellisesti ! Fiksu nainen suunnittelee elämänsä eteenpäin ja pyrkii kehittymään ammatissaan niin ettei olisi riippuvainen kenestäkään ja tällaista ajattelutapaa moni fiksu mieskin arvostaa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu