Totuudet mustasta Floydista eivät poistu

vaikka rasmuspellet itkevät ylläpidolle. Floyd oli pikkurikollinen ja narkkari.

Sillä 46-vuotias George Floyd oli ennen viimeistä pidätystään ollut koko aikuisikänsä poliisin kanssa tekemisissä ja useaan kertaan pitkiäkin aikoja vankilassa. Hän vapautui 2014 Houstonissa sijaitsevasta vankilasta istuttuaan vuosia törkeästä ryöstöstä. Sitä ennen hän oli istunut pitkään vankilassa, josta vapautui 2007. Tuolloin hän oli tunkeutunut raskaana olevan naisen kotiin ryöstöaikeissa.

Floyd oli mennyt toisen miehen kanssa pukeutuneena vesilaitoksen uniformuun, tekaistu asiakirja kädessään, naisen oven taakse. Nainen avasi oven, mutta tajusi, että kaksikko ei ollut oikealla asialla. Pienen taistelun jälkeen Floyd ja toinen mies pääsivät raskaana olevan naisen huoneistoon sisälle. Floyd osoitti ladatulla aseella naista vatsaan ja asunto pengottiin ylösalaisin huumeiden ja rahan toivossa. Saaliiksi saatiin jotain pientä.

Floyd siis valitsi ryöstöuhrikseen hyvin heikossa asemassa olevan henkilön, joka ei voinut käytännössä raskautensa takia puolustaa itseään.

Ja Floyd kuoli myöhemmin sairaalassa. Kuollessaan Floyd oli voimakkaasti huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Hän ei kuitenkaan kuollut, kuten väitetään, kadulle poliisin pitäessä polveaan tämän kaulalla.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ja nyt tästä narkkarista ja raukasta leivotaan sankaria.

Äänestä
  • Sairasta touhua.

    Äänestä

Floydin kuolema on vain tekosyy riehumiselle, tuhopoltoille ja ryöstelylle.
Juopot ja narkkarit käyttävät tilaisuutta hankkiakseen "rispektiä".
Joukossa myös valkoisia naisia, joitten päämotivaatio on miesviha.

Pitäisikö kaikki mustat narkit jättää kaduille hillumaan?

Äänestä

Ja tuon vuoksi mellakoivat.

Äänestä

Sellainen on persuttimien arvopohja..

Äänestä

kaikkee saatanan paskaa tekin uskotte

Äänestä
  • No Floyd oli vaan pikkurikollinen, niistä vasurit tykkää.

    Äänestä

Ylen ja vasurien sankari.

Äänestä

Poliisin olisi vain pitänyt heti ampua se niin ei kukaan tieetäisi koko tapauksesta mitään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

vaikka rasmuspellet itkevät ylläpidolle. Floyd oli pikkurikollinen ja narkkari.

Sillä 46-vuotias George Floyd oli ennen viimeistä pidätystään ollut koko aikuisikänsä poliisin kanssa tekemisissä ja useaan kertaan pitkiäkin aikoja vankilassa. Hän vapautui 2014 Houstonissa sijaitsevasta vankilasta istuttuaan vuosia törkeästä ryöstöstä. Sitä ennen hän oli istunut pitkään vankilassa, josta vapautui 2007. Tuolloin hän oli tunkeutunut raskaana olevan naisen kotiin ryöstöaikeissa.

Floyd oli mennyt toisen miehen kanssa pukeutuneena vesilaitoksen uniformuun, tekaistu asiakirja kädessään, naisen oven taakse. Nainen avasi oven, mutta tajusi, että kaksikko ei ollut oikealla asialla. Pienen taistelun jälkeen Floyd ja toinen mies pääsivät raskaana olevan naisen huoneistoon sisälle. Floyd osoitti ladatulla aseella naista vatsaan ja asunto pengottiin ylösalaisin huumeiden ja rahan toivossa. Saaliiksi saatiin jotain pientä.

Floyd siis valitsi ryöstöuhrikseen hyvin heikossa asemassa olevan henkilön, joka ei voinut käytännössä raskautensa takia puolustaa itseään.

Ja Floyd kuoli myöhemmin sairaalassa. Kuollessaan Floyd oli voimakkaasti huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Hän ei kuitenkaan kuollut, kuten väitetään, kadulle poliisin pitäessä polveaan tämän kaulalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu