Persut julistettava rikollisjärjestöksi

Persujen väkivalta ei lopu ennen kuin tämä Suomen suurin rikollisjärjestö kielletään lailla. Yksittäisten henkilöiden erottaminen ryhmästä ei ole ratkaisu.
4998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Todella kauheaa!

Äänestä

Jos joku haluaisi tehdä kunnon källin demareille, niin tekisi oikeuskanslerille valituksen kansalaisten epätasa-arvoisesta kohtelusta.

Kantelun syy: yleisistä työttömyysvaroista maksetaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan kuluja, vaikka lain mukaan ansiosidonnaisen kulut pitäisi kattaa työttömyyskassojen varoista.

Soininvaara aikoinaan osoitti ihan matemaattisesti, ettei työttömyyskassojen rahavirrat voi kattaa kaikkia ansiosidonnaisen kuluja, joten osa kuluista maksettiin valtion työttömyysvaroista.

Yhteisistä varoista ei voi maksaa vain joidenkin järjestöjen jäsenille etuuksia. Se asettaa kansalaiset epätasa-arvoiseen asemaan.

Äänestä

Toinen kantelu oikeuskanslerille... Kantelun aihe:

Lisätalousarviossa annetaan kuusisataa miljoonaa euroa tukea työttömyyskassoille ansiosidonnaisen työttömyysturvan kuluihin.

Tämä asettaa kansalaiset epätasa-arvoiseen asemaan, koska jos valtio maksaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan kuluja, pitäisi valtion maksaa ansiosidonnaista myös niille, jotka eivät ole työttömyyskassojen jäseniä.

Äänestä

Noilla ansiosidonnaisen liittyvillä kanteluilla voisi saada hyvän otteen demareiden ay-liikkeistä, jotka ovat demareiden rahakirstu.

Ay-liikkeiden verovapaudella rahoitetaan käytännössä sossujen vaalikampanjoita.

Jos työttömyyskassojen pitäisi itse kustantaa ansiosidonnaisen kulut, ay-liikket köyhtyvät. Jos taas valtio ottaisi hoitaakseen kaikkien ansiosidonnaisen, niin ay-liikkeiden jäsenkalastelu hankaloituu huomattavasti...

Äänestä
  • Jussista on tullut samanlainen peruSS-diktaattori kuin Soini oli aikoinaan.
    Nykyisin Jussi yksin päättää, kenellä persupuolueessa on sananvapaus ja kenellä ei.

    Äänestä


  • Jos rahat osoitetaan tietyyn tarkoitukseen, esim .ansisidonnaisten tukemiseen, ne on käytettävä siihen.
    Entäs EK:n tuki oikeistolaisille?
    Loimaan kassan perustaja kertoi motiivikseen ay-liikken tuhoamisen! Nyt koronakriisin aikana kassasta loppuivat rahat! Lapsellista edes kuvitella, että alle satasen jäsenmaksulla saisi muuta kuin lämmintä kättä, eikä aina sitäkään, kun kriisi, työtaistelu tms. osuu kohdalle.

    Äänestä

Mielipuolisia väkivaltarikollisia koko remmi. Linnaan vaan.

Äänestä

Persut puolustelevat rikollisuuttaan aivan samalla tavalla kuin moottoripyöräjengit. Rikokset eivät ole järjestön, vaan yksittäisten henkilöiden tekemiä. Mutta kun niitä "yksittäisi" henkilöitä" on paljon ja lisää tulee koko ajan ...

Äänestä
  • Maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat kaikkien maahanmuuttajia syytä. Perssukoiden yksittäistapauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat kaikkien maahanmuuttajia syytä. Perssukoiden yksittäistapauksia.

    Persuja kaksinaamaisempia poliitikkoja ei ole suomessa koskaan ollut, eikä tule. Se on mahdotonta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat kaikkien maahanmuuttajia syytä. Perssukoiden yksittäistapauksia.

    Hesa-oulu-terroritekoturku ja yms. on ne yksittäisä ja tilasto kertoo motun rikokset ylivoimaisessa ykkösenä joka rikoksissa.

    Äänestä

Persuilla on oma koodikielensä, aivan kuten mafialla.

Rasismi on kätketty puheeseen niin, että toinen persu löytää sen, mutta ulkopuolinen jää hieman ymmälle.

Kun persukansanedustaja esim. puhuu kamelikuskeista, ei hän tietenkään tarkoita, että joku maahanmuuttaja olisi oikeasti kamelikuski. Kyllä hän tietää, että arabitkin ajavat nykyään autoilla. Mutta sanaan sisältyy kätketty viesti, joka on umpirasistinen.

Äänestä
  • Turtiainen mokasi homman käyttämällä selkeän rasistisia sanoja ja kuvia.

    Pitää tehdä kuten mestari. Kätkeä rasismi sarkasmiin. ”Moniosaaja”, ”kulttuurin rikastuttaja”, ”kulttuurilähettiläs”. Tällaisilla sanoilla pitää pelata.

    Tai sitten pitää tosiaan puhua Peltokankaan tavoin kamelikuskeista ja mattokauppiaista. Nehän ovat vain ammatteja? Ei voi olla mitään rasistista tuollaisissa sanoissa, ei voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turtiainen mokasi homman käyttämällä selkeän rasistisia sanoja ja kuvia.

    Pitää tehdä kuten mestari. Kätkeä rasismi sarkasmiin. ”Moniosaaja”, ”kulttuurin rikastuttaja”, ”kulttuurilähettiläs”. Tällaisilla sanoilla pitää pelata.

    Tai sitten pitää tosiaan puhua Peltokankaan tavoin kamelikuskeista ja mattokauppiaista. Nehän ovat vain ammatteja? Ei voi olla mitään rasistista tuollaisissa sanoissa, ei voi.

    Lapsikin ymmärtää vajakin rasismin tullaiste muka sarkastisten ilmausten takana.

    Äänestä

Paskapuhetta!

Äänestä
  • Hienoa, että persutkin osallistuvat keskusteluun.

    Ensi kerralla voit yrittää kahden sanan kirjoittamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa, että persutkin osallistuvat keskusteluun.

    Ensi kerralla voit yrittää kahden sanan kirjoittamista.

    Teinpäs tuon ihan tahallaan yhteen kirjoitettuna, voi sensuuri muuten iskeä samantien.
    Mutta olinko väärässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teinpäs tuon ihan tahallaan yhteen kirjoitettuna, voi sensuuri muuten iskeä samantien.
    Mutta olinko väärässä?

    Olet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa, että persutkin osallistuvat keskusteluun.

    Ensi kerralla voit yrittää kahden sanan kirjoittamista.

    Vasuri käyttää sata sanaa eikä pysty tuottamaan mitään älykästä ;DDDDD

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa, että persutkin osallistuvat keskusteluun.

    Ensi kerralla voit yrittää kahden sanan kirjoittamista.

    Vasuri myönsi kirjoittaneensa kaikki kommentit ;D

    Todellista nerokkuutta ;DDDDD

    Äänestä

Elkä hyvä mies mäne sellasta tekemää, kun sille ei oo mittää perusteita. Kyllä niitä törttöelijöetä riittää temarloessa ja muissa viherpunikkiloessa iha yhtä laela. Se ero näelä on, että vuan persut suap rankastuksija, muut ei sua ku piän silitystä.

Jos pannaa vukakakuppii rötösten luatu, ni tämä kalliin muamme myynti eorstoliitole (uuskommunismile) hakkoo vertaestaan. Siinä jonniin "turtiaese" mölläötykset on ku hyttyse kusj vatameressä.

Äänestä
  • Valtameressä.

    Äänestä

  • Korjoon, vuakakuppiin.

    Äänestä

avaajalla alkaa ruuttamoponsa yskimään jo pahasti ....

Äänestä

Onpas sairasta kirjoittelua ja mustamaalaamista, Hankkikaa jo elämä hyvät ihmiset!

Äänestä

no nyt kiinnostuu poliisi...

Äänestä
  • Kopioiva ruuttamopopersu taas kohmelossa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kopioiva ruuttamopopersu taas kohmelossa?

    Ajatuksia herättävä avaus.

    Äänestä

Persut on suorastaan väkivaltaisen typerässä haitallisuudessaankin vain yleinen linja, mahdolliset yksittäistapaukset ovat sen alla erikseen.

Äänestä
  • Avaajan arvailu osoi ihan nappiin ja toteuttu pian?

    Äänestä

Suurin väkivaltaisin puolue on VASEMMISTOLIITTO.

Äänestä

"Jos joku haluaisi tehdä kunnon källin demareille"

Eikö teidän matovatien tajunta riitä ymmärtämään sitä, ettei politiikassa ole kyse källien tekemisestä. Teille persuille näyttää olevan itsestään selvää, että tehtaillaan esim. perättömiä lastensuojeluilmoituksia henkilöistä joiden ajattelua ei hyväksytä.

Mutta ymmärrätkö sinä nuija-aho, ettei lastensuojeluilmoitusjärjestelmää ole luotu kostovälineeksi, vaan SUOJAAMAAN lapsen oikeuksia sekä turvaa!

Äänestä

Kannattaa nuistaa millainen järjestö vihreä Koijärvineen? Raakaa anarkismia..

Äänestä
  • Kyllä siinä kansakunta oli hirveässä vaarassa, kun joku intoilija kytki itsensä ketjulla puuhun. Raakaa yhteiskuntaa uhkaavaa anarkismia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä siinä kansakunta oli hirveässä vaarassa, kun joku intoilija kytki itsensä ketjulla puuhun. Raakaa yhteiskuntaa uhkaavaa anarkismia!

    Avaaja puhuu asiaa. YESS!

    Äänestä

  • Vai oli muka Koijärviliike raakaa anarkismia. Satiiriako kirjoitat sillä kyseessä oli maanviljelijöiden aloittaman luonnonsuojelurikoksen esiintuominen. Toisaalta anarkismihan on kansanvaltaa joten jos siltä pohjalta asiaa ajattelee niin kyllä sitten tuo Koijärviliike oli anarkismia.

    Äänestä

Tiedä nyt rikollisjärjestöstä mu suomen nopein takinkääntäjä kyseinen puolue toki on kauniisti luvataan ja suurin osa lupauksista unohdetaan kun eduskuntaan päästään

Äänestä

En panisi pahakseni, jos kyseinen puolue lakkautettaisiin.

Äänestä
  • Jos persulahko lakkautettaisiin, olisi suomen kansalla yksi iso murhe vähemmän.

    Äänestä

Ei löydy uskallusta julistaa persuja rikollisjärjestöksi, koska he ovat itse suuren Putinin suojeluksessa. Putinhan tunnetaan hyvin siitä, kuinka se viihtyy liivijengiläistenkin seurassa.

Äänestä

Myös Vihreät pitäisi kieltää lailla, koska kyseessä on ääri-islamistinen maanpetoksellisten puolue. Onneksi puolueen kannatus on hyvää vauhtia menossa oikeaan suuntaan...

Äänestä

moktar gubta sdp aloitti?

Äänestä

Persupuolue perustettiin Saksassa Nyrnbergin puoluepäivillä. Tosi on !

Äänestä

oho

Äänestä

Minä luulin, että tällainen aloite on jo tehty ja siihen kerätty nimiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persujen väkivalta ei lopu ennen kuin tämä Suomen suurin rikollisjärjestö kielletään lailla. Yksittäisten henkilöiden erottaminen ryhmästä ei ole ratkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu