Trump sitä ja tätä. USA, USA, USA ...
Milloin olet nähnyt yhtäkään isänmaallisia rasistia?
Jos et ole sattunut tajuamaan, me asumme Suomessa.
Ovatko Trumppia kannattavat Suomalaiset isänmaallisia?
59
116
Vastaukset
- Anonyymi
nut pita huuta RASSISMI"
- Anonyymi
Isänmaalla on tekemistä osoittaa olevansa isänmaallisuuden eli kannatuksen arvoinen. Nyt ei ainakaan Suomen hallinto ole pitkään aikaan osoittanut "oma kansa ensin" -henkeä, joten en voi sanoa olevani isänmaallinen maalle joka hyysää loisia ja muita vapaamatkustajia.
Isänmaallisuuteen kuuluu yhteen hiileen puhaltamisen henki, työnteko, ja yhdessä saavuttaa voittoja vaikeissa tilanteissa.
Nykyhallinto on jo pitkään varastellut kansallisomaisuutta omiin taskuihinsa veroparatiiseihin piilottamalla, joten en voi sanoa että olisin isänmaallinen ja tukisin kyseistä toimintaa kannattamalla tuollaista.
Donald Trump on osoittanut isänmaallisuutta toimimalla "oma kansa ensin" -henkisesti koko ajan. Tavallaan siis olevassa tilanteessa on isänmaallista kannattaa Trumpin linjaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isänmaalla on tekemistä osoittaa olevansa isänmaallisuuden eli kannatuksen arvoinen. Nyt ei ainakaan Suomen hallinto ole pitkään aikaan osoittanut "oma kansa ensin" -henkeä, joten en voi sanoa olevani isänmaallinen maalle joka hyysää loisia ja muita vapaamatkustajia.
Isänmaallisuuteen kuuluu yhteen hiileen puhaltamisen henki, työnteko, ja yhdessä saavuttaa voittoja vaikeissa tilanteissa.
Nykyhallinto on jo pitkään varastellut kansallisomaisuutta omiin taskuihinsa veroparatiiseihin piilottamalla, joten en voi sanoa että olisin isänmaallinen ja tukisin kyseistä toimintaa kannattamalla tuollaista.
Donald Trump on osoittanut isänmaallisuutta toimimalla "oma kansa ensin" -henkisesti koko ajan. Tavallaan siis olevassa tilanteessa on isänmaallista kannattaa Trumpin linjaa.Jälleen kerran: koska näyt olevan yksiselitteisen varma väitteittesi totuudenmukaisuudesta, voimme olettaa, että sinulla on asioista myös dokumentteja. Mustaa valkoisella, niin kuin sanotaan. Miksi et ole tullut julkisuuteen tietojesi kanssa?
Kirjoitat yhteen hiileen puhaltamisesta ja olet oikeassa. Ongelma vain on siinä, että haluat itse määrätä hiilen. johon puhaltaa. Vaikka aika merkityksettömiä nämä kirjoittelut tällekin foorumille ovat, herää väistämättä kysymys, miksi sinä ja aatetoverisi keskitytte yksinomaan rikkomaan tätä yhtenäisyyttä. Pidätkö esimerkiksi asiallisina mielipiteinä niitä kahta kirjoitusta, jossa toisessa vaadittiin hallituksen jäsenille kuolemantuomiota huonosti hoidetusta "Korona-sodasta". Toisessa kirjoittaja kertoi, että näihin aikoihin Suomessa piti oleman kymmeniätuhansia Korona-kuolleita. Syynä jälleen huono Korona-strategia.
Kerro muuten lisää Trumpin uroteoista. Vaikkapa 5 tärkeintä parannusta. Yritä löytää sellaisia päätöksiä, jotka käsityksesi mukaan ovat ajaneet kaikkien amerikkalaisten etua.
Tähän saattaakin homma pysähtyä. Esimerkiksi saatat vetää veroalen, joka oppiesi mukaan käynnisti talouskasvun jenkkilässä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan (ja nämä tietysti valehtelevat) sekä ajoitus että kohdistus epäonnistuivat.
Mutta mielenkiintoisin osuus, kansallisomaisuuden varastaminen ja veroparatiisit, niistä kuulemme mielellämme lisää! Ja fyysisiä todisteita, kiitos! Mitä muuten olet mieltä Donnien ja verotuksen intiimistä suhteesta.
- Anonyymi
Vihervasemmistohan sitä Trumppia jatkuvasti kaikkialla haukkuu. Toisaalta ei ole vihervasemmistorasistit kovin isänmaallisia koskaan olleetkaan.
- Anonyymi
Olen kokoomusta äänestävä oikeistolainen, enkä näe Trumpin toilailuissa järjen häivää. Onneksi USA:n pressa vaihtuu syksyllä. Ei Bilden ainakaan huonompi ole. Ei voi olla.

Huono kelle? Kaikki maailman diktaattorit syytävät nyt rahojaan tukeakseen Trumppia.

Bideniä tullaan tutkimaan jossain vaiheessa yhteyksistä Epsteiniin. Laskee rajusti kannatusta. Saa nähdä miten käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kokoomusta äänestävä oikeistolainen, enkä näe Trumpin toilailuissa järjen häivää. Onneksi USA:n pressa vaihtuu syksyllä. Ei Bilden ainakaan huonompi ole. Ei voi olla.
Olet siis ns oikeistoliberaali. Osaatko kertoa mitkä ovat olleet mielestäsi niitä Trumpin pahimpia toilailuja omalta kantiltasi katseltuna?

Oikkuineen hyvin vaarallinen henkilö, jolla ei saisi olla noin paljon valtaa noilla ominaisuuksilla. Mies on kuin aikapommi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono kelle? Kaikki maailman diktaattorit syytävät nyt rahojaan tukeakseen Trumppia.
Täyttä soopaa. Kuka diktaattori tukee Trumpia? Ei kukaan. Kaikki ajavat omaa etuaan, myös Trumppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis ns oikeistoliberaali. Osaatko kertoa mitkä ovat olleet mielestäsi niitä Trumpin pahimpia toilailuja omalta kantiltasi katseltuna?
Olen tehnyt virkatyöni osin kansainväliseen turvallisuuteen liittyen. Sen tiimoilta seuraavaa:
Eräs Trumpin pahimmista yksittäisitä mokista oli vetää tuki kurdeilta, kun kurdit olivat ensin taistelleet USA:n johtaman liittoutuman puolesta ISIS järjestöä vastaan. Luottamus USA:n sotavoimien lojaalisuuteen sai pahan kolauksen. Turkki käytti välittömästi tilannetta hyödykseen muodostaen 30 km:n turvavyöhykkeen Syyrian kurdialueelle.
USA:n edustuston siirtäminen Jerusalemiin oli kuin tulitikku ruutitynnyriin ja samanlainen moka oli "rauhansopimusesitys", jolla ei yksipuolisuutensa takia ollut mitään läpimenon mahdollisuuksia.
Eurooppalaisten liittolaisten luottamuksen nakertaminen ei mielestäni ollut missään suhteessa järkevää.
Venäjän mielistely vastoin oman turvallisuusorganisaation ohjeita, oli paha moka. Trump kertoi uskovansa Putinia enemmän kuin USA:n omaa tiedustelujärjestelmää.
Neuvottelut Pohjois-Korea kanssa menivät totaalisesti kiville ja vain kiihdyttivät Kimin asevarustelua.
Tämä kaikki oli omiaan heikentämään globaalia turvallisuustilannetta ja luottamusta etenkin läntisessä leirissä.
Tähän kun lisää kauppasodat ja kansainvälisten järjestöjen syyttelyn, saadaankin jo melkoinen sillisalaatti, joka on enemmän tai vähemmän vaikuttanut jokaiseen ihmiseen.
- Anonyymi
Eivät ole!
- Anonyymi
Kuka Suomessa muka kannattaa Trumpia? Eihän me voida sitä edes äänestää.
- Anonyymi
Kummasti tämäkin palsta on täysi Trumpin ylistystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummasti tämäkin palsta on täysi Trumpin ylistystä.
Missä sitä on ylistetty? Lähinnä järkeä omaavat ihmiset koettavat edes vähän hillitä pahimman laatuista vasurien sokeata riekkumista, mikä onkin todella tyhmää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummasti tämäkin palsta on täysi Trumpin ylistystä.
Johtuu siitä, että täällä on keskiverto suomalainen suomi24:lle kirjoittava tumpelo juuri sellainen typerys, johon Trumpin näennäisesti tiukka linja vetoaa. Tätä voi hyvin verrata Hitlerin valtaannousuun. Siinäkin kävi lopulta huonosti. Heil Trump!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johtuu siitä, että täällä on keskiverto suomalainen suomi24:lle kirjoittava tumpelo juuri sellainen typerys, johon Trumpin näennäisesti tiukka linja vetoaa. Tätä voi hyvin verrata Hitlerin valtaannousuun. Siinäkin kävi lopulta huonosti. Heil Trump!
Heil vasuri! Jollet ole sattunut huomaamaan niin teillä se tiukka linja on: ette keskustele vaan sensuroitte, bannaatte, koetatte ajaa alas sananvapautta, vainoatte ja savustatte jopa ihmisiä pois työpaikoiltaan mikäli sattuu olemaan teille sopimatonta mieltä jostain asiasta.
Kaiken lisäksi kamapanjoitte islamin ja kunniakulttuurien puolesta, eli olette täten suoraan tasa-arvoa ja monia muita ihmisen perusvapauksia vastaan!
Te niitä natseja olette oikein viimeisen päälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heil vasuri! Jollet ole sattunut huomaamaan niin teillä se tiukka linja on: ette keskustele vaan sensuroitte, bannaatte, koetatte ajaa alas sananvapautta, vainoatte ja savustatte jopa ihmisiä pois työpaikoiltaan mikäli sattuu olemaan teille sopimatonta mieltä jostain asiasta.
Kaiken lisäksi kamapanjoitte islamin ja kunniakulttuurien puolesta, eli olette täten suoraan tasa-arvoa ja monia muita ihmisen perusvapauksia vastaan!
Te niitä natseja olette oikein viimeisen päälle.Sinun vainoharhasi ovat sinun vainoharhojasi. Ei niillä ole "vasurien" kanssa mitään tekemistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun vainoharhasi ovat sinun vainoharhojasi. Ei niillä ole "vasurien" kanssa mitään tekemistä.
Punikki ei kestä kuulla totuutta ja siksi se syyttää totuuden kertojaa vainoharhaiseksi.
- Anonyymi
Se nyt vaan sattuu olemaan Suomellekin hyvä asia, että maailman mahtavimman valtion johdossa on mahdollisimman järkevä henkilö. Näyttää myös mallia muille poliitikoille, miten valtionmies toimii.
- Anonyymi
Käytännössä Trump sulkee Suomen tien Natoon nostamalla Natomaiden jäsenmaksuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä Trump sulkee Suomen tien Natoon nostamalla Natomaiden jäsenmaksuja.
Niin, mitä sitten? Eihän suomalaiset halua muutenkaan Natoon. Yhteistyötä silti ilmeisesti tehdään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mitä sitten? Eihän suomalaiset halua muutenkaan Natoon. Yhteistyötä silti ilmeisesti tehdään.
Yhteistyö on niin tiivistä kuin Niinistö vain kehtaa. Käytönnössä meillä on NATOn haitat, muttei hyötyjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mitä sitten? Eihän suomalaiset halua muutenkaan Natoon. Yhteistyötä silti ilmeisesti tehdään.
Natonistit eivät kykene itsenäiseen elämään. Heidän mielestään jos ei liitytä Natoon, niin sitten pitäisi liittyä Venäjään tai edes johonkin, jonne saa kipattua rahaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteistyö on niin tiivistä kuin Niinistö vain kehtaa. Käytönnössä meillä on NATOn haitat, muttei hyötyjä.
Suuri jäsenmaksu on hyöty?
- Anonyymi
Trumppi vaan on kaikkea muuta kuin järkevä. Sivistymätön naisia kopeloiva narsisti = Trump, entinen Drumpf.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä Trump sulkee Suomen tien Natoon nostamalla Natomaiden jäsenmaksuja.
Natolla ei ole jäsenmaksuja. Suomen puolustusmenot ovat jo riittävällä tasolla Natoon liittymiseksi. Trump vain vaatii Naton jäsenmaita noudattamaan sovittuja ehtoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mitä sitten? Eihän suomalaiset halua muutenkaan Natoon. Yhteistyötä silti ilmeisesti tehdään.
Tutkimusten mukaan yli puolet eli n. 60% suomalaisista hyväksyy Natoon liittymisen, jos päättäjät niin päättävät.
- Anonyymi
Ap runkkaa olkiukkojensa kanssa, mutta ei vain osu eikä uppoa. Vasuri ei vain kerta kaikkiaan tajua asioita.
- Anonyymi
Kyllä ovat. Jos esteenä on Suomessa asuminen niin miksi sitten niin moni suomalainen tai suomessa asuva ja mediat täällä haluaa kommentoida mitä Trumpin pitäisi tehdä? Eihän niillä meidän mielipiteillä kuin ei pienen maan mielipiteillä muutenkaan ole mitään merkitystä yhtään mihinkään suurvaltojen tekemisiin. Trump on oikeassa ainakin kyseenalaistaessaan esim. WHO:n toiminnan olen sitä pitänyt epäluotetttavana jo pidemmän aikaa.
- Anonyymi
Kaikki nämä ovat isänmaallisia. Isänmaa vaan on Venäjä.
- Anonyymi
Hyvää ironiaa. Valitettavasti menee nämä Keijottelut tyhmimmiltä ohi.
Ja vasurithan vielä uskovat noihin olkiukkoihinsa ilmeisesti ihan oikeasti...
- Anonyymi
Trumpin tappion päivä häämöttää. Silloin nousee meillä lippu tankoon. Tehkää muut ajattelevat ja tuntevat ihmiset samoin! Tämä on haaste.
- Anonyymi
Donald Trumpin tappio koittaa vasta 4,5 vuoden päästä, mutta Trumpin dynastia jatkaa aina vuoteen 2056 asti. Nosta silloin lippu salkoon jos olet elossa. Trumpin voittoa toivovat kaikki järkevästi ajattelevat ja isänmaallisuutta tuntevat ihmiset. God bless America and Donald Trump.
- Anonyymi
Trump johti kuten oikean johtajan tuleekin johtaa, oma kansa ensin. Mikäli Yhdysvaltain talous alkaa yskimään, on sairaana kohta koko maailma. Se on pelkkä fakta.
Trump kirjoitti jo vuosia sitten kaukonäköisenä kirjan japanilaisen Robert Kiyosakin kanssa siitä, miten keskiluokka tulee häviämään maailmankartalta, ja saattaa pudota köyhyyteen. Trumpia äänesti nimenomaan keskiluokka, joka pelkäsi putoavansa köyhyyteen.
Koska Trump ymmärsi aitona liikemiehenä millaiset vaikutukset taloudelle koituisi keskiluokan pudotessa, Trumpin elvytyskeinot toimivat, ja keskiluokalla on ollut töitä Yhdysvalloissa enemmän kuin kerkeävät edes tehdä.
Trump tulee olemaan varmasti myös seuraavan presidenttikauden presidentti.
Kaukonäköisyys yhdistettynä toiminnaliseen älyyn sekä elämänkokemukseen tuottaa tuloksia, joka saa yhdysvallat pysymään taloudellisesti terveenä. Kun ei Yhdysvallat yski pysyy myös muu maailma terveinä. Eikä tarkoita korona virusta.
trumpia on pyritty mediassa solvaamaan milloin mitenkin korona viruksen kautta, mutta Trump on oikea johtaja, ja todelliset asiat ovat oikein hoidettu.
Se mitä Trump laukoo suustaan koronan suhteen on toisarvoista, mutta siihen media tarttuu. Kenen hyöty olisi jos Yhdysvalloissa tulisi lama ja talouskriisi?
Mitä hyötyä Suomen medialla on haukkua ja mustamaalata Trumppia koko ajan?
Mustamaalaamisesta ei hyödy kukaan eikä varsinkaan Suomi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Perustelua kiitos
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustelua kiitos
Anonyymi klo 18:26 ei edes lue mitään kirjoja, joten ei tuollaisilta mitään perusteluja voi vaatia. Kaduilla oppinut katujen kasvatti.
- Anonyymi
Asiaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustelua kiitos
Turha odottaa punikilta perusteluja. Hän vasta jokeltaa.
- Anonyymi
Ronald Reagan on Amerikan suosituin presidentti, samaan tyyliin kuin Mannerheimia katsotaan ylöspäin Suomessa.
Trump tulee takuuvarmasti Ronald Reaganin kanssa samalle tasolle suosituimmuudessaan.- Anonyymi
texpert8 kirjoitti:
Valehtelevan pölvästin suosio on 42 %. En kehuisi.
Ihmeen korkea. Varmaan ostettu galluppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmeen korkea. Varmaan ostettu galluppi.
Niin vasurit vinkuivat ja uskottelivat itselleen viimekin kerralla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin vasurit vinkuivat ja uskottelivat itselleen viimekin kerralla...
Tuo 48% näyttää trumpin näkökulmasta jo murskavoitolta. Clinttonia vastaan oli vain 9% ja silti voitti selkeällä enemmistöllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin vasurit vinkuivat ja uskottelivat itselleen viimekin kerralla...
Trump on helppoheikki pahimmasta päästä. Luuliko hän raamattua heiluttamalla saavansa
kansan tuen?
Liikemies saattaa hyvinkin olla, kuten helppoheikitkin torilla, mutta valtionpäämiehenä
tuollainen kansaa kahtia jakava pelle on turmiollinen.
Mielestäni paremminkin mielisairas pelle on vallassa USA:ssa. Ihmettelen, jos vielä hänet
äänestävät presidentiksi. Koko maailma nauraa suuren maan päämiehelle. - Anonyymi
texpert8 kirjoitti:
Valehtelevan pölvästin suosio on 42 %. En kehuisi.
Tällä hetkelläTrumpin kannatus on 48% Rasmussenin mukaan. Se riittää selvään vaalivoittoon. Kuka tässä siis on valeteleva pölvästi punikki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump on helppoheikki pahimmasta päästä. Luuliko hän raamattua heiluttamalla saavansa
kansan tuen?
Liikemies saattaa hyvinkin olla, kuten helppoheikitkin torilla, mutta valtionpäämiehenä
tuollainen kansaa kahtia jakava pelle on turmiollinen.
Mielestäni paremminkin mielisairas pelle on vallassa USA:ssa. Ihmettelen, jos vielä hänet
äänestävät presidentiksi. Koko maailma nauraa suuren maan päämiehelle.Trump vain osoitti, ettei edes kirkkoon voi mennä vapaasti, etteikö punikkien roskaväki olisi sitä estämässä.
Itse olet tyhjäpää. jolla ei ole aivoja Trumpin politiikan ymmärtämiseen. Siksi kaikki nauravat sinulle ja siksi kai sinusta tuli hölmö punikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin vasurit vinkuivat ja uskottelivat itselleen viimekin kerralla...
Hienoa,vihervasurit! Se on älykkään ihmisen valinta.
- Anonyymi
Trump voisi ottaa Suomen hoitoon ja Sauli voisi käskeä naistansa hoitaa vain lastansa. T:hiihtäjä 47 härmästä
- Anonyymi
Trumpia voisi pyytää Suomen pressaksi hänen seuraavan virkakautensa jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpia voisi pyytää Suomen pressaksi hänen seuraavan virkakautensa jälkeen.
Tulisi kyllä asiat kuntoon ja joutuisi loispunikitkin tekemään työtä eikä pelkästään oleskelemaan toisten, ahkerien jo veronsamaksaneiden taskuilla.
- Anonyymi
Trumpista ja Putinista ei tarvitse pitää, mutta eikö ulkomaalaisviha ole rasismia?
USA:laisten ja venäläisten ei tarvitse pyytää suomalaisilta lupaa ketä äänestävät. - Anonyymi
Clinton sai 3 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump. Se kertoo kansan mielipiteen. Vaalimatematiikka teki kohtalokkaan valinnan.
Nyt Trumpille käy kuten Kälviällä. Nolo loppu öykkäreille.- Anonyymi
Vasurit olisivatkin varmaan tyytyväisiä kun Killary olisi päässyt aloittamaan mittavan iranin sotansa, jonka perään se on kuolannut. Se olisi ollut sitä parempaa demokraattis-liberaalia sodankäyntiä.
#vasemmisto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasurit olisivatkin varmaan tyytyväisiä kun Killary olisi päässyt aloittamaan mittavan iranin sotansa, jonka perään se on kuolannut. Se olisi ollut sitä parempaa demokraattis-liberaalia sodankäyntiä.
#vasemmistoSinulla on persuksi yllättävän vilkas mielikuvitus.
- Anonyymi
Se on ihan sitä mitä tiedotusvälineissä saarnataan ja millä sävelelle lauletaan ja kenen suulla.
Halonen aikainen laulaminen on jatkunut, kuoro ei paljonkaan ole niista ajoista ehtinyt muuttua, siinähän laulaavat koko äärivasemmisto nykyäänkin vielä, vaikka ei saisi enää, kun koko isänmaakin alkaa olla jo menetetty?. Vasemmistolauluja laulattivat, Koivisto, Ahtisaarikin , mutta Halonen tuplana. Vasta Niinistön aika on tuonut valoa, muuhunkin ei vaan tunnelinpäähän. - Anonyymi
Halonen oli hyvä presidentti. Niinistö on kokoomuslaiseksi ihan siedettävä muuten,mutta hänen yhteiskunnallinen näkemyksensä on kokoomuslaisen torso, ikävä kyllä.
- Anonyymi
Halonen ei tehnyt mitään sellaista, mistä tavalliset heterot suomalaiset olisi voineet häntä kiittää.
- Anonyymi
"Ovatko Trumppia kannattavat Suomalaiset isänmaallisia?"
-Sanoisin, että Trumppia kannattavat suomalaiset ovat ensisijaisesti tietämättömiöä ja/tai tyhmiä.
Ei mulla muuta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788