Suomi pelaa tyhjin käsin EU elvytyspakettia vastaan

Anonyymi

Suomi sahaa omaan talous- ja turvallisuuspolittista oksaansa vastustamalla komission elvytysesityksen ydinkohtia. Suomen asema on aivan eri kuin Natomaa Hollannilla ja Ruotsilla, Suomi pelaa tyhjin käsin ja erityisesti persut olisivat astumassa pimeään huoneeseen, 30-luvun asetelmaan yksin Venäjää vasten.

Suomi on 20 vuotta tehnyt kaikki valinnat turvallisuuspolittisesti väärin ja ajanut itsensä nurkkaan - eurokytkös vielä tässä tilanteessa aiheuttaa omat rajoituksensa.

Useampi politiikko myöntää tämän ja EU olemassaolo on tällä hetkellä llman NATO jäsenyyttä tullut entistä tärkeämmäksi. Ilman sitä Suomi olisi yksin 30-luvun toisintona Venäjän rinnalla ja kukaan turvallispoliitikkaa ymmärtävä ei väitä että sen pohjalta voisi rakentaa itsenäisen valtion suhteet Venäjään. Venäjän rajanaapureista länteen, ne ovat joko Natossa ja/tai EU:ssa, valtioliitossa Venäjään tai sodassa Venäjän kanssa.

Ainut positiivinen asia on ollut Naton kumppanuus, tosin nyt pommikoneharjoitukset jätettiin väliin.

Suomen on ajanut itsensä nurkkaan siten ettei haettu Natoon, luovuttiin miinoista, sallittiin kaksoiskansalaisuus ilman vastavuoroisuutta, maan ostaminen EUn ulkopuolisille ja vielä pitkään aikaa myös strategisille alueille, minkä Venäjä on täysin hyödyntäny ja Hanhikiveen Fortumin painostuksella minimi suomalaisomistus. Fortum osti Uniperin (!) ja on nyt Venäjän fossiilisten polttoaineiden jakelija. Suomi ei pääse eroon Fortumista Hanhikiven takia eikä myöskään Uniperistakaan Fortumin Venäjän liiketoimien kautta. Oltiinpas taas kerran maailmanluokan Venäjäosaajia ja kauppamiehiä.

Kaikki tämä on tehty sinisilmäisesti kun olisi voinut kun aikoinaan oli vapaus tehdä toisin. Natoon varmaan pääsee edelleen mutta iso osa kansasta ajaa itseään vielä enemmän nurkkaan sanomalla ei EU:lle ja Natolle.

Seuraavalla Viron matkalla voit kysyä miksi he ovat Natossa ja vinkkejä sille miten pärjää jos on osa Venäjää. Ei Marin turhaan ihmetellyt täysistunnossa kenen seurassa EU-kieltäjät haluavat olla.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

        Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
        Maailman menoa
        674
        8161
      2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

        Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
        Maailman menoa
        467
        2392
      3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

        Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
        Kotimaiset julkkisjuorut
        234
        2380
      4. Poliisi otti Stefun kiinni!

        Seiska tietää kertoa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        147
        1924
      5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

        Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        30
        1515
      6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

        Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
        Kotimaiset julkkisjuorut
        120
        1307
      7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

        Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
        Viihde ja kulttuuri
        51
        1263
      8. Steppuli veressä

        Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        82
        1059
      9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

        nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
        Ikävä
        65
        870
      10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

        Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
        Suhteet
        7
        840
      Aihe