Tuomalla näitä rikollistatoimintaa mahdollisesti tukeneita, terroristiseen järjestöön kuuluvia Suomeen vaikeutat jos maassamme olevien tunnollisten kurdi, afgaani, tummaihoisten tai muiden islamististaustaisten elämää. Kun tänne tulee liuta heiltä näyttäviä ja yksi ainakin ihan suomalaisenkin näköinen ei kansalaisuudella ole enää väliä.
Kun emme tiedä tarkkaan keitä he ovat, miltä he näyttävät, varomme ja osa kohdistaa varmasti myös vihaa kaikkia kyseistä väestöä edustavia kohtaan joilla ei ole osaa eikä arpaa asioihin.
Pekka Haavisto etkö tajua tai eikö käynyt pienessä mielessäkään vai haluatko tietoisesti vaikeuttaa jo maassamme olevien ulkoomaalaistaustaisten elämää ja heidän saavan entistä enemmän paskaa niskaansa, vaikka ovat täysin syyttömiä ja koskaan käynett missään Al-Holilla tai harjoittaneet minkääna asteen terrorismia.
Pekka Haavisto lisää rasismia ja vihapuhetta toimillaan
27
114
Vastaukset
- Anonyymi
Näin tarpeelliseksi julkaista tästä asiasta vielä kolmannen aloituksen tuolla otsikolla, jottei vain jää epäselväksi tämä asia mihin mediakaan ei ole vielä tarpeeksi tai lainkaan tarttunut. Tämä on vakava asia ja pitäisi todella keskusteluissa olla. Miksi meillä on ministeri joka tietämättään tai tahallaan toimillaan haluaa edistää Rasismin lisääntymistä ja jo suomessa oleville ulkomaalaistaustaiselle väestölle vittuilua ja heidän halveksumista.
- Anonyymi
Jos tuon nyhverön homouden sietääkin, niin se että tuo ajaa muslimi terroristien asiaa, kertoo että kaveri on täysin sekaisin.
Isis kuohisi ja skalpeeraisi tuollaisen ensimmäisenä.- Anonyymi
Isis ei todellakaan kauan katselisi Pekkaa.
- Anonyymi
Teillä persuilla onkin paljon yhteistä mielipidetarrttumapintaa Isisläisten kanssa.
- Anonyymi
Koska Haaviston tutkinta nytkähtää eteenpäin?
- Anonyymi
Asiaa ei tutkita! Rikkaat muslimimaat (öljy) painostavat suomen hallitusta islamisaatioon.
- Anonyymi
Eikhän toi Sysksyllä viimeistään ole enemmän selevä.
- Anonyymi
Maaseudun tulevaisuus lehtikin ihmettelee miksi Pekka Haavisto ei eroa tehtävästään. Kysyivät asiaa ihan suoraan ja vetosivat, jos Kulmuni erosi mikset sinäkin. No Pekkahan ei tietysti ainakan jutunperusteella juurikaan kysymykseen vastannut selkeästi.
Tämä juttu osoittaa sen viimeistään, että Pekan vuoro on seuraavaksi.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1115350 - Anonyymi
Pekka Haavistolle tekisi varmaan hyvää keinuminen hiljalleen, leppeän kesätuulen leyhytellessä housunlahkeita siinä noin puolen metrin korkeudella maanpinnasta, köyden hiljaa natistessa...
- Anonyymi
Jokainen meistä ajattelee, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki ajattelisivat kuten me. Onneksi ihmiset kuitenkin saavat ajatella itse.
- Anonyymi
Koska Haaviston Fortum verkkokaupat tutkitaan.Aiheutti suomalaisille mittavat tappiot.
- Anonyymi
Onko laillista tavata alaikäinen ja alkaa
manipuloimaan siitä pervoseksin kannattajaa.
pedofiliaa sanon mä ,voisiko valtakunnansyyttäjä tutkia todellista konnaa. - Anonyymi
Millä rahalla Haavisto on talonsa maksanut?
- Anonyymi
Loppupeleissä ratkaisee sulkijalihaksen tiukkuus?
- Anonyymi
Ulkoministerillä on aika iso palkka..
- Anonyymi
Se on juurikin näin.
- Anonyymi
Missä Pekka Haavisto luuraa? Onko lähtenyt yksityiskonella lomille eli hakureissulle. Lisää lisää Suomeen....
- Anonyymi
Onko se vielä vapaalla jalalla?
- Anonyymi
Irakissa, vaikka kokojan on hallituksesta toisteltu. Nyt ei ole oikea aika matkustella ulkomaille.
- Anonyymi
Perserotta saatettava Kansan käräjille tuomittavaksi.
- Anonyymi
Bebba on iirakkilassa vierailulla ny.
- Anonyymi
Milloin oikein se Pekan tutkinta saadaan päätökseen ja näihinkin asioihin oikeita vastauksia.
- Anonyymi
MIHIN ON UNOHTUNU PEKKA HAAVISTO. bUNKKERIINKO VAJONNUT? kOSKA TUOMITAAN?
- Anonyymi
uskokaa jo äänestäjät että ei ketään SÖSSIJÄÄ ÄÄNESTETÄ UUDELLEEN!!
eihän tämä ikinä lopu kun samat valitaan aina uudelleen jotka on myyneet maamme sähkön ja kaikki tehtaat ylikanssallisille yhtiöille!!
KAIKISTA PUOLUEISTA JÄTTÄÄ ÄÄNESTÄMÄTTÄ
paskalaki
mahaanmuutto sote näitä riittää tehtailijoita jotka joutaa KORTISTOON:- Anonyymi
Eli kaikki hallituspuolueet ulos eduskunnasta ka jotain piraattipuolye, skp ja muutos 2019 sekä Suomi ensin tilalle.
- Anonyymi
aivan niin joka puolueessa on niitä maansa myyneitä
NE KARSIA POIS PELISTÄ!
ON OTETTAVA POLITIKOLLA VASTUU TEOISTAAN EIKÄ PÄÄSTÄ KUIN KOIRA VERÄJÄSTÄ.
LISTA KYLLÄ LÖYTYY TEHTAILIJOISTA.- Anonyymi
Heh muistelen miten Haloskaakin morkattiin ennenkuin valittiin pressaksi politiikka on laji missä musta näkyy enemmän valkoisena lampaille
Pekka on muuten aika varmasti seuraava Suomen pressa 2024 vaaleista joten nyt hieman respektiä
https://mvlehti.net/2020/09/18/tanskan-ulkoministeri-jeppe-kofod-sd-pyytelee-anteeksi-seksia-15-vuotiaan-tyton-kanssa/
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668084Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672336Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332286- 1471868
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281393Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511252Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141244Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.70938Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65862Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7802