Italian jyrkät oranssitakit:Eroon EU:sta!

Anonyymi

KORONAVIRUSPANDEMIA on huijausta, jolla maailman johtajat oikeuttavat väärinkäytöksensä välittämättä talouden tuhoutumisesta. Italian pitää erota Euroopan unionista ja rahaliitosta. Mutta ihan ensimmäisenä pitää erota pääministeri Giuseppe Conten hallituksen.

Näin ajattelee oranssitakeiksi kutsuttu kansanliike, joka saa Italian valtavirran oikeistopopulistit näyttämään maltillisilta järjen ääniltä.

Viime vuonna perustettu kansanliike on saanut viime päivinä kasvavaa huomiota italialaismediassa. Italian kansallispäivänä tiistaina Roomassa sen tilaisuuteen kokoontui joitain satoja ihmisiä, niin myös viime lauantaina Milanossa. Pienempiä oranssitakkien kokoontumisia on ollut muutamassa kymmenessä kaupungissa.

Roomassa suurelle ovaalinmuotoiselle Piazza del Popololle kerääntyi sanomalehti La Repubblican mukaan esimerkiksi työttömiä, toimeentulonsa menettäneitä ravintolanpitäjiä ja entisiä uusfasistisen puolueen poliitikkoja.

Yksi mielenosoittajista oli krusifiksia pidellyt David Fabbri, joka kuvaili itseään ”manaajadiakoniksi” ja sanoi suuntaavansa kirouksia pääministeri Conten niskaan.

La Repubblica kertoi, että väkijoukko täytti noin puolet aukiosta eikä juuri kukaan pitänyt etäisyyttä muihin saati käyttänyt kasvosuojainta. Mielenosoittajat myös halasivat toisiaan korostaakseen uhmaansa viranomaisohjeita vastaan.

Sekalaisessa kansanliikkeessä on paljon myös esimerkiksi rokotteiden ja uuden 5g-mobiiliverkon turvallisuudesta huolestuneita, kertoi Politico-lehti.

ORANSSITAKKEJA johtaa sisilialainen Antonio Pappalardo, 73, entinen santarmi, ay-aktiivi ja keskustalainen kansanedustaja 1990-luvun alkupuolelta. Kannattajat kutsuvat häntä kenraaliksi. Politicon mukaan hän sai innoituksensa liikkeen perustamiseen keltaliiveiksi kutsutusta Ranskan mielenosoitusliikkeestä, joka syntyi loppuvuodesta 2018.

Yleisötilaisuuksissa Pappalardo on pukeutunut oranssiin pikkutakkiin ja oranssiin solmioon. Suomalaisin silmin hän näyttää erehdyttävästi MTV3:n Hockey Night -jääkiekkostudion jäseneltä vuosituhannen vaihteesta.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan selvää että jos Italia eroaisi euroopan unionista niin se olisi euroopan unionille naula arkkuun,Jo Britannian ero oli euroopan unionille tarpeeksi kova isku ja tämä koronakriisi on nakertanut euroopan unionia puolestaan lisää,euroopan unionin on siis pakko pahasti velkaantuessaan jo ottaa joko lainaa vapailta markkinoilta tai sitten nostaa jäsenmaksujaan tuntuvasti,mutta jokatapauksessa eu n on nyt pakko jotain tehdä!

      • Anonyymi

        Italia ei eroa EU:sta,koska silloinhan he olisivat yhtä tyhmiä kuin palstan EU-vihaajat. Ja sellainen olisi valtiolle kohtalokasta.
        Britannian tilanne on varoittava esimerkki kaikille täysijärkisille.

        EU lähtee elvyttämään valtavilla satsauksilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Britannian talouden nousu on selv merkki siitä,kuinka jäsenvaltion talous nousee euroopan unionista eron jälkeen,Kun euroopan unioni menetti Britannian jäsenmaana se menetti samalla erään suurimman jäsenmaksajansa ja sen jälkeenhän euroopan unionin talous on selvästi taantunut ja nykyinen kronakriisi on eu n taantumusta entisestään pahentanut ja sen takia eu joutuu ottamaan valtavasti velkaa markkinoilta mikä toisin kuin euroopan unionissa luullaan,ainoastaan pahentaa sen talous tilannetta.

        Voi olla että EU:ssa on jäseniä joiden oloihin Britannian poistuminen ei merkittävästi vaikuta, se että sen poistuminen ei alenna jäljellä olevien jäsenmaiden jäsenmaksuja on outoa, ellei EU kykene sopeuttamaan vastuullisesti omia menojaan omiin alentuneisiin tuloihinsa ?

        On jäsenmaita joille koronakriisi on ollut ongelma elinkeinorakenteiden kannalta, jotka nojaavat kapeisiin alueisiin, matkailuun, palveluihin yms. koronakriisin aikana ja jatkuessa vielä ja näiden ollessa liikkumisrajoitteiden koettelemia.

        Kasvava velka tarkoittaa myös nykyisten lainojen kanssa ongelmia, ehdotetut myöhäistetyt takaisinmaksu-ajankohdat ovat taas tulevaisuudessa edelleen kasvavia maksuja, ellei velanmaksu olisikin vastikkeetonta tukea.

        Sitä taas vastustetaan ja aivan perusteilla joka on jäsenmaiden oma vastuu omasta taloudestaan, muiden velkaan ei haluta osallistua.

        Olisiko silti syytä nähdä tukitoimien olevan ongelmia pahentavia.
        Muitakin vaihtoehtoja voisi olla mikäli ne haluttaisiin nähdä.
        Mitähän jäsenmaat lopuksi ovat mieltä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Britannian talouden nousu on selv merkki siitä,kuinka jäsenvaltion talous nousee euroopan unionista eron jälkeen,Kun euroopan unioni menetti Britannian jäsenmaana se menetti samalla erään suurimman jäsenmaksajansa ja sen jälkeenhän euroopan unionin talous on selvästi taantunut ja nykyinen kronakriisi on eu n taantumusta entisestään pahentanut ja sen takia eu joutuu ottamaan valtavasti velkaa markkinoilta mikä toisin kuin euroopan unionissa luullaan,ainoastaan pahentaa sen talous tilannetta.

        Britannian talous on jyrkässä syöksyssä. Pandemia pahenee koko ajan.

        Se jää EU:n valtavien elvytyspakettien ulkopuolelle ja lisäksi pois vapaakauppa-alueesta.
        Se merkitsee myös putoamista hankintaketjuista, mitkä ovat viennistä eläville maille välttämättömiä.

        EU-vihaajat näkyvät olevan tyytyväisiä Britannian tilanteeseen.

        EROON VAAN. PAREMPI OLLLA VÄHÄN KÖYHEMPI VÄLIAIKAISESTI KUIN OLLA KOMMUNISMIN IKEESSÄ. HISTORIA EI OLE OPETTANUT MITÄÄN EIKÄ TULE OPETTAMAAN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EROON VAAN. PAREMPI OLLLA VÄHÄN KÖYHEMPI VÄLIAIKAISESTI KUIN OLLA KOMMUNISMIN IKEESSÄ. HISTORIA EI OLE OPETTANUT MITÄÄN EIKÄ TULE OPETTAMAAN.

        EU on demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto.
        Kauempana kommunismista ovat vain oikeistodiktatuurit.

    • Anonyymi

      Mielipideilmasto on tosiaan eripurainen ja selvästi kriittisempi koronakriisin seurauksena syntyneisiin pyrkimyksiin ja taloudellisiin oloihin.

      Esitetyt koronajälkihoidon menetelmät ja sivuvaikutukset eivät taida olla suosiossa eikä näkemykset niihin luottavaisia.
      Mielipideilmasto on täynnä synkkiä pilviä.

      • Anonyymi

        EU menetti jäsenmaansa britannian ja swen takia eu kuolee! rakastan EU ta vaikka se hajoaakin! kuolkoon EU!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU menetti jäsenmaansa britannian ja swen takia eu kuolee! rakastan EU ta vaikka se hajoaakin! kuolkoon EU!

        Onneksi olkoon.Olet liian tyhmä tajuamaan edes kaikkein yksinkertaisimpia asioita.
        Sellaisena on helppo elää.

    • Anonyymi

      Jokainen maa, joka eroaa EU:sta, tekee Euroopalle palveluksen.

      • Anonyymi

        Eurooppa pärjää vain yhteistoiminnalla EU:n johdolla.

      • Anonyymi

        Kaikki pienet jäsemmaat eroavat EU Sta! EN jaksa enäää tätä EU paskaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki pienet jäsemmaat eroavat EU Sta! EN jaksa enäää tätä EU paskaa

        EU on nimenoman pienten maiden turva.
        Isot kyllä pärjäävät yksinkin. Jos eivät hyvin, niin sitten huonosti, mutta pärjäävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU on nimenoman pienten maiden turva.
        Isot kyllä pärjäävät yksinkin. Jos eivät hyvin, niin sitten huonosti, mutta pärjäävät.

        Miten EU on ollut turvaksi Suomelle? mehän maksamme EU hun enemmän jäsenmaksuja kuin mitä EU lta ees saamme! onko se mielestäsi EU n antamaa turvaa? sitäpaitsi ranskan ja saksan suuria pankkeja niillä nyt etenkin pieniltä jäsenmailta kerättävillä euroilla pidettäis pystössä,ei niillä pieniä jäsenmaita auteta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      127
      7148
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4944
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4286
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2271
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      281
      1718
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    8. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1466
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe