Lautakasa-Masa sittenkin valtiorahaministeriksi

Anonyymi

Venkoilu alkaa olla sitä luokkaa, että asia on sinettiä vaille selvä. Ja siitä onkin hyvä ponkaista lopulta presidentiksi.

41

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen Kuvalehti SK45 10.11.2017 sivu 44:
      "Pari päivää sen jälkeen, kun Matti Vanhanen sairauden takia erosi pääministerin tehtävistä, hän olikin Jukolan viestissä." Ihmetervehtyminenkö`?

      Vai valtiovarainministeriksi vanhanen`? Itse oli päättämässä RAY:n rahojen jaosta Nuorisosäätiölle, jolta sai yli 23 000 e vaaliavustusta v 2006. Vanhasen puolustus: "En muista". Lisäksi 69-tekstiviestejä vaaliavustajalle. Tekstareilla eroon sekä naisystävästään että kihlatustaan. Lautakasatapauskin kovasti esillä.
      Tuolle taitaa naureskella jo "naurismaan aidatkin"

      Syyskuussa 2019 sydänleikkauksessa ja munuaiissyöpäkin löytyi samoin viime vuonna. Aikoinaan myös jalkaleikkaus. iäkäs tyyppi, jolla vakavia sairauksia.

      EI USKOTTAVA VALINTA!

      • Anonyymi

        Tuo salaliittoteoria "lautakasasta" on hyvä esimerkki vihervasemmistolaisten toimittajien epärehellisyydestä Eikös oikeuskansleri todennut valitukset turhiksi...

        Vihervasemmistolaisten anti-keskustalainen valeuutistehtailija Jarno Liski (Suomen kuvalehti) on toinen esimerkki. Aikoinaan YLE:ssä kirjoitti salaliittoteorioita Sipilästä ja Terrafamesta. Oikeuskansleri siirsi jutun pohjalta tehdyt valitukset pian "paskapuheiden"-lokeroon. Ainoastaan vihervasemmistolaisten maailmankuva on niin kieroutunut ja kuplautunut, että eivät erota edes salaliittoteorioita hyvin argumentoiduista väitteistä.

        Nyt Marin ja Rinne laittoivat valeuutiskirjoittaja Liskin kirjoittamaan "väritettyä totuutta" Kulmunin koulutuksista. Kulmuni on toki heikko eikä pää kestä kovaa peliä, ja Kulmuni sortui tuohon. Mutta jälleen kerran jäljet johtivat vihervasemmistolaisten "nyrkkiin", eli valeuutiskirjoittelijaan.


    • Anonyymi

      Voi ruveta taas tilaamaan veronmaksajien piikkiin puutavaraa tontin kulmalle.

      • Anonyymi

        Jaha. Kommari yrittää taas lämmitellä vanhaa valhetta.


      • Anonyymi

        Minkähän tynnyrisaunan meinaa tällä kertaa rakentaa?


    • Anonyymi

      Keskustalaisesta ei tule enää presidenttiä

      • Anonyymi

        Ihmisiä voisi yrittää hämätä muuttamalla puolueen nimi maalaisliitoksi, jolla ei ole niin paha kaiku kuin kepulla, joka pettää aina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiä voisi yrittää hämätä muuttamalla puolueen nimi maalaisliitoksi, jolla ei ole niin paha kaiku kuin kepulla, joka pettää aina.

        No mutta samasta sylttytehtaastahan se Persutkin on peräisin:)


    • Anonyymi

      Miltä persu tuntuu olla ikuisesti oppositiossa?

    • Anonyymi

      Jokohan viime yönä kirjoitteli leikkauslistoja? Ainakin suu vaahdossa meuhkasi sopeutustoimista. Aktiivimalli II lienee ainakin tulossa käyttöön. Työttömät ovat laiskotelleet liian pitkään ilmaiseksi.

      • Anonyymi

        Yritystuista ei tietenkään tingitä, etenkään maataloustuista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritystuista ei tietenkään tingitä, etenkään maataloustuista.

        Suomen vähävaraiset on demarit jo opettanut "demareiden tavoille", eli valittamaan kaikista tuista, joissa ihminen tekee työtä tukensa eteen, ja vetelehtimään muiden kustannuksella sosiaalituilla.

        Maataloustuet 2 miljardia vuodessa (suurin osa EU:sta) ja maatalous tuottaa BKT:een 4 miljardia.

        Demareiden arvomaailman mukaan on kunniakkaampaa vetelehtiä tuottamattomana muiden rahoilla.


    • Anonyymi

      Ei pääse Masa tyttöjen kanssa saunaan tekemään päätöksiä, koska Kulmuni sanoo jatkavansa viisikossa.

      Kulmuni puhui muuten palturia väittäessään viisikon olevan puolueidensa puheenjohtajia. Eivät muuten kaikki ole.

    • Anonyymi

      Vanhasta voi pitää pääministerinä, jonka aikana Suomen vientiteollisuus tuhoutui, hänellä on kokemusta siitä, kuinka vienti ja tuontiyhtaikaa sakkaa. Tätä harvinaisen laajaa katastrofin tuntemustaan hän pääsee nyt saarnaamaan..

      • Anonyymi

        Taitaa olla taas vasemmistolainen valehtelemassa tuttuun vasemmistolaiseen tapaan.

        Ay-liikkeet ja vasemmisto on pahinta myrkkyä Suomen vientiteollisuudelle.

        Nokian romahdus ei ollut minkään puolueen aikaansaannosta. Sen sijaan Nokian kultakausi mahdollisti Lipposen hallituksille isoja rahasummia käytettäväksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla taas vasemmistolainen valehtelemassa tuttuun vasemmistolaiseen tapaan.

        Ay-liikkeet ja vasemmisto on pahinta myrkkyä Suomen vientiteollisuudelle.

        Nokian romahdus ei ollut minkään puolueen aikaansaannosta. Sen sijaan Nokian kultakausi mahdollisti Lipposen hallituksille isoja rahasummia käytettäväksi.

        Suomessa ei olisi vientiteollisuutta ilman ammattiyhdistysliikkeitä, koska ei olisi työvoimaa joka tekisi työt vientiteollisuudessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei olisi vientiteollisuutta ilman ammattiyhdistysliikkeitä, koska ei olisi työvoimaa joka tekisi työt vientiteollisuudessa.

        Kyllä työvoimaa riittäisi. Luultavasti vaan hieman ahkerampaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä työvoimaa riittäisi. Luultavasti vaan hieman ahkerampaa.

        En usko "ahkerien" omistajien suostuvan tekemään töitä omilla työehdoillaan.


    • Anonyymi

      Tuleekohan prinsessa Ruusunen hänelle avustajaksi / sihteeriksi?

      • Anonyymi

        Näkee kaikesta, että maa vetelee viimeisiään, koska kepusta ei parempaa eikä uskottavampaa, jolla ei epämääräisyyksiä historiassaan ja naisten kohtelusta. millään löysy.

        Onpa epätoivoista.

        Kuka tuommoista kunnioittaa`?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkee kaikesta, että maa vetelee viimeisiään, koska kepusta ei parempaa eikä uskottavampaa, jolla ei epämääräisyyksiä historiassaan ja naisten kohtelusta. millään löysy.

        Onpa epätoivoista.

        Kuka tuommoista kunnioittaa`?

        Kaksilla rattaillakin yrittävät vielä ajaa. Mukamas kultamuna viisikossa ja lauta-asiantuntija hoitelisi pelkästään vv-ministerin tointaan. Ei se niin voi mennä.


      • Anonyymi

        Ruusunen on ainakin herännyt unestaan ja laukoo jo lausuntojaan.


      • Anonyymi

        Kannattaako ikivanhojen heilojen nimiä täällä räiskiä. Himot on herroillakin, jotka voivat kuihtua. Niinkuin matkan varrella taviksillaki. Ei kai tässä juoruamman viittaa viitsi harteilleen nostaa sentään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruusunen on ainakin herännyt unestaan ja laukoo jo lausuntojaan.

        Mite ois pienet karaoket? :P

        Prinsessa Ruusu valtioneuvoston linnassaan, linnassaan, linnassaan.
        Prinsessa Ruusu valtioneuvoston linnassaan, linnassaan.

        On pahan tawjan pauloissa, pauloissa, pauloissa.
        On pahan tawjan pauloissa, pauloissa.

        Nyt Trumpin muurit kohoaa, kohoaa, kohoaa.
        Nyt Trumpin muurit kohoaa, kohoaa.

        Vuos' sadan nukkuu Ruusunen, Ruusunen, Ruusunen.
        Vuos' sadan nukkuu Ruusunen, Ruusunen.

        Vaan prinssi uljas laittoman puoluetuen tuo, puoluetuen tuo, puoluetuen tuo.
        Vaan prinssi uljas maataloustuen tuo, maataloustuen tuo.

        Hän rientää taksilipuilla Ruusun luo, Ruusun luo, Ruusun luo.
        Hän rientään taksilipuilla Ruusun luo, Ruusun luo.

        Herää jo Ruusu kaunoinen, kaunoinen, kaunoinen,
        Herää jo Ruusu kaunoinen, kaunoinen.

        Nyt paljastuskirjaa kirjoitellen, kirjoitellen, kirjoitellen.
        Nyt paljastuskirjaa lueskellen, lueskellen.


    • Anonyymi

      Harmi ettei pääse saunomaan.

    • Anonyymi

      Sikäli jännä että Suomessa piti ministerin käsittääkseni olla rehelliseksi tunnustettu henkilö. Tuppeensahaava nuorisosäätäjä ei mielestäni täytä kriteereitä.

      • Anonyymi

        Eikös se tuon vuoksi joutunut eroamaan pääministerin toimestakin?


      • Anonyymi

        Lautakasoista valehtelevat vasemmistolaiset taas äänessä.

        Taitaa olla jonkinlainen luonnonlaki, ettei vasemmistolainen kykene kuin vääristelemään asioita. Ja tietysti ryssimään julkisen talouden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lautakasoista valehtelevat vasemmistolaiset taas äänessä.

        Taitaa olla jonkinlainen luonnonlaki, ettei vasemmistolainen kykene kuin vääristelemään asioita. Ja tietysti ryssimään julkisen talouden.

        Totuus on tasan päinvastainen kuin kepulaisten lausunnot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lautakasoista valehtelevat vasemmistolaiset taas äänessä.

        Taitaa olla jonkinlainen luonnonlaki, ettei vasemmistolainen kykene kuin vääristelemään asioita. Ja tietysti ryssimään julkisen talouden.

        Mun muistaakseni se on ollu toi kepu ihan hallituksessa mukana hyväksymässä tota talouden ryssimistä!? Korjaa toki jos oon väärässä?


    • Anonyymi

      Kohta keskusta sitten Vanhasen ministeryyden myötä. Katoaa lopullisesti pois Suomen poliittiselta kartalta.

      • Anonyymi

        Kukahan ottaa kepun paikan maaseudun junttikylien valtuustoissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan ottaa kepun paikan maaseudun junttikylien valtuustoissa?

        Vaikea sanoa. Maaseudun kylät ja Suomen pienet ja keskisuuret kaupungit on samassa veneessä.

        Vientiteollisuuden luoma vauraus kupataan pääasiassa kuuteen suurimpaan kaupunkiin Hesa, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu.


    • Anonyymi

      Lainaan Kaikkosta. Politiikka olisi tylsää ilman Keskustaa.

      • Anonyymi

        Päätöksenteko nopeutuisi ilman jarrupuoluetta.


    • Anonyymi

      Masa sai ensimmäisenä peruttua vappusatasen. Näin se sopeuttaminen alkoi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Syksyllä aletaan olla taas oikein kusessa taas kun vanha masa pääsee leikkauksineen vauhtiin ja koronaakin on vielä ilmassa.

    • Anonyymi

      Alotin juhannuksen vieton tänään klo 18.00ta. Paras kappale mitä Suomi musiikista olen kuunnellut. On Reetun Seikki ali Hassain joka särki kansan kassan. Ajatelkaa suvakit se lauloi sen jo vuosikymmeniä sitten.

      • Anonyymi

        On toi paree toi Viktor Kalborrekin: Tyttö lilla kebabkioskilla!


    • Anonyymi

      No nythä se o hyvä laskee siihe hommaa, ku valtiolla ei enää OLE mitään varaa, vaan pelkkää velkaa!? Eks ton valtiovarainministerin vakanssinki vois muuttaa paremmin kuvaavaks: Valtionvelkaministeriks?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8122
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2359
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2337
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1897
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1451
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1283
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1261
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      997
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      822
    Aihe