Te, jotka luette tätä palstaa, kertokaa mitä ajattelette seuraavasta.
Ajatellaan näin:
Jumala: maailmankaikkeuden Luoja, tulee luoksesi ja ilmestyy sinulle tuntuvalla tavalla, joko näkyvänä tai näkymättömänä. Mutta sinä tiedät, että Jumala on nyt tässä huoneessa, autossa, - tai missä nyt satut olemaankaan kun Jumala tulee luoksesi.
Nyt kysyn: Minkälaisena ajattelet Jumalan ilmestyvän sinulle?
Kuka sinulle ilmestyy? Voitko nimetä persoonan, Jumalan, joka
tulee luoksesi? Minkä näköinen tai millainen Hän on?
Siis, kuka sinulle ilmestyy?
Jumala ilmestyy!
63
152
Vastaukset
En välitä ilmestymisistä, jota voivat yhtä hyvin olla oman mielikuvitukseni tuotetta. Pitää jäädä teknisiä todisteita siitä, että kyseessä todella on Jumala.
- Anonyymi
Aloituksen lähtökohta oli se, että SINÄ TIEDÄT.
Anonyymi kirjoitti:
Aloituksen lähtökohta oli se, että SINÄ TIEDÄT.
Jolloin tietävät kohta kaikki muutkin, koska on objektiiviset todisteet.
Ilman objektiivisia todisteita ei voi tietää, uskoa ja luulla vain. Olen kasvanut jo ulos molemmista.- V.Lintu
Kyllä näin on, että meillä on monenlaisia ilmestyksiä mielikuvituksemmekin tuotteena. Mutta on myös todellisia Jumalan ilmestyksiä, olen itse saanut sellaisia kokea.
Jumalan olemassaolon uskominen on vaikea asia. Ehkä meille se on mahdoton ilman Jumalan apua. Uskoa voi syvällisesti vain kun Jumalalta saa uskon ja hyväksyy sen. Jumala kyllä todistaa itse olemassaolonsa, niille jotka jaksavat odottaa ja etsiä. Minun oma ymmärrys ei riitä näihin asioihin yhtään sen yli mitä Jumala minulle on antanut Armossaan ja Rakkaudessaan.
Jumala on paljon ilmoittanut itsestään, joita voi ymmärtää vain Hänen avullaan nämä on täysin loogisia, myös lukemattomat fyysiset tapahtumat.
Minun on ollut ja on vieläkin vaikea uskoa mitään ilman loogista ja konkreettista näyttöä. Olen niitä saanut paljon ja uskoni on kasvanut Jumalaan täyteen luottamukseen. Olen käynyt niin vaikeita ihmeellisä koettelemuksia läpi että niiden jälkeen en luotakaan muuhun kuin Jumalaan. Mainittakoon että olin kovissa fyysisissä tuskissa noin 5 vuotta ja paranin siitä täydellisesti. Koin poistumisen fyysisestä ruumiistani (kuoleman) sairaalassa v. 1995 ja muistan paluuni takaisin, olin täysin järjissäni enkä lääkehöyryssä. Myös aivo- ja psykologiset testit osoittavat minun olevan järjissäni. Pyysin itse niitä varmistaakseni terveyteni.
Koin että kerron nämä omat kokemukseni. - Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Jolloin tietävät kohta kaikki muutkin, koska on objektiiviset todisteet.
Ilman objektiivisia todisteita ei voi tietää, uskoa ja luulla vain. Olen kasvanut jo ulos molemmista.No enpä tiedä uskoisiko sinua kukaan. Köyhän ja työttömän mielipide ei oikeastaan kiinnosta ketään. Kansanedustajat väittävät vaalien alla kiinnostavan, mutta sekään ei valitettavasti ole totta.
- Anonyymi
Ajatellaan niin, että Jumala ei ilmesty koska hän on salattu ja vastaa rukouksiin. Jos hänellä on jotain asiaa ihmiselle hän puhuu ihmisen henkeen, joka ei ole korvin kuultavaa. Silloin on Pyhä Henki asialla. Jotta voisi ymmärtää täytyy uskoa että Jumala on, ja hän palkitsee ne jotka Häntä etsivät.
- Anonyymi
Siis sinulle ilmestyy Pyhä Henki. Pyhä Henki
on siis Jumala, joka tulee luoksesi? Niinkö?
>>>. Silloin on Pyhä Henki asialla.<<<
Pyhä Henki on tietysti näkymätön mutta Hänen
läsnäolonsa on koettavissa. Uskovat kokevat Hänen
läsnäolonsa.
Mutta jos Jumala, Pyhä Henki, ilmestyy sinulle näkyvänä,
kuka Hän on? Voiko Jumala tulla ihmisen luokse ja näyttäytyä
näkyvässä muodossa? Onko se Jumalalle mahdollista?
Onko Jumala ilmestynyt joillekin ihmisille näkyvässä muodossa?
Miten? Anonyymi kirjoitti:
Siis sinulle ilmestyy Pyhä Henki. Pyhä Henki
on siis Jumala, joka tulee luoksesi? Niinkö?
>>>. Silloin on Pyhä Henki asialla.<<<
Pyhä Henki on tietysti näkymätön mutta Hänen
läsnäolonsa on koettavissa. Uskovat kokevat Hänen
läsnäolonsa.
Mutta jos Jumala, Pyhä Henki, ilmestyy sinulle näkyvänä,
kuka Hän on? Voiko Jumala tulla ihmisen luokse ja näyttäytyä
näkyvässä muodossa? Onko se Jumalalle mahdollista?
Onko Jumala ilmestynyt joillekin ihmisille näkyvässä muodossa?
Miten?>Onko Jumala ilmestynyt joillekin ihmisille näkyvässä muodossa?
Mistä ihmeestä tämä voitaisiin tietää?- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Onko Jumala ilmestynyt joillekin ihmisille näkyvässä muodossa?
Mistä ihmeestä tämä voitaisiin tietää?Et sinä voikaan sitä tietää ellet usko.
Jos et usko, että Porvoossa sataa vettä
vaikka se sinulle kerrottaisiin, sinä et
tietenkään tiedä, että Porvoossa sataa.
Jos sinulta sitten kysytään asiasta, sinä
vastaat: "En tiedä."
Tietämättömyytesi ei johdu siitä, etteikö
sinulle ole kerrottu. Tietämättömyytesi
johtuu siitä, että et usko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis sinulle ilmestyy Pyhä Henki. Pyhä Henki
on siis Jumala, joka tulee luoksesi? Niinkö?
>>>. Silloin on Pyhä Henki asialla.<<<
Pyhä Henki on tietysti näkymätön mutta Hänen
läsnäolonsa on koettavissa. Uskovat kokevat Hänen
läsnäolonsa.
Mutta jos Jumala, Pyhä Henki, ilmestyy sinulle näkyvänä,
kuka Hän on? Voiko Jumala tulla ihmisen luokse ja näyttäytyä
näkyvässä muodossa? Onko se Jumalalle mahdollista?
Onko Jumala ilmestynyt joillekin ihmisille näkyvässä muodossa?
Miten?Jumalalle on kaikki mahdollista. On koeteltava Raamatun mukaisesti onko kyseessä Jumala, vai jokin Jumalaa jäljittelevä henki.
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä voikaan sitä tietää ellet usko.
Jos et usko, että Porvoossa sataa vettä
vaikka se sinulle kerrottaisiin, sinä et
tietenkään tiedä, että Porvoossa sataa.
Jos sinulta sitten kysytään asiasta, sinä
vastaat: "En tiedä."
Tietämättömyytesi ei johdu siitä, etteikö
sinulle ole kerrottu. Tietämättömyytesi
johtuu siitä, että et usko.Mikään tieto ei ole uskonvaraista. Loogisesti mahdotonta, että olisi.
Jos kaikki tunnetut tosiasiat viittaavat siihen että saatu uusi informaatio on totta, ainoa järkevä mahdollisuus on olettaa että se on hyvin todennäköisesti totta.
Jos minulle tuntemattomalta taholta kerrotaan että Porvoossa sataa, oletan että kaipa siellä sataa, sillä asia on minulle vähäpätöinen. Jos se olisi tärkeä, varmistaisin asian muistakin lähteistä.- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Mikään tieto ei ole uskonvaraista. Loogisesti mahdotonta, että olisi.
Jos kaikki tunnetut tosiasiat viittaavat siihen että saatu uusi informaatio on totta, ainoa järkevä mahdollisuus on olettaa että se on hyvin todennäköisesti totta.
Jos minulle tuntemattomalta taholta kerrotaan että Porvoossa sataa, oletan että kaipa siellä sataa, sillä asia on minulle vähäpätöinen. Jos se olisi tärkeä, varmistaisin asian muistakin lähteistä.Kaikki tieto perustuu uskoon.
Jos et usko esim. koulussa oppikirjan oppia,
sinä et saa tietoa oppikirjan aiheesta.
Jos uskot, sinä opit ja sinä tiedät. Anonyymi kirjoitti:
Kaikki tieto perustuu uskoon.
Jos et usko esim. koulussa oppikirjan oppia,
sinä et saa tietoa oppikirjan aiheesta.
Jos uskot, sinä opit ja sinä tiedät.Höpö höpö, Kalamos. Todistettuihin ja luonnollisiin tosiasioihin perustuva "uskominen" on ainoa mahdollisuus edes elää menettämättä järkeään. Sinäkin luotat lähes koko ajan aivan samoihin asioihin kuin me jumalattomat: aurinko nousee aamulla, suomi24 on osoitteessa suomi24.fi ja terveen ihmisen kakka on ruskeaa.
Ihminen voi oppia vaikka mitä uskomatta siihen pätkääkään. Esimerkiksi nykybiologian voi tuntea läpikotaisin uskomatta evoluutioteorian paikkansapitävyyteen, vaikka käytännössä sellaisia ihmisiä on erittäin vähän ja evoluutioteorian kiistäjät eivät yleensä tunne biologiaa juuri lainkaan.- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Onko Jumala ilmestynyt joillekin ihmisille näkyvässä muodossa?
Mistä ihmeestä tämä voitaisiin tietää?Nyt erikoisesti Jeesus ilmestyy mm. muslimeille. Monet muslimit ovat pettyneet islamiin nyt, koska ISIS osoitti, mistä todella on kyse, kun kirjaimellisesti toimitaan islam-uskoa. Monet muslimit ovat kertoneet, että Jeesus on tullut heidän luokseen. Sen seurauksena monet heistä ovat kääntyneet kristityiksi. Sen seurauksena vaino on tosiasia. Uskoon tullut suljetaan yhteisöstä tai jopa uhataan tappaa hänet.
Isä-Jumalaa ihminen ei voi nähdä. Jeesus tai joku enkeli voi käydä ihmisen luona. Pyhä Henki on persoona ja hän toimii monella tavalla, mutta ei kuten esim. enkeli.
- Anonyymi
Politiikkaan koulutettaessa ajatellaan niin, tai pikemmin koulutetaan ajattelemaan. Jos ei ole ennen osannut ajatella. Aavistus on melko vissi juttu myös, ja nyt sitä on jo enemmänkin.
- Anonyymi
Jo vanhassa testamentissa Jumala ilmoitti ettei kukaan voi. nähdä häntä. Jossittelua ei siis pidä harrastaa koska ilmoitus on tiedossa.
- Anonyymi
Minua häiritsee pahasti se, että ihminen on kirjoittanut kirjan Jumalasta, joka ei ilmesty kenellekään. Mistä se ensimmäinen kirjan kirjoittaja on tekstin laatinut, kun ei omasta päästään saisi kirjoittaa? Odotetaanko taas 2000 vuotta vai todetaanko, että taisi tämäkin olla juutalaisten vedätys?
- Anonyymi
Taitaa olla vain juutalaista rehellisyyttä. Jos taruja haluat lukea, ja niihin uskoa, lue ihmeessä koraania.
- Anonyymi
Jumala on monille ilmestynyt.
- Anonyymi
Mistä ja milloin tämä on kaikki saanut alkunsa, vai onko kaikki aina olemassa? Onko laidat tai reunat olemassa ja mitä niiden takana? Jos joku tekee hirmutekoja, kuten esim. Hitler, niin pääseekö hän kuin koira veräjästä joutumatta koskaan maksamaan teoistaan?
Monet niitä miettivät. Minäkin tätä olen joutunut pohtimaan. Olen päätynyt siihen, että vain Raamattu antaa vastauksen näihin kysymyksiin. Sehän kertoo kaikki, mistä ihmiskunta sai alkunsa ja mihin tämä aika päättyy. Sen jälkeen ei ole aikaa, eikä kelloja tarvitse. Sitten alkaa ikuisuus, joka ei koskaa pääty. Onneksi tämä ei ole ihmisten käsissä. Täällä maan päällä yksilöihmisen tehtävänä on kuin valmentautua ikuisuuteen. Viimeisellä tuomiolla ihmiskunta jaetaan vuohiin ja lampaisiin, eli armon hyljänneisiin ja armon vastaanottaneisiin.
Jokainen ihminen on tehnyt syntiä, eli ansaitsevat kadotuksen. Jako tapahtuu kuten lahjan jaossa. Toiset eivät huoli lahjasta, toiset kiittävät ja ottavat tarjotun lahjan vastaan iloiten. H ymmärtävät tuon lahjan arvokkuuden. Jeesus sanoi, että harvat pelastuvat, Suomessa on noin 10 prosenttia, eli tunnustavat Jeesuksen Herrakseen, muut menevät kohti kohtaloaan.
- Anonyymi
Jos jumala ilmestyisikin,lähtisi kyllä heti karkuun nähdessään minkälainen maailma on nykyään.
- Anonyymi
Se olisikin mielenkiintoista. Jumala näkisi mitä evuluutio on saanut aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olisikin mielenkiintoista. Jumala näkisi mitä evuluutio on saanut aikaan.
Tuota olen aina epäillytkin. Evoluutio on jumalattoman jumala. Toisin sanoen epäjumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota olen aina epäillytkin. Evoluutio on jumalattoman jumala. Toisin sanoen epäjumala.
Kummallista kyllä Raamattu ei kerro kuka loi Jumalan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista kyllä Raamattu ei kerro kuka loi Jumalan?
Jos joku loi Jumalan, kuka loi Jumalan luojan?
Ja kuka hänet loi? Ja tätä voisi jatkaa loputtomiin?
Etkö voi käsittää, että kaiken alku ja loppu on Jumala?
Hänestä on kaikki, mikä ei ole Häntä itseään.
Ja Häneen loppuu kaikki. Kukaan ei ole luonut Häntä.
Hän on aina ollut ja tulee aina olemaan. Hän on ikuinen.
Tämä on ihmisen järjelle käsittämätön yhtälö.
Eikä ihmisen järki riitäkään käsittämään näitä asioita,
Jumala asioita. Jumalan itsensä täytyy ne kertoa, jotta
ihminen vois käsittää. - V.Lintu
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista kyllä Raamattu ei kerro kuka loi Jumalan?
Jumala ei ole luotu. Jumala on aina ollut ja Hän on luoja. Sitä on meidän mahdoton täysin ymmrätää, sillä me elämme ajassa ja meidän käsityksemme yleensä rajoittuua ajallisuuteen. Aika alkoin kun Jumala loi maailmankaikkeuden ja päättyy kun maailmamme häviää. Sen jälkeen alkaa ajaton iankaikkisuus. Meidän on mahdoton ymmärtää täällä ajassa ollessamme näitä. Mutta Jumala on sen meille ilmoittanut. Tämä löytyy Raamatusta.
- Anonyymi
V.Lintu kirjoitti:
Jumala ei ole luotu. Jumala on aina ollut ja Hän on luoja. Sitä on meidän mahdoton täysin ymmrätää, sillä me elämme ajassa ja meidän käsityksemme yleensä rajoittuua ajallisuuteen. Aika alkoin kun Jumala loi maailmankaikkeuden ja päättyy kun maailmamme häviää. Sen jälkeen alkaa ajaton iankaikkisuus. Meidän on mahdoton ymmärtää täällä ajassa ollessamme näitä. Mutta Jumala on sen meille ilmoittanut. Tämä löytyy Raamatusta.
Miten niin "alkaa ajaton ikuisuus". Se ikuisuushan alkaa sinun käsityksen mukaan siitä kun ihminen kuolee. Ikuisuus- käsitettä vaan ei ole edes tieteessä todettu, joten silläkin on rajansa. Kaikki olevainen liikkuu.
Tämä maailmankaikkeus, jonka nyt ymmärretään, laajenee koko ajan. Niin käynee myös ihmiselle kuollessa. Ruumis hajoaa ja laajenee siihen maahan mihin se haudataan. Ja se hippujen energiaa, joka ihmisestä vapautuu kuollessa, kun kehon elintoiminnot loppuvat. Sekin leviää johonkin. Ajatukset ja niiden tuottamat kuvitelmat, joita elävän ihmisen aivot rakentavat ei jatka "elämää".
Uskonlahkolaisen on varmasti vaikeaa uskoa, että mitään iänkaikkista elämää ei ole. Ei sitä ole muurahaisellakaan, joten ei sinullakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista kyllä Raamattu ei kerro kuka loi Jumalan?
Jumala ei ole luotu, vaan Hän on iankaikkisesti ollut olemassa. Ihmisen on mahdoton ymmärtää monia asioita, mutta ymmärtämättömyys, ei todista mistään ettei sitä olisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku loi Jumalan, kuka loi Jumalan luojan?
Ja kuka hänet loi? Ja tätä voisi jatkaa loputtomiin?
Etkö voi käsittää, että kaiken alku ja loppu on Jumala?
Hänestä on kaikki, mikä ei ole Häntä itseään.
Ja Häneen loppuu kaikki. Kukaan ei ole luonut Häntä.
Hän on aina ollut ja tulee aina olemaan. Hän on ikuinen.
Tämä on ihmisen järjelle käsittämätön yhtälö.
Eikä ihmisen järki riitäkään käsittämään näitä asioita,
Jumala asioita. Jumalan itsensä täytyy ne kertoa, jotta
ihminen vois käsittää.Kirjailija Aaro Hellaakoski pohti elämän tarkoitusta:
"Sinäkö loit mun, vai sinut ihmisen kaipuu ...
Mutta sen tiennen ja osaan ottaa lukuun,
sinua vailla kuulumme susien sukuun". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin "alkaa ajaton ikuisuus". Se ikuisuushan alkaa sinun käsityksen mukaan siitä kun ihminen kuolee. Ikuisuus- käsitettä vaan ei ole edes tieteessä todettu, joten silläkin on rajansa. Kaikki olevainen liikkuu.
Tämä maailmankaikkeus, jonka nyt ymmärretään, laajenee koko ajan. Niin käynee myös ihmiselle kuollessa. Ruumis hajoaa ja laajenee siihen maahan mihin se haudataan. Ja se hippujen energiaa, joka ihmisestä vapautuu kuollessa, kun kehon elintoiminnot loppuvat. Sekin leviää johonkin. Ajatukset ja niiden tuottamat kuvitelmat, joita elävän ihmisen aivot rakentavat ei jatka "elämää".
Uskonlahkolaisen on varmasti vaikeaa uskoa, että mitään iänkaikkista elämää ei ole. Ei sitä ole muurahaisellakaan, joten ei sinullakaan.Sanotko, että kristinusko on joku lahko? Jokainen Jeesukseen uskova uskoo. Onhan Apostolinen uskontunnustus.
Kerta kaikkiaan Jumalan hylännyt ihminen on pakana. Vain juutalaiset eivät ole pakanoita. Uskoon tullut pakana on pakanakristitty. Tiedän ehdottomasti, että aika päättyy ja sen jälkeen ikuisuus. Ihminen on ikuisuusolento ja on kerran kadotuksessa tai ikuisessa elämässä. Olen tavannut ja tiedän ihmisiä, jotka ovat käyneet Herran luona ja palanneet vielä tänne maan päälle. Miksi ihmiset eivät ota selville, mistä on kyse? Täyttä epäuskoa olevat "viisaat", joille Herra ei ole ilmestynyt, saavat eksyttää ihmisiä vakavalla tavalla. Jeesus ilmoittaa itsensä niille, jotka ovat valmiita tämän tiedon vastaanottamaan. Paavali oli uskovien tappaja, mutta hä oli heti valmis kääntymään, kun Herra ilmestyi. Joidenkin on lähes mahdoton nöyrtyä Herran edessä. Nöyrä saa aina armon.
- Anonyymi
Olet varma että Jumala puhuu sinulle. Hän käskee mennä aseen kanssa katolle ja ampua sieltä ihmisiä.
Totteletko?- Anonyymi
En tottele koska tunnen Jumalaani sen verran, että tiedän,
ettei Hän anna mitään käskyä vahingoittaa ihmisiä.
Sellaiset käskyt tai kehotukset eivät tule Jumalalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tottele koska tunnen Jumalaani sen verran, että tiedän,
ettei Hän anna mitään käskyä vahingoittaa ihmisiä.
Sellaiset käskyt tai kehotukset eivät tule Jumalalta.Etkö ole lukenut Jobin kirjaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ole lukenut Jobin kirjaa?
Jumala ei käskenyt Jobia menemään katolle ja ampumaan ihmisiä. Ei olisi tullut kuuloonkaan.
- Anonyymi
Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa, ja Siinainvuorella pilvessä ja jytinässä. Jos ihminen näkisi Jumalan kasvoista kasvoihin, ihminen ei kestäisi vaan menehtyisi. Vanhatestamentillisessa ajassakin on vuosisatoja kun Jumala oli aivan hiljaa. Nykyään Hän ilmestyy profeetoille ja uskoville Pyhässä Hengessä.
- Anonyymi
Tuo palava pensas oli tulipallo eli ufo. Ei sen ajan ihminen käsittänyt, että sellaista voi olla. Samoin pilvi oli ufo.
Nykyään tulee yhä yleisemmäksi, että avaruudesta tulevia asukkaita tullaan näkemään maapallolla, koska ihminen on jo sen verran kypsä, että kestää sellaisen. Raamatunaikaan ja paljon ennenkin sitä, siitä tuli uskonto.
Siitä, että vaikuttavatko ulkoavaruuden asukkaat maan ihmisten aivotoimintaan, ei ole todistusta, mutta tiedän, että mielisairaalat ovat pullollaan potilaita, jotka näistä tapahtumista kertovat. Mielikuvitusta vai ei?
- Anonyymi
Jos Jumala on kuuma pitkäkoipinen blondi, niin hän voi ilmestyä minulle aivan milloin vain.
- V.Lintu
Asian tulkitsemisessa on oltava varovainen.
Hänen omansa tunnistavat Hänen äänensä.
Joh. 10:
4. Laskettuaan ulos kaikki omat lampaansa hän kulkee niiden edellä. Lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.
5. Mutta vierasta ne eivät seuraa vaan pakenevat häntä, koska ne eivät tunne vieraiden ääntä."
On kuitenkin kaikki henget koeteltava.
Joh. 4: Koetelkaa henget!
1. Rakkaani, älkää uskoko jokaista henkeä, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta, sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.
3. Yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta. Sellainen on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo nyt on maailmassa.
Matt. 24:
4. Jeesus vastasi heille: "Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä.
5. Sillä monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monia.
2.Piet. 2:1,...1. Tess. 5:15 - 22. ..Ap.t. 20:29,30. .. 1.Joh. 1.- 6. .. 5.Moos. 13: 2 - 6.- Anonyymi
Oletko sitä mieltä, että ihmiset eivät ole lukeneet raamattua?
- V.Lintu
Vielä vakava varoituksen samasta aiheesta.
ÄLKÄÄ OLKO MISSÄÄN TEKEMISISSÄ HENKIMAAILMAN KANSSA.
En tarkoita Jeesuksen omaisuutena rukoilemista Jumalaa , vaan tarkoitin tuntmattomia henkiä. Pysy mieluummin sillä fyysisellä alueella, joka on meille sallittu ja Jumalaa rukoillen Jeesuksen nimessä.
Painotin sanaa Jeesus, koska Häntä paha pelkää. Koskaan ei saa rukoilla enkeleitä, eikä muitakaan henkiä, kuin Jumalaa. Vainajahenkiin yhteydenottaminen on ehdottomasti kielletty Raamatussa. Tie Isän luokse käy vain Jeesuksen kautta. - Anonyymi
Jumala on luonut ihmiset suoriksi, itse he etsivät matkaansa monia mutkia.
Muinoin yksinkertaiset munkit ajattelibat luomakunnasta näin. Jumala on aurinko, Jeesus on auringon säteet ja pyhähenki on valontuoma kirkkaus. - Anonyymi
Uskon, siis voisin kuvitella, että Hänen Pyhyytensä olisi polttava tämän saastaisuuteni rinnalla, etten kestäisi sitä.
Uskon, että vain Jeesuksen ja lihan kuoleman kautta voi olla täydessä yhteydessä Jumalaan sen jälkeen, kun kerran kuolemme myös fyysisesti. Tämä liha ei kestä Jumalan edessä.
Nyt näemme kuin kuvastimessamutta kerran taivaassa kasvoista kasvoihin.
Pyhän Henkensä kautta Jumala ohjaa, neuvoo ja nuhtelee myös tässä ajassa.
Voisin kuvitella ja minusta uskovainen saa kuvitella millaista taivaassa on, niin voisin kuvitella, että taivaassa Jumalan läsnäolo on kaiken olevaisuutta, merkitys, tarkoitus, rakkaus. Elämme Hänessä. Koko olemassa olomme on hänessä. - Anonyymi
Jumalan ilmestymisestä on kokemuksia.
Jumala todella voi tulla johonkin tilaisuuteen
tai hetkeen niin voimallisesti, että hänen
läsnäolonsa on jokaiselle paikalla olevalle
ihmiselle selvä. Sitä ei tarvi kysyä keneltäkään,
että oliko Jumala läsnä?
Olin vuosia sitten eräässä hengellisessä tilaisuudessa.
Paikalla oli väkeä ehkä kolmesataa henkeä. Kokous
oli päättymässä ja muutamia pastoreita seisoi edessä
lavalla rukoilemassa. Seurakunta myös seisoi.
Tuohon tilanteeseen tuli sellainen pyhyyden läsnäolo,
että kukaan ei voinut sanoa, tai ei uskaltanut sanoa, mitään.
Kaikki seisoivat hiljaa. Sitten yhtäkkiä lavan oikeasta kulmasta
tuli konkreettisesti tuntuvalla tavalla sisälle lavan etuosaan Jumala
ja Hänen pyhyytensä. Jumalan pyhyyden läsnäolo jäi siihen lavan
oikeaan kulmaan. Tätä kesti ehkä kolme - tai viisi minuuttia.
Sitten Jumalan läsnäolon pyhyys jätti kokoushuoneen samaa tietä
kuin oli tullut sisälle huoneeseen. Ja tämä oli selvästi havaittavissa.
Olisin voinut sanoa tarkan kellonajan koska Jumala tuli sisälle ja
koska Hän poistui huoneesta.
Jumala siis tuli tuohon tilaisuuteen ja seurakunta seisoi valtavassa
Jumalan pyhyyden läsnäolossa. Se oli selvästi koettavissa. Eräs mies
alkoi huutaa Pyhässä Hengessä, Pyhän Hengen vaikutuksesta:
"Pyhä, pyhä, pyhä, on Herra Sebaot. koko maa on täynnä Hänen
kunniaansa." Tätä hän toisti monta kertaa. Muut paikalla olijat eivät
voineet tehdä tai saanoa mitään. Jumalan pyhyyden läsnäolossa
liha vaikenee.
Seistessäni siinä Jumalan läsnäolossa, minulle tuli mieleen VT:stä
tapaus, jolloin Jumalan läsnäolon pyhyys täytti temppelin. Muistin
Jesajan, joka sai nähdä Herran kirkkauden ja kuinka Serafit huusivat:
"Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot; koko maa on täynnä hänen
kunniaansa"(Jes 6:1-5).
Tämä siis tapahtui tavallisessa uskovien kokouksessa - melkein - samalla
tavalla kuin Jesajan Kirjassa on kerrottu. Huomaa, että seurakunta on
UT:n temppeli. Jumala voi siis tulla UT:n temppeliinsä valtavalla pyhyydellä.
Minä en ole koskaan ennen tätä, enkä sen, jälkeen kokenut mitään
vastaavaa. Tämä oli siis aivan ainutlaatuinen kokemus Jumalan
ilmestymisestä meidän tavallisten nykyuskovien tilaisuudessa.- Anonyymi
Eli Pyhä Henki?
- Anonyymi
>>>Sitten yhtäkkiä lavan oikeasta kulmasta
tuli konkreettisesti tuntuvalla tavalla sisälle lavan etuosaan Jumala
ja Hänen pyhyytensä. Jumalan pyhyyden läsnäolo jäi siihen lavan
oikeaan kulmaan.<<<
Tästä voisin vielä mainita sen, että muistan ajatelleeni, että mikäli
Jumalan pyhyyden läsnäolo, Jumala, siirtyy yleisön joukkoon, kukaan
meistä läsnäolijoista ei kestäisi sitä. Niin valtava pyhyys ettei sitä voi
käsittää ellei ole koskaan kokenut.
Älkää kysykö minulta, että miksi Jumala tuli tuohon tilaisuuteen
niin valtavalla pyhyyden läsnäolollaan. Minä en sitä tiedä. - Anonyymi
No kerrotko että minäkin saisin kokea,, vai eikö, ei tietenkään Jumala ilmestyy vain kenelle hän haluaa ilmestyä, eli vain muutamat suosikit on keille Jumala ilmestyy
- Anonyymi
Raamatun perusteella tiedämme, että Jumala ilmestyy eri tavoilla eri ihmisille ja eri tilanteissa. Aina nuo ihmiset kuitenkin tietävät, että Jumala on kysymyksessä.
Toisaalta myös vihollinen yrittää hämmentää asioita ilmestymällä joskus muka Jumalana. Oikeat uskovaiset eivät mene lankaan mutta ei-uskovaiset voivat mennä.- Anonyymi
Taas haukutaan meitä ei uskovia,
- Anonyymi
Kirjoitin, että liha ei kestä kasvoista kasvoihin Jumalan pyhyyttä.
Kerron kuitenkin näystäni toistamiseen.
Näyssä oli Jeesus, hän kehottaa parannukseen ja syntien sovitukseen.
Pysykää Hänessä. - Anonyymi
Minut tempaistiin taivaan tuuliin. Nousin ja nousin. Olo oli järkyttävän hyvä. Ajattelin, että toivottavasti tämä ei lopu koskaan. Näin siellä sukulaiseni. Kuin ajatus liikuin hänen luoksensa. Jumalan Pyhyys valtasi meidät jonka johdosta putosimme polvillemme kiittämään ja laulamaan kiitosta ja ylistystä. Oli tympeä palata takaisin. Jämähtää tähän painavaan syntiruumiiseensa.
- Anonyymi
Just, epäreilua että vain muutamat saavat sen kokea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just, epäreilua että vain muutamat saavat sen kokea
Toisinaan ajattelen samoin. Jeesuksen kohtaaminen tuntuu myös epäreilulta. Pitäisi olla kiitollinen kohtaamisista, mutta se tuo surun niitä kohtaan, jotka eivät ota uskoa vastaan.
Kohtaamisieni jälkeen tiedän konkreettisemmin kuin ennen mitä he menettävät.
Se on surullista. Se vetää tosi hiljaiseksi.
Kuin katselisi sivusta ihmisiä tietäen kuinka Jeesus rakastaa jokaista. Jos ateistille löytäisi rintaan se Jeesuksen rakkaus yhtäkkiä, se olisi kuin silämräpäys, eikä hän enää muuta odottaisi kuin että pääsee kerran kohtaamaan Jeesuksen toivoen ihan kaikille samaa.
- Anonyymi
Tässä on nyt muutamia uskovia, jotka todistavat Jumalan ilmestyneen ja
ilmestyvän Pyhässä Hengessä. Pyhä Henki on siis Jumala näiden todisteiden
mukaan. Näinhän se on myös Raamatun todistuksen mukaan, Vai onko niin,
että Jumala ei ole Pyhä Henki, vaan Hän on Pyhässä Hengessä? Jos Hän
ei ole Pyhä Henki, vaan Hän on Pyhässä Hengessä, kuka Hän on? Onko
Jumala ja Pyhä Henki eri persoonia? Kuinkas tämä asia on Raamatussa?
Mutta sitten - onko mahdollista, että Jumala ilmestyy ihmiselle jossakin muussa
"muodossa" kuin Pyhässä Hengessä? Jos on, miten Jumala ilmestyy jos Hän
ei tulekaan Pyhässä Hengessä, vaan ihan näkyväisenä, tai voiko Jumala
ilmestyä luonnollisin silmin nähtävästi?
Miten tämä asia on sinun mielestäsi? Entä miten se on Raamatun ilmoituksessa?Tunnetko Sanaa niin, että voit kertoa?
Vai onko niin, että Jumala on "vain" Pyhä Henki ja piste?
Mikäli Jumala on Pyhä Henki, Pyhän Hengen jumaluuden kieltävä henkilö
kieltää Jumalan? Eikö niin? Mutta Jos Jumala ei ole Pyhä Henki, kuka/mikä
Hän on?
Mitä mieltä sinä olet?
Entä mitä Raamattu kertoo Jumalan olemuksesta?- Anonyymi
14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut
- Anonyymi
Kun sinä tapaat henkilön johon rakastut, sinä tiedät että se on tapahtunut ja tunnet hänet. Mitenhän sitä kuvailet asiaa kysyvälle, Jumalan kohtaamisessa on hieman samaa mutta se on vieläkin ihmeellisempi todellisuus.
- Anonyymi
Herra voi ilmestyä voimana tai näyssä kuvallisena, tai hänen äänensä voi hengessään kuulla sisimmässään. Näin on käynyt itselleni. Ja monelle muulle.
Jos Herra haluaa tehdä läsnäolonsa tiettäväksi, se ei varmasti jää huomaamatta.
Mutta paikalla Jumala on aina, koko ajan ja kaikkialla, koska hän on kaikkialla läsnäoleva Henki. Mutta vain uudestisyntyneessä hän myös asuu sydämessä. - Anonyymi
helluntalaisilla on rahajumalana:
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201704122200101955
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b38f2da2-d165-4eb1-aa25-4f734b7566ae - Anonyymi
Aikoinaan ihmisestä tehtiin Jumalan kuva. Nykyisin Jumala on lähinnä ihmisen kuva ja sellaisena se varmaan ilmestyy ihmiselle. Ja näitä Jumalan kuvia voi sitten ymmärettävistä syistä olla hyvin monenlaisia.
Kuinka Jumalan ihmiselle ilmestyminen voisi mitenkään yllättää hänet, kun tapahtumat myötäilevät ihmisen ajatuksia ja odotuksia. Tässä suhteessa ihminen on luoja siinä missä Jumalakin, tosin hyvin vajavainen. - Anonyymi
Raamattu kieltää tekemästä jumalankuvaa. 2Moos.20:4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat maan alla. 5Moos.5:8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Jumala itse kyllä jumalankuvan loi. 1Moos.1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen..... Siis ihmisen, ei ihmiset, monikossa.
- Anonyymi
Ihminen on tehnyt itselleen Jumalan kuvan ja sitä sanotaan Jeesukseksi.
- Anonyymi
Job.20:4 Biblia (1776) Ja ei yksikään silmä, joka minut näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitten minä hukun. Nyt ei paljon naarata.
- Anonyymi
Job 7:8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Job 7:8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
7:5 Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
7:6 Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7:7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
7:8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
7:9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen,
7:10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
7:11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6698140Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672379Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342354- 1471909
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301487Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201297Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511262Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.811031Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7829