Pastorilla videoissa epäjumalallinen kasetti

Anonyymi

Eräänä iltana olin kutsuttuna illanvietossa erään tutun pastorin luona. Tunnelma oli harras ja raitishenkinen kun joimme Saludoa, lauloimme ylistyslauluja ja keskustelimme Jeesuksesta.

Pastori oli kohottamassa huulilleen santsikuppia höyryävän herkullista Saludoa kun säikähti läpivedon heilauttamaa verhoa kiljaisten "hui saatana". Ilmeisesti pastori luuli vihollisen hyökkäävän verhon takaa hiilihangon kanssa kimppuumme. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut, mutta ikäväksemme totesimme pastorin vaaleille housuille roiskuneen jonkun verran kahvia jonka tulkitsimme sielunvihollisen työksi. Kun tahrat eivät poistuneet väkevän rukoilun ja ylistyslaulun voimalla oli pastori pakotettu poistumaan olohuoneesta vaatehuoneeseen puhtaiden housujen hakuun.

Pastori kytki päälle televisiovastaanottimen ja pian kuvaputkella jo näkyikin TV7:n kristillistä ohjelmaa. Pastori toivoi minun viihtyvän ohjelman parissa sen aikaan kun hän laittaisi ylleen puhdasta housua. Katselin mielyttävää rukousohjelmaa jossa Jeesusta ylistettiin ja tunnelma oli voideltu. Hetken aikaa katseltuani ajattelin säätää ääntä hieman kovemmalle kun erään sisaren puhe televisiossa oli aika hiljaista, enkä aina erottanut puhutaanko Jeesuksesta vai Joosefista.

Epähuomiossa tartuin kuitenkin vhs-kuvanauhurin kaukosäätimeen ja nappuloita painellessani laite yllättäen käynnistyi täyttäen kuvaputken nyt videokasetille tallennetulla sisällöllä. Olin pyörtyä kun näin ohjelman nimen minkä kasetti sisälsi! Ruudulla luki vaaleanpunaisilla kirjaimilla SHE-MALE HOLIDAY IN RIO 2 ja taustalla soi erittäin syntisen viekoitteleva melodia. Yritin saada rivoa kasettia pysähtymään mutta nappuloiden painelulla ei tuntunut olevan mitään tehoa vaan television kuvaputkella alkoi täysin Jumalan vastaiset orgiat joissa she-male eli mies jolla on silikonirinnat pyllisteli miehimysten edessä jotka vuorotellen makasivat she-malen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan ja sen lisäksi vielä samalla lailla kuin koiran kanssa maataan eli ns. doggystylellä takaapäin yhdyntää.

Rukoilin mielessäni Jeesusta ja se auttoi, kuvanauhuri sammui ja ilokseni pervertti ohjelma hävisi vastaanottimen kuvaputkelta ja tilalle tuli ylistävää TV7:n ohjelmaa. Olin niin shokissa että pakenin parvekkeen kautta pastorin asunnosta ilman kenkiä ja takkia kotiini. Pastori soitti seuraavana aamuna ja ihmetteli poistumistani. Kerroin joutuneeni nivustyrän uhriksi ja lepäilevän nyt kotonani. Kengät ja takin lupasin pastorin ylläpitämään vaatekeräykseen etele-amerikkaan jotten joutuisi kohtaamaan enää pastoria.

Nyt olen miettinyt miten minun tulisi toimia? Pitääkö varoittaa seurakuntalaisia vai ottaa asia puheeksi pastorin kanssa kahden?

6

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinuna hameutuisin hoitoon; hallusinaatiosi eivät ole hallinnassa.

      Jos taas, kuten on ilmeistä, totean:

      Sananlaskut:
      3:34 Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon.

    • Anonyymi

      Ehdottaisin, että kirjoittaisit Harry Potterin uusiksi.
      Sinulla kun tuo mielikuvitus laukkaa ja kirjottaminenkin
      jotensakin sujuu.

    • Anonyymi

      Kuinka monta näitä samankaltaisia aloituksia on jo nähty ?

      Milloin mitäkin "löytyy sattumalta ja vahingossa" jonkun pastorin luota !

      Mitä ihmeen tyydytystä sinä oikein saat, tälläisten satujen ja tarinoiden keksimisestä ja levittämisestä ?

      • Anonyymi

        Mistä tiedät, ettei tuo tarinankertoja ole itse se pastori?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, ettei tuo tarinankertoja ole itse se pastori?

        En ole"se"pastori, vaan tarkanpuoleinen havainnoitsija,tämä tiedoksi epäilijöille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole"se"pastori, vaan tarkanpuoleinen havainnoitsija,tämä tiedoksi epäilijöille.

        Vaihde kasettia. Ikävystytät jo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      665
      8071
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2330
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2270
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1843
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1364
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1248
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1234
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      901
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      861
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      794
    Aihe