Juuri kuultiin A-sutdiossa kuinka pääministerin ja valtiovarainministerin täytyy tulla keskenään toimeen ja tehdä yhteistyötä, mutta Vanhanen itse on maininnut, kuinka he ovat Marinin kanssa joka toisesta asiasta eri mieltä eikä Vanhanen tätä uutta pestiä niin innolla näyttänyt ottavan vastaan muutenkaan, mutta jos sellainen tietotaitopaketti tarvitaan kaatamaan hallitus, jatkossakin löytyy osaavalle töitä. Vaikkei koko puolueelle löytyisikään. Joten nyt skarppina Perussuomalaiset, kansan suosikkipuolue, nyt ollaan menossa jo uuteen hallitukseen !
Perussuomalaiset valmiina hallituksen vaihtoon
Anonyymi
4672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kyllähän taidetaan tähän lopulta päätyä. Nykyinen hallitus ei pelkällä valtiovarainministerin pallin vaihdolla mainettaan paranna. On muutenkin tulossa niin rankkoja säästötoimia ja leikkureita, ettei rahanjakohallitus voi moraalisesti jatkaa samalla veronmaksajien ruoskimisella.
Kaikki katastrofin ainekset ovat olemassa
Onkohan persut siinä tulevassa hallituksessa?
Epäilen vahvasti, mutta katsotaan nyt, vaihtuuko hallitus ylipäätään ennen aikojaan.
Joillain on kumma tapa mennä asioiden edelle ja kertoa omia toiveitaan tulevina tapahtumina.
Kjäähkjäähkjääh.
Onneksi maailmassa on fiksuja ihmisiä jotka osaa erottaa typeryksien "pamfletit" oikeista asioista politiikassa:
Kansanedustaja Terhi Koulumies yrittäisi Petteri Orpon hallitusta perussuomalaisten ja keskustan kanssa
"Terhi Koulumies pitää perussuomalaisten ajatuspajan kirjakohua järkyttävänä, mutta silti hän olisi valmis hallitusneuvotteluihin perussuomalaisten kanssa."
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kansanedustaja-terhi-koulumies-yrittaisi-petteri-orpon-hallitusta-perussuomalaisten-ja-keskustan-kanssa-pidin-sipilan-hallituksesta/6dffc944-b1b5-403f-a68d-9d0fb0929e05
Siellä perussuomalaisten eduskuntaporukassa on niin outoa porukkaa siis kaikenlaisia kouhoja, joita ei ikipäivinä tule päästää hallitukseen ministereiksi. Kun tänään julkaistiin Jukka Hankamäen teos "Totuus kiihottaa", jossa toivottiin myös perussuomalaisittain ajattelevia toimittajia esim. Yleen . Totuus on siinä, että varteenotettavia perussuomalaistoimittajia ei ole, koska heillä taso ei yksinkertaisesti riitä.
peruSS-Pravdan toimittajia Yleen?? Ei ikinä.
Ei ne mahdu yleen, koska sen on miehittäneet punikkitoimittajat.
Ei kyse ole varmaankaan mistään mahtumisesta vaan siitä, ettei heidän journalisminsa täytä sille asetettuja kriteerejä, mitä vastuullinen media edellyttää. Suomen Uutisissahan voi oksennella vaikka minkälaista huttua vailla sitä vaaraa, että faktantarkastus iskisi päälle.
Taso kyllä riittää mutta selkärankapa ei olekaan niin mutkalla kuin useimmilla muilla ! Perussuomalaiset ajaa agendaansa avoimesti ja rehdisti .Muut globalistipuolueet taas ei muuta teekään kuin mutkia matkaansa.
Yleä taas täysylläpidetään verovaroin, siis pakkoverovaroin, ja useimmat muutkin mediat (esim. HS) nauttii verovaroja, joten tottahan ne puhuu just sillä äänenpainolla, millä niiden rahottaja eli hallitusohjelma kulloinkin käskee ! Sellainen julkituonti ei ole mitään puolueetonta. Joten Yleen kuin muihinkaan vastaaviin medioihin ei edes oteta erilaisella tavalla asioita käsitteleviä toimittajia ja kaikkein vähiten oman maansa ja kansansa etusijalle laittavia toimittajia. Fakta.
Todellisin ongelma tässä on se ,ettei KANSAN (!) äänestämät puolueet mene automatic hallitukseen vaan niille laadittiin viimeksikin aikamoiset keinotekoiset vaatimuslistat ! Kansan äänillä ja tahdonilmaisuilla ei ollut pienintäkään arvoa. Se tässä on se ongelma. Se on ongelma jatkossakin. Kansalla ei ole mitään merkitystä.
Sipilän hallituksessa oli kolme suurinta.
Ei ollut kovin suosittu hallitus.
Hallitus tulisi muodostaa suurimmista puolueista. Se olisi itsestään selvää ja demokraattista. Mutta kansalla ei tässä maassa ole pahemmin merkitystä.
Mutta nykyinen on niin suosittu. Suosion kasvu on aivan fantastista. Äänestäjät odottavat innoissaan, jos syksyllä jo pääsisi tukemaan hallituksen hyviä toimia jonkinlaisella keräyksellä.
Marin laittoi Tampereen asiat erinomaiseen kuntoon. Kohta koko Suomella menee samoin. Vihdoinkin ihmisillä menee taloudellisesti hyvin, jopa rahaa jää säästöön. Missään tapauksessa ei kannata päästää hallitusta eroamaan vaan tulevissa vaaleissa on sille annettava koko kansan tuki. Tällöin sama auvoinen onni ja ihanuus jatkuu uusien hallituskausien ajan.
Hallitus muodostetaan hallitusneuvottelujen perusteella. Kuten Sipilän hallituskin, johon nyt sattui sitten kolme suurinta, joka riitti enemmistöhallitukseen. Hallituksen muodostamistavasta voit olla mitä mieltä tahansa, en puutu siihen.
Mitä jos kaikki puolueet saisivat yhtä suuren kannatuksen?
No tuskinpa ja pysytään nyt kuitenkin demokraattisessa käytännössämme.
Vaikka Halla-aho diktatuureja ihaileekin.
Tosiasia nyt vaan on, että Perussuomalaiset tulee saamaan kansan taas taakseen eikä vähemmän suositut minkään demokratian mukaan voi sanella aanelosillaan, millaisia ehtoja ja käskytyksiä tulee täyttää... Kolme suurinta MENEE hallitukseen, niin demokratia toteutuu !
Heh heh. Joo ootellaanpa taas jotain Alma Median "gallupia" ...
Mikä se sellainen hallitus olisi, jos puolueilla olisi keskenään täysin erilaiset tavoitteet: persut haluisivat eroon EU:sta, muut eivät, muut haluavat lisätä työperäistä maahanmuuttoa, persut eivät.
Onko tällaisilla asetuksilla mitään mahdollisuutta luoda toimivaa hallitusta? Ei ole.
Tota, eikös niitä kaikkia eduskuntapuolueita kansa äänestänyt?
Persuja wituttaakin juuri se, kun Marin laittoi näitä "isänmaallisia" ääliöitä ruotuun kaupunginvaltuustossa.
Persupölhöt eivät mene hallitukseen siksi, että ovat kykenemättömiä yhteistyöhön ja suurilta osin edes järjelliseen keskusteluun muiden ihmisten kanssa.
Kun erehdyksessä hallitukseen pääsivät, niin sopiva kumileimasimen roolihan sieltä löytyi. Porvari kiitti, ja lopuksi koko roskapuolue hajosi kappaleiksi.
Ei tarvitse ihan hetkeen kokeilla uudestaan. Suomen ja maailman tilanne on myös jatkossa sellainen, että parempi kun hallituksessa on pystyviä päättäjiä eikä sekopäisiä pellejä. Persusirkuksiin ei ole Suomella enää varaa.
Jos suurimmat puolueet ovat keskenään jokseenkin kaikesta erimielisiä, niin ei se hallitus saa yhtään mitään aikaan. Maassa on silloin hallitus vain nimellisesti, ja ministereille maksetaan palkkaa tyhjästä. Käytännössä maata ei silloin hallitsisi kukaan vaalilla valittu, vaan ministeriöiden virkamiehet. Sitäkö haluat?
Sipilän hallituksessa nyt sattui olemaan kolme suurinta puoluetta (kunnes persut hajosivat; sen jälkeenhän hallitus olisi logiikkasi mukaan pitänyt muodostaa kepusta, kokkareista ja demareista). Saivat jonkinlaisen hallitusohjelmankin kasaan. Persuille riitti että saavat Soinin ulkoministeriksi; muuten antoivat hallituksen tehdä mitä lystää. Kepu ja kokkarit tekivät kuuluisan Sote-lehmänkauppansa, jossa kepu sai maakunnat ja kokkarit terveydenhoidon valinnanvapauden, jotta pääsee pörriäiset lihomaan. No, eihän noilla spekseillä sotesta mitään tullut. Aikaan saatiin kiky, aktiivimalli (nämä kumottu jo) sekä ammattikoulutuksen mittavat säästöt ja niiden myötä heikentynyt osaaminen.
Kyllä voi luoda toimivan hallituksen erilaisillakin mielipiteillä, koska ne ihan samat ERILAISET mielipiteet edustaa koko kansaa ! Mutta kierompaa onkin, että eduskunnan omissa .äänestyksissä tuleekin kuvaan kiero "puoluekuri", vaikka puolueessa olisi sen miljoona erilaista mielipidettä !
Persupölhöt on oikea ilmaisu! Samaa mieltä.
Näin on! Persut eivät pääse vallankahvaan koskaan. Turha puolue.
Onko suurimpien puolueiden ns. pakkoavioliitto tae siitä, että hallitus olisi toimiva? Äänestyshän on se demokraattinen vaikutustapa, millä äänestäjät ilmaisevat oman tahtonsa puolueille, mutta loppupeleissä puolueet itse setvivät sen keskenään hallitustunnustelijan johdolla, mitkä puolueet lähtevät muodostamaan hallitusta. Se antaa mahdollisuuden myös pienemmille puolueille olla mukana tekemässä hallituspolitiikkaa. Jos tuota tapaa alettaisiin pakkosyistä käyttämään, että vain suurimmat puolueet muodostaisivat hallituksen, niin se sulkisi automaattisesti pienempiä puolueita ulos oppositioon. Entä hallitusohjelma? Eikö sillä ole mitään merkitystä? Pitäisikö muiden hallitusta muodostettaessa hyväksyä sellaisiakin teemoja hallitusohjelmaan, mitä valtaosa muodostettavan hallituksen puolueista eivät voi edes hyväksyä vain yhden puolueen ajamina? Hallitusohjelma on AINA kompromissi.
Tässä taitaa nyt vaan haiskahtaa perussuomalaisten omat pyrkimykset ja johtunee siitä, että mielestänne nämä puolueenne kaksi ainoaa, keskeistä teemaa pitäisi hallitusta muodostettaessa muiden hyväksyä vaikka niitä eivät muut puolueet voisikaan hyväksyä kukin omasta syystään.
Hallituksen muodostavat ne, jotka siihen kykenevät, ja yleensä muodotavat eduskunnassa enemmistön.
Onko utopistisempaa näkemystä hallitusyhteistyöstä vielä nähtykään kuin tuo minkä itse esitit? Kuinka tuolla sinun ajatusmallillasi sama hallitus voisi harjoittaa sekä maahanmuuttomyönteistä että maahanmuuttokriittistä politiikkaa? Ei tulisi muuten koko touhusta yhtään mitään. Entäpä ilmastotavoitteet ja ilmastodenialismi samassa paketissa? Ei taitaisi näkemyksiisi pohjautuva hallitus kestää kuukauttakaan kasassa.
Millainen on muuten sellaisen puolueen poliittinen linja, joka ei toteuttaisi puoluekuria edes missään muodossa? Kuten juuri itse ilmaisit, että olisi sen miljoona erilaista mielipidettä, mutta kun linjoja ei voi olla miljoonaa. Sellainen puolue on tuulella käyvä ja poliittisesti täysin arvaamaton. Mihin luottamus eri puolueiden välillä voi sellaisen tuulimyllypuolueen kanssa perustua?
Voi että... kun hiekkalaatikolla viherhippikommunisti keksi taas uuden haukkuma sanan niin toinen lopetti muovi-traktorilla ajon ja oli samaa mieltä. Kyllä nämä tenavat on sitten hauskoja...
Se rakki älähti, johon kalikka kalahti?
Joko hallitus kaatui?
Entäs nyt?
No nyt se ainakin kaatuu!
ps porukat on täysin kuutamolla!!
Aloittajalle sanoisin, että nyt perussuomalaiset skarppina. Oppositiopuolueen asemanne vaan vahvistuu entisestään. Ei asiaa mihinkään hallitukseen. Nykyinen Marinin hallitushan vain vahvistui Vanhasen ministeriydestä. Vanhanen itse kommentoi, että hänen tulee ensisijaisesti tukea pääministeriä.
Se on vanhanen kuin kolumbuksen patsas
Persut pärjää oppositiossa vallan hyvin. Ongelmat tulevat kun mennään päättäviin pöytiin. Puolue ei pysy yhtenäisenä päätösten takana, porukkaa löytyy äärilaidasta, toiseen. Mutta voisihan sitä Kekkosen ajan keinoa käyttää. Silloinhan kommarit kesytettiin hallitukseen ottamalla. Veikkaan persujen hajoavan Halla-aholaisiin ja jyrkän linjan kannattajiin vastaavassa tilanteessa..
..hallitus on mennyt korona halpaan. Ei olisi saanut jakaa "helikopterirahaa" sentin senttiä. 800 miljoonaa jaettiin "kiireessä" tarpeettomasti vääriin kohteisiin.
Hallitus tukee lisäbudjetissaan 50 miljoonalla viheralueiden hoitoa, Panda karhuja parilla miljoonalla, uutta museota kymmenillä miljoonilla. Puhumattakaan muista velkarahalla rahoitettavista pysyväismenoista.
Eräänlainen Korona hysteria valtasi kokemattoman hallituksen ja mentiin "asiantuntijoiden" halpaan.
Mijardien kaataminen hankkeisiin, jotka eivät työllistä tai ole pakkoa niitä antaa, on vastuutonta. Hallitus on onnenkerjäläinen, ääniä pyritään keräämään ostamalla niitä, etelä-euroopan malliin. Manjaana maissa tämä on tuttu käytäntö.
Perussuomalaiset tulevat olemaan pääministeripuolue ja vastaamaan ikävistä asioista. On lopettettava pitkäiaikaistyöttömyys-pakolla. Ei ole rahaa antaa ihmisten makoilla vuosikausia. Samalla pidettävä huoli, että halpatyötä ei sallita.
"Erillaisia pyhiä lehmiä" on kaadettava. Maataloudentukiin valmisteltava reformia, liiankallista, yritystukiin samoin. Moniin menoihin tehtävä näin leikkausia uudelleen järjestelyn kautta. DDR-suomen perintöä leikkatava reilusti, jotta yhteiskunta toimisi ilman velkarahaa...
Persuissa ei enää ole ministereiksi sopivia henkilöitä. Kaikki järkevät tyypit häipyivät.
Perussuomalaisten EI ANNETTU pelastaa hallituksessa Suomea ja suomalaisia. Veikkaanpa että nyt vasta otetaankin kurjat pohjalukemat tällä hallituksella ja silloin on enää turha kirkua Perussuomalaisia apuihin.
Hallitus on yhtäkuin Keskustan räpiköinti ja "yhteistyö" eli SDP:n pakkomiellyttäminen , joilloin Keskustan oma arvo ja agenda muuttuu menneisyyden haikailuksi. Kulmuni on oiva esimerkki kokemattoman ja suorastaan typerän ihmisen isottelusta ! Ja tätä hallitusta joku vielä kehtaa kehua...
Tämä Hankamäki -keissi oli viimeinen niitti. Luuletteko persut enää koskaan pääsevänne kenenkään kanssa hallitukseen! Mitä luulette? Täysiä!pölhöjä koko sakki.
Niin kuin sanottua laadunvalvonta pääsi pettämään. Joidenkin kuuluisi tehdä siitä johtopäätökset siellä perustassa
Taitaa se "laadunvalvonta" koko persuleirissä olla pettänyt jo paljon aikaisemmin.
Persut tahtoisivat todellakin vaihtaa Suomen hallituksen.
Sanna pois vallasta ja Putin tilalle. Kreml hoitaa loput.
Mstä nuo Kremlit ja Putinit oikein tulee silakoille mistä tuo vitsaus on saanut alkunsa?
Hei persut. Teillä petti se laadunvalvonta pahasti kesällä 2017. Muistelkaapa niitä kuvia puoluekokouksesta. Sairasta meininkiä. Hypitte ylös alas naamat hikisinä ja hullunkiilto silmissä. Ja valitsitte puheenjohtajaksi tyypin, jonka ansiot oli kirjoitettu massamurhaaja Breivikin manifestiin. Oliko järkeä? Ai niin, ampuihan Halla-aho melkein homoa päähän. Onko se muka joku ansio?
Ainahan oppositio on valmis hallituksen vaihtoon.
Persulta on se jäänyt tajuamatta.