Kuka äänestää Keskustaa ja miksi ihmeessä?

Gallupeissa Keskustan kannatus on heilunut 10% ja 12% välillä. Erilaiset ammattiselittäjät ovat pitäneet tätä alhaisena kannatuksena. Minusta se on aivan käsittämättömän korkea. Miksi kukaan äänestäisi Keskustaa?

Ymmärrän hyvin jos eläisin maataloustuilla, niin tietenkin haluaisin että Keskusta on niitä puolustamassa ja ikuisesti kasvattamassa. Sehän on ainoa asia jota Keskusta johdonmukaisesti on ajanut jo vuosikymmeniä. Mutta maataloustuista ei Suomessa elä kuin muutama prosentti. Loppu kansasta on niiden suhteen maksumiehiä. Silti moni muukin äänestää Keskustaa, koska kannatus on hämmästyttävästi yli 10%.

Ketkä (muut kuin maataloustukielätit) äänestävät Keskustaa ja miksi ihmeessä?
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuka+äänestää+suomen+paskinta+puoletta+?++Keitä+nämä+23.2+%+ovat+,+hä+?

Äänestä
  • Persut on Suomen paskin puolue, nyt onneksi moni on viisastunut. Kuka siis äänestäisi Suomen paskinata puoluetta, persuja. Persut eivät pystyisi hoitamaan koronan jälkihoitoa, vaikka miten jälkiviisaita ovatkin. Ei kai kukaan halua Sipilän hallituksen tyyppistä kokoonpanoa, jossa persut ja kokoomus olivat palkansaajien kurkussa kuristamassa ja monen perheen elämä ei vieläkään ole raiteillaan.

    Miksiköhän kansalaisten luottamus pääministeriimme on suuri.

    "Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista on tyytyväisiä Sanna Marinin hallituksen tähänastiseen toimintaan, kertoo Lännen Median teettämä kysely. Tätä mieltä kertoi olevansa 64 prosenttia vastaajista. Iltapäivälehtien toimituksissa pidetään varmaan kriisipalaveria tilanteen korjaamiseksi, sillä sen verran aktiivisesti ne ovat olleet kampittamassa hallitusta".

    Äänestä

Erittäin hyvä kysymys, olen ihmetellyt ihan samaa, mutta käytännössä kepu on maajussien ammattiliitto, jonka tehtävänä on yrittää saada maksimaaliset tulonsiirrot veronmaksajilta pienelle kepujoukolle. Mutta keskusta ei aja suomen asiaa, ainoastaan hyvin pienen porukan etuja ja muiden ammattiliittojen tapaan. Se mikä on huolestuttavaa, kaikki nuo kepun junailemat tulonsiirrot on käytännössä syömävelkaa, ei investointia mihinkään järkevään. Siltarumpu on suurin kepulainen innovaatio.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Gallupeissa Keskustan kannatus on heilunut 10% ja 12% välillä. Erilaiset ammattiselittäjät ovat pitäneet tätä alhaisena kannatuksena. Minusta se on aivan käsittämättömän korkea. Miksi kukaan äänestäisi Keskustaa?

Ymmärrän hyvin jos eläisin maataloustuilla, niin tietenkin haluaisin että Keskusta on niitä puolustamassa ja ikuisesti kasvattamassa. Sehän on ainoa asia jota Keskusta johdonmukaisesti on ajanut jo vuosikymmeniä. Mutta maataloustuista ei Suomessa elä kuin muutama prosentti. Loppu kansasta on niiden suhteen maksumiehiä. Silti moni muukin äänestää Keskustaa, koska kannatus on hämmästyttävästi yli 10%.

Ketkä (muut kuin maataloustukielätit) äänestävät Keskustaa ja miksi ihmeessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu