Huomasin sattumalta Eric Wilsonin videot You Tubessa ja täytyy sanoa, että omat ajatukseni menivät hieman pois tolaltaan noita katsellessani. Niin vakuuttavaa oli hänen tapansa kertoa Raamstun tutkimuksiensa tuloksista. En ole ymmärtänyt aikaisemmin noin Raamattua mitä Wilson tuo perustellusti esille videoissaan.
Entinen Jehovan todistaja Eric Wilson käsittelee videoissaan todella hyvin erilaisella lähestymistavalla kaikkia aiheitaan You Tube kanavalla, kuten nyt esimerkiksi Matteuksen lukua 24.
Minua vaivaa suuresti seuraava kysymys. Jos Jehovan todistajien ymmärryksen mukaan Jeesuksen profetia lopun ajasta liittyy myös meidän aikaamme jota nyt elämme eikä pelkästään vain heidän, siis varhaiskristittyjen aikaan, mutta Eric Wilsonin tulkinnan mukaan Jeesuksen profetia olisi liittynyt vain Jerusalemin mahtavan kaupungin ja sen temppelin tuhoutumiseen roomalaisten valloittajien käsissä vuonna 70 jkr, niin milloin sitten tämän nykyisen maailman loppu on tulossa vai tuleeko sellaista ollenkaan? Tämä kysymys askarruttaa ja vaivaa mieltäni kovin. Jehovan todistajien opetusten mukaan elämme lopun aikaa ja he opettavat kahdesta limittäisestä sukupolvesta, jotka elävät samaan aikaan ja loppu tälle maailmalle olisi hyvin lähellä. Tarkoittaako tuo opetus siis sitä, ettei kukaan tiedä milloin maailman loppu todella tulee eli tämän aikakauden pahojen ihmisten tuho. Sehän voisi sitten kait tulla vasta 100:jen vuosien päästä, jolloin me kaikki olemme olleet kuolleita jo kauan. En oikein ymmärtänyt, milloin sitten Eric Wilsonin opetuksen mukaan voimme nykypäivän ihmisinä odottaa aikakautemme loppua. Vai siirtääkö myös Jehovan todistajien tulkinta kahdesta samaan aikaan elävästä sukupolvesta lopun tulon kauas kauas hamaan tulevaisuuteen jota me emme olisi siinä tapauksessa näkemässä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen alkanut epäilemään että tämä Eric Wilsonin anoppi on Turunen.
niin milloin sitten tämän nykyisen maailman loppu on tulossa vai tuleeko sellaista ollenkaan?
- En osaa vastata. Minusta nämä ovat toisaalta sellaisia kysymyksiä, joihin ei edes voi saada luotettavia vastauksia joltain kysymällä. Varmoja vastauksia ei ole, kun on kysymys uskonasioista. Ehkä sinun pitää henkilökohtaisesti ratkaista mihin uskot. Minä usko siihen että esim JT uskonto olisi ainoa oikea, siksi kysyisin näkemyksiä myös muilta kristityiltä pohtimisen tueksi. Raamattuun voi ilmeisesti uskoa myös ilman näitä vuosilukulaskelmia ja tuplasukupolvia?
Jehovan todistajien tulkinta ei siirrä loppua, vaan tulkinnat muuttuvat kun loppua ei odotetusti tule. Hyvin todennäköisesti tuplasukupolvi tulee ja menee, ja sitten on taas keksittävä jotain, millä saadaan lisää aikaa.
Tämä on varmasti jo työn alla mitä keksitään...
Väärien ennustuksien oppi-isä. Tuo juna meni jo noin 2000-vuotta sitten, kun Jeesuksen antama lupaus pikaisesta, eliaikalaistensa aikana tapahtuvasta paluustaan osoittauti jullikaksi, fiaskoksi.
Hän ei pitänyt lupaustaan paluustaan, jonka antoi kasvokkain aikalaisilleen ja vakuutti sen toteutuvan heidän elinaikannaan, lupauksen kuulleiden sukupolven aikana.
Tämän seurauksena on "taivaan merkkien" tähystelijöitä lopun ennusteluineen riittänyt, joiden joukossa myös Vartiotorniseura.
Ps. Vartiorniseuran aikalaskelmat 1914-lopputulemineen ovat Russelin lainakamaa adventisti Barbourilta, jonka hänenkin laskelmansa olivat lainakamaa toisaalta ja ilmeisemmin John Aquila Brownilta.
***
”Lapsukaiset, on viimeinen hetki, ja niin kuin olette kuulleet, että antikristus on tulossa, niin onkin nyt tullut monia antikristuksia; siitä me tiedämme, että on viimeinen hetki.” (1. Joh. 2:18 UMK)
”Mutta nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet.” (1. Kor. 10:11 UMK)
2.Kol. 1:23 "Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla,"
Matteus 10:23 "Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee."
Kol. 1:23 UMK ”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
Mat. 24:34 ”Totisesti minä sanon TEILLE, että TÄMÄ sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.”
Mark. 9:1 Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan."
Mat. 24:34 ”Totisesti minä sanon TEILLE, että TÄMÄ sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.”
Ai jaa. Minä luulin että Jeesus jutteli joskus 2000 vuotta myöhemmin olevasta tuplasukupolvesta, joka ei katoa.
Luuk. 21:25 "Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. 26 Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. 27 Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. 28 Kun nuo tapahtumat alkavat, NOSTAKAA rohkeasti päänne pystyyn, sillä TEIDÄN vapautuksenne on lähellä."
Wilson puhuu myös Kristuksen läsnäolon tunnusmerkistä ja se tulee kuin varas yöllä - eli siitä ei ole mitään ennakkomerkkiä. Eli niin se on ettei lopun läheisyyttä voi oikein mitenkään arvioida. Muuten loppu ei tulisi kuin varas yöllä ja hetkenä jota ei sellaiseksi luulla.
Jeesushan sanoi apostoleille että ei ole teidän asianne tietää milloin loppu tulee. Uskonnot on vaan tottuneet ennustelemaan asioita vaikkei siihen ole perustetta. Kai se on inhimillistä että odottaa sen tulevan omana elinaikana. Mutta loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystä milloin se tulee - vaan että se tulee ja ihmishallinto loppuu.
"Jeesushan sanoi apostoleille että ei ole teidän asianne tietää milloin loppu tulee."
Jeesus lupasi tulla kuulijoidensa elinaikana. Vain päivää ei voinut tietää.
Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. (Matt.24:42)
Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä. (Matt.25:13)
"Muuten loppu ei tulisi kuin varas yöllä ja hetkenä jota ei sellaiseksi luulla."
Tuleminen kuin varas yöllä on yksi piire, joka Jeesuksen paluuseen Uudessa testamentissa liitetään. Jonkinlaisia merkkejä etukäteen piti kuitenkin tulla.
Luuk. 21:29 Hän esitti heille myös vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa.
30 Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä.
31 Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä.
32 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.
Mikään ei viittaa siihen, että Jeesus olisi suunnannut sanansa jollekin muulle porukalle kuin aikalaisilleen.
Ut:n kaanoniin on päätynyt myös kohtia, joissa käsitellään paluun viipymistä ja sen aiheuttamaa pettymystä, esim. 2. Piet. 3:9 Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.
Olihan se tulossa jo 1914 mutta kääntyi takaisin kun pelästyi Russelin partaa, mutta nytpä ei ole sitä pelkoa enää ainakaan suomessa.
5 Moos 18:20-22 ilmoittaa väärän profeetan tunnusmerkin: Ennustuksensa ei toteudu.
Herätkää n:o 23 v. 1968 esitteli vartiotorniseuran ylitsepursuavat todisteet maailmanlopulle vuodeksi 1975, kuten lehti itse kirjoitti.
ilmestyskirja 20:10 ilmoittaa väärän profeetan rangaistuksen: ikuisuus tulimeressä