Viikonlopun pahoinpitelystä kohistaan

"Päivitys liittyy Teuvalla mökille kokoontuneiden nuorten ja paikalle tulleiden ulkopuolisten välille lauantain vastaisena yönä syntyneeseen riitatilanteeseen, josta myös poliisi tiedotti (siirryt toiseen palveluun) lyhyesti viikonloppuna.

Poliisin tapahtumakuvauksen mukaan useampi autollinen nuoria lähti seuraamaan paikalta poistunutta autoseuruetta, jolloin pakoon ajanut, mökille vierailemaan tulleen henkilön auto ajautui ulos tieltä. Paikalla syntyi tappelu, josta yksi nuori toimitettiin sairaalaan. Poliisi otti kiinni yhden henkilön, joka on nyt vapautettu".

https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_899,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/39-6880275ee0b68fec768.jpg

Sosiaalisessa mediassa jaetaan tekstiä ja kuvia tuhoutuneesta autosta, jonka kylkeen on maalattu mamu-sana, jolla maahanmuuttajiin usein viitataan väheksyvässä mielessä.

Päivityksen mukaan auto kuuluu pahoinpitelyn uhrille.

Yle on tavoittanut kuvat ensimmäisenä jakaneen henkilön, joka vahvistaa tiedon ja kertoo ottaneensa ne itse tapahtumapaikalla.

Somessa pohditaan muun muassa sitä, onko kyseessä viharikos auton kyljessä olevan mamu-tekstin ja pahoinpitelyn uhrin ihonvärin vuoksi. Tapauksen uhri on maahanmuuttajataustainen, mutta Suomen kansalainen.

https://yle.fi/uutiset/3-11394621?origin=rss
26777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mistä mamu on saanut autorahat?????

Äänestä
  • Olisko Pappa betalar?

    Äänestä

  • Sossu betalar

    Äänestä

  • Autorahat saa pankista. Mutta tässä on kyseessä on väkivaltainen mamukriittisten(?) sairas teko.

    Äänestä

  • "Suomen Sisun Teuvan paikallisosasto oli mökillä hoilaamassa Maamme-laulua, pesusaavissa, ja tietysti kännissä.
    Isänmaallisille persuille kaikki on luvallista, jopa pyhien arvojen raiskaaminen."

    Äänestä

Pohjanmaalla ei toimi mitkään black lives matterit! Sielä on äijät vielä rautaa...

Äänestä

Yksittäistapaus. Noin käy kun aukoo päätään eikä suojaväri auta.

Äänestä
  • Oliko sillä kamelikortti??

    Äänestä

Mitä menee toisten mökille kutsumatta ?

Äänestä

Onko Teuvalla noin idioo*teja, viimeaikaisten uutisointien perusteella? Ainakin rasisteja, eikä rasistit ole yleensä älykkäitä ihmisiä. Kantsis keskittyä järkevämpiin tekemisiin, kuin mitä viime viikonloppuna.

Äänestä

matut saisi muuttaa muualle täältä pohjanmaalta

Äänestä
  • Ja nehän lähtöö jos vaan halutahan!

    Äänestä

  • Tänne ei ainakaan oo lupa tulla, ajakaa ne auringon laskua kohti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja nehän lähtöö jos vaan halutahan!

    Kerokaa sitten niille missä se savimaja on ja miten sinne voi muuttaa.

    Äänestä

  • Kukas sitten tekee työt?

    Äänestä

Vai että oikein viha-rikos..tähän paskaan voikin sitten taas käyttää niitä resursseja ja aikaa ja jättää ryöstetyt/raiskatut suomalaiset oman onnensa nojaan.

Äänestä

No ei ainakaan itsepuolustuksesta kyse, kun on oikein autoilla lähdetty perään ja tämän lisäksi ovat pahoinpidelleet auto-onnettomuuden uhreja.

Äänestä
  • Mitä sitte? Mitäs alotti tuommoset ulkolaiskriminaalit ajetaan vittuun! Hattua nostan hyvin toimittu.

    Äänestä

  • Niin, tää ei ollut Teuvalla? Vai liittyykö jotenkin?

    Äänestä

1 vs. 10, on lapsellisen helppoa uhota.
1 vs. 1, jokainen noista kymmenestä luikkisi karkuun.

Äänestä

"Myös uhrin auto turmeltiin ja töhrittiin. Auto on kuitenkin poliisin mukaan hajotettu vasta sen jälkeen, kun poliisi oli käynyt paikalla ja uhri oli viety sairaalaan".

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisilta-lisatietoja-jarkyttavasta-valikohtauksesta-teuvalla-rasistinen-motiivi-on-yhtena-selvitettavana-asiana/7844186

Al-Obaidi kertoi MTV Uutisille, että rikoksen tekijät olisivat rikkoneet hänen autonsa lasit jo pahoinpitelytilanteen aikana.

Poliisi vastaan AL-Obaidin väitös auton kunnosta ?

Äänestä

Jahas, nyt sitten meikäläinenkin media sai Floyd Georgensa, pian on antifa kaduilla, paukkupommit lentävät ja liikkeiden ikkunoita rikotaan. Tiedotusvälineet ylistävät mielenosoittajien suurta ihmisrakkautta ja heidän johtajansa kutsutaan presidentin linnaan itsenäisyyspäivänä, heidän uhrinsa taas voivat joutua Riihimäelle linnaan ihmisoikeuksien vastaisesta toiminnasta, jos ovat erehtyneet liikkeitään puolustamaan.

Äänestä

Älykkäät persunpennut älykkäine kommentteineen saivat minut ihmettelemään. Joku osasi jopa auttavasti kirjoittaa Suomen kieltä.
Suomen Sisun Teuvan osasto oli mökillä hoilaamassa Maamme-laulua, pesusaavissa, ja tietysti kännissä.
Isänmaallisille persuille kaikki on luvallista, jopa pyhien arvojen raiskaaminen.

Äänestä

Halla-aho loikkii taas piiloon.

Äänestä
  • Halla-allah onkin mies pusikossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Päivitys liittyy Teuvalla mökille kokoontuneiden nuorten ja paikalle tulleiden ulkopuolisten välille lauantain vastaisena yönä syntyneeseen riitatilanteeseen, josta myös poliisi tiedotti (siirryt toiseen palveluun) lyhyesti viikonloppuna.

Poliisin tapahtumakuvauksen mukaan useampi autollinen nuoria lähti seuraamaan paikalta poistunutta autoseuruetta, jolloin pakoon ajanut, mökille vierailemaan tulleen henkilön auto ajautui ulos tieltä. Paikalla syntyi tappelu, josta yksi nuori toimitettiin sairaalaan. Poliisi otti kiinni yhden henkilön, joka on nyt vapautettu".

https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_899,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/39-6880275ee0b68fec768.jpg

Sosiaalisessa mediassa jaetaan tekstiä ja kuvia tuhoutuneesta autosta, jonka kylkeen on maalattu mamu-sana, jolla maahanmuuttajiin usein viitataan väheksyvässä mielessä.

Päivityksen mukaan auto kuuluu pahoinpitelyn uhrille.

Yle on tavoittanut kuvat ensimmäisenä jakaneen henkilön, joka vahvistaa tiedon ja kertoo ottaneensa ne itse tapahtumapaikalla.

Somessa pohditaan muun muassa sitä, onko kyseessä viharikos auton kyljessä olevan mamu-tekstin ja pahoinpitelyn uhrin ihonvärin vuoksi. Tapauksen uhri on maahanmuuttajataustainen, mutta Suomen kansalainen.

https://yle.fi/uutiset/3-11394621?origin=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu