Kiitos kun kokoomus ottaa kepun panda hankkeen Ähtärissä esille.
Nytkin oikeuslaitoksen toimenpide kielto Ähtärissä päällä.
Joko koko hanke on konkurssissa joko liki 30 miljoonaa rikki.
Kokoomus tulee estämään Ähtärin kepun hankkeen.
Nytkin oikeuslaitoksen toimenpide kielto Ähtärissä päällä.
Joko koko hanke on konkurssissa joko liki 30 miljoonaa rikki.
Kokoomus tulee estämään Ähtärin kepun hankkeen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muuan Sauli Niinistö oli Kiinassa, kun siellä tehtiin päätös Suomeen tuotavista pandoista.
Ei ollut. Sake oli Ähtärissä puhumassa.
TÄMÄ ON ÄHTÄRIN OMA MATLAILU HANKE.
PAPERIN ALLEKIRJOITTI TIILIKAINEN JA HUSO JAANA. KEPULAISTEN HANKE.
EDUSTAJA MIKKO SAVOLA LUIKKI POIS PUH JOHTAJAN PAIKALTA KUN VELKA KIERRE PALJASTUI.
Oli kiinassa samaan aikaan kun niitä pandoja tänne alettiin tuomaan. Siitähän oli lehdissäkin uutisia.
Näin 40 vuotta Suomen sisäpolitiikkaa seuranneena, tämän viikon keskiviikkona EU budjettikeskustelussa nähtiin eduskunnassa jotain hyvin mielenkiintoista. Kokoomuksen liehittely Matti Vanhasta ja keskustaa kohtaan meni jo surkuhupaisuuden puolelle, että alkoi miltei naurattaa.
Petteri Orpo ja Timo Heinonen esittelivät sellaista soidintanssia Vanhasen ja Keskustan ympärillä. Itseasiassa se oli aika karmeaa katseltavaa.
Luuleeko nämä kaksi, että Sanna Marin tai ehkä Li Andersson antaisi Vanhasen pelata kokoomuslaista talouspolitiikkaa nykyisessä hallituksessa. Ainakin pääministeri ampui kepun leikkaushaaveet alas heti kättelyssä, kuten pitikin.
Eikös Kokoomus enää kannatakaan yritysten tukemista?