EU:n ja Britannian tulevan suhteen neuvottelujen tilaa tarkastellaan huipputapaamisessa maanantaina. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tiedottaja Barend Leyts kertoo Twitterissä, että tapaaminen järjestetään videoyhteyden välityksellä.
Tapaamiseen osallistuvat Britannian pääministeri Boris Johnson sekä EU:n puolelta Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja parlamentin puheenjohtaja David Sassoli.
EU ja Britannia ovat neuvotelleet siitä, miten kaupankäynti ja muut suhteet järjestetään sen jälkeen, kun Britannian EU-eron jälkeinen siirtymäaika päättyy. Viime kuukausina käydyissä neuvotteluissa ei ole saavutettu paljoa edistystä.
Edellinen neuvottelukierros päättyi viime viikolla turhautuneisiin äänenpainoihin. Perjantaina EU:n pääneuvottelija Michel Barnier muun muassa sanoi, että Britannia pyrkisi vetäytymään jo aiemmin sovituista asioista. Tällä hän viittasi erityisesti erosopimuksen yhteydessä annettuun poliittiseen julistukseen, joka ei sinänsä ole varsinainen sopimus.
Tiukka aikataulu
Uuden suhteen neuvotteluja käydään tiukassa aikataulussa, sillä Britannian EU-eron jälkeinen siirtymäaika on tällä tietoa päättymässä vuoden lopussa.
Barnier on sanonut EU:n olevan edelleen avoin siirtymäajan jatkamiselle, mutta Britannia ei toistaiseksi ole halunnut hakea lisäaikaa.
Määräaika lisäajan hakemiselle umpeutuu tämän kuun lopussa.
Neuvottelujen suuria kompastuskiviä ovat olleet muun muassa tasapuolisten kilpailuolosuhteiden takaaminen sekä kalastus.
EU:n näkökulmasta tasapuolisen kilpailuympäristön säilyttäminen vaatii Britannian sitoutumista tiettyihin EU-sääntöihin. Britannialle tällainen sitoumus ei käy, vaan maa haluaisi karistaa jaloistaan kaikenlaisen EU-sääntelyn.
Brexit-vääntö jatkuu
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Vai niin ja ketä kiinnosta joku Britannian kauppasopimus EU:n kanssa. Britannianhan piti solmia brexitin jälkeen parempi sopimus EU:n kanssa kuin heillä oli EU:n jäseninä.
Hyvä persut.- Anonyymi
Ei Britannia pysty sanelemaan EU:lle mitään, vaikka niin kuvittelee.
EU:lla on kauppasuhteet valmiina. Britannia joutuu luomaan ne alusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874128Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella263000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10909
- 133901
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760