Yhdenvertaisuusvaltuutettu väittää Suomessa olevan rasismia

Ihonväriltään musta yhdenvertaisuusvaltuutettu (nimeä ei löydy hakemallakaan, lieneekö sekin salaista) väittää suomalaisia rasisteiksi ja sanoo, että kolme neljästä maahantulleesta on kokenut Suomessa rasismia.

Kun vierasmaalaisia Suomessa on tietojen mukaan noin 420 000, on tuon mukaan rasismia Suomessa kokenut 315 000 maahantulijaa.

Kun yhdenvertaisuusvaltuutetun toimenkuvaan kuuluu kaiketikin ihmisten yhdenvertaisuus , niin voisiko hän tarmokkaasti tarttua asiaan ja poistattaa ns . "positiivisen syrjinnän" , joka diskriminoi kantasuomalaisia ?
1756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Näinhän todistit sen olevan oikeassa.

Äänestä
  • Tuosta ulkomaalaistaustaisten määrästä suurin osa on valkoisia.

    Äänestä

Missä asioissa "kantasuomalaisia" syrjitään?

Äänestä

Silloin , kun käytetään poliitikkojen ja virkamiesten kehittelemää "positiivista syrjintää, " asetetaan jonkin ihmisryhmän edustaja etuoikeutetuksi jonkin asian suhteen valtaväestön edelle.

Eli tosiasiallisesti " positiivinen syrjintä " on valtaväestön syrjintää.

Äänestä

YLE lipsautti uutisessa:
perjantai-ilta... katukuva ei samanlainen kuin Amerikassa.

:)

Mellakoitako tänne halutaan

Äänestä

Kyllähän suomalaiset ovat rasisteja, jos vaikka puhuvat raiskauksista, jotka ulkomailta tulevat, loisivat tyypit tekevät. On se niin väärin.

Äänestä

Kyse on mamutulvan vastustamisesta eli suomalaisen Suomen puolustamisesta. Eli suomalaiset kohtelevat sen mukaan KAIKKIA matuja.

Mutta kun kyse on mustasta mamusta, hän tulkitsee mamutuksen vastaisuuden ihonvärinsä arvosteluksi eli rasismiksi!?

Ja tietysti kiihkomamuttajamme tukevat tuota erhettä...

Äänestä
  • Kyllä rasistit ovat tyhmiä. Suoltavat rasistista sontaa, eivätkä edes ymmärrä, mitä tuli sanottua.

    Äänestä

Viime vuonna N 140 000 suomalaistA haki ruokaa leipä jonoista
Kirkon mukaan tänä vuonna avun tarvitsijoiden määrä kolminkertainen

Mutta mamuja ei leipäjonoissa näy

Äänestä

Nyt olisi aika tehdä tutkimus miten suomalaiset ovat joutuneet kiusatuiksi mm päiväkodeissa, hiekkalaatikolla ja kouluissa. Miten on peloteltu vanhempia ihmisiä pihoissa? Kuinka paljon on joutunut uhkailujen kohteeksi ja jopa melkein henkensä menettänyt. Miksi suomalaiset eivät nyt vihdoin ala tehdä näistä ilmoituksia. Monet ovat joutuneet muuttamaan asunnostaan jatkuvan häiriköinnin takia ja pelosta. Monet ovat jopa muuttaneet pois omasta kotikaupungistaan pois, koska ei enää mitään elämisen mahdollisuutta suomalaiselle ihmiselle. Tämän suomalaisen ei tarvitse olla edes rasisti vaan ei enää jaksa elää pelossa, josko hänen lapset raiskataan, tapetaan, itse joutuu tapetuksi. Luultavasti kukaan ei tule unohtamaan Euroopassa olleita terrori-iskuja, jotka jatkuvat edelleen. Suomessa tapahtuneita pikkutyttöjen raiskauksia ja nuorten silmittömiä murhia. Joku miettii mistä syntyy rasismi. Ehkäpä nyt olisi peiliin katsomisen paikka?

Äänestä
  • Seksuaalirikoksissa muutamilla etnisillä ryhmillä on valtava yliedustus. Miksi raiskauksia ei käsitellä rasistisina rikoksina kun ne kohdistuvat vieraan etnisen ryhmän (rodun) jäseneen, esim. Kun kantasuomalainen raiskaa irakilaisen musliminaisen? Ai niin, tälläistähän ei ole koskaan tapahtunut!
    Näissä tummien tekemissä raiskauksissa ei ole ennen muuta kysymys 'seksuaalisesta hätätilasta', vaan rasistisesti värittyneestä hyökkäyksestä, häpäisystä meidän kantasuomalaisten rotua ja kansaa kohtaan.
    Ihme että valtakunnansyyttäjä ei ole tarkastellut asiaa tältä kannalta.

    Äänestä

  • Nyt puhut asiaa! Olen samaa mieltä!

    Äänestä

Rasismi voi ilmetä monella tavalla. Kuten niin, että maahanmuuttajalle, joka on jo suomen kansalainen, puhutaan esim englantia oletuksena. Tiedoksi se, että kansalaisuuden saa vain, jos selviytyy suomen kielikokeesta (tuosta ei muuten selviydy edes monet perussuomalaiset! olen nähnyt testin). Erikseen on juhlapaikanhakijat, jotka saavat kansalaisuuden vain tulemalla tänne oikeaan aikaan.

Jonkinlainen syrjiminen kunnallisissa palveluissa. Ei haluta auttaa ja keskustella.

Päivähoidossa eivät keskustele lasten vanhemmille samaan malliin, kuin keskustelevat sujuvasti suomea puhuville.

Äänestä
  • Miten vit...ssa se, että puhuu ulkomaalaisen näköiselle englantia, on rasismia? Ja miten voin tietää että tyyppi on Suomen kansalainen? Sehän on kohteliasta että puhutaan englantia ulkomaalaisen näköiselle sillä miten voisin olettaa että jollain esim.Kongolaisella tai Kiinalaisella, vaikkakin Suomen kansalaisuuden jo omistavalla, on suomen kieli niin hyvin hallussa että onnistuu ymmärtämään kaikki kuin kantis.
    Jos taas puhun esim. Somalialaiselle kaapuakalle suomea hieman hitaammin kuin puhuisin Savolaiselle kantikselle niin sekin on siis rasismia...

    Yhteenveto:
    Puhu Kongolaiselle englantia-olet rasisti.
    Puhu Suomea tavallisesti - Kongolainen ei ymmärrä, joten teet sen tahallasi ja olet rasisti.
    Puhu Suomea hieman hitaammin jotta Kongolainen ymmärtäisi - olet rasisti...
    Älä puhu Kongolaiselle - olet rasisti

    Joten - jos Kongolainen kysyy jotain kadulla, käske sen painua vit...uun ja jatka matkaa.

    Äänestä

Kaikesta sitä tehdään rasismia. Nyt minä sanon, että muutamiakin ulkomaisia sällejä on tullut kyselemään esim miten pääsevät johonkin paikkaan. Itse aloittavat keskustelun suomeksi, joten jatkan suomeksi, ja sitten aletaankin huutamaan puhu perkele englantia. Elikkä mitä kieltä pitäisi puhua, ettei joudu nuolemaan heidän varpaitaan? Kyllä täällä ulkolaiset näyttelevät suomalaisille keskisormea ja ihan vittuilua kuulee niin nuoret, naiset, miehet ja vanhuksetkin. Ei ole rasismi Suomessa ihan ulkomaalaisiin kohdistuvaa. Nyt kaikki hiton sekopäät hurahtaneet, jotta voivat hillua edes jostain ja jossain, vaikka ymmärrys ei riitä vielä mihinkään. Onpa järkevää poltella yrittäjien toimintaa, autoja, myrkyttää koiria ja muuta vitun paskaa. On teillä niin yhteenkuuluvaisuuden tunne ja järki tulee jälkijunassa.

Äänestä

Sitä vinkuvat kun ei istuta viereen kulkuvälineissä, katsotaan, sanotaan törkeyksiä, joiden sisältöä ei sitten ole avattu. Kuinka moni suomalainen voisi vinkua samaa? Tottakai he valitttavat että voi kiskoa lisää etuuksia tarjottimelta ja nöyryyttää kantiksia.

Äänestä

suomalaisten syrjintä on pahinta rasismia
esim asunnot

maahanmmuutajat ohittaa suomalaiset asuntojoissa
maahanmuuttajilla on oikeus valita asuinpaikka¨
kunnan on annetava mamulle asunto
mamuilla on oikeus vaihtaa asuinkuntaa
mamut saa pk-seudulla uusimmata parhaat kalleimmat asunnot parhailta paikoilta
suomalaiset joutuu pakenmaan nurmijärven metsiin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihonväriltään musta yhdenvertaisuusvaltuutettu (nimeä ei löydy hakemallakaan, lieneekö sekin salaista) väittää suomalaisia rasisteiksi ja sanoo, että kolme neljästä maahantulleesta on kokenut Suomessa rasismia.

Kun vierasmaalaisia Suomessa on tietojen mukaan noin 420 000, on tuon mukaan rasismia Suomessa kokenut 315 000 maahantulijaa.

Kun yhdenvertaisuusvaltuutetun toimenkuvaan kuuluu kaiketikin ihmisten yhdenvertaisuus , niin voisiko hän tarmokkaasti tarttua asiaan ja poistattaa ns . "positiivisen syrjinnän" , joka diskriminoi kantasuomalaisia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu