Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pedofilia/Kukaan ei valitse seksuaalisuuttaan

Homoseksuaalisuus ja transseksuaalisuus ovat avoimesti yhteiskunnassa kohdattuja ilmiöitä ja niistä keskustellaan. Mutta mitäpä jos olisin pedofiili? En voi välttämättä kertoa asiasta edes lähipiirilleni. Mikäli olen kiinnostunut myös aikuisista, piirteen hyväksyminen itsessäni on helpompaa ja voin tietoisesti suunnata halujani aikuisiin ihmisiin. Mutta jos olen kiinnostunut ainoastaan lapsista, mitä teen? Voin toki katsella lapsipornoa, vaikka tiedän että sen tekemisessä on riistetty joidenkin lapsuus. Ehkä menen leikkipaikkojen tai lasten kokoontumispaikkojen lähelle ja runkkaan autossani. Se ei ole rikos. Ei myöskään se, että yksinäisyydessä kotona tyydytän itseäni ajatellen sitä, että minun rakkauteni toteutuminen on mahdotonta. Elämässä on toki muutakin kun seksi, mutta henkinen puoli on hankalampi: en pysty rakastumaan aikuiseen. Minun on jätettävä rakkauteni toteuttamatta, jotta en vahingoita ketään. Niinkuin lopettanut alkoholisti tai narkomaani jättää toteuttamatta rakkautensa aineeseen, joka joskus häntä niin elähdytti. Minä en juurikaan juo. Tiedän nuoren, joka riisti hengen itseltään, kun lapsesta saakka jatkunut seksuaalinen hyväksikäyttö piinasi, ei kertonut kellekään ja sortui aineisiin. Asia tuli tietoon vasta nuoren kuoleman jälkeen. Minä en halua kellekään pahaa, toivon mukaan toisetkaan pedofiilit eivät halua. Suurin osa lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä tapahtuu muiden kuin pedofiilien toimesta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pedofiiiliset fantasiat ovat hyvin yleisiä, ehkä tutkimusten mukaan jopa miesten yleisimpiä. Fantasioiminen ei ole rikos, vaikka fantasioiden kertomista suuresti paheksutaan.

Pedofiiliset teot rangaistaan ankarasti. Suojaikärajat lainsäädännössä jopa asetetaan yläkanttiin, jotta kukaan ei voisi joutua aikuisen hyväksikäyttämäksi.

Ei ole tehtävissä kohdallasi mitään. Tiedetään, että lääkitys tai psykoterapia ei auta, ellei lääkitä tolkuttomaksi. Muu seksuaalinen suuntaus ei ole haitallinen kuin halu pedofiiliseen tekoon tai raiskaukseen, mutta monesta muusta myötäsyntyisestä taipumuksesta tai pystymättömyydestä kärsii moni koko elämänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Homoseksuaalisuus ja transseksuaalisuus ovat avoimesti yhteiskunnassa kohdattuja ilmiöitä ja niistä keskustellaan. Mutta mitäpä jos olisin pedofiili? En voi välttämättä kertoa asiasta edes lähipiirilleni. Mikäli olen kiinnostunut myös aikuisista, piirteen hyväksyminen itsessäni on helpompaa ja voin tietoisesti suunnata halujani aikuisiin ihmisiin. Mutta jos olen kiinnostunut ainoastaan lapsista, mitä teen? Voin toki katsella lapsipornoa, vaikka tiedän että sen tekemisessä on riistetty joidenkin lapsuus. Ehkä menen leikkipaikkojen tai lasten kokoontumispaikkojen lähelle ja runkkaan autossani. Se ei ole rikos. Ei myöskään se, että yksinäisyydessä kotona tyydytän itseäni ajatellen sitä, että minun rakkauteni toteutuminen on mahdotonta. Elämässä on toki muutakin kun seksi, mutta henkinen puoli on hankalampi: en pysty rakastumaan aikuiseen. Minun on jätettävä rakkauteni toteuttamatta, jotta en vahingoita ketään. Niinkuin lopettanut alkoholisti tai narkomaani jättää toteuttamatta rakkautensa aineeseen, joka joskus häntä niin elähdytti. Minä en juurikaan juo. Tiedän nuoren, joka riisti hengen itseltään, kun lapsesta saakka jatkunut seksuaalinen hyväksikäyttö piinasi, ei kertonut kellekään ja sortui aineisiin. Asia tuli tietoon vasta nuoren kuoleman jälkeen. Minä en halua kellekään pahaa, toivon mukaan toisetkaan pedofiilit eivät halua. Suurin osa lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä tapahtuu muiden kuin pedofiilien toimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu