Oletteko koskaan miettineet miksi Taliban pitää yllä sotatilaa Afganistanissa. Pelkohan yksi asia, joka ruokkii ihmisen päässä harhaa Jumalan olemassaolosta.
Pelkokeskus luo ihmiselle käsityksen eli harhan siitä, että joku/jokin tarkkailee häntä. Kun mitään aistein havaittavaa ei ole ihminen keksii tuoksi tarkkailijaksi Jumalan.
Pelko itsekin on oiva ruokkija tuolle harhalle . Pelkotila kasvattaa harhaa tuosta Jumalolennosta ja saa ihmisen jopa turvatumaan tähän mielikuvitusolentoon ja pyytämään tätä apuun rukouksin tai lepyttäen tätä harhaa joillain teoilla.
Talibanit esimerkiksi eivät todennäköisesti tiedosta tämän asian tieteellistä mekanismia ja uskovat toki itsekin tuohon harhaan. Kuitenkin uskon heidänkin tiedostavan, että pelon ilmapiiri kuitenkin pitää yllä uskoa Jumalharhaan ja siksi he ovat vuosikymmeniä pitäneet sotatilaa yllä Afganistanissa.
Voisiko olla aivan tuulesta temmattu teoria?
Oli miten oli niin Jumalharha on harha vaikka harhan nimeksi antaa sitten mitä tahansa vaikka Jahve tai Visnu, Allah, Jeesus tai mikä tahansa.
Sota ja Uskonto.
12
<50
Vastaukset
Mielenkiintoinen näkökulma asioihin. Tällaiseen näkemykseen en ole törmännyt. Itse, kun olen aina ollut ateisti en osaa kuvitella tuollaista näkökulmaa.
Mutta kannattaa avartaa maailmaansa.- Anonyymi
Uskonto on hulluutta siitä ei pääse yli eikä ympäri.
- Anonyymi
Tämän tuulesta temmatun teoriasi nimeksi voi antaa evoharha.
- Anonyymi
Evoluutio on tieteellisesti todistettua faktaa, luomisharhaa perustellaan vain muinaistarustoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evoluutio on tieteellisesti todistettua faktaa, luomisharhaa perustellaan vain muinaistarustoilla.
No, tee jokin elävä otus evoluutiolla. Materiaaleina saat käyttää tulivuoresta juuri purkautunutta laavaa, steriiliä vettä ja ilmaa.
Anonyymi kirjoitti:
No, tee jokin elävä otus evoluutiolla. Materiaaleina saat käyttää tulivuoresta juuri purkautunutta laavaa, steriiliä vettä ja ilmaa.
Evoluutiolla ei voi luoda. Siinä jo yksi kreationistin harhainen väite.
Juuri purkautuneessa laavassa ei elä mitään.
Maanpinnallakaan ei siinä vaiheessa vielä elänyt mitään kun Maankuorikin oli kuuman laavan peitossa. laava kuitenkin vuosimiljoonien kuluessa jäähtyi.
Lopulta maanpinnalle muodostui vettä. Vedessä tapahtui alkuaineiden keskenään reagoidessa kemiallisia reaktioita jotka synnyttivät orgaanisia yhdisteitä.
Vähitellen näistä orgaanisista aineista syntyivät ensimmäiset yksisoluiset eläimet. Siitä edelleen miljardien vuosien aikana olosuhteiden paineessa ja niiden aika ajoin muuttuessa ympäristö muokkasi uudenlaisia elämänmuotoja joiden seurauksena syntyivät nykyisin elävät eliölajit.
Pitää muistaa, että tämä kaikki tapahtui todellakin mijalrdien vuosien eli tuhansien miljoonien vuosien aikana. Jos tätä vertaa johonkin kokeeseen jossa muutaman viikon tai parin vuoden ajaksi on laitettu vettä johonkin umpinaiseen astiaan ja katsottu syntyykö sinne jotian elämää niin voin kertoa ettei tuollainen testi jo pelkästään noiden täysin eripituisten aikahaarukoiden takia ole vertailukelpoisia todeliseen evoluutio kehitykseen.
- Anonyymi
Etkö tiedä että islam on rauhan uskonto?
- Anonyymi
Ihmisikä on kuitenkin niin lyhyt aika, ettei sinä aikana paljonkaan maailma muutu. Ei kiinnosta elinaikansa tuhlaaminen joutaviin. Paitsi tietenkin, joku vallanhaluinen hullu voi tuhota sen pommeillaan, vaikka yhdessä päivässä nykyään.
- Anonyymi
No mä oon ollu jo kauan sitä mieltä, et uskonnot keksittiin just sen takia et saatais armeijoihin sotilaita!? :/
Ennen uskontoja:
”Moro Tero! Liityppäs kuule armeijaan niin käydään vähän tappamassa niitä muita pahoja ihmisiä? :) ”
”No en HELVETISSÄ liity!? Siinähän voi kuolla itsekin!”
Jälkeen uskontojen:
(alku sama)
”Joo mutta jos sä kuoletkin, niin koska sä kuolit oikean ja hyvän asian puolesta, niin sä et oikeesti kuole vaan saat iänkaikkisen elämän paikassa B!”
”Ai no kyl mä SIT voin liittyä!”
”Aini mut vaatii tää viel sen, että sä rukoilet sitä paikkaan B sisäänpääsyn myöntävää tahoa pari kertaa påivässä, löhinnä ennen ruokailua ja nukkumaanmenoa. Muuten ei onnaa.”
”Joo ok”- Anonyymi
No uskontoa on kyllä käytetty tuohonkin tarkoitukseen ja moneen muuhunkin pahaan, Itseasiassa täysin vastoin uskovaisten väitteitä uskonnottomuus ei tekisi maailmasta pahaa paikkaa vaan täysin ateistinen ihmiskunta pikemminkin tekisi maailmasta nykyistä paremman.
Uskonnot ovat tosiaan saaneet alkunsa tuosta ihmisen tarpeesta pysyä valppaana ja myös kuolemanpelosta.Kuten aloittaja kertoi aivojen varovaisuuskeskus on luonut harhan Jumalasta. Siihen, kun lisätään vielä kaikki luonnosta löytyvät huumaavat aineet kuten eri sienien sisältämä psilosybiini tai torajyvien sisältämä ergotamiini, joka on lsd-huumeen pääraaka aine...ja ihmisethän eivät muinoin osanneet seuloa torajyviä viljan joukosta joten ergotamiini saattoi saada koko kylän psykedeeliseen huumaukseen jossa saaatiin uskonnollinnen joukkopsykoosi.
Nuo tekijät, kun lasketaan yhteen ja vielä se miten vallanpitäjät ovat hyötyneet uskonnosta niin soppa on valmis ja maailmaan alkaa uskontoja syntyä. - Anonyymi
Uskonto on tänäkin päivänä keino hallita tavallista kansaa. Moni liikemies yrittäjä on Suomessakin jossain uskovaisporukassa mukana. Siitä syystä uskonnollisissa tilaisuuksissa saarnataa talouvasemmistoa vastaan. Ammattiliittoja pidetään saatanan keksintöinä...jne.
Olen ollut töissäkin firmassa jossa uskikset painostavat liittoon kuuluvia asentajia eroamaan ammatiliitosta raamatulla päähän lyöden. Mikäs paremmin sopii firman johtsjalle, joka esittää uskovaista istuen seurakunnan tilaisuuksissa ja johtamassa niitäkin.
- Anonyymi
No, eipä ole tullut mietityksi. Mutta ihan hyvä aloitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117