Digitaalinen kait voidaan suomentaa "numerotietoon pohjautuva". Eli esim musiikissa signaali tallennetaan CD-levylle tmv. 1 ja 0 -muodossa, mikä lopuksi D/A-muuntimessa muunnetaan analogiseksi signaaliksi.
Analoginen kait on yhtenevä/yhdenmukainen. Eli signaali tallennetaan samanlaisena, kuin kuunnellaankin.
Korjatkaa ja lisätkää!
Analoginen kait on yhtenevä/yhdenmukainen. Eli signaali tallennetaan samanlaisena, kuin kuunnellaankin.
Korjatkaa ja lisätkää!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo, esim MonaLisa taulussa on vain ykkösiä ja nollia, siis siinä digiversiossa. Voi myös itse tehdä musiikkia laittamalla ykkösiä ja nollia summanmutikassa peräkkäin, voi tulla hyväkin piisi.
Analoginen voidaan suomentaa "aistinvarainen", jokin näyttää tai tuntuu olevan suurempi tai pienempi kuin toinen.
Tarkasti ottaen, analoginen signaali on sellainen signaali, jonka esitysmuoto on - no analoginen - alkuperäisen kanssa. Vallitsee siis analogia itse tapahtuman ja sitä kuvaavan signaalin välillä. Matemaattisesti puhutaan lineaarisesta vasteesta jonka tarkkuudella ei periaatteessa ole rajaa. Voidaan siis tehdä derivointia ja pohjalta löytyy jatkuva kuvaus.
Digitaalinen on sitten numeroita. Tieto esitetään numeroina ja tästä syystä se on aina vajavaista. Siinäkin voidaan saada tarkkuutta lisää lisäämällä sarja numeroita, mutta ei se mitään muuta - signaali ottaa vain hieman pienempiä askeleita. Digitaalisen signaalin laatua mitataan oikeastaan kahdella asialla - signaalista otettujen näytteiden määrässä aikayksikössä ja em. askelien määrässä eli näytteytyksen lukuarvoalueena. Tähän voidaan sitten lisäksi sotkea bittiarvojen painotuksia ym. kivaa, jos analoginen signaali sattuu olemaan vaikkapa eksponentiaalisesti käyttäytyvää. Toisaalta, onhan analogisignaaleilla omat kompanderi/ekspanderi kytkentänsä. Useat mittauksessa käytetyt elementit ovat epälineaarisia eli lukualue ei ole joka kohdassa yhtä iso. Tällöin signaalille voidaan tehdä oikaisu eli linearisointi ja saada vaikkapa lämpötilasta signaali, joka muuttuu 10mV/C koko mittausalueella ilman kiemuroita. Ja digi-anturithan antaa numeroarvon suoraan.
Kyse ei ole yksin esitysmuodosta vaan miten tuolos muodostetaan. Digitaalisessa tuoksen muodostamiseen järjestelmä koostuu kahdesta arvosta. Tosi ja ei tosi. Tavallisesti nämä esitetään ykkosinä ja nollina. Tämä lähinnä kun ne on helpompi esittää. Siis niillä ei ole lukuarvon kanssa mitään tekemistä. Kun tulosta lähdetään tekemään aloitetaan vertailu. Vertailun edetessä altaan keräämään näitä ykkösiä ja nollia sen mukaan kun vertailu on tosi tai epätosi. Näitten vertailujen lukumäärä on sitten se kuinka tarkka tai oikeammin kuinka lähelle päästään sitä mitä haluttu suure on. Periaate ei siis koskaan saavuta suureen arvoa. Tarpeeksi monella vertailulla päästään niin lähelle ettei käytännön virheellä ei ole.
Analooginen on sitten tapahtumasta otetaan näyte ja sen arvon resoluutiossa (lue tarkkuudessa) on ääretön määrä lukuja. Riippuu aivan siis itse mittausjärjestelmästä miten tarkka lopputulos on. Karrikoiden voidaan sanoa vaikka luetaan mittarinviisarin lukema mikrosskoopilla saadaan tarkempi tulos.
Tosimaailma on lähinnä analooginen. Tosin siellä olemme kuitenkin tehneet digitaalisen. Ohrapirtelökin piti laitta 0,33 l purkkiin kun tarkempi arvo olisi kolmasosa. No tämä on jo hiustenhalkomista, mutta käyttökelpoisen tarkkuusesitys on jotenkin päässyt hämärtymään. Laskutikkuaikaan tikku antoi kaksinumeroa ja kolmas arvioitiin. Kymmenyspilkku pääteltiin. Suuruysluokka osattiin arvioida. Pystyttiin päättelemään onko tulos realistinen. Taskulaskimet antavat pitkän numerosarjan vaikka todellisia käyttökelpoisia numerita on vain muutama. Realistisuudesta ei sitten mitään käsitystä.
> Digitaalisessa tuoksen muodostamiseen järjestelmä koostuu kahdesta arvosta. Tosi ja ei tosi.
Yleensä. Jotain harvinaisempia virityksiä on, missä on vaikkapa kolme vaihtoehtoa (negatiivinen/positiivinen jännite ei jännitettä).
> Vertailun edetessä altaan keräämään näitä ykkösiä ja nollia sen mukaan kun vertailu on tosi tai epätosi.
Eh, tämän oli kai epäselvä yritys kuvata yhtä tapaa A/D muunnokseen eli analogisen signaalin muuntamiseen binääriluvuksi.
Tietoa voidaan binäärilukujen sijaan välittää myös vaikkapa pulssileveyskoodattuna. Eli signaali vaihtelee kahden tason (vaikka 0 V ja 5 V) välillä ja voimakkuus ilmaistaan sillä, kuinka pitkiä jaksoja jännite on 5 V. Tällainen "viesti" kelpaa myös vaikkapa valaisimen tai moottorin tehon säätöön.
Toine tapa on lähettää vakiomittaisia, lyhyitä, pulsseja, joiden taajuus ilmaisee signaalin voimakkuuden. Hermosolujen viestintä on tällaistä - signaali joko kulkee solusta toiseen tai ei kulje. Siinä on tasan 2 vaihtoehtoa. Ärsykkeen/viestin voimakkuus ilmaistaan sillä, kuinka taajaan signaali sinkoilee. Tosimaailma on siis anadigi, signaali itsessään on digitaalinen, mutta viesti analoginen.
Hyvin se lähti liikkeelle. Digitaati koostuu noista kahdesta tilasta ja siitä tulee se portaallisuus. Portaan korkeus sitten bittien lukumäärästä, mutta se on aina portaallista.
Analogia saa arvoja äärettömän määrän joten näyte on tarkka. Se millä tutkitaan määrää tuloksen tarkkuuden.
Aikoinaan on tallennettu ääntä ottamalla äänen tasosta näyte ja kaivertamalla tason suuruus aikajanana. Näyte äänestä on todellakin analooginen. Toistossa on sitten pykäliä joita joudutaan suodattamaan pois. Tuhlaa tallennustilaa mahdottomasti.
Onneksi digitaalisuus sai tuulta allensa ja on tätäpäivää tiedon siirrossa. Piirit käsittelevät jo suoraan kaheksan bitin vektoreita kun GSM-aikana heiteltiin yhtä bittiä tilan mukaan. kaistaa säästyy mahdottomasti.
Ei niillä ole enään mitään merkitystä; ne on sotkettu kauppamiesten ja mainostajien toimesta todella sotkuiseksi vyyhdeksi.... Kannattaa unohtaa koko juttu.
Analoginen ja digitaalinen ovat signaalin koodausmenetelmiä. Analoginen signaali on ajan ja amplitudin suhteen jatkuva, digitaalinen sen sijaan ei.
Digitaalisessa menetelmässä signaali on näytteistetty ja kvantisoitu. Eli signaali siirretään tai talletetaan sovitun aika-askeleen välein otettuina näytteinä, jotka näytteet voivat saada vain kokonaislukuarvoja annetulla välillä.
Jos on 16 bitin resoluutio niin mahdollisia kokonaislukuarvoja on 2^16 eli 65536 kpl. Silloin pienin mahdollinen muutos (1) on suurimpaan mahdolliseen muutokseen (65536) nähden 96 desibeliä suurempi. Tuo on suurin dynamiikka mikä signaalilla voi kyseisessä laitteessa olla
Digitaalisessa muodossa talletettu tai siirretty signaali on varsin tunteeton pienille häiriöille. Häiriöistä aiheutuva bittivirheiden määrä rajaa signaalin laadun.
Analogisessa menetelmässä signaali siirretään näytteistämättä ja kvantisoimatta. Tuolloin pienikin signaalin kanssa samalla taajuudella oleva kohina ja häiriö näkyy heti signaalissa itsessään. Siirtotien kaistanleveys rajoittaa signaalin korkeita taajuuksia ja kohina sen dynamiikka-aluetta.
Entäs nämä pulssinlevys tai taajuuskoodaukset? Kumpaan koriin menevät? Signaalilla vain 2 tasoa, mutta systeemissä ei silti (välttämättä) ole mitään ennalta määrättyä näytteistystä, joten koodauksessa voi teoriassa olla ääretön resoluutio.
Hyvä kysymys. Jos tarjolla on vain diskreettejä arvoja mahdollisia pulssin leveyksiä tai taajuuksia tai vaiheita niin silloin on kyseessä digitaalinen systeemi. Esimerkkeinä vaikkapa FSK, PSK tai tai QAM modulaatio.
https://en.wikipedia.org/wiki/Quadrature_amplitude_modulation
Pulssinleveysmodulointi tarkoittaa tilannetta jossa signaalia (pulssinleveys) välitetään jollakin kiinteällä tai muuttuvalla pulssitaajuudella. Tällöin tuo pulssitaajuus on näytteistystaajuus ja pulssin leveys välitettävä tieto. Periaatteessa pulssinleveys voi olla analoginen mutta kun signaali on jo näytteistetty ja tasoja on vain ON ja OFF niin digitaaliselta se näyttää joka tapauksessa.
Auto mallia 2014 ja autoradio varmaan digitaalinen. Auto seisoessa ääni hyvä, mutta vauhdissa maantiellä särisevä eli huonompi kuin vanhoissa analogisissa.
Antenni taitaa olla takalasin lipassa vaakasuorassa... Vinosti pystyssä ei puut ja talonnurkat juuri häiritse.
Mitä tähän sanotte?
Bitillä voi olla neljä tilaa:
ON
EI
EHKÄ
VITUNKO VÄLIÄ