Hullumaksi vain maailma menee.
Rikollisten puolustaminen mellakoilla
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yhdysvaltain mellakoilla yritetään tosiasiallisesti päästä rikollisten hallitsemaan yhteiskuntaan. Tarkoitus on hyvä, mutta todellisuus siellä taustalla on sairas.
Linkku mutuheittoosi?
Niin, ei taida löytyä.
Suositaanko länsimäisessa demokratiassa yhteiskunnan arvojen uudelleen istuttamisen poliittista ideologiaa?
Prikaatin kenraali Koskela kiteyttää näkemyksensä Suomen linjasta pakolaisiin ytimekkäästi.
– Linja on aivan liian sinisilmäinen, oletamme muidenkin toimivan kuten me. Suomalainen elämäntapakulttuuri on kuitenkin todella kaukana niistä kulttuureista, joissa on suuremmassa määrin ääriajattelua, ja se on syytä tiedostaa.
– Suomessa täytyisi saada terrorismilainsäädäntö kuntoon ja taata viranomaisille riittävät resurssit. Olisi myös syytä käyttää enemmän asiantuntijoita, jollaisia ovat esimerkiksi kriisialueilla työskennelleet sekä sieltä tulleet ihmiset. Suomessa tehdään edelleen liikaa päätöksiä ”Minusta tuntuu” –periaatteella.
Koskela painottaa myös, että Suomessa pakolaisiin suhtaudutaan ylipäätään liikaa uskomusten perusteella.
Ketkä pitävät yhteiskuntarauhaa yllä jos ei poliisit?
Kansalaisten ahdinko syvenee ja outoa ettei koronarajoitukset koske mellakoita.
Koronakriisi on vaihtunut poliisivihakriisiksi.
Rasismi, seurausta vihervasemmiston monikulttuuripakotuksesta. Ja heidän takia meillä on nyt myös mellakoita ympäri maailman.
Vihervasemmistolaisuus näyttää olevan pelkkää vihaa ja katkeruutta.
Seurauksena hävitystä ja väkivaltaa.
Suomessa leipäjonot vain pitenee.