Yhtenä vaihtoehtona on harkinnassa otsikon kulkine kevyeen yksityiskäyttöön, mieluummin Euro 6 kuin Euro 5 vuosilta, mutta en ole sen paremmin tullut seuranneeksi noiden mallien dieselkehitystä / konevaihtoehja.
Melko usein näkee jotakin 102-heppaista nuhapumppua. Mikähän noista dieselistä olisi suositeltava, eli mekaanisesti kestävempi vaihtoehto.
Pikaisesti nettiahkuja tehdessäni tuli melko suuri kirjo koppeja ja usein jopa 250tk - 350tk ajettuja joista osa / monikin oli kuitenkin ulkoisesti todella siistin näköisessä tikissä. Osa alle ilmoitettu 200tk, toivoen kilsojen olevan todellisia.
Noin yleisesti ottaen, käytetyn pakun hankinta on melko haasteellista, sillä suurin osa tulee tietty yrityskäytöstä ja käyttöolosuhteet ovat hyvin vaihtelevia, eikä nuo nykyiset Long Life "huollot" ole todelllakaan plussaa, automerkistä riippumatta.
Vaikutan keskeisemmässä EU:ssa, eli hintataso ilmeisesti hieman maltillisempi kuin Suomessa, eli laitoin kokeeksi hakuun kulkineet alle 10 000 euroa.
Uusista PSA:n pakuista paikallinen edustaja tajosi taannoin pyytämättä 24-32% alennusta listahinnasta ja optioista 50%, eli joidenkin käytettyjen hinta vs. uuden hinta vatii harkintaa sekin.
Ps. VW:n dieselgatesta ei sitten kannata kennekään innostua julistamaan, se on hyvin tiedossa ;-)
Transportteri T5, millä koneella?
Anonyymi
0
62
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097- 501090
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89857
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105739Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713