"Halla-aholta kysyttiin vielä kansanedustaja Juha Mäenpään eduskunnassa pitämästä, poliisitutkintaan johtaneesta puheenvuorosta. Mäenpäätä ei erotettu eduskuntaryhmästä.
Halla-aho korosti, että on mahdotonta vetää rajoja sille, minkä sanominen on moraalisesti tai eettisesti oikein.
– Me kuitenkin pidämme kestämättömänä sellaista tilannetta, jossa kansanedustajien sananvapautta aletaan perustuslain pääsäännöstä poiketen rikkomaan, koska tälle tielle ei ole loppua".
https://www.suomenuutiset.fi/purra-ja-halla-aho-ylella-perussuomalaiset-ei-pyri-miellyttamaan-vastustajiaan-meilla-on-erittain-hyva-johdonmukainen-linja-ja-viela-paljon-tekemista/
Purra sanoi, että perussuomalaisista tuskin on tulossa sen tyylistä salonkikelpoista puoluetta, jota perussuomalaisten poliittiset vastustajat ehkä haluaisivat.
– Emme me toisaalta haluakaan sellaiseksi päästä. Olemme 25-vuotias puolue ja virheistä tulee oppia. Meillä on erittäin hyvä, johdonmukainen linja ja meillä on vielä paljon tekemistä. Kykenemme varmasti olemaan näissä asioissa kriittisiä ja puhumaan kovaa, vaadittavalla tavalla, mutta me voimme myös välttää typeryyksiä.
Perussuomalaiset ei pyri miellyttämään
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780