"Suomeen tuotiin viime vuonna elintarvikkeita 5,3 miljardin euron edestä, kun Suomesta vietiin elintarvikkeita 1,7 miljardin euron arvosta, eli alijäämää oli 3,6 miljardia."
https://yle.fi/uutiset/3-11403634
Sama porukka itkee Suomen maataloustuista. Ostaisitte kotimaista, niin ei tarvitsisi tukea maksaa niin paljoa.
Lidlissä kävijät maksavat 5,3 mrd euroa ulkomaille
140
237
Vastaukset
- Anonyymi
Unionin jäsenyys ja LIDL on parasta, mitä suomalaiselle kuluttajalle on tapahtunut.
- Anonyymi
Turha sitten ulista maataloustuistakaan. Sopii muuttaa Suomesta pois, jos ei miellytä.
- Anonyymi
Näin on, olisipa useampi ulkomainen ruokaketju rantautunut tänne.
- Anonyymi
K kaupias siirtää saamansa voito t ulkomaille piiloon verottpmille tileille.
Sipilän ojåhjeen mukaan
Mutta suomalainen ei saa ostaa lidlestä. - Anonyymi
Kuluttaja olisi saanut samat edut ETA-sopimuksen myötä. Turhat elintarvikkeet vaan jääneet pois.
Britit halusivat jo onnelastasi pois. Kuinka paljon Suomen nettomaksut ovat olleet EUnukkilalle vuosien saatossa yhteenlaskettuna????.....miljardeja valunut Brysselin byrokratiaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuluttaja olisi saanut samat edut ETA-sopimuksen myötä. Turhat elintarvikkeet vaan jääneet pois.
Britit halusivat jo onnelastasi pois. Kuinka paljon Suomen nettomaksut ovat olleet EUnukkilalle vuosien saatossa yhteenlaskettuna????.....miljardeja valunut Brysselin byrokratiaan!Siitä "miljardien valutteluista" tietänne kepulais-vanhanen tarkasti kertoa:
"Iltalehti30.10.2010 klo 2.42: VANHANEN ANTOI PERIKSI Eu-budjettineuvotteluissa ja maksatutti Suomella v. 2011 652 miljoonaan ENEMMÄN kuin sai Eu:lta ja lisäksi tulleja ym 192 miljoonan edestä! V 2012 Suomi maksoi EU:lle n 776 milj. enemmän kuin sai. Tämä ilmenee Iltasanomista 21.9.2012 klo 13.46.
Palstalla on jo aiemmin kirjoitettu pääministeriajan 700 000 e yksityiskonelennoista ja kalliista hotelleista.
Miksi tuommoinen valittiin? Maksattamaan Suomella TAAS eu:n kalleimmat jäsenmaksutko? Tuhlaamaan yksityiskonelentoihinsa ja huippuhotelleihin satoja tuhansia verorahaa? "JEES-mieheksi" lahjoittamaan etelän pankeille miljardejako? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
K kaupias siirtää saamansa voito t ulkomaille piiloon verottpmille tileille.
Sipilän ojåhjeen mukaan
Mutta suomalainen ei saa ostaa lidlestä.Suomalainen omistaa itse siivun omasta ruokakaupastaan. Voi toki käydä tuhlaamassa "voittorahansa" vaikka Viron viinakauppoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha sitten ulista maataloustuistakaan. Sopii muuttaa Suomesta pois, jos ei miellytä.
Miksi ihmeessä Suomi vie 1,7 miljardilla maataloustuotteita, kun niiden tuottaminen ei täällä kerran onnistu kuin raskaasti tuettuna?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen omistaa itse siivun omasta ruokakaupastaan. Voi toki käydä tuhlaamassa "voittorahansa" vaikka Viron viinakauppoihin.
S-ryhmä investoi meidän puolesta meiltä kupattua ylihintaa Viroon ja Venäjälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
S-ryhmä investoi meidän puolesta meiltä kupattua ylihintaa Viroon ja Venäjälle.
Ja K-kauppias sijoittaa voittonsa Floridan huvilaan. Suosi suomalaista - jep jep,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
S-ryhmä investoi meidän puolesta meiltä kupattua ylihintaa Viroon ja Venäjälle.
Hyvä että investoi. Käyn jokaisella Tallinnan reissulla Kristinekeskuksen ja Sikupillin Prismoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä Suomi vie 1,7 miljardilla maataloustuotteita, kun niiden tuottaminen ei täällä kerran onnistu kuin raskaasti tuettuna?
Mielestäsi olisi parempi ottaa 1,7 mrd euroa lisää velkaa kuin sama raha ulkomaalaisilta asiakkailta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäsi olisi parempi ottaa 1,7 mrd euroa lisää velkaa kuin sama raha ulkomaalaisilta asiakkailta?
tottahan toki, säästyisi sama suuruinen summa, nythän tuon 1,7 miljardin "tuottamiseen" tarvitaan 3,4 miljardin velka. Tosin velkaa ei tarvitse valtion ottaa ihmisten kuluttamiseen, liddelistäkin kukin ostaa omilla varoillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen omistaa itse siivun omasta ruokakaupastaan. Voi toki käydä tuhlaamassa "voittorahansa" vaikka Viron viinakauppoihin.
Miks pitäs tukea valtion mamutusta käymällä KOTIMAAN viinakaupassa, jos viinapullon hinnasta suurin osa on täällä veroa!? ja VITUT, sanon minä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuluttaja olisi saanut samat edut ETA-sopimuksen myötä. Turhat elintarvikkeet vaan jääneet pois.
Britit halusivat jo onnelastasi pois. Kuinka paljon Suomen nettomaksut ovat olleet EUnukkilalle vuosien saatossa yhteenlaskettuna????.....miljardeja valunut Brysselin byrokratiaan!Juubriti halusivat omaan onnelaansa. Nyt sitä onnea ja Johnsonin lupaamat 350 miljoonaa puntaa viikkojaossa on kestänyt 1/2 vuotta ja heidän kansantalous on pudonut 20%.
No kalastuselinkeino olisi elpynyt mutta heillähän ei ole omaa työvoimaa enään noille kalastusaluksille paikkaamaan siitolaisen jättämiä paikkoja. Jahka neuvottelut EU:n kanssa saadaan päätökseen ilman diiliä ja Trumpin superdiili, uusi ja uljas vapaakaupppasopimus Jenkkien kanssa astuu voimaan, niin saavat kunnon terveydenhoidon vanhan NHS:n tilalle.
Eläköön itsenäinen britannia joka nyt päättää itsenäisesti omista asioistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tottahan toki, säästyisi sama suuruinen summa, nythän tuon 1,7 miljardin "tuottamiseen" tarvitaan 3,4 miljardin velka. Tosin velkaa ei tarvitse valtion ottaa ihmisten kuluttamiseen, liddelistäkin kukin ostaa omilla varoillaan.
Ei kun 34 miljardin velka!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tottahan toki, säästyisi sama suuruinen summa, nythän tuon 1,7 miljardin "tuottamiseen" tarvitaan 3,4 miljardin velka. Tosin velkaa ei tarvitse valtion ottaa ihmisten kuluttamiseen, liddelistäkin kukin ostaa omilla varoillaan.
Ei poikaparka tuossa sinunkaan laskupäässäsi ole hurraamista! :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juubriti halusivat omaan onnelaansa. Nyt sitä onnea ja Johnsonin lupaamat 350 miljoonaa puntaa viikkojaossa on kestänyt 1/2 vuotta ja heidän kansantalous on pudonut 20%.
No kalastuselinkeino olisi elpynyt mutta heillähän ei ole omaa työvoimaa enään noille kalastusaluksille paikkaamaan siitolaisen jättämiä paikkoja. Jahka neuvottelut EU:n kanssa saadaan päätökseen ilman diiliä ja Trumpin superdiili, uusi ja uljas vapaakaupppasopimus Jenkkien kanssa astuu voimaan, niin saavat kunnon terveydenhoidon vanhan NHS:n tilalle.
Eläköön itsenäinen britannia joka nyt päättää itsenäisesti omista asioistaan.Minkähän EU-maiden, mm. Suomen kansantaloudet ovat pudonneet myös rajusti...ollsiko jokin corona..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja K-kauppias sijoittaa voittonsa Floridan huvilaan. Suosi suomalaista - jep jep,
Mitä se sinulle kuuluu mihin ihmiset omat rahansa sijoittavat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juubriti halusivat omaan onnelaansa. Nyt sitä onnea ja Johnsonin lupaamat 350 miljoonaa puntaa viikkojaossa on kestänyt 1/2 vuotta ja heidän kansantalous on pudonut 20%.
No kalastuselinkeino olisi elpynyt mutta heillähän ei ole omaa työvoimaa enään noille kalastusaluksille paikkaamaan siitolaisen jättämiä paikkoja. Jahka neuvottelut EU:n kanssa saadaan päätökseen ilman diiliä ja Trumpin superdiili, uusi ja uljas vapaakaupppasopimus Jenkkien kanssa astuu voimaan, niin saavat kunnon terveydenhoidon vanhan NHS:n tilalle.
Eläköön itsenäinen britannia joka nyt päättää itsenäisesti omista asioistaan.Briteistä on muodostumassa yhä enemmän luokkayhteiskunta. Veikkaan, että ennenpitkää he ovat anomassa uudelleen EU-joukkoon.
"EU-vapaan" maan vähätuloiset, sairaat ja lapset ovat kärsijöinä. Eliitti elää omissa maailmoissaan huoletonta elämää.
- Anonyymi
Niin muuta pois suomesta jos et haluu maksaa maataloustukkee.
Ilmeisesti o let saaja. Puolella. Samassa ilmaista veronmaksajien l isimisraahaa
Keltaisi minullekkin
Ilmaisrahaa.- Anonyymi
"Järjen-jättiläisetkö" kirjoittelee? Jos et halua maksaa ylisuuria maataloustukia, ja ostaa suomalaista huippukallista ruokaa, sinut leimataan (mataloustukien saajien?) puolelta kelatuilla loisijaksi...
Tuossa sinulle verorahoin kustannettua:
Ilta-Sanomat 28.9.2016 klo 18.24: Vm julkisti maatalouden menot, mutta vaikeni täysin, että v 2017 veronmaksajien maksettavaksi suoraan budjetista 79 % maatalousyrittäjien eläkkeitä. Puhuttiin 700 miljoonan euron jättisummasta, joka viime vuosina on ollut tasaisessa kasvussa. Tämän päälle veronmaksajat maksavat v. 2017 15 miljoonaa euroa maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksia, ja lisäksi maatalousyrittäjien lomituspalveluista 159 miljoonaa euroa. Tämä siis vuoden 2017 tilanne kirjoituksen mukaan.
Kuinkahan paljon ko. menot onkaan tänä päivänä?
Ottiko kepu-vanhanen mahdollisissa tulevissa leikkauksissa nämä menot jo huomioon?
Valtion menojen leikkaamiseksi olisi jo korkea aika puolittaa eduskunta, joutavanpäiväiset avustaja karsia minimiin, kaikki verottomat edut edustajilta verolle, pudotta "sopeutuseläke" yhteen vuoteen.
Samoin veroton pressanpalkkio verolle kaikita kolmelta. Päättäjien täytyy tietysti toimia esimerkkeinä, jos nälkärajoilla kitkuttavilta työttömiltä aiotaan leipäkin viedä suusta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Järjen-jättiläisetkö" kirjoittelee? Jos et halua maksaa ylisuuria maataloustukia, ja ostaa suomalaista huippukallista ruokaa, sinut leimataan (mataloustukien saajien?) puolelta kelatuilla loisijaksi...
Tuossa sinulle verorahoin kustannettua:
Ilta-Sanomat 28.9.2016 klo 18.24: Vm julkisti maatalouden menot, mutta vaikeni täysin, että v 2017 veronmaksajien maksettavaksi suoraan budjetista 79 % maatalousyrittäjien eläkkeitä. Puhuttiin 700 miljoonan euron jättisummasta, joka viime vuosina on ollut tasaisessa kasvussa. Tämän päälle veronmaksajat maksavat v. 2017 15 miljoonaa euroa maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksia, ja lisäksi maatalousyrittäjien lomituspalveluista 159 miljoonaa euroa. Tämä siis vuoden 2017 tilanne kirjoituksen mukaan.
Kuinkahan paljon ko. menot onkaan tänä päivänä?
Ottiko kepu-vanhanen mahdollisissa tulevissa leikkauksissa nämä menot jo huomioon?
Valtion menojen leikkaamiseksi olisi jo korkea aika puolittaa eduskunta, joutavanpäiväiset avustaja karsia minimiin, kaikki verottomat edut edustajilta verolle, pudotta "sopeutuseläke" yhteen vuoteen.
Samoin veroton pressanpalkkio verolle kaikita kolmelta. Päättäjien täytyy tietysti toimia esimerkkeinä, jos nälkärajoilla kitkuttavilta työttömiltä aiotaan leipäkin viedä suusta!Palstalla öyhöttää joukko äärikepulaisia jotka elävät siinä uskossa, että Suomen valtio on olemassa vain varmistaakseen rajattomasti kasvavat ja jatkuvat maataloustuet. Se on heille ainoa Suomen olemassaolon tarkoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstalla öyhöttää joukko äärikepulaisia jotka elävät siinä uskossa, että Suomen valtio on olemassa vain varmistaakseen rajattomasti kasvavat ja jatkuvat maataloustuet. Se on heille ainoa Suomen olemassaolon tarkoitus.
Olen persu ja vaadin tukea lisää että voidaan olla omavaraisempia ruuantuotannon suhteen. Nythän tuo korona antaa esimakua että ruoka ulkomailta ei ole kirkossa kuulutettu. Puhutaan että ulkomailla tulee sen takia pula. Ei tarvita kummoinen häiriö kun hyllyt ovat ulkomaisesta ruuasta ja ruuasta yleensäkin tyhjinä. Osa kansasta on valtavan kovaa vieläpä hamstraamaan.
Tämä olisi ilmastotekokin parhaimmasta päästä että tuetaan mahdollisimman monilukuista tilamäärää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen persu ja vaadin tukea lisää että voidaan olla omavaraisempia ruuantuotannon suhteen. Nythän tuo korona antaa esimakua että ruoka ulkomailta ei ole kirkossa kuulutettu. Puhutaan että ulkomailla tulee sen takia pula. Ei tarvita kummoinen häiriö kun hyllyt ovat ulkomaisesta ruuasta ja ruuasta yleensäkin tyhjinä. Osa kansasta on valtavan kovaa vieläpä hamstraamaan.
Tämä olisi ilmastotekokin parhaimmasta päästä että tuetaan mahdollisimman monilukuista tilamäärää.Lähiruoka kunniaan ja tukea lisää jusseille. Niin, se tarkoittaa rahaa. Annetannhan rahaa hukkaan 3.2 miljardia vuodessa eikä se homma tuota mitään kuin ongelmia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähiruoka kunniaan ja tukea lisää jusseille. Niin, se tarkoittaa rahaa. Annetannhan rahaa hukkaan 3.2 miljardia vuodessa eikä se homma tuota mitään kuin ongelmia.
Varmaan tiedätte mikä luku tuo 3.2 miljardia on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan tiedätte mikä luku tuo 3.2 miljardia on.
Se on täydellisen hukkaan heitettyä rahaa jolla saadaan kansamme turvattomuus tappiinsa lopulta.
- Anonyymi
S- ja K-ketju myyvät varmasti enemmän ulkomaalaisia elintarvikkeita kuin Lidl.
- Anonyymi
Onko Lidl muka ainoa, joka myy ulkomailta tuotua tavaraa? Luehan seuraavan kerran K- ja S-kauppojen tuotteista valmistaja, saatat yllättyä kuinka paljon niistäkin löytyy tuontitavaraa. Käyn pääasiassa Lidlissä ja ostan enimmäkseen suomalaisia tuotteita, koska ne on siellä halvempia, kuin kotimaisissa kaupoissa. Gigantin sanoin: "Se vaan on tyhmää maksaa liikaa".
- Anonyymi
Niinpä. Missä ovat kotimaiset appelsiinit? ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Missä ovat kotimaiset appelsiinit? ;)
Kotimaiset banaanit?
Kotimaiset rypäleet?
Kotimainen (Braziliassa tuotettu) lehmän pakastesisäfile, jota tarjoillaan ravintoloissa?
Kotimainen einesteollisuus?
Kotimainen Uudenseelannin lampaan- ja peuranliha?
Kotimainen poronliha?
Tänne tuodaan kalliita artikkeleita ja bulkkisapuska tuotetaan itse (verovaroin). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kotimaiset banaanit?
Kotimaiset rypäleet?
Kotimainen (Braziliassa tuotettu) lehmän pakastesisäfile, jota tarjoillaan ravintoloissa?
Kotimainen einesteollisuus?
Kotimainen Uudenseelannin lampaan- ja peuranliha?
Kotimainen poronliha?
Tänne tuodaan kalliita artikkeleita ja bulkkisapuska tuotetaan itse (verovaroin).Kotimaisia mansikoita saa 20 euroa kilo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kotimaiset banaanit?
Kotimaiset rypäleet?
Kotimainen (Braziliassa tuotettu) lehmän pakastesisäfile, jota tarjoillaan ravintoloissa?
Kotimainen einesteollisuus?
Kotimainen Uudenseelannin lampaan- ja peuranliha?
Kotimainen poronliha?
Tänne tuodaan kalliita artikkeleita ja bulkkisapuska tuotetaan itse (verovaroin)."bulkkisapuska tuotetaan itse (verovaroin)." HAAHAHAAAAA NERO!
- Anonyymi
Ulkomaisten elintarvikkeiden tuonnista Lidlin osuus on erittäin pieni. Sitä aloittaja ei tietenkään voi tajuta.
- Anonyymi
Muistaakseni 1800-luvulla Suomessa kasvatettiin myös banaaneja, koska tuohon aikaan laivakuljetukset eivät näin herkille tuotteille sopineet.
Onko aloittaja valmis banaaninkasvattajaksi ja juomaan kotimaista kahvia?- Anonyymi
Banaaneista en tiedä mutta appelsiineja kasvatettiin kasvihuoneissa Suomessakin. Kasvihuoneita kutsuttiinkin aluksi "orangerioiksi", vaikka niissä olisi kasvatettu muutakin kuin appelsiinipuita.
Maataloustuet pitäisi poistaa kaikkialta, mutta tässäkään Suomi ei voi toimia yksin, vaan pitäisi saada aikaan kaikkien yritystukien kielto ensin EU:n alueella ja siitä sitten globaalisti sillä tavalla, että EU:n alueelle ei veronmaksajilla subventoituja tuotteita saisi tuoda ilman kovaa rangaistustullia.
S- ja K- ryhmät toki ostavat maailmalta enemmän kuin joku pikkuinen Lidl, jolla on myös hyvin runsaasti kotimaisiakin tuotteita kaupan. Sikälikin kaupan keskusliikkeiden maksettujen koirien haukunta osui taas pieleen. ; )- Anonyymi
Suurimmat elintarvikkeiden tuontiryhmät olivat hedelmät ja kasvikset, kalat ja kalajalostustuotteet sekä kahvi, tee, mausteet jne.
Saksastako ne tuotiin?- Anonyymi
Minä ostan vain K- ja S-kaupan kotimaisia banaaneja ja mandariineja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ostan vain K- ja S-kaupan kotimaisia banaaneja ja mandariineja.
Pirkka-banaanit EIVÄT OLE kotimaisia, se on vain kaupan brändi.
- Anonyymi
Tuosta 1,7 miljardin vienti tarkoittaa, että satoja miljoonia veronmaksajien maksamaa maataloustukea valuu ulkomoailla. Kuka haluaa maksaa siitä, että kiinalaiset saavat suomalaista maitojauhetta alle omakustannushinnan tai saksalaiset suomalaisten veronmaksajien subventoimaa kuminaa? Minä en. Etenkin kun noiden vientituotteiden tuottaminen on vaatinut enemmän tuotituotteita (rehu, lannoitteet, koneet, polttoaineet...) kuin mitä niistä jää rahaa Suomeen.
Elintarviketuontiin sisältyy sellaisia tuotteita kuin riisi, kahvi, tee, appelsiinit, banaani jne. Ihan kaikkea ei sentään kasvateta öljylämmitetyissä närrpiöläisissä kasvihuoneissa - onneksi.- Anonyymi
Se kaikki 1,7 miljardia euroa on ulkomailta tulevaa rahaa Suomeen. Maataloustuistakin suurin osa tulee rajojen ulkopuolelta, EU:sta. Kansallisen maataloustuen osuus on vain 300–400 miljoonaa euroa, ja siinä pyörii eurot silloin Suomen rajojen sisäpuolella. Yhtään ei siis makseta ulkomaille.
Tuontielintarvikkeisiin tuhlatut eurot ovat puolestaan pois Suomen kansantaloudesta. - Anonyymi
Ravintoköyhää ja ilmastolle epäystävällistä riisiä ei pitäisi syödä kenenkään. Sen sijaan pitäisi käyttää kotimaista ohraa, jota pitäisi viedä enemmän myös Aasian maihin riisin korvikkeeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kaikki 1,7 miljardia euroa on ulkomailta tulevaa rahaa Suomeen. Maataloustuistakin suurin osa tulee rajojen ulkopuolelta, EU:sta. Kansallisen maataloustuen osuus on vain 300–400 miljoonaa euroa, ja siinä pyörii eurot silloin Suomen rajojen sisäpuolella. Yhtään ei siis makseta ulkomaille.
Tuontielintarvikkeisiin tuhlatut eurot ovat puolestaan pois Suomen kansantaloudesta.No tuo 1,7 miljardia ei todellakaan ole ulkomailta tulevaa rahaa Suomeen, kun sitä varten on ulkomailta ensin ostettu lannotteita, rehua, koneita, polttoaineita, myrkkyjä ja muuta tarpeellsita mitä maataloustuotantoon tarvitaan.
Jos verovaroin tuettujen tuotteiden vienti ulkomaille alle omakustannushinnan vaurastuttaisi eikä köyhdyttäisi Suomea, niin eipä hallituksen tarvitsisi paljon valtionvelan kanssa tuskailla. Maataloustuotteiden vienti leikkaa suomalaisten ostovoimaa, koska viennin tappioihin valuu suomalaisten maksamia veroja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuo 1,7 miljardia ei todellakaan ole ulkomailta tulevaa rahaa Suomeen, kun sitä varten on ulkomailta ensin ostettu lannotteita, rehua, koneita, polttoaineita, myrkkyjä ja muuta tarpeellsita mitä maataloustuotantoon tarvitaan.
Jos verovaroin tuettujen tuotteiden vienti ulkomaille alle omakustannushinnan vaurastuttaisi eikä köyhdyttäisi Suomea, niin eipä hallituksen tarvitsisi paljon valtionvelan kanssa tuskailla. Maataloustuotteiden vienti leikkaa suomalaisten ostovoimaa, koska viennin tappioihin valuu suomalaisten maksamia veroja.Kyllä se vaan on. Vastaavalla tavalla Neste vie Suomessa jalostettuja öljytuotteita maailmalle. Kate jää Suomeen.
Maataloustuki laskee ruoan hintaa. Köyhät näkisivät Suomessa nälkää, jos maataloustukea ei maksettaisi, ja ruoasta joutuisi maksamaan sen tuotantokustannuksia vastaavan hinnan.
Maajussi ei tukea tarvitse, jos häntä ei velvoitettaisi elättämään kaupunkien joutoväkeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vaan on. Vastaavalla tavalla Neste vie Suomessa jalostettuja öljytuotteita maailmalle. Kate jää Suomeen.
Maataloustuki laskee ruoan hintaa. Köyhät näkisivät Suomessa nälkää, jos maataloustukea ei maksettaisi, ja ruoasta joutuisi maksamaan sen tuotantokustannuksia vastaavan hinnan.
Maajussi ei tukea tarvitse, jos häntä ei velvoitettaisi elättämään kaupunkien joutoväkeä.Älä sotke oikeaa voitollista liiketointaa keskusteluun joka koskee Suomen maataloustuotantoa.
Neste vie jalostettuja öljytuotteita VOITOLLA. Tämä on loistavaa bisnestä. Tuodaan raaka-ainetta ja viedään korkeamman jalostusarvon tuotteita.
Kaikki maatalousvienti on kansantaloudelle JÄRKYTTÄVÄN TAPPIOLLISTA! Ei subventoitua puuhastelua voi verrata aitoon liiketoimintaan. Maatalouden tuottama lisäarvo on puolet siitä mitä on maataloudelle maksettavat tuet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ravintoköyhää ja ilmastolle epäystävällistä riisiä ei pitäisi syödä kenenkään. Sen sijaan pitäisi käyttää kotimaista ohraa, jota pitäisi viedä enemmän myös Aasian maihin riisin korvikkeeksi.
Totta puhut! Ohra tekee maksalaatikostakin paljon paremman kuin riisi, tuhtia tavaraa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sotke oikeaa voitollista liiketointaa keskusteluun joka koskee Suomen maataloustuotantoa.
Neste vie jalostettuja öljytuotteita VOITOLLA. Tämä on loistavaa bisnestä. Tuodaan raaka-ainetta ja viedään korkeamman jalostusarvon tuotteita.
Kaikki maatalousvienti on kansantaloudelle JÄRKYTTÄVÄN TAPPIOLLISTA! Ei subventoitua puuhastelua voi verrata aitoon liiketoimintaan. Maatalouden tuottama lisäarvo on puolet siitä mitä on maataloudelle maksettavat tuet.Siksipä ei Saksasta mitään makkaroita tai juustoja saisi tuoda Suomeen - saksalaisen veronmaksajan tappio....vaikka mukavaa täällä----
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksipä ei Saksasta mitään makkaroita tai juustoja saisi tuoda Suomeen - saksalaisen veronmaksajan tappio....vaikka mukavaa täällä----
Kyllä saksasta voi tuoda makkaroita suomaisten jauho pötköjen kylkeen kaupaan jokainen ottaa siittä sitten mieleisensä näin toimii ihana glopalismi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ravintoköyhää ja ilmastolle epäystävällistä riisiä ei pitäisi syödä kenenkään. Sen sijaan pitäisi käyttää kotimaista ohraa, jota pitäisi viedä enemmän myös Aasian maihin riisin korvikkeeksi.
Karjalanpiirakat on kiellettävä!

Ostin eilen pari kiloa kotimaista kiinteää perunaa Lidlistä.
Osasta tein ranuja osan keittelen ja syön voin kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vaan on. Vastaavalla tavalla Neste vie Suomessa jalostettuja öljytuotteita maailmalle. Kate jää Suomeen.
Maataloustuki laskee ruoan hintaa. Köyhät näkisivät Suomessa nälkää, jos maataloustukea ei maksettaisi, ja ruoasta joutuisi maksamaan sen tuotantokustannuksia vastaavan hinnan.
Maajussi ei tukea tarvitse, jos häntä ei velvoitettaisi elättämään kaupunkien joutoväkeä.Jo maataloustuki laskee ruuan hintaa, ja Suomessa on EUn suvereenisti suurimmat maataloustuet, niin mites sä selität sitten sen yhtälön et Suomessa on myös EUn kalleimmat elintarvikkeet? :/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karjalanpiirakat on kiellettävä!
Tai ai akin se karjalanpiirakoiden rasistisen valkoinen riisi tulisi korvata jollain herkullisemman totuneutraalilla aineksella!? Esim: suklaalla! :P
TV: Jokanen suvakkilortto koko maassa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai ai akin se karjalanpiirakoiden rasistisen valkoinen riisi tulisi korvata jollain herkullisemman totuneutraalilla aineksella!? Esim: suklaalla! :P
TV: Jokanen suvakkilortto koko maassaainakin*
rotuneutraalilla*
Kerranosasinkirjoittaa* - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai ai akin se karjalanpiirakoiden rasistisen valkoinen riisi tulisi korvata jollain herkullisemman totuneutraalilla aineksella!? Esim: suklaalla! :P
TV: Jokanen suvakkilortto koko maassaMeillä syödään perunapiirakoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä syödään perunapiirakoita.
Se taas on irlantilaiskulttuurin omimista! HÄPEÄ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vaan on. Vastaavalla tavalla Neste vie Suomessa jalostettuja öljytuotteita maailmalle. Kate jää Suomeen.
Maataloustuki laskee ruoan hintaa. Köyhät näkisivät Suomessa nälkää, jos maataloustukea ei maksettaisi, ja ruoasta joutuisi maksamaan sen tuotantokustannuksia vastaavan hinnan.
Maajussi ei tukea tarvitse, jos häntä ei velvoitettaisi elättämään kaupunkien joutoväkeä.Maataloustuki EI laske Suomessa elintarvikkeiden hintaa. Suomessa on MAAILMAN KORKEIMMAT maataloustuet ja ruoan hinta kuluttajalle on 20% korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin. MTK:n mainososaston väittämät eivät pidä paikkansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksipä ei Saksasta mitään makkaroita tai juustoja saisi tuoda Suomeen - saksalaisen veronmaksajan tappio....vaikka mukavaa täällä----
Jos saksalaiset haluavat tukea suomalaisille tuotettavia elintarvikkeita, niin miksi siitä pitäisi valittaa? Saksalaiset käyttäävät rahansa mihin saksalaiset haluavat. Se että saksalaiset ruoskivat itseään ei tarkoita että meidän pitäisi myös ruoskia, ettei meillä olisi vahingossakaan ainakaan helpompaa kuin saksalaisilla.
- Anonyymi
Voi kauhia paikka, kun närpiöläinen vedättää meitä! oiooiiooooiiiojoiiiiiiii! Hirmuista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos saksalaiset haluavat tukea suomalaisille tuotettavia elintarvikkeita, niin miksi siitä pitäisi valittaa? Saksalaiset käyttäävät rahansa mihin saksalaiset haluavat. Se että saksalaiset ruoskivat itseään ei tarkoita että meidän pitäisi myös ruoskia, ettei meillä olisi vahingossakaan ainakaan helpompaa kuin saksalaisilla.
Jos Suomi haluaa tukea ulkomaisille tuotettavia elintrvikkeita, niin miksi siitä pitäisi valittaa? Suomalaiset käyttävät rahansa mihin suomalaiset haluavat.
-Haluat siis eri säännöt suomalaisille kuin saksalaisille, jotta voisit omaa maatasi selkäänpuukottaa noin.....
Sinulle kyllä käy että saksalainen rahoittaa sinun elintasoasi ja syömistäsi mutta ei toki Suomen saa syyllistyä samaan.......ehhhh....klonk klonk. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo maataloustuki laskee ruuan hintaa, ja Suomessa on EUn suvereenisti suurimmat maataloustuet, niin mites sä selität sitten sen yhtälön et Suomessa on myös EUn kalleimmat elintarvikkeet? :/
Mihin ne etelän mahtavat EU-maatalousmaat tarvitsevat valtavat maataloustuet????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maataloustuki EI laske Suomessa elintarvikkeiden hintaa. Suomessa on MAAILMAN KORKEIMMAT maataloustuet ja ruoan hinta kuluttajalle on 20% korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin. MTK:n mainososaston väittämät eivät pidä paikkansa.
Ruoan hinta ei ole ongelmavaan kaikki muut elinkustannukset , asuminen , autot...työn hinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ravintoköyhää ja ilmastolle epäystävällistä riisiä ei pitäisi syödä kenenkään. Sen sijaan pitäisi käyttää kotimaista ohraa, jota pitäisi viedä enemmän myös Aasian maihin riisin korvikkeeksi.
Eihän riisillä elä. Kiinassa ja Intiassa, jossa riisi on perusruokaa väestö riutuu ja kutistuu. Noissa maissa ei enää ei ole jäljellä kuin 2,5 miljardia ihmistä. Indonesiassakaan tuskin 240 miljoonaa. Perunaa syövässä Irlannissa on vähän yli 5 miljoonaa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin siellä oli 1850-luvulla (n. 8 miljoonaa).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Suomi haluaa tukea ulkomaisille tuotettavia elintrvikkeita, niin miksi siitä pitäisi valittaa? Suomalaiset käyttävät rahansa mihin suomalaiset haluavat.
-Haluat siis eri säännöt suomalaisille kuin saksalaisille, jotta voisit omaa maatasi selkäänpuukottaa noin.....
Sinulle kyllä käy että saksalainen rahoittaa sinun elintasoasi ja syömistäsi mutta ei toki Suomen saa syyllistyä samaan.......ehhhh....klonk klonk.Mitä ihmeen "selkään puukottamista" on se, että en halua Suomen ampuvan itseään jalkaan vaikka saksa ampuu omaansa. Maataloustuotteiden dumppaaminen ulkomaille alle omakustannushinnoin ei ole mitään "isänmaallista toimintaa" vaan sulaa tyhmyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ne etelän mahtavat EU-maatalousmaat tarvitsevat valtavat maataloustuet????
Tuotettuun lisäarvoon verrattuna eteläisten EU-maiden maataloustuet ovat hyvin vaatimattomia verrattuna Suomen tukiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruoan hinta ei ole ongelmavaan kaikki muut elinkustannukset , asuminen , autot...työn hinta.
Elinkustannusten yksi merkittävä tekijä on verot. Yksi asia mikä verovaroilla kustannetaan on maataloustuki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kaikki 1,7 miljardia euroa on ulkomailta tulevaa rahaa Suomeen. Maataloustuistakin suurin osa tulee rajojen ulkopuolelta, EU:sta. Kansallisen maataloustuen osuus on vain 300–400 miljoonaa euroa, ja siinä pyörii eurot silloin Suomen rajojen sisäpuolella. Yhtään ei siis makseta ulkomaille.
Tuontielintarvikkeisiin tuhlatut eurot ovat puolestaan pois Suomen kansantaloudesta.Suomihan on EU:n nettomaksaja, joten itsehän Suomi verovaroistaan kierrattää EU;n kautta eli ihan itse maksaa nekin EU:sta tulevat suurimmat osat maataloustuistakin.
TURHA YRITTÄÄ SUMUTTAA!
- Anonyymi
No sun pitää sit varmaan ihan issekseen perustaa Suomeen tee- ja kahviplantaasit, ananasfarmit summuut etelän hetelmä tuotantotilat, ni sit ei tarttis tuua niitä ulkomailta? :)
Onnea yrityksell!- Anonyymi
On ne lidelin käviät kyllä aika hurjia hahahahh niin hurjia että k-kauppiasta ihan heikottaa hahah.
- Anonyymi
Älä j-lauta yllytä! Kohta MTK on ilmastonmuutoksen nimissä vaatimassa tukea kasvihuonekahviplantaasien perustamiseen!
Se, että marraskuisessa Suomessa kasvatetaan lämmitetyissä ja keinovalaistuissa kasvihuoneissa tomaatteja on yhtä idioottimaista, kuin kahvi- tai banaaniplantaasien perustaminen samalla periaattella. Ja tuota tomaatinviljelyä jo tehdään ja veronmaksajat maksavat siitä miljoonia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä j-lauta yllytä! Kohta MTK on ilmastonmuutoksen nimissä vaatimassa tukea kasvihuonekahviplantaasien perustamiseen!
Se, että marraskuisessa Suomessa kasvatetaan lämmitetyissä ja keinovalaistuissa kasvihuoneissa tomaatteja on yhtä idioottimaista, kuin kahvi- tai banaaniplantaasien perustaminen samalla periaattella. Ja tuota tomaatinviljelyä jo tehdään ja veronmaksajat maksavat siitä miljoonia.On idioottimaista haukkua kotimaista tomaattituotantoa! Rahat jäävät Suomeen eivätkä valu Epsanjan Felipeille. Ja se on puhtaampaa lähiruokaa.
Tomaattien lennättäminen ulkomailta on hullua!
Kyllä teillä katkerilla sosialisteillla tuo hissi jää alas.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On idioottimaista haukkua kotimaista tomaattituotantoa! Rahat jäävät Suomeen eivätkä valu Epsanjan Felipeille. Ja se on puhtaampaa lähiruokaa.
Tomaattien lennättäminen ulkomailta on hullua!
Kyllä teillä katkerilla sosialisteillla tuo hissi jää alas....Marraskuisessa Suomessa on idioottimaista kasvattaa veronmaksajien rahoilla tomaatteja.
Ajattele nyt vähän. Alkujaan trooppisen alueen hedelmiä marraskuussa Suomessa!?!?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On idioottimaista haukkua kotimaista tomaattituotantoa! Rahat jäävät Suomeen eivätkä valu Epsanjan Felipeille. Ja se on puhtaampaa lähiruokaa.
Tomaattien lennättäminen ulkomailta on hullua!
Kyllä teillä katkerilla sosialisteillla tuo hissi jää alas....Miksei siis kasvateta banaaneja ja mandariinejakin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä j-lauta yllytä! Kohta MTK on ilmastonmuutoksen nimissä vaatimassa tukea kasvihuonekahviplantaasien perustamiseen!
Se, että marraskuisessa Suomessa kasvatetaan lämmitetyissä ja keinovalaistuissa kasvihuoneissa tomaatteja on yhtä idioottimaista, kuin kahvi- tai banaaniplantaasien perustaminen samalla periaattella. Ja tuota tomaatinviljelyä jo tehdään ja veronmaksajat maksavat siitä miljoonia.Jollekin teinitytölle viherteema:
Pelastetaan banaanit!
Kasvihuonepäästöttömällä ydinvoimalla.
Ne on kuolemassa sukupuuttoon sen kasvitaudin vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä j-lauta yllytä! Kohta MTK on ilmastonmuutoksen nimissä vaatimassa tukea kasvihuonekahviplantaasien perustamiseen!
Se, että marraskuisessa Suomessa kasvatetaan lämmitetyissä ja keinovalaistuissa kasvihuoneissa tomaatteja on yhtä idioottimaista, kuin kahvi- tai banaaniplantaasien perustaminen samalla periaattella. Ja tuota tomaatinviljelyä jo tehdään ja veronmaksajat maksavat siitä miljoonia.No saahan hulluja YLLYTTÄÄ! :P
Mutta ehän täällä talvella mikään tollai kasvais vaikka rakennettais niille kuinka upeey iglut, koska tääl ei valon määrä riitä moisille talvisin! :/ Ja en sit tiiä et kuinka menestyksekkäästi moiset suostuis kasvamaan keinovalossakaan? MUTTA! Sehän nyt ei toki estä kepuleita aloittamasta jotain miljardin koeprojektia jolla selvitetään asia? :) :/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On idioottimaista haukkua kotimaista tomaattituotantoa! Rahat jäävät Suomeen eivätkä valu Epsanjan Felipeille. Ja se on puhtaampaa lähiruokaa.
Tomaattien lennättäminen ulkomailta on hullua!
Kyllä teillä katkerilla sosialisteillla tuo hissi jää alas....Kerrotko vielä sen, et miten ihmeessä kotimainen tomaatti maksaa kaupassa talvisin kolme kertaa enemmän kuin kesäisin? Onks jokaista yomaattia kohden erikseen joku hauto akone, vai mistä noinen harppaus!? Tuskin ne kasvatuskustannukset lämmityksineen talvisin kuitenkaan NIIN paljon suuremmat on? Mutta koska kartellimarketit, niin ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko vielä sen, et miten ihmeessä kotimainen tomaatti maksaa kaupassa talvisin kolme kertaa enemmän kuin kesäisin? Onks jokaista yomaattia kohden erikseen joku hauto akone, vai mistä noinen harppaus!? Tuskin ne kasvatuskustannukset lämmityksineen talvisin kuitenkaan NIIN paljon suuremmat on? Mutta koska kartellimarketit, niin ...
Hiilijalanjälki maksaa. Espanjasta lennätetyllä tomaatilla on pienempi hiilijalanjälki kuin rekan kyydissä närpiölöisestä kasvihuoneesta tulleella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiilijalanjälki maksaa. Espanjasta lennätetyllä tomaatilla on pienempi hiilijalanjälki kuin rekan kyydissä närpiölöisestä kasvihuoneesta tulleella.
Kuka perkele ajattelee vakavissaan jotakin naurettavaa "hiilitassua" - espanjalainen tomaatti vie rahat pois tästä maasta, eivätkä ne ole edes yhtä maukkaita kuin suomalaiset...
Mutta saahan sitä kateellisen vasurin kadehtia närpiöläisiä, jos ei muuten aika kulu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No saahan hulluja YLLYTTÄÄ! :P
Mutta ehän täällä talvella mikään tollai kasvais vaikka rakennettais niille kuinka upeey iglut, koska tääl ei valon määrä riitä moisille talvisin! :/ Ja en sit tiiä et kuinka menestyksekkäästi moiset suostuis kasvamaan keinovalossakaan? MUTTA! Sehän nyt ei toki estä kepuleita aloittamasta jotain miljardin koeprojektia jolla selvitetään asia? :) :/T-otta T-uriset T-aas.............
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka perkele ajattelee vakavissaan jotakin naurettavaa "hiilitassua" - espanjalainen tomaatti vie rahat pois tästä maasta, eivätkä ne ole edes yhtä maukkaita kuin suomalaiset...
Mutta saahan sitä kateellisen vasurin kadehtia närpiöläisiä, jos ei muuten aika kulu!Espanjalaiset tomaatit eivät ole yhtä maukkaita kuin suomalaiset koska ne ovat maukkaampia. On aika outoa kun muuten kouhotetaan "luomun " perään, niin öljyllä lämmitetty ja ledilampun alla kasvanut tomaatti olisikin sitten parempi kuin Espanjassa auringon kypsyttämä.
Koska olen markkinatalouden kannattaja ajattelen hintaa ja laatua. Jonkun närpiöläisen kasvihuonemiljonäärin ansainta kiinnostaa tasan yhtä vähän kuin espanjalaisen tomaattihidalgon. Naapurissa kokeiltiin markkinatalodudelle vaihtoehtoista systeemiä ja siellä taisi tomaatistakin olla toistuvasti pulaa.
Olen pariin kertaan ostanut K-kaupasta italialaisia uusia perunoita. Onhan kiinteitä ja maukkaita. Suosittelen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Espanjalaiset tomaatit eivät ole yhtä maukkaita kuin suomalaiset koska ne ovat maukkaampia. On aika outoa kun muuten kouhotetaan "luomun " perään, niin öljyllä lämmitetty ja ledilampun alla kasvanut tomaatti olisikin sitten parempi kuin Espanjassa auringon kypsyttämä.
Koska olen markkinatalouden kannattaja ajattelen hintaa ja laatua. Jonkun närpiöläisen kasvihuonemiljonäärin ansainta kiinnostaa tasan yhtä vähän kuin espanjalaisen tomaattihidalgon. Naapurissa kokeiltiin markkinatalodudelle vaihtoehtoista systeemiä ja siellä taisi tomaatistakin olla toistuvasti pulaa.
Olen pariin kertaan ostanut K-kaupasta italialaisia uusia perunoita. Onhan kiinteitä ja maukkaita. Suosittelen.Oenn kerran tänä vuonna ostanut espanjalaisia tomaatteja, ja kauniita olivat mutta tympeän mauttomia ja vetisiä. Ei jatkoon.
On mukava tukea oman maan yrittäjä , kyllä ne espanjalaiset saavat ihan riittävästi tukiaisia EU:lta..
- Anonyymi
Tästä on tehty vertailu. S-ryhmällä ja K-ryhmällä oli enemän ulkolaisia tuotteita myynnissä. Lidl oli selvästi kotimaisin. Lidl maksaa veronsa ja muut tarvittavat maksut Suomeen ja omistajille kuuluva osuus menee sinne mihin kuuluukin, eli yhtiön tilille.
- Anonyymi
Juuri näin sen olla pitääkin. Tukijusseja ei tarvita, koska ulkomailta saadaan edullisempaa ruokaa. Työväenliike on aina vastustanut suomalaisia maatilan omistajia ja torppareitahan ei Suomessa ole ollut koko itsenäisyyden aikana
Ruuan omavaraisuus voidaan turvata antamalla Lidlille ym:lle tukea muutama sata miljoonaa, kuten Finnairillekin annetaan 700 miljoonaa euroa Suomen omavaraisuuden turvaamiseksi. Finnair käyttää suurelta osin ulkomaisessa omistuksessa olevia leasing-koneita, joten apu menee näille matkustajakoneita omistaville kansainvälisille sijoittajille.
Ambulanssihelikopreritoiminnassa hallitus haluaa ostaa omat helikopterit perustamalleen lentoyhtiölle 100 miljoonalla eurolla, jotta ei olla edes ulkomaisista leasing-firmoista riippuvaisia kuten Finnair. - Anonyymi
Se on 5.3mrd euroa pois sossupummeilta ja matuilta. Siis selvennettynä demareilta.
- Anonyymi
Suomalainen elintarvike vaan on niin paljon edullisempi ostettuna Lidlistä.
- Anonyymi
Yks ratkasu yietenkin on se, että: Tuotetaan sit KAIKKI Suomessa! Jollonka banaanit maksaa 10 € KAPPALE! :/ Jollonka niihin ei o varaa kuin ökytikkaimmilla. Ja tavan kansa syö sit eksoottisimpana ”hedelmänä” jotain nautiksia, kuten Neuvosto-Venäjällä! :/
Ja noista ulkomaalaisistakin elintarvikkeista menee se IHAN SAMA ALV kuin kotimaassa tuotetuistakin, joten valtiolle se on yks paskan hailee et missä se herkku on tuotettu! :/
Ja periaatteessa mulle kans, ainakin jos se kotimaan banaani todellakin maksaa sen 10 kappale! :/- Anonyymi
Kuka tarvitsee jotain banaaneita? Itse en juo edes kahvia.
Ulkolaisia elintarvikkeita ei tarvitse oikeasti kukaan. Syödään kesällä kauden kasviksia. Talvella sitten juureksia, maitotuotteita, lihaa ynnä kotimaista kalaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tarvitsee jotain banaaneita? Itse en juo edes kahvia.
Ulkolaisia elintarvikkeita ei tarvitse oikeasti kukaan. Syödään kesällä kauden kasviksia. Talvella sitten juureksia, maitotuotteita, lihaa ynnä kotimaista kalaa.Mist tält viel kotimaista KALAA muka saa!? Ainakaan vähänkään tolkulliseen hontaan!? :/ Kerra ihmettelin yhds kaupassa kuhan kilohintaa, joka oli siin väh reilu 30 kilo! :/
Jumalauta KULLAN hinta tais olla alhasempi mummon markka aikaan!? :D :/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mist tält viel kotimaista KALAA muka saa!? Ainakaan vähänkään tolkulliseen hontaan!? :/ Kerra ihmettelin yhds kaupassa kuhan kilohintaa, joka oli siin väh reilu 30 kilo! :/
Jumalauta KULLAN hinta tais olla alhasempi mummon markka aikaan!? :D :/Järvestä tulee itse nostettua kesäisin lähinnä ahventa, haukea, kuhaa ja siikaa. Kirjolohta talvikaudella ostettua savupönttöön. Pilkkiahvenet menee yleensä keittoon, jos ei pannukarkeaa tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järvestä tulee itse nostettua kesäisin lähinnä ahventa, haukea, kuhaa ja siikaa. Kirjolohta talvikaudella ostettua savupönttöön. Pilkkiahvenet menee yleensä keittoon, jos ei pannukarkeaa tule.
Joka maksaa 45 € per vuos! :/ Vaikket sais kun yhden ainoon kalan. Not worth it! :/
Ja tolla hinnalla saa sata pakettia kalapuikkoja! :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka maksaa 45 € per vuos! :/ Vaikket sais kun yhden ainoon kalan. Not worth it! :/
Ja tolla hinnalla saa sata pakettia kalapuikkoja! :DNo se on kalastajan huonoutta jos ei kalaa saa. Katiska on järvessä melkein koko kesän. Välillä verkot. Mukavina päivinä tulee vedettyä uistinta.
- Anonyymi
Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saa. Työnantajat pitää huolen, ettei rahat riitä valitsemaan kotimaista kartellia. Iso osa Lidlin tuotteista on kotimaisia.
- Anonyymi
Landepaukku maksaa ulkomaille kotimaisesta tuotannostaan mittavasti enenmmän.
- Anonyymi
Juuri näin. Edes suomalainen työvoima ei kelpaa.
- Anonyymi
Maksasitte työstä palkkaa niin ei tarvitsisi joka senttiä laskea.
- Anonyymi
Kympin tuntipalkalla tuottavan työntekijät töissä Suomessa.
Lidliin siis. - Anonyymi
Hmmm ... vositko muuten vähän taustottaa esim matemaattisesti sitä laskukaavaa, jolla sä pääsit tohon alotuksessa mainitsemaasi summaan?
Koska: Suomen koko päivittäistavarakaupan arvo on 18, 6 mrd euroa (2019)
Ja Lidlin markkinaosuus tuosta on 10 % (9,6 % tarkka)
Kerros mulle et mitä laskukaavaan käyttämällä sun mielestäs 10 % 18, 6 mrd on mainitsemasi 5, 3 miljardia? :) - Anonyymi
Helikopterirahaa 💰 🚁 💰 on jaettu niin paljon, että ihan sama minne minä roponi laitan. Ei tunnu missään.
- Anonyymi
- Jotkut ostavat jopa maitotuotteet Lidlistä, kun on muutaman sentin (!) halvempaa!
Juokohan ne sangollisen joka päivä..? :D- Anonyymi
Ainiin et paljon fiksumpaa olis siis se, että ostais kaikki muut elintarvikkeet Lidlistä, ja sit hilpasis lähimpään kartellimarkettiin hakemaan kaikki maitotuotteet, kalliimmalla!?
Joo ok! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainiin et paljon fiksumpaa olis siis se, että ostais kaikki muut elintarvikkeet Lidlistä, ja sit hilpasis lähimpään kartellimarkettiin hakemaan kaikki maitotuotteet, kalliimmalla!?
Joo ok!Hyvä veto sinulta , myönnän! Lidliin ajo vie tosin usein bensaakin enemmän kun se on kauempana.
Minun revin säästöni ihan muualta kuin maitopenneistä. Ja onhan esim. S-kaupassa 60 prossan alennuksia viimeisenä tuntina--onkos Lidlissä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä veto sinulta , myönnän! Lidliin ajo vie tosin usein bensaakin enemmän kun se on kauempana.
Minun revin säästöni ihan muualta kuin maitopenneistä. Ja onhan esim. S-kaupassa 60 prossan alennuksia viimeisenä tuntina--onkos Lidlissä?No mul on Lidliin matkaa joku 200 metriä. Pariinkin ääsmarkettiin öbaut sama matka. Kuten kahteen KKK-kartellimarkettiin. Joten mult ei kulu ku parin röyhtäsyn verran kauraenergiaa kaupassakäyntiin. Enkä mä tarjousten perässäkään juurikaan juokse, koska kulla nyt viel ainakin toistaseks on varaa maksaa elintarvikkeista sen mitä tarttee ihan normihintaisenakin. Eli mä käyn kaupassa sillon ku mulla ei o enää mitää syömistä, ja alkaa hiukomaan. En sillon, ku kaupassa on ”happy hour”.
- Anonyymi
Yksi aivan v-tun sama - mistä köyhyyteen pahoinpidellyt sen halvimman ylijäämä-ruoan ostavat, jos ostavat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16400727/800-ekk-ei-ole-sairaus-kansanelake-vaan-ihmiskauppaa-eduskunnan-yksipuoluejarjestelmassa#comment-102448912
Suomen valtio ei ole antanut meille yhtään mitään, miksi meidän pitäisi jostain kumman syystä, ajatella sitä.
Veropakolaisyritykset verotukseen ja aitoon yhteiskunta- ja luontovastuuseen. Yritys-maataloustuet kokonaan pois, voiton maksimoinnista, verosuunnittelusta ja osake-vakuutuskuoririkollisuudesta. - Anonyymi
Et kai kuvittele, että Lidl on ainoa, joka tuo tavaraa ulkomailta?
Tuskin K- ja S ryhmälläkään omia kaviviljelmiä on eikä pippuriakaan taida Suomessa kasvaa. Appelsiini, banaani ja päärynätarhoja on vähän läntä eksoottisemmista hedelmistä puhumattakaan.
Kuluttajan etu on kilpailu. Ei se maataloustukiin juurikaan vaikuta. - Anonyymi
800€/kk ORJAELÄKKEISTÄ kun makselet reseptilääkkeet ja laskut, mieti jääkö ruokaan mitään.
https://ec.europa.eu/eurostat/web/products-eurostat-news/-/DDN-20190115-1
Nykyinenkin hallitus jatkaa eläkeläisköyhyyttä, vaikka oli suuret puheet ja lupaukset, tärkeimmästä asiasta uudelle hallitukselle, eli sairaus-kansaneläkeläisten nostamisesta köyhyysrajan yläpuolelle.
Valehtelivat härskist heikommille, puolustuskyvyttömille vakavasti sairaille vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille.
Korona oli vain tekosyy, kylvää lisää miljardeja, ökyrikkaille verokeitaisiin.
https://www.skp.fi/blogit/seppo-ruotsalainen/mielenosoituksen-aika-el-kerahastot-unohtavat-el-kel-iset - Anonyymi
Kotimaisen tomaatin poimii ukrainalainen
- Anonyymi
Ja kasvihuoneen rakentaa virolainen. Kastelusta vastaa thaimaalainen. Tomaattilaatikot kauppoihin toimittaa venäläinen kapookkikuski. Kaupan omistaa turkkilainen.
Makoisia ”kotimais” vihanneshetkiä! :) :/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kasvihuoneen rakentaa virolainen. Kastelusta vastaa thaimaalainen. Tomaattilaatikot kauppoihin toimittaa venäläinen kapookkikuski. Kaupan omistaa turkkilainen.
Makoisia ”kotimais” vihanneshetkiä! :) :/Ja kasvihuone lämmitetään joko maalämmöllä joka pumpataan venäläisellä sähköllä tai sitten se lämmitetään tuontiöljyllä.
- Anonyymi
Nokun ne litlissä kävijät ovat niin hemmetin kateellisia sekä kaunaisia jusseja kohtaan, eikä ylpeys ei anna periksi. Pitää heittaa rahat ulkomaita hyödyttämään eikä omaa kansantaloutta. Tämä on kuin kakaroiden kiukuttelua uhmapäissään.
- Anonyymi
S ja K-kaupat siis myyvät vain kotomaisia elintarvikkeita?
Miksi sitten Prismasta ostetyujen paistovalmiiden croissantien pakkauksessa ilmoitettiin valmistusmaaksi Ranska?
Hedelmät ja vihannekset ympäri vuoden vain kotimaasta? Missä on suomalaisten kauppaketjujen banaani- ja appelsiiniviljelmät?
Verratkaapa, muuten, suomalaista ja saksalaista kalkkkunafileeleikettä. Saksalainen selvästi halvempi ja maukkaampi, suomalainen vetinen lörö. Verratkaa suomalaisia aamiaissämpylöitä saksalaisreseptillä tehtyihin. Suomalainen on höttöinen, valkoinen lössö, saksalainen täyteläinen ja kunnollinen moniviljatuote.- Anonyymi
Kyse on määrästä. K-ryhmä suosii oman maatalouden tuotteita. Kaikkea ei voi tuottaa Suomessa.
- Anonyymi
Sinullakin on antipatia omaa maataloutta kohtaan, huomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinullakin on antipatia omaa maataloutta kohtaan, huomaan.
Ainakin minulla on antipatia sitä vastaan että suomalaisten maksamia verovaroja poltetaan sen takia, että saksalaiset saavat puoli-ilmaista kuminaa tai kiinalaiset puoli-ilmaista maitojauhetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin minulla on antipatia sitä vastaan että suomalaisten maksamia verovaroja poltetaan sen takia, että saksalaiset saavat puoli-ilmaista kuminaa tai kiinalaiset puoli-ilmaista maitojauhetta.
Maitojauhon hinnasta saat syyttää EU-kansalaisia. He itse halusivat halpaa maitoa. Nyt sitä sitten ylituotetaan, kun ei ole enää kiintiöitä.
www.maitojame.fi/artikkelit/maitokiintioiden-historiaa/4561314
---
Maitokiintiöiden historiaa
Maidontuotantoa koskettavien uutisten aiheena on tällä hetkellä huomattavan usein maidontuotantomäärien rajoittamisen tarve – pohditaan vapaaehtoisen tai pakollisen rajoittamisen käyttöönoton mahdollisuutta ja rahoituskeinoja.
Käytännössä tilanteen taustalla on kysynnän ja tarjonnan epäsuhta. EUn tuotanto on kasvanut suhteettomasti eikä kaikelle maidolle ole löytynyt tilaa markkinoilta. Vuonna 2015 EUn maitomäärä kasvoi kolme miljardia litraa, ja käytännössä koko kasvanut tuotanto on ostettu EUn interventiovarastoihin. Komissio valmistelee heinäkuuksi maitosektorin tukipakettia ja komissaari Hogan on sanonut, että pakettia koottaessa tutkitaan kaikki mahdolliset keinot, joilla maitomarkkinaa voidaan tasapainottaa.
Kun politiikan keinoin vaikutetaan elinkeinoon, syntyy aina ongelmia. Niin syntyi kiintiöiden osalta ja toisaalta on syntynyt interventiojärjestelmän kautta. Vapaa markkinatalous on hyvä tavoite, mutta käytännössä maidontuotannossa se on toiminut vajavaisesti. Poliittisilla päätöksillä, muun muassa maitojauheen interventio-ostoilla, estetään markkinatilanteen heijastumista tarjontaan. Lisäksi uhkana on tuotannon keskittyminen tuotantokustannuksiltaan edullisimmille alueille ja marginalisoituminen korkeampien kustannusten alueilla kuten Suomessa.
Reilu vuosi sitten 30 vuotta voimassa ollut kiintiöjärjestelmä lakkautettiin. Järjestelmä rakennettiin aikanaan poistamaan maitojärvet ja voivuoret, jotka rasittivat eurooppalaisia viljelijöitä 1980-luvulla matalien maidonhintojen kautta. Samoissa ongelmissa voidaan olla vapaan tuotannon maailmassa. Vuoden 2013 jälkeen EU on työntänyt 10 miljardia kiloa lisää maitoa 66 miljardin kilon suuruisille maailmanmarkkinoille. Tämä on johtanut tuottajahintojen alenemiseen jopa yli 30 prosentilla, ja hinnanlasku on iskenyt viljelijöihin joka puolella maailmaa.
Kiintiöjärjestelmässä on omat puutteensa. Se on aiheuttanut elinkeinolle merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia. Maidon tuottajahinnan alentuminen aiheuttaa kuitenkin niin merkittäviä tulonmenetyksiä maitotilayrittäjille, että jollain tavalla tilanteeseen on puututtava. Koska mahdollisuudet vaikuttaa kysyntään ovat rajalliset, täytyy painopiste tällä hetkellä olla tarjontaan vaikuttamisessa. On tärkeää pohtia eri vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maitojauhon hinnasta saat syyttää EU-kansalaisia. He itse halusivat halpaa maitoa. Nyt sitä sitten ylituotetaan, kun ei ole enää kiintiöitä.
www.maitojame.fi/artikkelit/maitokiintioiden-historiaa/4561314
---
Maitokiintiöiden historiaa
Maidontuotantoa koskettavien uutisten aiheena on tällä hetkellä huomattavan usein maidontuotantomäärien rajoittamisen tarve – pohditaan vapaaehtoisen tai pakollisen rajoittamisen käyttöönoton mahdollisuutta ja rahoituskeinoja.
Käytännössä tilanteen taustalla on kysynnän ja tarjonnan epäsuhta. EUn tuotanto on kasvanut suhteettomasti eikä kaikelle maidolle ole löytynyt tilaa markkinoilta. Vuonna 2015 EUn maitomäärä kasvoi kolme miljardia litraa, ja käytännössä koko kasvanut tuotanto on ostettu EUn interventiovarastoihin. Komissio valmistelee heinäkuuksi maitosektorin tukipakettia ja komissaari Hogan on sanonut, että pakettia koottaessa tutkitaan kaikki mahdolliset keinot, joilla maitomarkkinaa voidaan tasapainottaa.
Kun politiikan keinoin vaikutetaan elinkeinoon, syntyy aina ongelmia. Niin syntyi kiintiöiden osalta ja toisaalta on syntynyt interventiojärjestelmän kautta. Vapaa markkinatalous on hyvä tavoite, mutta käytännössä maidontuotannossa se on toiminut vajavaisesti. Poliittisilla päätöksillä, muun muassa maitojauheen interventio-ostoilla, estetään markkinatilanteen heijastumista tarjontaan. Lisäksi uhkana on tuotannon keskittyminen tuotantokustannuksiltaan edullisimmille alueille ja marginalisoituminen korkeampien kustannusten alueilla kuten Suomessa.
Reilu vuosi sitten 30 vuotta voimassa ollut kiintiöjärjestelmä lakkautettiin. Järjestelmä rakennettiin aikanaan poistamaan maitojärvet ja voivuoret, jotka rasittivat eurooppalaisia viljelijöitä 1980-luvulla matalien maidonhintojen kautta. Samoissa ongelmissa voidaan olla vapaan tuotannon maailmassa. Vuoden 2013 jälkeen EU on työntänyt 10 miljardia kiloa lisää maitoa 66 miljardin kilon suuruisille maailmanmarkkinoille. Tämä on johtanut tuottajahintojen alenemiseen jopa yli 30 prosentilla, ja hinnanlasku on iskenyt viljelijöihin joka puolella maailmaa.
Kiintiöjärjestelmässä on omat puutteensa. Se on aiheuttanut elinkeinolle merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia. Maidon tuottajahinnan alentuminen aiheuttaa kuitenkin niin merkittäviä tulonmenetyksiä maitotilayrittäjille, että jollain tavalla tilanteeseen on puututtava. Koska mahdollisuudet vaikuttaa kysyntään ovat rajalliset, täytyy painopiste tällä hetkellä olla tarjontaan vaikuttamisessa. On tärkeää pohtia eri vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi.Tottakai maajussit kasvattaa karjaa ja tuottavat maitoa, siitä he saavat kaikista helpoiten rahaa ja valtio maksaa erotuksen maataloustukena.
Mutta esimerkiksi kalaa ei tuoteta kuin 20% Suomen kulutuksesta, koska sen kasvattaminen tai pyytäminen on huomattavasti vaikeampaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai maajussit kasvattaa karjaa ja tuottavat maitoa, siitä he saavat kaikista helpoiten rahaa ja valtio maksaa erotuksen maataloustukena.
Mutta esimerkiksi kalaa ei tuoteta kuin 20% Suomen kulutuksesta, koska sen kasvattaminen tai pyytäminen on huomattavasti vaikeampaa.Maajussit eivät tuottaisi maitoa yli kysynnän, jos maitokiintiöt olisivat edelleen käytössä. Kiintiöiden poisto muodostaa noidankehän. Maidon hinnan laskiessa maitoa on tuotettava entistä enemmän.
Maidon ylituotanto on EU-kansalaisten syytä, koska haluavat mahdollisimman halpoja maitotuotteita.
Voit ryhtyä "kalantuottajaksi", koska sinulla on selvästikin siihen taitoa ja osaamista.
- Anonyymi
Ulkomaista ympäristömyrkytettyä antibioottimoskaa syövien tulee maksaa myös syöpäsairauksien ja muiden tautien hoito omasta pussista.
- Anonyymi
Maksan mielelläni vaikka Romanialle, jotta saan hyvällä hinta-laatusuhteella kunnon ruokaa, koska nämä S- ja K-ryhmät vievät kaiken rahat.
- Anonyymi
Maksa mieluummin suoraan tilalle niin raha jää omaa kansantaloutta pyörittämään. Tiloja jotka myyvät suoraan saisi vaan olla rutkasti enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksa mieluummin suoraan tilalle niin raha jää omaa kansantaloutta pyörittämään. Tiloja jotka myyvät suoraan saisi vaan olla rutkasti enemmän.
Ongelmana tilojen suoramyynnissä on jatkojalostus joka vaatii ammattitaitoa ja valtavia investointeja. Kuluttaja ei välttämättä halua pelkkää lihaköntsää aina vaan jalostettuja tuotteita.
- Anonyymi
Voi sitä ruokaa ostaa myös kauppahalleista ja toreilta ja yksityisistä kaupoista. Niitäkin vielä löytyy.
- Anonyymi
Jos maatalous olisi kollektivisoitu, kuten SDP suunnitteli 1918, meillä ei olisi mitään ulkomaisten sijoittajien omistamaa Lidliä, joka vie suomalaiselta työläiseltä nyhtämät rahat ulkomaille.
Suomessa olisi valtion maatilat, jotka tuottaisivat ruuan valtion omistamiin kauppoihin, josta jokainen saisi ostaa tarpeidensa mukaan.
Kukaan ei rikastuisi toisen nälän tunteella vaan toiminta tapahtuisi omakustannehintaan. Toimintaa johtaisi poliittisesti valittu kansanelintarvikejohtaja neuvostoineen, jotka olisivat STM:n alainen.
Tulevassa sotessa tämä on jo totta terveydenhoidossa.- Anonyymi
Neuvostoliitto palautettava pikimmiten!
- Anonyymi
Siinä kävisi pian kuin entisessä Neuvostoliitossa. Kukaan ei tekisi juuri mitään. Surkeissa olosuhteissa olisi pian koko maanviljelys ja karjanhoito.
On se hyvä, kun joku vielä uskoo tuohon sosialismiin.
Kyllä N.liitossakin rikastui eliitti. He osasivat pitää siinäkin systeemissä puolensa. Onhan se vähän vieläkin siellä niin, että Oligarkit vetävät välistä miljoonia. - Anonyymi
Siitä pitäisi lähteä, että yhteiskunta omistaa maat ja vesistöt. Maata voidaan vuokrata halukkaille pitkillä vuokrasopimuksilla, mutta myös valtion ylläpitämiä maatiloja olisi, kuten on Metsähallitus hoitamassa nykyään valtion maita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvostoliitto palautettava pikimmiten!
No sehän on palautunut. Eu on kommunistinen eurostoliitto.
- Anonyymi
Lidl on Suomen kolmanneksi suurin päivittäiskauppaketju. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lidl_Suomi
Kun myymälöitä on meillä 180 kpl, niiden joukossa on paljon Lidliä varten perustettuja.
Työllistäjänä Lidl on myös merkittävä. Alkuun Lidl liiketoiminta oli tappiollista. Se investoi jatkuvasti uusiin myymälöihin.
Vuosia kapinoin, miksi ulkomaiset jättiyhtiöt saavat imuroida suomesta suuret €uromäärät.
Lidl menestyy edullisemmalla hiukan edullisemmalla hinnoillaan. Ehkä laadullakin hiukan.
Se saisi toisen suurketjuistamme luopumaan, hinnatkin nousisivat.- Anonyymi
Juuri näin. Lidl on investoinut Suomeen eli tuonut tänne muualla tienaamaansa rahaa. S-ryhmä on vienyt Suomesta kerättyä rahaa Viroon ja Venäjälle. Virossa on myös K-Rautoja jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Lidl on investoinut Suomeen eli tuonut tänne muualla tienaamaansa rahaa. S-ryhmä on vienyt Suomesta kerättyä rahaa Viroon ja Venäjälle. Virossa on myös K-Rautoja jne.
Virossa avataan myös Lidl, joten Lidl kantaa suomalaistenkin rahoja ulkomaille uusiin myymälöihin, ei pelkästään tuontimoskaan.
S-ryhmä investoi Suomeen Virossa tehdyillä voittorahoillaan. Lisää siten työllisyyttä Suomessa toisin kuin Lidl, joka vie voittorahansa ulkomaille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virossa avataan myös Lidl, joten Lidl kantaa suomalaistenkin rahoja ulkomaille uusiin myymälöihin, ei pelkästään tuontimoskaan.
S-ryhmä investoi Suomeen Virossa tehdyillä voittorahoillaan. Lisää siten työllisyyttä Suomessa toisin kuin Lidl, joka vie voittorahansa ulkomaille.Lidl tekee voittonsa Saksassa. S- tekee ne Suomessa. Montako kopeekkaa S-osuusliikkeet on esimerkiksi saanut kotiutettua Venäjältä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virossa avataan myös Lidl, joten Lidl kantaa suomalaistenkin rahoja ulkomaille uusiin myymälöihin, ei pelkästään tuontimoskaan.
S-ryhmä investoi Suomeen Virossa tehdyillä voittorahoillaan. Lisää siten työllisyyttä Suomessa toisin kuin Lidl, joka vie voittorahansa ulkomaille.Viron puoti alkaa pikkuhiljaa valmistumaan. Suomiporot voi sen jälkeen hassata euronsa Tallinan Lidliin.
https://www.err.ee/1105723/lidl-valmistub-tallinnas-poode-avama
- Anonyymi
"Väiski" se on jaksanut itkeä lidistään täälläkin jo varmaan kymmenen vuotta. Mutta ymmärtäähän sen niillä riistokatteilla, että terve kilpailu varmasti ahdistaa ja paljon...
Unohdat myös joka kerta ne lukuisat työpaikat ja veromiljardit, jotka lidl on tuonut ihan tänbe Suomeen. - Anonyymi
Onneksi k- ja s-mafia ei maksa euroakaan ulkomaille, ne yli 90% valikoimasta olevat tuontituotteetkin saadaan ilmaiseksi sinne hyllyyn. Ja toki kaikki työntekijätkin otetaan mielummin ulkomaalaistaustaisista, koska Suomi ja suomalaisuus on k- ja s-mafialle niin pirun tärkeää.
- Anonyymi
..K-kaupat pyrkivät tekemään keskustan kanssa lain jolla kilpailu estetään ja laki määrää elintarvikkeille "turvalliset hinnat".
Lidl on lisännyt eläkelläisille ja palkansaajille parempaa laatua elämään ja lisännyt käteen jäävän rahan osuutta tuhansilla vuodessa...- Anonyymi
Eläkeläinen ei käytä "tuhansia" vuodessa ruokaan. Sinunkin kaalisoppasi maksaa 700 ruplaa vuodessa.
- Anonyymi
Kyllä, hoitoalan psykopaatit on vaarallisia.
- yksi_ulkomaalainen
Siinä on pari näkökohta:
Ensinnä on ihanSuomen oma saamattomuus ja korkea tulotaso, joka aiheutta sen , että suomalaistuoteet eivä pärjää europalaisessa supermarkeiteissa. Siten on vielä se kapasiteettikysymys: Suomen pienet tilat eivät tuottaa riittävän suuria määriä, jollekin isoille ketjuille, siinä pitäisi olla 1000 päitä olla maitotilassa.
Ja mitä tule elintarvikkeiden tuontiin, samoisin, eikös ole parempi, että kuluutaja saa elistavikkeet halvalla kun se, että suomalsiten ketjujen korkea hintataso mahdollistaa liiketoiminnan lihavat voitot ja kauppialle näyttävästi makea elämä? - Anonyymi
Lidl on vain hyvä asia. Meillä olisi muuten aika paljon kalliimpi ruoka kaupoissa.
- Anonyymi
Maajussit ei tykkää että ulkomailla ostavat Lidlistä suomalaisia tuotteita tai suomalaisetkaan Suomessa, haluavat kaikki tulonsa tukiaisina ja saakinhan ne niitä laskutavasta riippuen jopa 8 miljardia vuosittain, silti vaativat koko ajan lisää.
- Anonyymi
M ketjun kaupoissa on kaikki tuotteet kalliimpia kuin muiden ketjujen kaupoissa:
http://www.m-ketju.fi/
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6698140Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672379Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342354- 1471909
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301487Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201297Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511262Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.811031Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7829