Turha Ähtärin jurnuttaa, kun pökäle on pöksyissä

Ollilla on koko ajan ollut noin 10 nerokasta taustavaikuttajaa. He ovat kokeneet vuosien ajan Ähtärin mollaamisen ja vastustuksen omissa toiminnoissaan. Osa kaupungin toimista on ollut jopa rikollisen törkeää ja on alasajettu elintärkeitä nuorisotoimintoja, jotka ovat tuhonneet nuorten harrastustoiminnot ja kesätyömahdollisuudet. Näistä on hyvä joutuakin tilille. Emme unohda.....jatkoa seuraa.
15651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämä on vasta alkua. Rankempaa settiä on luvassa lähikuukausina. Tämäkin on täysin kaupungin päättäjien kerjäämää. Olisi kannattanut olla aikoinaan asialla.🐼

Äänestä

Erinomaista, kiitos! Nyt näkyy kaikille, että kyse on pienen ihmisen kostotoimista kuviteltujen mörköjen toimiin, ei yhteisen edun ajamisesta, kuten uskotellaan.

Äänestä
  • Ähtäri takas Ähtäriläisille. Korkein oikeus ei josta.Se edellyttää lain noudattamista.
    Vieras herkku eliitille.

    Äänestä

  • Juuri näin. Perimmäinen tarkoitus unohtunut jo ajat sitten. Nyt pelkkää ihmisjahtia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Perimmäinen tarkoitus unohtunut jo ajat sitten. Nyt pelkkää ihmisjahtia

    Korkein oikeus kyllä näkee asiat toisin.
    Laittomuus rehoittaa..
    SE koston käyttö josta puhuit. Kuuluu vain niille jotka ei tunne laillisuutta Ähtärin kunta palveluissa.
    Ei meille taviksille. Meillä ei ole tarvetta rehellisillä kostaa mitään.
    Kyllä se syksyyn mennessä Jarmon pakkomielle pandalaisillekin kirkastuu...
    Laittomuuksia oli pohjattomat vakuudet.
    Ei valtiokaan... tuskin..antaa 1.5 miljoonaa laittomuuteen raha asioissa.
    ÄHTÄRI on kostoa uhkausta jne esittänyt jopa toimittajille joilla olis totuus velvoite..
    Noo pohjois korean johto malli näkyy olevan..
    Tämä on HYVÄÄ debattia..otetaan asioita esille vain todellisuus vapauttaa..
    Odotetaan valtiovarain ministeriön kirjettä pakkokeinoista..mutta sekin taitaa ymmärtämättömien mielestä olevan kosto. Kuten korkein ja hallinto oikeudetkin..laillisuus on Ähtärissä kostoa...sairas pitäjä...huh huh..

    Vanhan ukon höpinöitä ei kannata ottaa tosissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Perimmäinen tarkoitus unohtunut jo ajat sitten. Nyt pelkkää ihmisjahtia

    Niin onkin, Ollia herjaa esim. kaupunginjohtaja mediassa. Pysyyköhän hänen suu kiinni silloin kun vouti kyselee omaisuutta ja maksusuunnitelmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin onkin, Ollia herjaa esim. kaupunginjohtaja mediassa. Pysyyköhän hänen suu kiinni silloin kun vouti kyselee omaisuutta ja maksusuunnitelmaa.

    Laista piittaamaton ähtäri ja sen johto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin onkin, Ollia herjaa esim. kaupunginjohtaja mediassa. Pysyyköhän hänen suu kiinni silloin kun vouti kyselee omaisuutta ja maksusuunnitelmaa.

    1
    löit pienelle miehelle jauhot suuhun :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1
    löit pienelle miehelle jauhot suuhun :)

    Kaupunki on toiminut moitteettomasti. Valitettuja lainoja ei ole nostettu. Siis mitä ihmettä ovat nämä höpinät 17 miljoonasta, Kittilästä, voudeista, takauksista ja muusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaupunki on toiminut moitteettomasti. Valitettuja lainoja ei ole nostettu. Siis mitä ihmettä ovat nämä höpinät 17 miljoonasta, Kittilästä, voudeista, takauksista ja muusta?

    Onhan pandala jo rakennettu ja onko sulla varmaa tietoa ettei lainoja ole nostettu ei aina pysytä ihan totuudessa puhutaan muunneltua totuutta esim.ähtärin koulut kunnossa ja suljettiin kolmenkuukauden päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhan ukon höpinöitä ei kannata ottaa tosissaan.

    Kyllä on joutavaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on joutavaa

    Aloittajan mielestä Ähtäri jurnuttaa ,ei pidä paikkaansa. tehkää nyt vain velkkaa päättäjät kyllä alavus maksaa, ja muut naapurikunnat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhan ukon höpinöitä ei kannata ottaa tosissaan.

    "Vanhan ukon höpinöitä ei kannata ottaa tosissaan."

    Sauli Niinistö täyttää huomenna 72 vuotta. Hän oli kutsunut Kultarantakeskusteluihin Risto Pelkosen, 89 vuotta, pohtimaan Suomen tulevaisuudennäkymiä. Kyllä asia on niin, että jos ihminen pysyy terveenä ja haluaa oppia uutta, niin hän vain viisastuu vanhetessaan.

    Ähtärissä ei ole haluttu oppia uutta, vaan ajetaan kannattamatonta bisnestä kuin käärmettä pyssyyn.

    Voi olla mutta eikö masterplän ja sen toteutustapa sekä kohteet ole uutta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ollilla on koko ajan ollut noin 10 nerokasta taustavaikuttajaa. He ovat kokeneet vuosien ajan Ähtärin mollaamisen ja vastustuksen omissa toiminnoissaan. Osa kaupungin toimista on ollut jopa rikollisen törkeää ja on alasajettu elintärkeitä nuorisotoimintoja, jotka ovat tuhonneet nuorten harrastustoiminnot ja kesätyömahdollisuudet. Näistä on hyvä joutuakin tilille. Emme unohda.....jatkoa seuraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu